Lupasin antaa täällä parempaa palautetta, joten:
Ensimmäiseksi, ensimmäinen kerta kun oikeasti tappelen turalaisten kanssa yhdessä, oli todella hienoa olla samalla puolella ja tästä olin kaikista eniten innostunut armeijassamme. Ihan jo ensimmäiseksi kun saavuin sohu paikalle, teillä oli sellainen tekemisen meininki. Olitte jo menossa katselemaan metsä ja kenttä alueita samalla kun me vasta tulimme paikalle (n. klo 13 perjantaina). Tura vaikutti juurikin niin mukavalta porukalta kuin foorumeiden perustella luuli. Oli heti selvää, että tura ottaa armeijan selkärangan paikan, vaikkei se mikään linjaryhmä olekkaan.
Ja siitä seuraavaan, aivan liian monta kertaa jouduin näkemään turan linja vs linja tappeluissa enkä usko, että tura itse halusi sinne. Niinkuin Englannin upseerikerhon kokouksessa sanoitte, olette parempia liikkuvana yksikkönä. Rohkeasti vaan sanomaan armeijoiden kokouksissa, että hei me otetaan mielummin ne kevyet ja jyrätään ne kuin SOS:sin kilpirivi. Nyt olitte turhan vaatimattomia siellä. Te olette kokenut ryhmä ettekä mitään heittopusseja, teistä olisi ollut taktisesti enemmän hyötyä jossain muualla kuin rivissä.
Toisaalta taas ison ryhmäkokonne takia teidät oli pakko joskus laittaa riviin. Itse tappeluanne en hirveästi nähnyt, paitsi satunnaisia kohtia. Kuitenkin yleinsä kun näin teidät, olitte rivissä. Tämä ei siis ole negatiivista palautetta teille vaan on harmi, että jouduitte riviin.
No anyways, olitte kivaa leiri seuraa ja lainasitte teippiä (pitää ostaa teille rulla ens sohuun!!). Gebun kanssa duelli oli aika nolo meikän osalta, mutta aina ei voi voittaa vaikka pitäisi.
Ballista oli kans ihan jees. Jotenkin oli myös helppoa astua englannin armeijaan kun meitä kunneltiin siinä kokouksessa, jonka johtajana toimi max.
Hyvää porukkaa, toivottavasti ollaan ensivuonna samalla puolella.

Quadruple silver clubin jäsen.