Tavoitteenamme on nostaa vahvuus 51 soturiin.
Se ei haittaa jos olet aloittelija. Filosofiamme mukaan riittää, että olet hyvä tyyppi. Kaikki muu voidaan kouluttaa. Järjestämmekin kesällä jo perinteeksi muodostuneen Rämän treenileirin jossa ryhmätoiminta ja henki hiotaan huippuunsa. Osallistumalla treenileirille myös kauempana omissa porukoissaan treenaavat voivat hyvin liittää voimansa Rämään.
Rämä ei kuitenkaan ole pelkkä urheiluseura tai Sotahuutoryhmä. Rämä on myös kaveriporukka. Lähtemällä Rämään mukaan saa siis paljon muutakin kuin boffoporukan.

Sotahuutoon osallistumisen kannalta ainut kriteeri on, että olet tapahtumaan mennessä täyttänyt 15-vuotta.
Meillä pyörii Albergan Assasiinien vetäminä viikottaiset treenit Espoon Leppävaarassa keskiviikkoisin klo 19-21. Treenit ovat oiva paikka kehittää omia taitoja hyvässä opetuksessa ja tutustua samalla Rämän valioyksilöihin.

Lisää tietoa Rämästä löytyy mm. Sotahuudon wikistä.
Tai kahlaamalla kuvablogiani läpi: http://kuvablogi.com/blog/1904/
Toimintaa:
Panssaritalkoita
Rapujuhlat

Kuvaajana Anssi Ranki (kommentoi kuvaa täällä.

Ryhmä Rämä Sotahuuto 2007 tapahtumassa.

Onager katapulttimme toimii myös pullonavaajana.


