Viesti
Kirjoittaja Misumasu » Torstai, 12.06.2008 10:30
Moniteräinen lyömäase, eli esimerkiksi hilparissani on pistokärki, kirvesterä, kirveen vastapuolella oleva "piikki", sekä buttspike, eli toisessa päässä oleva pistokärki. Aseen pituus on rajattu käyttäjän pituuden mukaan + käsi.
Keihäässä on näillä säännöillä sallittu ainoastaan yksi pistokärki, mutta pituusrajoitusta ei näillä näkymin ole. Kuitenkin yli 3,5m keihäs alkaa olla jo todella kömpelö, joilloin pituudesta on enemmän haittaa, kuin hyötyä.
Glaiveissa olen tähän mennessä nähnyt pistokärjen + lyömäterän ja yleensä buttspike. Jossain virityksessä oli myös tuo ylempänä mainittu "piikki".
Mitään yleiserottelua ei varmaan voi antaa noista varsilyömäaseista antaa, mutta tavoitteena seurata jotain historiallista mallia.
Sieluni Jumalalle, miekkani Maahinkaiselle.
Synnit meneekin sitten Ruton piikkiin.