Mahti kirjoitti:Pertti on harrastukseltaan boffaaja. Pertti pääsee Sotahuudossa vihollisen selkään. Pertti antaa täyden swingin isolla miekallaan kypärättömän vihollisensa päähän. Pertti ei ole tehnyt nykyisilläkään säännöillä mitään rikettä. Pertti nyt ei vain ole herrasmies, muttei hän tapahtumaan ole tullut ketään miellyttämäänkään.
Säännöistä riippumatta selästä voi antaa järjettömiä huitaisuja, jos on vain ikävä ihminen. Pari nopeaa kevyttä lyöntiä onnistuisi selkäänpuukotuksen poistamisen jälkeen. Jos joku haluaa rummutella kahella tikarilla ihmisiä selkään, niin se tuskin on suuri vaara. Itse olen boffannut iät ja suvet selkäänpuukotussäännön kanssa ja ilman. Ikinä ei ole mitään sattunut, koska ihmiset pääsääntöisesti ymmärtävät varoa puolustuskyvytöntä kaveria.
Selkäänpuukotusalueen määritteleminen voisi kanssa olla toimiva ratkaisu. Esimerkiksi määräämällä olkapää tai takalisto alueeksi, jolle lyödä. Silloin muuttuisi juoksulanaaminen jo huomattavasti vaikeammaksi.
Mahdille ensin: Pertti luultavasti saisi huomautuksen liiallisesta voimankäytöstä ja toistettuaan tämän riittävän usein, poistettaisiin tapahtumasta. Näin ainakin olen linjan käsittänyt.
Selkäänpuukotuksen hyvät puolet selvästi ylittävät ne huonot puolet. Hyviin puoliin voi turvallisuuden nimissä lisätä vielä sen että kun joukko-osasto osaa toimia yhdessä ja turvata selustansa, ei nämä satumaiset verkkaritorpedot pääse kovinkaan hyvin perille. Yksi mies irti rivistä vain tätä tehtävää varten on jo itsessään riittävä tähän, jos ryhmä on iso niin miksei jopa kaksi.
Lisäksi kääntyvä haarniskamies voi pahimmillaan tehdä ikävää jälkeä esimerkiksi kyynärpäällään ladatessaan miekkaa iskuun. Yksi lisäpointti tässäkin esitettynä.
Juhana kirjoitti:
Minusta one-hit-kill sääntöä on aivan älytöntä perustella millään "jos minulla olisi terävä miekka ja saisi painia niin.." kommenteilla. Ilman oikeaa lasermiekkaa kukaan ei tiputtelisi panssaroituja äijiä tuota tahtia. Ei millään irveellä. Panssariin vaaditut kaksi iskua vähän kuvastaisivat sitä aikaa ja vaivaa, mitä oikeasti tarvittaisiin haarniskoidun kaverin tappamiseen.
Selustaan pääseminen vaatii toki taitoa. Kaikki kunnia niille jotka sen taidon ovat kehittäneet huippuunsa. Samat kaverit tekisivät pahaa tuhoa selustassa ilman tätä sääntöäkin. Se jälki olisi vain vähän realistisemman ja järkevämmän oloista.
Sitten tähän viestiin..
Realismi on boffauksesta kaukana ja vaikka pitää sitten tahdä se kaksikin ylimääräistä iskua, ei se tee tilanteesta realistista millään mittarilla.
Oikeisiin tilanteisiin voin kyllä näyttää monta monituista tekniikkaa mitkä on oikeasti todella tehokkaita jos saa horjuttaa. En tunne saumatonta panssaria ja kilpeen yhdistettynä saan miehen kuin miehen maahan tällä kombolla. Ei tarvitse olla edes miekka vaan ihan jo miekan mittainen kepakko riittää tähän. Samoin bofferimiekka. Jekkuna on kiilata miekka vastuksen haaravälistä polveen, juntata selkään kilvellä ja vääntää miekalla vauhtia tähän kaatumiseen. Muunnoksia on monia ja jokainen niistä on täysin sopimaton tähän tapahtumaan.
Lisäksi tiedän varmaksi sen että se kaveri ei sieltä enää nouse jos ase sattuu osumaan juurikin siihen tähdättyyn nivusalueeseen joka on lähes mahdotonta panssaroida asiallisesti. Juoksemallakin tämä onnistuu, nimenomaan tuota selin olevaa henkilöä vastaan.
Yksikin mies vois sitäpaitsi esimerkiksi keihäällä hoitaa muutamankin panssariveikon hengiltä jos tarkka on, tai maahan ihan helposti muuntamalla samaa tekniikkaa kun tolla kilvellä ja miekalla. Tämä vaan vaatii ohelle lyhytmiekan tms. jolla voi käydä kiinni keihään ollessa mahdollisesti jumissa kaatuneuden jaloissa.
Sitten piti noita viron sääntöjä vielä kommentoida, lähinnä perustuen kuulemaani, koska en ole muuta siitä kokenut. Kummaa se sellainenkin meno on jossa joukkio kiinnittää huomion selustaansa vasta kun siellä tulee joku mies hyppimään uhkaavasti. Mitä enemmän iskuja pitää lyödä, sitä enemmän voi vammoja syntyä. Itselläni yksi melko vakava loukkaantuminen tapahtumassa joka vaati nimenomaan näitä useampi iskuja. Se tuli (juurikin näistä ylimääräisiä lyöntejä vaativista säännöistä johtuen) isossa tilanteessa kurkun auki viiltoa (joka oli tämän säännön vastike, mutta vaan pirusti vaarallisempi juuri tästä syystä..) pyrkineen nuoren herran suorittamasta taklauksesta seuranneessa tilanteessa.
Lyömisessäkin tullut kyllä otettua ikävimmät osumat juurikin takaapäin tehtyinä kesto- ja panssaripisteistä johtuen. Siksipä edelleen kannatan vain ja ainoastaan tätä sääntöä. En itseasiassa näe mitään muuta syytä tähän säännön vastustukseen kuin se että panssarilleen halutaan lisää kestoa ja näin itsestään superimpi. Itse pyrin pukeutumaan raskaaseen panssariin tapahtumassa ja nauttimaan siitä edusta jonka yksikin suojapiste antaa verrattuna panssaroituun kohteeseen. Tätä selkäänpuukotusta isompana huolena minulla on juurikin näiden panssaroitujen 'tankkien' läpityöntymiset joita näin useita sotahuuto 06ssa. Tahallisia tai ei, ne aiheuttavat enemmän haittaa kuin tuo selkäänpuukotus-sääntö. Sekä taktisesti että fyysisesti.
Tämän takia jaksan vieläkin vääntää täällä tästä aiheesta. Jos panssarihirmut, joihin itse tulen myös lukeutumaan, saavat lisää etuja tähän muutenkin hankalaan listaan haittoja mitä panssarista käytännössä sääntöjen puolella aiheutuu, voi seurauksent olla pahimmillaan todella pahoja. Yli 400 henkeä joista ehkä neljännes panssaroituja, saa aikaan yhdessä taistelussakin näin ollen noin 200 ylimääräistä iskua, olettaen että panssaroitu kohde huomaa nämä säännön puitteissa tulevat iskut. Jos ei, voi iskuja tulla jopa satoja enemämän. Tälläinen määrä ylimääräitä lyömistä aiheuttaa kyllä varmasti ylimääräistä riskiä tapaturmille samassa suhteessa.
Kiitos ja kumarrus. Älkää ottako pahalla jos tämä jotakin pahastutti. Oli vain tarkoitus vastata kommentteihin joita esitettiin aiemmin tässä ketjussa. Ja tarkoitus on saada aikaan rakentavaa jatkoa tähän ketjuun, ei suinkaan saada aikaan piikittelyä löyhästi asian tiimoilta.
On mahdollista että ajattelen, näin ollen voin myös olla olemassa.