Kuten Azor jo filosofiastani raha-asioihin tiivisti: Mahdollisimman hyvää, mahdollisimman halvalla.
Kuten täällä moni on jo maininnut, toistan vielä itsekin, että matkakulut ovat monelle huomattavasti kalliimmat kuin itse osallitumismaksu.
Sotahuuto tapahtuma on mielestäni kesän kohokohta, ja SH06 oli kesän paras tapahtuma (vaikkei täydellisyyteen yltänytkään). Tähän nähden nykyinen osallistumismaksu on varsin vähäinen.
Nykyiseelle hintatasolle ei kuitenkaan mitenkään voi yltää, ellei kaikkea järjestelyä saa tehdyksi talkoohenkisellä porukalla joka ei tunteja laske.
Jos osallistumismaksu pyörisi 50e tuntumassa, sillä saisi vasta järjestettyä vastaavan tapahtuman kuin SH06, jossa järjestäjille maksettaisiin oikeaa palkkaa (ja ehkä osallistujille aavistuksen paremmat muonat). Kallis hinta ei siis välttämättä ole laadun tae.
Mitä raha-asioihin tulee, tiedän SH06 budjetista enemmän kuin kukaan muu.
Karkeasti ottaen SH06 tapahtuma koostui kiinteistä kustannuksista (pelialue, järjestelykulut) ja pelaajakohtaisista kustannuksista (ruoka 7,5e/lärvi).
SH06 kiinteät kustannukset budjetoitiin 200 osallistujan mukaan. Näin ollen kiinteiden kustannusten osalta 200 osallistujan jälkeen (244 maksanutta) teimme periaatteessa* voittoa.
*Budjettimme ei kuitenkaan ollut huomioinut kovin kattavasti kaikkia piileviä kustannuksia joita yksittäisille järjestäjille kertyi bensojen tms. muiden hankintakulujen osalta melko huomattavia summia.
Näinollen SH06 budjetti meni lopulta melko tarkalleen osallistumismaksujen osalta pelkästään osallistujien parhaaksi.
Varsinaista voittoa saatiin aikaiseksi myymällä oheistuotteita. Tästä saaduilla rahoilla kustannettiin Rämän bofferitarpeet ja panssarointiin käytetty pelti. Rahaa ei tämän lisäksi jäänyt jaettavaksi "palkkoihin" euroakaan, toisin kuin Susikukon tekemän
PowerPoint esityksen loppuosasta voisi olettaa (esityksen katselu vaatii asennetun Powerpoint ohjelman).
SH06 budjetti oli pitkällisen harkinnan tulos, jossa jokaista yksittäistä summaa on mietitty. En siis lähtisi korottaamaan osallistumismaksua nykyisestä (15e-20e) vain siksi, että olisi kiva tehdä vähän voittoa. Tämä nimittäin karsii varmasti osallistujia. Jo Maahinkaisen järjestämän SH05 tapahtuman 13 euron osallistumismaksu tuntui muistaakseni jonkun mielestä kalliilta, vaikka tuohonkin hintaan sisältyi Ruokailut!
Budjettia miettiessä jokainen euro kuitenkin painaa, sillä 2 euroa lisää yksittäisessä osallistumismaksussa tuo noin +500euroa lisää rahaa kassaan kun osallistujia on 250 henkeä.
Jos järjestäjät haluavat jatkossakin tehdä voittoa, suotavin tapa tähän on mielestäni oheistuotteet ja muut hyvällä katteella myytävät hyödykkeet. Jos joku huomasi kysyä, myimme infossa rajoitetusti Batteryä á 2e sekä 1,5 litran Jaffaa ja Coca-Colaa, myöskin vain 2e hintaan. Eli periaatteessa halvemmalla kuin sitä kaupasta saisi.
Koska budjetti näytti hyvältä, en katsonut tarpeelliseksi riistohinnoittelua, joka muutenkaan ei sovi näin lämminhenkiseen tapahtumaan.
Batteryä saa tukusta 1,65euron hintaan. Limsaa S-marketista 3e/2 pulloa.
Mainittakoon vielä, että rahallista sponsorointia tapahtuma sai tasan 50e. Loput sponssi saatiin hyödykkeinä: Vesitonkka, Urheilujuomat, purkaa.
Jos rahallista sponssia olisi saatu enemmän, olisi tämä näkynyt edullisempana osallistumismaksuna. Ruoan hetkellinen riittämättömyys johtui annoskoon virhearviosta, ei alibudjetoinnista.
Sitten pienenä vinkkinä vielä: Uskoisin, että on realistista laskea budjetti kiinteiden kustannusten osalta 250 hengen mukaan, sillä osallistujamäärä varmasti nousee, ja edullinen hinta houkuttelee vielä enemmän osallistujia. En laskisi vielä 300 hengen mukaan, sillä siinä voi käydä huonosti.
Henkilökohtaisesti maksaisin iloisesti 15e osallistumismaksusta + 20e SH07 t-paidasta. Varsinaiseen kipukynnykseen äänestyksen asteikko ei riitä, jos hinta-laatusuhde pysyy samana kun se nyt on

.