Kiitos Saloselle erinomaisesta linkistä, joka laajensi keskustelun mittakaavaa. Tuo rottinkitaistelun ja boffauksen vertailu on mielestäni juurikin järkevää, koska se auttaa meitä hahmottamaan kummankin lajin luonnetta, niiden vahvuuksia ja heikkouksia niin toimintakulttuurin, turvallisuuden kuin sääntöjärjestelmienkin suhteen.
Zaibe sanoi mielestäni äärimmäisen hyvin sen, että eritoten pistot liukuvat usein maaliinsa, mikä ei todellakaan tee niistä huonompia. Sanoisin vielä tähän lisäksi sen, että pistot (niin miekan kuin pitempienkin aseiden) ovat sellainen taitolaji, jonka osatessaan melkein pakostakin jättää löysää käsivarteen. Muistan joskus Ropeconissa pistäneeni suoraan päähän kaveria, joka lähti epäonnekseen ns. vastapalloon. Teki todella pahaa katsoa kun pää retkahtaa taakse ja kaverilta lähtee jalat alta. Kuten tuolla rottinkifoorumin keskustelussa todettiin nämä ovat niitä todella vaarallisia iskuja.
En kuitenkaan rajaisi keskustelua foorumilla pelkästään olemassa oleviin sääntöihin. Tietenkin niitä tulisi käyttää nyt päättyneen tapahtuman arvioinnissa, mutta tätä kalibrointikeskustelua on ehdottomasti käytävä, jotta voidaan taata sellainen sääntökehitys, joka, kuten jo todettiinkin, mahdollistaa kaikkien toimijoiden osallistumisen kansallisen tason tapahtumiin, mutta samalla olisi nykyistä selkeämpi. Helppoa? Tuskin. Tarpeellista? Mielestäni ehdottomasti.
Zaibe on kuitenkin mielestäni aivan oikeassa siinä, että voittamisen nälkä ajaa ihmiset helposti ylilyönteihin. Tässä suhteessa nöyryys onkin vaikeasti tavoitettava hyvä. Gnomuksen ja Automaattisen kannanotot osoittavat mielestäni oikean suunnan tässä asiassa.
Kuoliaaksi huutelussa olen itsekin ollut kovin huonotapainen männävuosina, ja oppimista on riittänyt. Kun olen luonteeltani vielä tulikiveä ja tappuraa, on joku varmasti saanut jossain vaiheessa minustakin epäilemättä huonon käsityksen. Tämä onkin se syy, miksi näihin keskusteluihin on tarvetta. Jälkipeli on aina mahdollisuus oppia nöyryyttä vähän rauhallisemmassa mielentilassa, kuin mihin kuumalla, heinäpölyn täyttämällä tantereella on milloinkaan mahdollisuutta. Olenkin teille kaikille kiitollinen näistä jokavuotisista turinatuokioista, sillä tänäkin vuotena huusin taas vähemmän kuin aiemmin. Kiitos!
Tuo kuolleiden liikkuminen on ehdottomasti vaikeampi kysymys, kuin mitä muutamat kannanotot antaisivat olettaa. Kilpisoturina kuolen yleensä tilanteissa, joissa linjat rytisevät huolella. Tällöin iskuja satelee joka puolelta ja vihulaista on ympärillä oikein todenteolla. Onkin tyypillistä, kuten edellä jo todettiinkin, että saan muutaman lisälyönnin, kun kolme vastustajaa varmistaa ison assassiinimörön hengenlähdön samanaikaisesti. Ei siinä mitään, mutta tämän takia näissä tilanteissa menen tyypillisesti polvelle vieden kilven pääni yllä ennen kuin saan miekkani kahvan ylös antautumisen merkiksi. Jos nimittäin jäisin ylös saisin (kokemusta on) vielä toiset kolme lyöntiä latvaan. Tällöin olen tietenkin muiden tiellä, mutta jos lähtisin kuolleena samoin tein rynnimään, olisi tilanne tuskin parempikaan. Säännöissähän määritellään vain:
Ensimmäisen tilaisuuden tullen poistutte pahimmasta taistelun tuoksinasta sivummalle häiriten taistelua mahdollisimman vähän.
Sitä kuka tilanteen määrittelee ei ole määritelty, eikä se ilmene säännöistä. On tietenkin syytä olettaa, että minä itse määrittelen sen, mutta tämä ei ole itsestään selvää. Kun heti perään säännöissä todetaan:
Mikäli paikalta poistuminen ei onnistu taistelun takia tai paluureitillä on toimintaa mene lähimmän puun tai kiven tms. esteen luokse ja istu/pysy alhaalla odottaen tilanteen rauhoittumista.
Tämän perusteella kaikki arkun kannossa paikoilleen jääneet SOS:set ja spartalaiset soturit käyttäytyivät mielestäni sääntöjen kirjaimen, joskaan eivät ehkä sen hengen mukaisesti. Se, että he näin toimiessaan estivät skenaarion jatkumisen, ei mielestäni ole heidän syytään. Kuten jo aiemmin totesin, tällöin tilanne saatiin ratkaistu hyvässä sovussa molempien osapuolien kevennettyä taistelutoimintaansa, mutta säännöt eivät todellakaan auttaneet tilanteen ratkaisemisessa.