Sivu 1/1

Perjantai-illan upseerien kokoontuminen

Lähetetty: Maanantai, 16.06.2008 11:55
Kirjoittaja saloneju
Voisi olla hyvä sopia ihan etukäteenkin joku tapaamisaika (ja paikka) upseerikerhon kokoontumiselle perjantai-iltana, jotta se varmasti toteutuu. Tämä tuli mieleen mm. siitä, kun kuulin että Saksa aikoo pitää jonkinlaiset armeijatason treenit perjantai-iltana. :? Päällekkäin menevä leirin kasaaminen ja muut valmistelut eivät varmasti ole ongelma, koska eivät ne ryhmästä yhtä tai kahta miestä kaipaa. Ryhmänjohtajat ja alijohtajat voisivat tulla palaveriin ja leirin pystyttäminen jättää muulle ryhmälle.

Eli minkänäköistä kellonaikaa ehdotatte ja missä kokoontuminen? Jonkun ryhmän teltalla / nuotiopaikalla vai syrjässä uteliailta katseilta?

Olisiko klo 20:00 hyvä ajankohta? Kaikki (no ainakin suurin osa niin pitkälle kuin voi perjantai-iltana ylipäätään toivoa) olisivat ainakin paikalla. Entä paikka?

Jokaisesti ryhmästä voisi tulla paikan päälle esimerkiksi 1-3, mutta ei mielestäni ainakaan enempää, ettei tehdä mitään torikokousta?

Lähetetty: Maanantai, 16.06.2008 18:27
Kirjoittaja Kreivi Sinisulka
Yleisesti ottaen kaiken toiminnan kannalta lienee parasta, että upseerikerho kokoontuu jossakin syrjemmällä: vakoilun mahdollisuus pienenee, torikokouselementti poistuu ja leirin yleinen hälinä ei häiritse upseerikerhon toimintaa.

Tanska voisi upseerikerhon kokoontumisen jälkeen pitää yhteiset harjoitukset, kokeilla erityisesti taktiikoita ja yhteistoimintaa, mätön pitää olla jo hallussa. Oikein ajoitetut koukkaukset, ryhmien välinen yhteydenpito jne. lienevät etusijalla.

Ainakin isommissa ryhmissä on luultavasti enemmän upseereita kuin taktiikkapalaveri vaatii. Osa ryhmien päällystöstä (erityisesti teoriasta kiinnostumattomat) voisivat sillä aikaa raijata muun armeijakunnan jonnekin metsälle treenaamaan.

20.00 on turhan myöhäinen tavoiteaika, kun otetaan huomioon se, että aikataulut tuppaavat venymään ja jälkikäteen saatetaan haluta ottaa vielä treeniä, jonka lisäksi pitäisi vielä ehtiä grillata ja chillata nuotion äärellä, mutta ovatko kaikki ryhmät paikalla tarpeeksi ajoissa ehtiäkseen palaveriin esim. välillä 18-19?

Lähetetty: Maanantai, 16.06.2008 21:18
Kirjoittaja Zaibe
Tuskin tuota nyt liian vakavasti kannattaa ottaa :D En jaksa uskoa että mikään porukka laittaisi jäseniään oikeasti vakoilemaan muita.

Tuosta perjantai-illasta muuten, siellä ryhmienjohtajien asema ei ole vain nimellinen. Heidän täytyy oikeasti organisoida porukkansa majoittuminen yms. Vähintään toimia välittäjänä järjestäjien kertomille jutskille. Ainakin Veljesten koko johto on luultavasti aika pitkään kiinni eri nakeissa.

Uskon että saamme kyllä kokouksen pidettyä kunhan kaikki ovat saapuneet paikalle ja asettautuneet "mukavasti". On varmaan turhaa yrittää sopia tiettyä kellonaikaa. Etsitään toisemme kunhan saavutaan paikalle.

Ja muistakaa että propagandan levitys on myös hyvin tärkeää! Ne jotka eivät osallistu upseerikerhon kokoukseen voivat lyöttäytyä muiden ryhmien seuraan ja kertoa kuinka Entalia on kovempi kuin koskaan tai kuinka SOS vain on niin ylivoimainen :D

Lähetetty: Tiistai, 17.06.2008 02:48
Kirjoittaja Archibald
Jos kaikki laittavat teltat pystyyn ja valmistelevat omia asioitaan illan alussa niin voidaan jossain vaiheessa sopia että upseeristo kokoontuu puolen tunnin kuluttua, ettei kukaan ole silloin poissa. Vähän voi mennä sivummalle, mutta tuskin kannatta lukittautua vessaan.


-a

Lähetetty: Tiistai, 17.06.2008 10:19
Kirjoittaja ZamboNet
Vaikka meillä tosiaan ryhmänjohtajat onkin sidottuna aika pitkälti järjestelynakkeihin (minä, juhani ja juri kaikki asetarkastajia - vai muistanko väärin?) ja organisointiin, niin eiköhän me jossain välissä keretä pyörähtämään kokouksessa tai toisaalta pistää sinne meidän sijainen tai pari, joilla on meidän kuvio vähintään yhtä hyvin mielessä kuin ryhmänjohtajilla.

Lähetetty: Tiistai, 17.06.2008 10:52
Kirjoittaja saloneju
No ootte työkin. Voi olla ihan oikeasti vaikeaa saada irrotettua porukkaa, jos vain sovitaan että "kokoonnutaan jossain vaiheessa", joten ehdotan edelleen kiinteää kellonaikaa. Ei ryhmän leirin pystyttäminen yhtä miestä kaipaa.

En kannata armeijatason treenejä illaksi, leirin tekemisessä ja varusteluissa on tarpeeksi tekemistä muutenkin!

Lähetetty: Tiistai, 17.06.2008 11:40
Kirjoittaja ZamboNet
Juu. Kyllä se on paras sopia joku kiinteä aika, että pystyy hyvissä ajoin miettimään omia kuvioitaan illan osalta, että saa kaikkien ryhmien edustuksen paikalle.

Juhani - mihin aikoihin se maahinkaisen bussi on yleensä ollut tapahtumapaikalla? Itse en sattuneista syistä ole vielä kertaakaan käyttänyt maahinkaisen sh-bussia.

Tai yleensäkin mihin aikaan eri ryhmien pääosat ovat alustavalta suunnitelmalta paikalla? Jos vähän saataisiin kartoitettua mahdollisia ajankohtia kyseessä olevalle kokoukselle?

Lähetetty: Tiistai, 17.06.2008 12:56
Kirjoittaja orbitti
Kokemuksen tuomalla varmuudella pitää todeta, että SOS tulee paikalle parhaimmillaan myöhään, normaalissa tapauksessa myöhässä.

Lähetetty: Tiistai, 17.06.2008 14:36
Kirjoittaja saloneju
Ellei muita ehdotuksia tule, niin diktaattorin elkein ehdotan, että pidetään kokoontuminen klo 21->, mitä myöhemmäksi tuota ei voi kyllä mielestäni jättää - sen jälkeen menee jo niin myöhäiseksi että moniakan kiinnostaa puhua strategiasta makkaranpaiston ja vapaamman oleskelun sijaan. Paikalle pääsevät, ketkä pääsevät ja muut jättävät välistä. Lauantai-aamuna taas ei enää ehdi puhua yleisemmin muuta kuin sitten nuo skenaariokohtaiset.

Maahinkaisen bussi on yleensä ollut paikalla muistaakseni puoli yhdeksän pintaan.


SIIS: Perjantaina klo 21->?

Lähetetty: Tiistai, 17.06.2008 19:19
Kirjoittaja Rumiluntti
Passaa mulle.

Lähetetty: Tiistai, 17.06.2008 19:50
Kirjoittaja JuhoR
Kyllähän tuo varmaankin sopii. Itse en kyllä pakosti ryhmää johda mutta kuitenkin.
(emme siis ole päättäneet mitään erillistä johtoa ryhmällemme)

Lähetetty: Tiistai, 17.06.2008 20:46
Kirjoittaja ZamboNet
Suosittelen voimakkaasti, että jonkinlaisen jehun ja varajehun päätätte. Muutoin ryhmän toiminta voi olla vähintäänkin lamaantunutta. Valitsette vaikka vanhimmat ja rumimmat tai ihan millä perusteella haluatte. Ilman minkäänlaista johtajaa etenkin kokematon ryhmä on pelkkä karkki jonka vihollinen voi popsia milloin haluaa.

Lähetetty: Keskiviikko, 18.06.2008 13:04
Kirjoittaja ZamboNet
Tuskin vaikuttaa kokouksen aikatauluun, mutta kuulin, että tänä vuonna mahainkaisen sh-bussi lähtisi jo puolen päivän kinkereillä, joten perillä ollaan jo neljän-viiden maissa perjantaina.

Lähetetty: Torstai, 19.06.2008 01:49
Kirjoittaja Puranen
Jos ja kun päästään ihmisten ajoissa paikalle, niin tulen henkilökohtaisesti itse paikalle, mikäli kukaan tärkeämpi henkilö Galeneista ei katso läsnäoloaan tarpeelliseksi.

Lähetetty: Torstai, 19.06.2008 13:18
Kirjoittaja tiarAnon
Meidän bussi lähtee kuuden pintaan stadista, eli ei ihan hirveen aikasin olla paikalla. Ja meillä ainakin leirin pystytys kaipaa juurikin sen yhden miehen, joka tietää kuinka puolijoukkue nousee pystyyn... :roll: Eiköhän yheksään mennessä onnistu.

Lähetetty: Torstai, 19.06.2008 17:06
Kirjoittaja saloneju
tiarAnon kirjoitti:Ja meillä ainakin leirin pystytys kaipaa juurikin sen yhden miehen, joka tietää kuinka puolijoukkue nousee pystyyn
No sitten upseerikerhon kokoontumiseen varamies, joka pystyy puhumaan puolijoukkuetelttaa pystyttävän ryhmänjohtajan puolesta :P