Sivu 1/2
Protesti SH09 ikälinjausta vastaan
Lähetetty: Maanantai, 15.09.2008 09:12
Kirjoittaja Gregorius
Hei !
Nyt, kun mitään ei ole vielä lyöty lukkoon, ajattelin ilmaista oman mielipiteeni seuraavan Sotahuudon järjestäjien ikärajatiukennuksesta. Onko tässä oikeasti mitään järkeä ? Miten perustelette sen, että aiotte päästää vain 15 vuotta täyttäneet tapahtumaan ?
Oma argumenttini on ennakkotapausten puute. Ainakaan itse en ole koskaan kuullut, että "alaikäiset" olisivat aiheuttaneet minkäänlaisia ongelmia Sotahuudon yhteydessä. Mihin uudella linjauksella oikein pyritään ? Mitä yritetään ehkäistä ? Yritetäänkö vain sohaista raja johonkin ? Onko asiaa oikeasti pohdittu - miksi rajan täytyy olla juuri 15 ?
Sitten omat ehdotukseni ja iskut vyön alle :
1. Galeneilla, jotka järjestävät SH09-tapahtumaa, on tietääkseni itsellään ollut aiemmin hyvin paljon "alaikäisiä" ryhmässä. Eikö ole jo hieman halpamaista vetää näin tiukkoja rajoja tällaisella taustalla ?
2. Voitaisiinko asia järjestää esimerkiksi siten, että nuorempien osallistuminen olisi mahdollista vain ryhmissä ja/tai ryhmään kuuluvan täysi-ikäisen suosituksesta ?
3. Olisi mukava kuulla myös perusteluja ikärajan asettamiselle.
Lisäsin threadiin äänestyksen aiheesta. Kaikki 'huutajat ilmaiskoot mielipiteensä asiasta threadiin järjestäjien lausuntoja odotellessamme.
Minun on vielä mainittava, että itselläni on oma lehmä ojassa - merkittävä osa Lahden tulevasta Graal-poppoosta on ensi vuonna 15 täyttäviä.
EDIT : Tarkoitus oli lisätä äänestykseen "Ei ikärajaa" -kohta, mutta unohdin painaa "lisää kohta" -nappia. Tällainen vaihtoehto on siis tietysti myös olemassa. Mainitkaa viesteissänne, mitä äänestitte, itse kannatan edellä mainittua.
Re: Protesti SH09 ikälinjausta vastaan
Lähetetty: Maanantai, 15.09.2008 09:14
Kirjoittaja C22
Gregorius kirjoitti:
3. Olisi mukava kuulla myös perusteluja ikärajan asettamiselle.
Suomen laki, joka koskee kaikkia 15v. ja ylöspäin olevia ihmisiä. Elikkä joku vastuujuttu. Järjestäjät osaa sanoa tarkemmin.
Lähetetty: Maanantai, 15.09.2008 11:28
Kirjoittaja Hiisi
Pienen pohdinnan jälkeen äänestin ikärajaksi joustamattoman 15 vuotta. Veteen piirretyt viivat ei toimi.
Ainoa syy miksi en äänestänyt 18 vuoden ikärajaa on että gobliineilla sotahuudon osallistujamäärä saadaan pysymään tarpeeksi korkeana. Nuorien huutajien määrä lisää silti potentiaalisesti vaarallisia tilanteita. Osa 15-vuotiaista voi olla täysmittaisia ja päisiä, mutta silti suurinosa on edelleen aikamoisia rimpuloita ja reikäpäitä(ei millään pahalla) joita en kyllä kovimpiin paikkoihin mukaan ottaisi. Ennakkotapauksia pahemmista havereista ei onneksi ole vielä tullut, mutta jos sillä perusteella sotahuutoon päästetään yhä nuorempaa porukkaa niin jossain vaiheessa se vahinko tapahtuu.
Lähetetty: Maanantai, 15.09.2008 12:00
Kirjoittaja TAUkki
Sanon suoraan. Tämä on turha keskustelun aihe, koska järjestäjät ovat jo ilmaisseet kantansa.
Miten perustelette sen, että aiotte päästää vain 15 vuotta täyttäneet tapahtumaan ?

Sama asia kun rupeasisi valittamaan tupakkaa tai alkoholia koskevista laista. Miksi juuri 18?
Raja on vedettävä johonkin. Jos ette ensi vuonna pääse, niin ei se maailmaa kaada. Pääsette sitten vuonna 2010, käykää vaikka yhteistreeneissä ja muissa pienemmissä tapahtumissa.
Perusteluina kelpaa vaikka se, että kun joukkue täynnä 12-14-vuotiaita jää SOS:in rynnäkön alle, niin siitä tulee kyllä rumaa jälkeä.
Lähetetty: Maanantai, 15.09.2008 12:16
Kirjoittaja horsesarse-
Saattaa tosiaan olla turha äänestys, mutta äänestinpä silti huvikseni 14. Kyllä jos joku menee takuuseen siitä että sen ikäinen pärjää mukana niin mielestäni voisi osallistua (omaan ryhmääni ei varmaan pääsisi, mutta vastustajina toivoisin olevan lisää heikkoja lapsia). Tuo rikosoikeus juttu on ehkä vähän kaukaa haettu, tuskin sohuun alle 15 vuotias tulee tekemään rikoksia ihan vaan sen takia ettei saa niistä rikosoikeudellista rangaistusta. Toki sen ikäinen on korvausvastuullinen jos tekee jotain laitonta tms.
Lähetetty: Maanantai, 15.09.2008 12:46
Kirjoittaja Hiisi
TAUkki kirjoitti:
Perusteluina kelpaa vaikka se, että kun joukkue täynnä 12-14-vuotiaita jää SOS:in rynnäkön alle, niin siitä tulee kyllä rumaa jälkeä.
Sitä kutsutaan mössöksi.
Lähetetty: Maanantai, 15.09.2008 13:44
Kirjoittaja Gregorius
TAUkki kirjoitti:Sanon suoraan. Tämä on turha keskustelun aihe, koska järjestäjät ovat jo ilmaisseet kantansa.
Noh, eipä asian esille ottamalla ainakaan mitään häviä, vai ?
Lähetetty: Maanantai, 15.09.2008 14:09
Kirjoittaja PattiJalka
Mielestäni se on edelleen se 15v, johtuen vastuukysymyksistä. Entäs jos sille 14,99v jari-petterille sattuukin käymään tuo SOSin alle jääminen ja
mössöksi transfortoituminen

Käsittääkseni järjestäjät joutuvat vastuuseen tästä, eiköhän tuo riitä perusteluksi.
Ainoastaan, jos yli 18v lähisukulainen ottaa vastuun itselleen, voisi kelvata syyksi miksi päästää alle 15v mukaan.
Gregorius kirjoitti:1. Galeneilla, jotka järjestävät SH09-tapahtumaa, on tietääkseni itsellään ollut aiemmin hyvin paljon "alaikäisiä" ryhmässä. Eikö ole jo hieman halpamaista vetää näin tiukkoja rajoja tällaisella taustalla ?
No itse en sanoisi "hyvin paljon", tänä vuonna mukana oli 2 alle 15v, joista toinen olin minä. Viime vuonna tietääkseni 1kpl. Ei mielestäni puhuta päätä huimaavista luvuista.
Ja lisätään vielä että tänä vuonna järjestäjät ovat "Galenit ja Paavo(Ketku)", eli yksi Wanainmaalainenkin on mukana.
Lähetetty: Maanantai, 15.09.2008 15:49
Kirjoittaja horsesarse-
PattiJalka kirjoitti:Mielestäni se on edelleen se 15v, johtuen vastuukysymyksistä. Entäs jos sille 14,99v jari-petterille sattuukin käymään tuo SOSin alle jääminen ja
mössöksi transfortoituminen

Käsittääkseni järjestäjät joutuvat vastuuseen tästä, eiköhän tuo riitä perusteluksi.
Ainoastaan, jos yli 18v lähisukulainen ottaa vastuun itselleen, voisi kelvata syyksi miksi päästää alle 15v mukaan.
Käsittääkseni järjestäjät eivät joudu vastuuseen alle 15-vuotiaan (tai kenenkään muunkaan) teoista, ellei voida osoittaa että ne johtuvat järjestäjän huolimattomuudesta tms. En tiedä mihin lakikohtaan perustat käsityksesi, mutta epäilen sitä kyllä vahvasti.
Lisäksi laki ei käsittääkseni tunne vastuun siirtoa jollekkin toiselle (oli hän sukua tai ei) vaan suomessa jokainen vastaa teoistaan. Se, että
rikosoikeudellinen vastuu alkaa 15-vuotiaana, ei poista muuta vastuuta (esim korvausvastuu). Että sinällään tätä 15-vuoden ikärajaa ei voida minun käsittääkseni perustella lakikysymyksillä. Jos ikäraja muista syistä halutaan asettaa 15 vuoteen on järjestäjillä siihen tottakai oikeus, enkä sitä sen kummemmin vastusta.
Ps. en ole lakimies tai muutenkaan lakia opiskellut, joten korjatkaa jos olen väärässä.

Lähetetty: Maanantai, 15.09.2008 16:38
Kirjoittaja Peltokorppi
Ikärajana 15 o mielestäni ihan hyvä mutta en kyllä näe yhtään syytä sille että pitää olla näin joustamaton. Ei se sotahuuto niiin iso vielä ole eikä tule että muutamaa alaikäistapausta voitaisiin erikseen miettiä ja vaikka ottaa joku täysi ikäinen ryhmästä sen perään kattomaan. Lisäksi kun ikää ei erityisemmin tarkasteta niin täysi järkähtämättömyys ikien kanssa tietenkin johtaa kaikkien "hieman alaikäisten" iän valehteluun. Minusta pieni hallittu rajan heittely yksityitapausten kohalla on turvallisempaakin.
Lähetetty: Maanantai, 15.09.2008 16:58
Kirjoittaja Medal
minunkin mielestä ei olisi mitään syytä näin jyrkkään systeemiin.
ja on niillä 14 vuotiaillakin pituutta ja massaa jo

onhan se ihan selvää että ei haluta riskejä ottaa.
ja niinkuin ehdotettiin voisihan ryhmän johtajat ottaa vastuun alamaisistaan, jos ryhmissä on se pari alaikäistä niin ei näiden vahtiminenkaan ole niin vaikeaa, ovathan ne 14 vuotiaatkin sentään jotenkin järkeä saaneet päähänsä.
jos tapahtuu jotain alaikäiselle ryhmän johtaja lähtee mukaan sinne sairaalaan (jos niin pahasti sattuu) ja ilmoittaa vanhemmille ja voi tarpeen mukaan viedä kotiin ja luovuttaa holhoamisen vanhemmille siitä eteenpäin. Ja jos epäilyttää että siitä tulisi oikeus juttu niin ilmoitatte esimerkiksi säänöissä näistä käytännöistä joten te voitte sanoa että teitä on varoitettu

njaa mutta ei minun mielestä ole mitään järkeä asettaa näin jyrkkiä asemia ikärajalle. ruvetkaa kyselemään sitten kaikilta henkkareita jos näin tulee käymään, ettei ihan silmä määräisesti ruveta viskomaan "peli" kieltoja.
Lähetetty: Maanantai, 15.09.2008 17:11
Kirjoittaja Falcata
Sitä on vaan järjestäjien sitten hyvä selitellä vanhemmille että miksi teidän 14-vuotiaan poikanne silmään tuli nuoli nokki edellä ja näkö ei välttämättä koskaan palaudu. Siitä vastuusta ei niin vain pakoilla, oli millainen varoitus tai vastuunvapautuslomake tahansa.
Viime vuoden systeemi oli mielestäni varsin hyvä (alle 15-vuotiaat vain täysi-ikäisen lähisukulaisen mukana), mutta ymmärrän kyllä varsin hyvin järjestäjien nykyisen kannan.
Lähetetty: Maanantai, 15.09.2008 18:40
Kirjoittaja Misumasu
Hiisi kirjoitti:
Ainoa syy miksi en äänestänyt 18 vuoden ikärajaa on että gobliineilla sotahuudon osallistujamäärä saadaan pysymään tarpeeksi korkeana. Nuorien huutajien määrä lisää silti potentiaalisesti vaarallisia tilanteita. Osa 15-vuotiaista voi olla täysmittaisia ja päisiä, mutta silti suurinosa on edelleen aikamoisia rimpuloita ja reikäpäitä(ei millään pahalla) joita en kyllä kovimpiin paikkoihin mukaan ottaisi.
En ajatellut ottaa tätä esille, mutta en mahtanut pohjalaiselle tempramentilleni, anteeksi.
Vaikka tätä ei oltu tarkoitettu kenellekkään loukkaukseksi, oli viestin sävy silti aika perseestä. Itse olen tällä hetkellä 17v. ja 4 sotahuutoa käynyt. Omien kokemuksien mukaan suurimmat hankaluudet ja ongelmat ovat aiheuttaneet jo 18 täyttäneet, koska usein mukana on ollut alkoholi tai muuten vain miehekäs uhoaminen. Joten reikäpäät voit tunkea ihan omaan koloosi. Suurin osa 15v. tai pari vuotta vanhemmista osallistujista ovat omien kokemuksien mukaan olleet hyvin asiallisia ja terveen järjen omistavia. Joten turha mennä yleistämään näin rankasti.
Itse olen joustamattoman 15v. vuoden kannalla, mikäli järjestäjät eivät halua laskea mukaan 15v-täyttävät henkilöt. Olen ollut 14v kun olin mukana ensimmäisen kerran ja hyvällä pelisilmällä (välttää pahimmat paikat) pärjäsi ihan hyvin. Kuitenkin tuo 15v tuntuu sopivalta juurikin vedoten kokoon ja muuhun olemukseen (olin aika pieni jeppe 4v sitten

).
Lähetetty: Maanantai, 15.09.2008 18:58
Kirjoittaja JP666
jep jep kyll se 15 on ihan hyvä
Lähetetty: Maanantai, 15.09.2008 19:14
Kirjoittaja Jounari
Niin, 15 on ihan hyvä ikäraja.Tässä on noita ihan hyviä perusteluita tullut muilta, ja eiköhän sitä nyt sellaset pienemmät rimpulat osaa vähän katsoa,että kannattaako tunkea sinne linjaan isojen SOS:laisten jyrättäväksi.
!5 v on ehkä ihan hyvä ikäraja,koska eiköhän tuon ikäiset osaa jo vähän ottaaa vastuuta omasta toiminnastaan. Itse olin viime sohussa 16 täyttänyt juuri,kun olin ekaa kertaa,ja ymmärsin hyvin että eipä sinne etulinjaan kannata tällaisen "pikkumiehen" tunkea,kun vastassa on isommat massat.
Kyllä meiltä nuoremmilta sitä järkeä päästä löytyy, turha on alkaa reikäpäiksi haukkua.Sinne SoHuihin tuskin pahemmin eksyy mitään pikkukriminaaleja tekemään tuhojaan.
Lähetetty: Maanantai, 15.09.2008 20:51
Kirjoittaja Hiisi
Misumasu kirjoitti:
En ajatellut ottaa tätä esille, mutta en mahtanut pohjalaiselle tempramentilleni, anteeksi.
Vaikka tätä ei oltu tarkoitettu kenellekkään loukkaukseksi, oli viestin sävy silti aika perseestä. Itse olen tällä hetkellä 17v. ja 4 sotahuutoa käynyt. Omien kokemuksien mukaan suurimmat hankaluudet ja ongelmat ovat aiheuttaneet jo 18 täyttäneet, koska usein mukana on ollut alkoholi tai muuten vain miehekäs uhoaminen. Joten reikäpäät voit tunkea ihan omaan koloosi. Suurin osa 15v. tai pari vuotta vanhemmista osallistujista ovat omien kokemuksien mukaan olleet hyvin asiallisia ja terveen järjen omistavia. Joten turha mennä yleistämään näin rankasti.
Anteeksi jos viestin sävy loukkasi. Näkemykseni pohjaa lähinnä omaan kokemukseen ala-asteelaisten ja yläasteelaisten luokanavustajana. Ehkä sitä on tullut pyörittyä liikaa tarkkailuluokilla.
Olen kyllä ehdottamasti sitä mieltä että keskiverto sotahuutaja nuori on järkevämpi kuin esim. keskiverto yläasteelainen/mikälie. Valitettavasti yksikin reikäpää voi riittää vahingon aiheuttajaksi.
(Ei sillä etteikö täysikäisistäkin löytyisi näitä reikäpäitä, uskallan silti veikata että huomattavasti vähemmän kuin nuoremmista jampoista.)
Lähetetty: Maanantai, 15.09.2008 21:14
Kirjoittaja Zenzu
Mielestäni tuo 15 tuntuu sopivalta. Ei 12v pikkujannuja kehtaa edes lyödä kunnolla, kokemusta on melko runsaasti
Muttajoo, itselleni (ikää melkein kuustoista vuotta, painoa vajaa 70 kiloa, pituutta 175cm) tuntuu jo lähes absurdilta ajatella tekeväni linjahommia tuon mittasuhteen tapahtumassa tällä massalla, ei sillä etteikö halua löytyisi tästä päästä, mutta tuntuu että iäkkäämmillä ja isommilla sankareilla on siihen työhön enemmän saumoja. Itse keskityn olemaan nuori ja komea. Täytynee panostaa siihen minkä koen omimmaksi alaksi treeneissäkin, eli kaikenmoiseen kenttäjuoksenteluun, koukkauksiin, taakseilmestymiseen ja selkien taputteluun (Ja siihen että näyttää hyvältä.). Tosin kokemusta isoista tapahtumista ja omista taidottuna yleiseen tasoon verrattuna on tasan sen verran mitä tämän ikäinen ihminen osaa kuvitella. Eikä se tunnu edes minusta realistiselta.

Ensi vuoden SoHussa sitten näkee jotakin.. Tai mahdollisilla treenileireillä jos sellaiselle päätyy
Hiisi kirjoitti:
Olen kyllä ehdottamasti sitä mieltä että keskiverto sotahuutaja nuori on järkevämpi kuin esim. keskiverto yläasteelainen/mikälie. Valitettavasti yksikin reikäpää voi riittää vahingon aiheuttajaksi.
Nojoo, varmasti koulussa, varsinkin yläasteikäisillä, tulee nuoren pojan esittämishaluisimmat ja huomionhakuisemmat puolet esiin, ja siinä tilanteessa itsekukin osaa olla aikamoinen reikäpää. Onhan siellä vastakkaisen sukupuolen edustajia, joille täytyy esittää kuinka kova ja siisti on.

Lähetetty: Maanantai, 15.09.2008 21:57
Kirjoittaja Ketku
Tuntuu turhalta vastata taas tähän uudestaan. Olemme järjestäjien kanssa nähneet asian hyväksi ja vuoden 2008 ikärajahommaa kiristettiin petaamaan vuoden 2009 asiaa, koska raadista tuntui kohtuuttomalta jättää tapahtumasta ulkopuolelle henkilöitä, jotka siinä olivat jo olleet laittamalla ikärajaksi tiukan 15. Enempää en jaksa ruveta päätöksiämme selittelemään. Näin on raati päättänyt tältä erää ja nyt kävi näin.
Itse näen tämän keskustelun turhaksi, koska jo kauan sitten tekemämme päätös mitä todennäköisimmin pitää ja ei siitä hirveästi itkemällä muutu. Onnellinen olen kuitenkin siitä, että asia on osattu ottaa ihan fiksusti esille ketjun aloittajan toimesta.
Re: Protesti SH09 ikälinjausta vastaan
Lähetetty: Tiistai, 16.09.2008 00:45
Kirjoittaja N.Hirvelä
Gregorius kirjoitti:
1. Galeneilla, jotka järjestävät SH09-tapahtumaa, on tietääkseni itsellään ollut aiemmin hyvin paljon "alaikäisiä" ryhmässä. Eikö ole jo hieman halpamaista vetää näin tiukkoja rajoja tällaisella taustalla ?
Galeneilla ei ole ollut kuin kaksi alle 15-vuotiasta kahdessa viime sotahuudossa (vai oliko edes sitäkään? Kuka oli tänä vuonna toinen alle 15v? No, ainakaa enempää ei ole ollut). En pidä ollenkaan halpamaisena sitä, että ikäraja on 15 vuotta; se mitä se on ollut aiempina vuosina, on ollut kyseisten järjestäjien tahto.
Mutta, pyydän ihmisiä lukemaan Ketkun kommentin, tästähän asiasta on puhuttu jo paljon aiemmin, ei tässä ketjussa tulla mitään uutta näkemään.
Lähetetty: Tiistai, 16.09.2008 11:04
Kirjoittaja Gnomus
Järjestäjien ikälinjauksesta on turha nillittää. Se ikäraja pitää laittaa jonnekin. Jos se tiputetaan 14 vuoteen, niin sitten 13 vuotiaat alkavat valittamaan, että pitäähän heidän päästä mukaan.
Vaikka harva lähtee Sotahuutoon tekemään rikoksia, niin aina on mahdollista, että adrenaliinissa ja turhautuneena homma menee käsirysyyn tai runtataan kaverilta luita murskaksi liiallisella voimankäytöllä. Tällaisissa tilanteissa aletaan katsomaan tarkemmin onko järjestäjät hoitaneet homman niin, että moisia ei pitäisi tulla vai onko säännöissä ja ohjeissa tehty laiminlyöntejä.
Viime vuonna olimme niin kilttejä ja mukavia, että oman harkintamme varassa laskimme joitain henkilöitä alle 15 vuoden ikäisinä mukaan. Homma vei aikaa ja energiaa, kun jokainen tapaus piti sumplia erikseen. Ainoastaan yhdestä tapauksesta olin itse vakuuttunut, ja kyseisen nuoren kanssa olin treenannut sen vuoden verran. Kaikki muut olivat enemmän tai vähemmän kysymysmerkkejä, mutta onneksi viimeinen ratkaisu ja vanhempien kanssa neuvottelu ei ollut minun nakkini.
Tulevan vuoden tiukemmassa linjassa sympatiani on siis järjestäjien puolella. Ihmisillä on monia eri mielipiteitä siitä, miten Sotahuutoa pitäisi kehittää heidän mielestään parempaan päin ja kaikkia ei voi miellyttää samaan aikaan. Ikäraja tai -rajattomuus on yksi näistä. Järjestäjät vetäkööt sitä linjaa, jonka katsovat paremmin sopivan omiin resursseihinsa.
Lähetetty: Tiistai, 16.09.2008 14:16
Kirjoittaja MrBigMr
Äänestäisin 0-3 jos olisi mahdollista.
"So tell me boys, what do you see as an advantage of toddler-killing?"
"It's easy?"
Lähetetty: Tiistai, 16.09.2008 16:17
Kirjoittaja Medal
voi sen minun puolesta pitää 15 vuoden ikärajassa kunhan ei ruveta ihan viilalla pilkkua hiomaan, jos tyyli pysyy samana kuin viime vuonna ( 08 ) niin se käy, eli annettaisiin rajan olla häilyvä.
Lähetetty: Tiistai, 16.09.2008 17:57
Kirjoittaja Haiden
Nyt 16 vuotta ja seuraavana vuonna, kun täytän 18, niin sen jälkeen K-18.
Lähetetty: Tiistai, 16.09.2008 20:42
Kirjoittaja Evert
Jos se olisi K18, jäis paras ryhmä pois

Morriganin Soturit alias Fianna
Lähetetty: Tiistai, 16.09.2008 23:24
Kirjoittaja Misumasu
Haiden kirjoitti:Nyt 16 vuotta ja seuraavana vuonna, kun täytän 18, niin sen jälkeen K-18.
Tämä taitaakin kuvastaa hyvin tilannetta. Eli täysi-ikäiset haluavat rajan 18v, 15vuotiaat rajan 15 jne. Eli omanapa on hyvä rajapyykki.