Sivu 1/1
Lähetetty: Sunnuntai, 19.11.2006 20:40
Kirjoittaja Mesikämmen
Näin tänään unta sotahuudosta. Skenaariossa kummatkin osapuolet olivat kömpimässä metsäiselle kukkulalle, ja teutonit pääsivät sinne ensimmäiseksi naulaamaan lippunsa (kirjaimellisesti) maahan. Sitten kömpi paikalle Ryhmä Rämä ensimmäisenä paikalle Puola-Liettuasta, eikä taistelu jostakin syystä alkanutkaan. Johto alkoikin neuvotella jostakin! Kenelläkään ei ollut aseita esillä, mutta sitten tapahtui neuvotteiluissa jotakin dramaattista, ja kaikki vetivät aseensa esiiin, ja alkoi läski tummua (Ei kirjaimellisesti)
Pointti on siis, että eikö jotakin samansuuntaista voisi skenaarioissa järjestää? Tänä vuonna taisi olla samankaltaisia vain se kaksintaistelu, ja jokin viestinviejä tilanne. Miten olisi?
Lähetetty: Sunnuntai, 19.11.2006 21:25
Kirjoittaja Kehvo
Menisi vaan ihme nyhjäykseksi ja ajanhaaskaukseksi. Warhammerissa meni toinen skenaario kaikenmoisiin neuvotteluihin ja muihin kiemurteluihin joiden takia yksi osapuoli ei päässyt ollenkaan taisteluun. Sotahuutoon mennään tappelemaan eikä puhumaan.
Lähetetty: Sunnuntai, 19.11.2006 21:57
Kirjoittaja Nipsu
allekkirjoitan edeltävän. neuvottelut on turhia kun ongelmat voi ratkaista miekalla

Lähetetty: Maanantai, 20.11.2006 18:10
Kirjoittaja saloneju
Kuola ei tosiaan ollut ainoa ryhmä, joka 05:n jälkeen totesi, että Sotahuutoon ei mennä larppaamaan lopputuloksen kustannuksella, korkeintaan pienenä lisähupina. Meidällä oli veljesten kanssa oikein mukavaa sinänsä, mutta kun koko porukan alkuperäisenä ideana oli ollut vetää nollapanssarointi ja aseistukseltaan mahdollisimman huono ja sekava varustus, pidemmän päälle ei ollut kivaa ottaa jatkuvasti päihinsä. Siitä oppineena menin (ja myös suurin osa meidän porukasta muutenkin, jotka tänä vuonna paikalle saapuivat) Maahinkaisen riveihin. Itse ainakin koin, ettei sotahuudosta saanut lähellekään yhtä paljon pelkällä fiilistelyllä, kuin sillä että yrittää oikeasti.
Lähetetty: Tiistai, 21.11.2006 09:39
Kirjoittaja tiarAnon
Pakko kyllä sanoa, että näin sivustakatsojana oli isoa plussaa tapahtumalle -05, kun paikalla oli myös ryhmiä, jotka eivät ottaneet itseään niin kovin vakavasti (KuoLa, Veljekset, Possut...). Varmasti kyllä turhauttavaa pitemmän päälle, varsinkin kun varustelutaso kiristyy...
Harmi sinällään, mutta hieno tapahtuma meillä on silti.
Lähetetty: Lauantai, 17.02.2007 20:49
Kirjoittaja FreakyM
Itseasiassa kun lähtee sotahuutoon puhtaasti sotimaan, tapahtuu oikeastaan automaattisesti parasta mahdollista larppaamista: eläydyt sotimiseen, ja eikös roolipelaaminen ole yksinkertaisesti eläytymistä?
Joten kyllä, tavallaan sotahuudossakin "larpataan", vaikkei sen syvemmin kuin soturia.
Lähetetty: Tiistai, 20.02.2007 04:33
Kirjoittaja Archibald
Ihan pientä lisälarppausta saa olla jos se on enemmän plussaa kuin miinusta, muuten ei mitään ekstraa vaan puhdasta mättöä! Jos joku ryhmä käyttää energiaa larppaamiseen niin ei se haittaa, tuo vain enemmän väriä. Mutta sitten kun joku haavoittaa ja toinen huutaa armoa ja konttaa tuskallisin ilmein pois niin Sotahuuto ei ole oikea paikka. Jos menee raaja niin kannattaa keskittyä eloonjäämiseen ja olla hiljaa. Tai no saa huutaa haavuria.
-a
Lähetetty: Keskiviikko, 21.02.2007 22:30
Kirjoittaja C22
kyllähän sitä on ingame-rienauksia huudeltu joka ikisessä sotahuudossa..
esim: "Maistakaa Jumalten Terästä kurjat pakanat!!" yms etc..
En sanoisi suoranaisesti larppaavani, vaan "Kevyesti eläytyen" taistelun tunnelmaan.. voin sanoa että saa tapahtumast5a paljon enemmän irti ;P
Lähetetty: Sunnuntai, 01.04.2007 19:51
Kirjoittaja viikinkisoturi
En tiedä menisikö liian pitkälle.. mutta mites olisi sellainen yhteis rukous ennen taistelua eli siis polvistuttais ja joku puhuus plaa plaa plaa ja nii edespäin ja sitten alkais mättö. Näyttäisi vaikuttavalta ainakin jossain rivitaistelussa tai miksi te sitä kutsutte.
Lähetetty: Sunnuntai, 01.04.2007 21:04
Kirjoittaja Conan
viikinkisoturi kirjoitti:En tiedä menisikö liian pitkälle.. mutta mites olisi sellainen yhteis rukous ennen taistelua eli siis polvistuttais ja joku puhuus plaa plaa plaa ja nii edespäin ja sitten alkais mättö. Näyttäisi vaikuttavalta ainakin jossain rivitaistelussa tai miksi te sitä kutsutte.
Kyllähän tuo viime vuonna jo kerran tehtiin mutta ei se mikään suunniteltu juttu ollut.
Lähetetty: Sunnuntai, 08.04.2007 22:35
Kirjoittaja Ascen
viikinkisoturi kirjoitti:En tiedä menisikö liian pitkälle.. mutta mites olisi sellainen yhteis rukous ennen taistelua eli siis polvistuttais ja joku puhuus plaa plaa plaa ja nii edespäin ja sitten alkais mättö. Näyttäisi vaikuttavalta ainakin jossain rivitaistelussa tai miksi te sitä kutsutte.
Voin tässä diktatuurisessa ominaisuudessa sanoa että tuota ei taatusti tule tapahtumaan järjestettynä ainakaan tänä vuonna. Lainaten 2006 Special Orc Servicestä käytyjä keskusteluja vapaasti "jeesusteluleikit voidaan jättää sikseen".
Se, haluaako joku ryhmä tai jopa puoli tehdä noin keskinäisellä päätöksellään, on ihan osallistujista kiinni, eivätkä järjestäjät puutu asiaan millään tavalla.
Disclaimerina sanottakoon etten kuulu kirkkoon, olen vahvasti eläytymispainotteinen larppaaja, ja katson että Sotahuuto on ennen kaikkea taistelutapahtuma, jossa on mukana larppaamisen elementtejä lähinnä kehystarinan, vaatetuksen ja boffereiden osalta - mutta näitä elementtejä ei pidä ottaa liian vakavasti.
Lähetetty: Sunnuntai, 08.04.2007 22:41
Kirjoittaja Ascen
Mitä tulee muuten skenaarioiden elävöittämiseen, luin otsikon alun perinkin siltä kannalta että "miten skenaarioita voisi tehdä vieläkin eläväisemmiksi eli mielenkiintoisiksi".
Tuon käsitän siten, että skenaarioissa voisi olla monipuoleisempia ja ehkä yllättävämpiäkin elementtejä kuin mitä aiemmin on ollut. Tätä kannattaisin ehdottoman vahvasti, niin kauan kuin kyseiset yllättävät elementit eivät rikkoisi taistelun tasapainoa pahasti.
Larppaamisen, neuvottelun ynnä muun vastaavan toiminnan jättäisin mieluummin larppeihin, joissa tuota neuvottelua käytetäänkin nykyään hyvin paljon keinotekoisena korvikkeena hyvien hahmojen kirjoittamiselle.
Saippua pidettäköön larpeissa, ja taistelu Sotahuudossa.
Lähetetty: Maanantai, 09.04.2007 03:34
Kirjoittaja Pahistonttu
Ainakin itselle tuli hyvä mieli sitä kaksintaistelua seuratessa, ja sitä seurannut rynnäkkö... aaaah! Siinä oli tunnelmaa, eikä se ollut pois mättämisestä. Juuri tuollaisia kivoja pieniä lisukkeita (eivät vie juuri aikaa, mutta nostavat tunnelmaa) voisi kyllä skenaarioihin lisätä.
Lähetetty: Maanantai, 09.04.2007 12:51
Kirjoittaja Ketku
Itselläni kyllä sotahuudossa oli aina sama fiilis, kuin mitä joka kerta boffatessa, eli siis ei mitään ihmeellisen järkyttävää tunnelmaa tai sellaista, jos sillain vaikka työntekemisestä voisi puhua, niin ehkä vaikka sellaista. Aika rutiinia oli.
Kaippa noita voi yrittää elävöittää, toiset tykkää, toisille sillä tuskin on mitään väliä. En ainakaan usko, että kukaan ei tykkää sellaisesta. Loppujen lopuksi kyseessä on kuitenkin se oma ryhmä, jonka puolesta toimii ja itse en sinänsä armeijaamme hirveänä kokonaisuutena edes pohtinut.
Lähetetty: Maanantai, 09.04.2007 14:05
Kirjoittaja JonTzu
Ketku kirjoitti:Itselläni kyllä sotahuudossa oli aina sama fiilis, kuin mitä joka kerta boffatessa, eli siis ei mitään ihmeellisen järkyttävää tunnelmaa tai sellaista, jos sillain vaikka työntekemisestä voisi puhua, niin ehkä vaikka sellaista. Aika rutiinia oli.
Kaippa noita voi yrittää elävöittää, toiset tykkää, toisille sillä tuskin on mitään väliä. En ainakaan usko, että kukaan ei tykkää sellaisesta. Loppujen lopuksi kyseessä on kuitenkin se oma ryhmä, jonka puolesta toimii ja itse en sinänsä armeijaamme hirveänä kokonaisuutena edes pohtinut.
Tässä puhuu siis mies jonka puoli vuonna 2006 ei toiminut kokonaisuutena ja sai aika ajoin selkäänsä vain sen vuoksi.
Suurimmalle osalle SH on tärkeä ja jännittävä tapahtuma jossa pienet tunnelmanlisäykset ovat tärkeitä yksityiskohtia joista tapahtuma saa lisäpontta. Jos sellaisia saa vähällä vaivalla ja tapahtumaa häiritsemättä lisättyä niin ne ovat todella hieno lisä.
Lähetetty: Maanantai, 09.04.2007 18:08
Kirjoittaja Gnomus
Itseäni ei haittaa vaikka siinä armeijan edustalla kävisi "piispa" saarnaamassa ja luomassa uskoa joukkoihin, olisihan se sopinut molempien jo olleiden sotahuutojen teemaan ja myös tulevaan. Ymmärrän kyllä että joillekin moinen voi olla vakaumuksellisesti ongelmallista. Jos moinen ongelma halutaan välttää, niin ainahan sinne voi pistää armeijan komentajan paasaamaan kruunun eduista, kunniasta ja soturien urheudesta.
Sotahuudon toimivuutta ei pidä uhrata larpahtamiselle, mutta jos pienellä vaivalla saadaan paljon lisää tunnelmaa, niin silloin kannatan tunnelman korottamista.
Lähetetty: Maanantai, 09.04.2007 18:36
Kirjoittaja Ketku
JonTzu kirjoitti:Ketku kirjoitti:Itselläni kyllä sotahuudossa oli aina sama fiilis, kuin mitä joka kerta boffatessa, eli siis ei mitään ihmeellisen järkyttävää tunnelmaa tai sellaista, jos sillain vaikka työntekemisestä voisi puhua, niin ehkä vaikka sellaista. Aika rutiinia oli.
Kaippa noita voi yrittää elävöittää, toiset tykkää, toisille sillä tuskin on mitään väliä. En ainakaan usko, että kukaan ei tykkää sellaisesta. Loppujen lopuksi kyseessä on kuitenkin se oma ryhmä, jonka puolesta toimii ja itse en sinänsä armeijaamme hirveänä kokonaisuutena edes pohtinut.
Tässä puhuu siis mies jonka puoli vuonna 2006 ei toiminut kokonaisuutena ja sai aika ajoin selkäänsä vain sen vuoksi.
Suurimmalle osalle SH on tärkeä ja jännittävä tapahtuma jossa pienet tunnelmanlisäykset ovat tärkeitä yksityiskohtia joista tapahtuma saa lisäpontta. Jos sellaisia saa vähällä vaivalla ja tapahtumaa häiritsemättä lisättyä niin ne ovat todella hieno lisä.
On totta, että emme toimineet yhteen missään vaiheessa kunnolla, toisaalta uskoisin, että yhteistoiminta oli Teutoneilla helpompaa, kun oli vähemmän ryhmiä ja suhteellisen homogeenistä varustusta kuitenkin verrattuna meidän puolelle. Osaltaan myös kokonaisuutena toimimiseen vaikuttaa se, että ei ajattele omaa ryhmää, vaan armeijaa omana ryhmänään.
En ole missään nimessä sitä vastaan, josko jotain pientä kivaa lisää on taisteluiden välillä, kunhan se on hyvällä maulla tehtyä. Välttäisin ehkä uskonnollisten teemojen käyttämistä tässä toiminnassa ja lähtisin ennemmin pohtimaan sitä maalliselta näkökannalta, koska uskonto voi olla joillekkin herkkä ja henkilökohtainen asia.
Lähetetty: Tiistai, 10.04.2007 15:25
Kirjoittaja saloneju
Kysymys uskonnoista on kyllä hankala. Uskonnollisten teemojen käsittely Sotahuudossa tuskin antaisi mitään merkittävää lisäarvoa, ellei sitten kyseisen taistelun / skenaarion kehys ole jossain uskonnollisessa ristiriidassa tms. Mutta toisaalta: onko piispan tai papin (esim. viime vuoden SH) tuominen taistelukentälle tosissaan sellainen asia, joka uhkaa yksittäisten osallistujien arvomaailmaa, mikäli sellaisilla elementeillä saataisiin ladattua tunnelmaa?
Uskonnollisia viitteitä kuitenkin tulee välttämättä, niin kauan kuin pysytään keskiajan Euroopassa. Ehkäpä olisi tärkeämpää keskustella siitä, missä menee raja. Ei-uskovaisena ainakin musta alkais tuntumaan vaikealta siinä vaiheessa, kun pitäis Jumalaa huutaen mennä hakkamaan boffereilla vastustajia.
Lähetetty: Tiistai, 10.04.2007 15:46
Kirjoittaja JonTzu
saloneju kirjoitti:Uskonnollisia viitteitä kuitenkin tulee välttämättä, niin kauan kuin pysytään keskiajan Euroopassa. Ehkäpä olisi tärkeämpää keskustella siitä, missä menee raja. Ei-uskovaisena ainakin musta alkais tuntumaan vaikealta siinä vaiheessa, kun pitäis Jumalaa huutaen mennä hakkamaan boffereilla vastustajia.
Itse vetäisin rajan rukoilemiseen yms. selvään uskontunnustamiseen. Se ei sovi paikalle ja uskovaisetkin voivat pitää sitä mauttomana vaikka se omassa ajassaan asiallista olikin.
Itse pidän lähinnä ironisena sitä kuinka myöhemmissä eurooppalaisissa sodissa molemmat puolet suolistavat toisiaan jumalansa suojeluksessa ja hänen nimessään voittaen.
Lähetetty: Tiistai, 10.04.2007 22:17
Kirjoittaja BlueSkie
Pidetäänkö esim. latinaksi rukoilua/lyhyen rukousmaisen lausahduksen lausumista loukkaavana/ahdistavana/muuten epäsopivana? Suurimmalle osalle tapahtumassa kävijöistä latinan kieliset lauseet kuitenkin kertovat saman verran kuin "jabla habla höpönpöppö". Entä kelpaavatko muut vieraammat kielet?
Lähetetty: Sunnuntai, 15.04.2007 20:26
Kirjoittaja viikinkisoturi
Mulla tuli tuo "rukoilu" mieleen viime vuonna järjestetyssä maailman suurimmassa histellitapahtumasta Hastingsin taistelu 1066 jossa olin itsekkin

, mutta taisi mennä liian paljon historian elävöittämisen puolelle.
Lähetetty: Maanantai, 16.04.2007 17:06
Kirjoittaja Saad
Meiden poppoo ainakin piti keskenään sopivat latinankieliset rukoukset '05. Lähdettiin eläytymispohjalta nauraen miehekkään karskisti pistelaskumeiningille. Mitään ei kaduta, helvetin hauskaa oli näin. Ja samankaltaisella aseenteella, saippuan ja korniuden kera mennään jatkossakin vaikka kuinka pistevoittoa hampaat narskuen muut hakisivatkin. Se on jokaisen ryhmän täysin oma päätös, miten hommat hoitaa vai hoitaako ollenkaan.
Tottahan toki järjestäjille saa varmasti esittää pyyntöjä päästä eri puolelle jos kokee Elämyspelaajien kanssa samalla puolella olemisen heikentävän voiton mahdollisuuksia

Lähetetty: Maanantai, 16.04.2007 17:28
Kirjoittaja ZamboNet
kuinka pistevoittoa hampaat narskuen muut hakisivatkin.
Näitä joukkueitahan tunnetusti on tiheässä sotahuudossa

Lähetetty: Maanantai, 16.04.2007 17:29
Kirjoittaja Saad
ZamboNet kirjoitti:kuinka pistevoittoa hampaat narskuen muut hakisivatkin.
Näitä joukkueitahan tunnetusti on tiheässä sotahuudossa

Jep, eikä me oikeasti miehekkään karskisti niille naurettu - korkeintaan karskin miehekkäästi
