Haarniskastandardista
Lähetetty: Sunnuntai, 08.04.2007 21:27
Asesäännöille seuraksi tässä haarniskasääntödrafti, joka jälleen pohjautuen Sotahuuto 2006-sääntöihin, ja muutoksista vastuussa pääasiallisesti Aldaron / Jonni Lehtiranta, pohjautuen foorumikeskusteluihin ja tämän vuoden järjestäjätiimin palaverissa ehdotettuihin muutoksiin.
Painoarvo on edelleen realistisuudella ja reiluudella, joskin olemme tietoisesti pyrkineet vähentämään tiukimpia mielipiteitä autenttisuuden suhteen. Autenttisuus on edelleen tärkeää, mutta meidän mielestämme ei ole tarkoituksenmukaista kieltää haarniskan käyttöä jos se onkin 50 vuotta myöhempi tai 300 vuotta vanhempi malli kuin mitä alueella olisi juuri taustakehyksen aikoihin käytetty.
Haarniskasäännöt
Yleistä
Panssari ei saa aiheuttaa vaaraa käyttäjälleen tai kanssataistelijalle. Panssari ei saa olla rakennettu niin, että se rikkoo muiden osallistujien aseita. Luonnollisesti vahinkoja sattuu ja esim. historiallisten käsisuojien siivekkeet saattavat aseita rikkoa. Ne kuitenkin hyväksytään, kunhan niiden reunat on pyritty hiomaan mahdollisimman pyöreiksi.
Panssarin ulkonäköön ja realistisuuteen on tulee panostaa. Historiallisen mallin mukaan tekeminen on suositeltavaa. Historiallisista mutta tapahtumakehykseen oudoista panssareista kehotetaan ottamaan yhteys järjestäjiin etukäteen.
Panssarin saa valmistaa myös yhdistelemällä tässä dokumentissa esitettyjä perustyyppejä. Esimerkiksi 3mm paksu pehmeä nahka johon on niitattu puolen millimetrin paksuinen metalli hyväksytään. Jos olet epävarma tai suunnittelet jotakin erikoista, ota yhteyttä järjestäjiin ennen tapahtumaa.
Rengaspanssarit
Rengashaarniska on aina sopiva ja helpohkosti tehtävä hyvännäköinen varuste. Ohjeita rengaspanssarin tekemiseen löytää esimerkiksi Ilendilin Rengaspanssari-artikkelista ja Hauberk Pattern-tekstistä.
Niittaamattomissa panssareissa neljä yhteen -kudoksella langan paksuuden suhde lenkin sisähalkaisijaan täytyy olla vähintään 4/25. Esimerkiksi 1,6 mm:n langalla lenkin sisähalkaisija saa olla korkeintaan 10mm, ja 2 mm:n langalla 12 mm. Muilla kudoksilla tehdyn panssarin tulee kestävyydeltään vastata tätä.
Rengaspanssarin täytyy olla valmistettu metallista, alumiinia ei hyväksytä.
Nahkapanssarit
Nahkapanssariksi hyväksytään vähintään 3 mm paksu keittämällä kovetettu tai muu todella jäykkä nahka. Tällä tarkoitetaan nahkaa joka pysyy muodossaan ilman tukea ja joka vastustaa selvästi vääntämistä. Nahkapanssariksi hyväksytään myös vähintään 6 mm paksu pehmeästä nahasta tehty suoja.
Levypanssarit
Levypanssarin tulee olla valmistettu 1mm tai paksummasta metallista. Alumiinia ei hyväksytä.
Levyn kaikki kulmat ja reunat tulee olla hiottu tylsiksi. Mikään levypanssarin osa ei saa iskun seurauksena vahingoittaa käyttäjäänsä tai muita. Kyynärkuppeja käyttäviä taistelijoita kehotetaan varomaan, ettei vahingoita niillä muita.
Kangaspanssarit
Kangaspanssarin tulee olla näkyviltä osiltaan puuvillaa, pellavaa tai muuta luonnonmateriaalia. Sisäosiin ja täytteeksi saa käyttää myös heinää, hevosen häntäjouhia tai muuta sopivaksi katsomaansa luonnonmateriaalia. Tekokuidut ovat kiellettyjä.
Kangaspanssari saa olla valmistettu "nakkitakkitekniikalla" tai pehmustuksen päältä tikkaamalla. Monikerroksiset suojat pitää myös tikata. Tikkaamattomia pehmustevaatteita kuten tyynyjä ei lasketa panssareiksi.
Kangaspanssarin tulee olla riittävän paksu puristuksessakin. Testaa tätä esimerkiksi latomalla kunnolla painoa pöydällä olevan panssarin päälle. Yhteen tikatuista kangaslevyistä tehdyn haarniskan tulee tällöin olla vähintään 10 mm paksuinen, nakkitakin tai muunlaisen kangaspanssarin vähintään 15 mm paksu.
Kypärät
Kypäräksi hyväksytään kaikki mikä suojaa päätä oikeasti tapaturmilta. Poikkeuksena muista suojavarusteista myös muovi ja muut selkeän epäautenttiset materiaalit ja mallit käyvät. Esimerkiksi pyöräily- tai lätkäkypärästä saa siis suojauksen.
Kypärien sisällä tulee turvallisuussyistä olla jonkinlainen pehmustus tai kannattelujärjestelmä joka erottaa metallikuoren käyttäjän päästä. Pehmustehuppu tai nahkainen kypärän sisus käy mainiosti.
Kypärässä ei saa olla suuria kovia ulokkeita jotka voivat toimia vipuvartena ja vahingoittaa siten käyttäjän niskaa. Esimerkiksi rumat ja epäautenttiset sarvet viikinkikypärissä ovat kiellettyjä. Jos kypärässä on leukaremmi, se ei saa aiheuttaa käyttäjälleen tukehtumisvaaraa.
Nykyaikaisen kypärän naamioimista esimerkiksi kankaalla tai ilmastointiteipillä (varmistu että sen saa myös irti, jos aiot käyttää kypärääsi myös vastaisuudessa!) suositellaan. Erityisen räikeän väriset kypärät saatetaan naamioida paikan päällä järjestäjien toimesta.[/u]