Sivu 1/4

Projekti: treenipaikat ja -yhteystiedot ympäri Suomen

Lähetetty: Tiistai, 03.04.2007 21:59
Kirjoittaja N.Hirvelä
Eli, kun kerran idea minulle esitettiin ja kysyttiin tekisinkö tämän, niin päätin nyt osoittautua aktiiviseksi ja ottaa tehtävän vastaan, jonka selitän teille nyt:

Eli monet boffaajat (varsinkin uudet) ympäri Suomea on ihan tietämättömänä missä treenataan boffausta ja eivät saa yhteystietoja mistään. Ajatus olisi siis nyt saada yhdelle nettisivulle kerättyä kaikki Suomen treeniporukoiden tiedot, jotta ihmisillä olisi helpompaa löytää treeniseuraa.
Tätä yritettiin jo kerran Tracon II tapahtumaan saada, mutta yritys epäonnistui melkein kokonaan. Olen tehnyt joo tuon suomen kartan jossa näkyy noita treenipaikkoja ja ryhmiä, mutta nyt olisi tarkoitus saada myös yhteystiedot kasaan.

Eli mitä tarvitaan: Treenien yhteyshenkilö, yhteystiedot josta saa kysyttyä treeneistä (sähköposti tai puhelinnumero?) ja missä treenit pidetään (siis kaupunki).

Lisäksi myös hyödyllistä olisi, jos voisitte ilmoittaa seuraavat: Koska treenit on, missä ne tarkkaalleen pidetään, päivä ja kellonaika (jos ne on säännölliset).

Tiedot voi lähettää yksityisviestillä tai sähköpostilla niklas.hirvela [ät] pp.inet.fi

http://personal.inet.fi/yhdistys/pbry/porukat.htm

EDIT. Kollektiivisesti ylläpidettyä treenitietoa löytyy osoitteesta:
http://wiki.sotahuuto.fi/index.php/Bofferointitreenit

Lähetetty: Keskiviikko, 04.04.2007 00:42
Kirjoittaja Pahistonttu
El Muerte treenaa toistaiseksi seuraavasti:
Porvoossa, Linnakosken lukion liikuntasalissa, tiistaisin, klo 15.10-17.00.
Yhteyshenkilönä toimii:
Ivar Kullberg, S-posti: ivar_kullberg@hotmail.com
Huomioitavaa:
Harjoituksiin tuleminen ei edellytä omia varusteita, mutta sisäpelikenkiä suositellaan.

Lähetetty: Keskiviikko, 04.04.2007 12:09
Kirjoittaja tiarAnon
Entalia treenaa Espoossa.
Lähtökohtaisesti treenit ovat sunnuntaisin kello 12.00---> mutta viikottaiset variaatiot kannattaa tarkistaa allekirjoittaneelta.
Olli Lönnberg, tiarAnon@gmail.com, 040-529 1189, myös foorumin PMiin vastataan.
Ulkotreenit.

Lähetetty: Keskiviikko, 04.04.2007 13:12
Kirjoittaja Beatific
Assasíinit pyrkivät treenaamaan viikottain, ja talvisin / huonon sään sattuessa sisällä. Päivä ja aika saattavat vaihdella.

Ajan tasalla oleva tieto osoitteessa
http://alberganassasiinit.wikidot.com/treenit

Lähetetty: Keskiviikko, 04.04.2007 13:46
Kirjoittaja Kops-Max
Tura treenaa Espoon Tapiolassa, Suomen mytologian luvatussa... No okei. Treenien ajankohta sovitaan joka viikko erikseen meidän omalla foorumillamme, mutta melko säännöllisesti treenejä on kesäsin lauantaina puolesta päivästä eteenpäin ja kesäloman alettua myös keskiviikkona ainakin. Saa ottaa yhteyttä ja kysyä!

Max Korpinen
maxkorpinen@gmail.com
040-5123419

Lähetetty: Keskiviikko, 04.04.2007 14:05
Kirjoittaja Beatific
Kops-Max kirjoitti:Tura treenaa Espoon Tapiolassa, Suomen mytologian luvatussa... Saa ottaa yhteyttä ja kysyä!
Jaksaisitteko alkaa postailemaan treeneistänne tietoa SH:n foorumeiden treenit -osioon? Mielelläni tulisin joskus osallistumaan.

Ja auttaisi varmaan myös isompien treenien järjestämisessä, pk-seudullahan noin periaatteessa porukkaa riittää järjestää Sotahuutoja minikoossa ihan viikoittainkin.

Jarno

Lähetetty: Keskiviikko, 04.04.2007 21:40
Kirjoittaja Farseer
Mikkelissä on pyhitetty joka keskiviikko klo: 18.00-20.00 toistemme mättämiseen hopeapatongeilla. Treenejä pidetään kattilasillan nuorisotalolla ja jahka kelit on sopivat niin siirrytään emolan kentälle. Ota yhteyttä jos kiinnostaa.

Ari Riikonen
sauronsuuri_@hotmail.com
044 5215664

Lähetetty: Keskiviikko, 04.04.2007 22:48
Kirjoittaja Archibald
Tasoituksen vuoksi ruotsalainen eliitti ei pidä treenejä. Kuolette kuitenkin Sotahuudossa 6-0.


-a

Lähetetty: Torstai, 05.04.2007 13:15
Kirjoittaja N.Hirvelä
Beatific kirjoitti:Assasíinit pyrkivät treenaamaan viikottain, ja talvisin / huonon sään sattuessa sisällä. Päivä ja aika saattavat vaihdella.

Ajan tasalla oleva tieto osoitteessa
http://alberganassasiinit.wikidot.com/treenit
Onkos tuo Leppävaara Espoossa? Tuli näin mieleen kun mistään en huomannut ainakaa mainintaa missä Leppävaara on.

Ja kiitos tähän mennessä niille jotka ilmoittanut treeneistään, laitan pian nettiin tuon listan.

Lähetetty: Torstai, 05.04.2007 20:16
Kirjoittaja tiarAnon
N.Hirvelä kirjoitti:
Beatific kirjoitti:Assasíinit pyrkivät treenaamaan viikottain, ja talvisin / huonon sään sattuessa sisällä. Päivä ja aika saattavat vaihdella.

Ajan tasalla oleva tieto osoitteessa
http://alberganassasiinit.wikidot.com/treenit
Onkos tuo Leppävaara Espoossa? Tuli näin mieleen kun mistään en huomannut ainakaa mainintaa missä Leppävaara on.

Ja kiitos tähän mennessä niille jotka ilmoittanut treeneistään, laitan pian nettiin tuon listan.
On.

Lähetetty: Perjantai, 06.04.2007 13:02
Kirjoittaja C22
Kuten kaikki tietävät, Maahinkainen treenaa (toistaiseksi) ainoastaan torstaisin Ryhtilässä, joka löytyy kampuksen mäen päältä.

Paikalla treenataan klo 19:30 - 21:00

Minulle saa lähettää sähköpostia ja kysellä lisää osoitteesta:

joonalonn (at) hotmail (piste) com

Lähetetty: Sunnuntai, 08.04.2007 20:45
Kirjoittaja Pimeyden Ritari
Camulosin Villikarjuilla viikottaiset treenit Lahdessa keskiviikkoisin. Oikeastaan vain larppausseura Aamutähti Ry:n jäsenille, mutta liittyminen ei maksa juuri mitään ja sisältää vakuutuksen.

Minua saa vainota osoitteeseen: m-orko (miukumau) hotmail (piste) com

www.aamutahti.org

Lähetetty: Sunnuntai, 08.04.2007 21:09
Kirjoittaja BlueSkie
Mannun Vartijain kaarti treenaa Joensuussa keskiviikkoisin (Joensuun normaalikoulun lukiolla 17.00-18.30) ja sopimuksen mukaan perjantaisin (Joensuun yhteiskoulun lukiolla 17.00-18.00) toukokuun loppuun asti. Ulkotreenit aloitetaan heti kun mahdollista, mitä luultavimmin jo perinteiseksi muodostuneella treenipaikallamme Laululavan takana, viikonpäivää/-päiviä ei vielä päätetty. Ulkotreenejä järjestetään kesän läpi niin pitkälle syksyyn kuin säät antavat myöten. Ensi talvikauden treenipaikoista tai -ajoista ei vielä tietoa, norssilla ainakin pyrimme jatkamaan treenejä.

Tarkempia tietoja löytyy Mannun Vartijain kotisivuilta sekä foorumilta osoitteesta www.mannunvartijat.tk tai kysymällä suoraan Nauriilta (voronwe(ät)luukku(piste)com) tai minulta (blueskie87(ät)gmail(piste)com).

Lähetetty: Maanantai, 09.04.2007 17:29
Kirjoittaja Gnomus
Jotta homma ei karkaa käsistä on syytä jakaa nakkia :)

Olisiko mahdollista että arvoisa N.Hirvelä kokoaisi tietoa tuohon ensimmäiseen viestiinsä joka on mukavasti topicin ensimmäisenä? Jos siinä olisi listattu kaupunki/paikkakunta (aakkosjärjestyksessä) ja sen alla paikkakunnalla olevien treenien aika, paikka ja yhteystiedot vastuulliselle henkilölle niin uudet innokkaat sotahuutoilijat löytäisivät siitä helposti tiedon oman paikkakunnan harjoituksista.

Lähetetty: Maanantai, 09.04.2007 17:56
Kirjoittaja N.Hirvelä
Gnomus kirjoitti:Jotta homma ei karkaa käsistä on syytä jakaa nakkia :)

Olisiko mahdollista että arvoisa N.Hirvelä kokoaisi tietoa tuohon ensimmäiseen viestiinsä joka on mukavasti topicin ensimmäisenä? Jos siinä olisi listattu kaupunki/paikkakunta (aakkosjärjestyksessä) ja sen alla paikkakunnalla olevien treenien aika, paikka ja yhteystiedot vastuulliselle henkilölle niin uudet innokkaat sotahuutoilijat löytäisivät siitä helposti tiedon oman paikkakunnan harjoituksista.
Tiedä tuosta "arvoisasta"... ;)
Mut joo, näin oli ajatuskin, eli laittaa kaupungit aakkosjärjestyksessä jne. mutta pitäisikö tuo laittaa lisäksi nettiin ihan omalle sivulleen, ettei sitä jättäisi tähän foorumikeskusteluun? Näin voisi olla ehkä mukavampi linkittää jollekkin sivulle jos tarvitsee linkittää tuo johonkin?

Toivottavasti tajusitte mitä yritin sanoa? :roll:

Lähetetty: Tiistai, 10.04.2007 00:54
Kirjoittaja ZamboNet
Jättää tuohon alkuun ja pistää erikseen nettiinkin. Kaksin aina kaunihimpi.

Lähetetty: Tiistai, 10.04.2007 14:21
Kirjoittaja JonTzu
N.Hirvelä kirjoitti:Tiedä tuosta "arvoisasta"... ;)
Mut joo, näin oli ajatuskin, eli laittaa kaupungit aakkosjärjestyksessä jne. mutta pitäisikö tuo laittaa lisäksi nettiin ihan omalle sivulleen, ettei sitä jättäisi tähän foorumikeskusteluun? Näin voisi olla ehkä mukavampi linkittää jollekkin sivulle jos tarvitsee linkittää tuo johonkin?

Toivottavasti tajusitte mitä yritin sanoa? :roll:
Joo, näiltä foorumeilta aloittelijat eivät löydä yhtään mitään. Kerää kaikki yhdelle verkkosivulle niin tästä tiedonkeruusta tulee olemaan apua harrastajakunnalle todella paljon.

Lähetetty: Sunnuntai, 22.04.2007 12:18
Kirjoittaja N.Hirvelä
Noniih, mietin hetken että olin unohtanut jotain, nyt muistin, eli laitoin tuon listan nyt omille sivuilleni nettiin, johon saa ihan mielellään laittaa linkkiä eri puolille nettiä jotta ihmiset löytävät helpommin oman alueensa treenipaikkoja.
Ulkoasu on yksinkertainen, johtuen ihan siitä että se näyttäisi selkeeltä ilman mitään sen ihmeellisempiä hienouksia. Tietysti, joku jolla on aikaa, saa vapaasti tehdä paremman. :wink:
Lisäksi, ilmoittakaa virheistä/puuttuvista asioista, niin voisin vaikka parannella tuota.

http://personal.inet.fi/yhdistys/pbry/porukat.htm

Lähetetty: Keskiviikko, 25.04.2007 14:36
Kirjoittaja Kantti
Jyväskylässä kesäkaudella myös ulkotreenit maanantaisin klo 18-20 Variskukkulalla, joka kartassa sijaitsee Vehkalammen puiston kohdalla siitä huolimatta, että allekirjoittanut sai jotenkin tuon karttalinkin näyttämään viereistä kauppaoppilaitosta.

http://kartta.jkl.fi/web/Default.aspx?l ... nguage=fin

Lähetetty: Tiistai, 01.05.2007 21:01
Kirjoittaja ZamboNet
Onko Jyvälässä muuten tällä hetkellä sekä torstain että maanantain treenit? Tämän viikon kun olen Jyväskylässä niin voisin tulla poikkeamaan torstain harkoissa, jos niitä yhä pidetään.

Lähetetty: Tiistai, 01.05.2007 21:07
Kirjoittaja Gnomus
Tervetuloa treeneihin. Kolmen viikon ajan on maanantain ulkotreenit (mukana haarniskat, keihäät ja jouset) ja torstain sisätreenit. Toukokuun loppupuolella sisätreenit lakkaa ja niiden tilalle otetaan toiset ulkotreenit joiden aika selviää myöhemmin.

Lähetetty: Tiistai, 08.05.2007 21:34
Kirjoittaja SNiLD
Ketju muutettu ilmoitus-tyyppiseksi jottei se katoa bittitaivaaseen.

Lähetetty: Perjantai, 25.05.2007 18:15
Kirjoittaja Pahistonttu
El Muerten sisäharjoitukset ovat päättyneet! Nyt alkavien ulkoharjoitusten tarkasta paikasta ja ajankohdasta tullaan ilmoittamaan lähitulevaisuudessa, treenit tulevat jokatapauksessa jatkumaan säännöllisesti viikottain.

Lähetetty: Perjantai, 08.06.2007 03:29
Kirjoittaja Pahistonttu
El Muerte on aloittanut viralliset ulkoharjoituksensa. Harjoittelemme torstaisin klo 20-22. Lähtö Porvoon Raatihuoneentorilta, tarkempia tietoja sähköpostistani: ivar_kullberg@hotmail.com

Lähetetty: Maanantai, 09.07.2007 21:30
Kirjoittaja N.Hirvelä
Nyt kun loma alkoi itselläni niin otin itseäni niskasta kiinni ja aloitin erilaisten boffaukseen liittyvien paperitöiden ja nettisivujen päivittämisen, joten päivitin tätäkin listaa.
Pyytäisin ystävällisesti, että jos jotain muutoksia tuohon pitää tehdä, niin kertoisitte siitä minulle.
Lista tulee näkyviin nettiin päivitettynä tuon listan alapuolella olevan linkin taakse tuota pikaa.