Sivu 1/2
Rovaniemen treenit
Lähetetty: Lauantai, 21.07.2012 17:00
Kirjoittaja Grokker
No nyt ei enää pysty olemaan tekemättä jotain sen eteen, että saataisiin Rolloonkin treenejä aikaiseksi!
Tiedossa on, että täältäkin harrastajia löytyy, ja nytkin SoHussa käyneestä porukasta on ilmaistu halukkuutta säännöllisempiin / isompiin treeneihin, jos vain saadaan tarpeeksi osallistujia.
Varsinaista ryhmää meillä ei ole, mutta armoton värväys on käynnissä, jotta päästään isommalla joukolla hippasille. Huhujen mukaan ainakin Kuolleen Jumalan Palvelijoiden ja käsittääkseni nyt SoHussa heidän tapaamiensa Leviaattanin rovaniemeläisten vahvistusten kanssa se olisi mahdollista.
Aiemmin
huutelinkin värväyspuolella, että meitä on tässä tarjolla muutama innokas kaveri. Laskutavasta riippuen 3-6. Välineet löytyy omasta takaa.
Eli laitetaanpa sanaa kiertämään ja selvitellään, minkä verran kiinnostuneita löytyy! Ja jos ei löydy tarpeeksi, niin hommataan lisää

Tietenkin lienee paikallaan myös sopia, että milloin ja missä olisi kätevintä treenata näin kesäaikaan. Mielelläni olen järjestämässä treenejä, jos kiinnostuneita löytyy.
Lähetetty: Sunnuntai, 22.07.2012 13:43
Kirjoittaja Mahti
Kannattaa olla Rovaniemen Liveroolipelaajiin (Rolli muistaakseni lyhennys) yhteydessä, niillä on joskus ollutkin siellä bofferitreenejä. Sieltä vois hyvinkin löytyä porukkaa, joka on kiinnostunutta.
Lähetetty: Sunnuntai, 22.07.2012 16:55
Kirjoittaja Grokker
Kiitos vinkistä! Otetaanpa yhteyksiä.
Huomenna meitä on muuten muutama kaveri menossa ottamaan vähän hikeä pintaan Susivoudin kentälle, iltapäivällä suunnilleen kuuden aikoihin.
Lähetetty: Maanantai, 23.07.2012 15:14
Kirjoittaja Hyppyrotta
Kappasta. Pitänee lyöttäytyä huomenissa mukaan kun asun tässä kivenheiton päässä Susivoudista.
EDIT: oho, olin päivän myöhässä, mutta voispa tuota huomennaki tapella.
Lähetetty: Maanantai, 23.07.2012 15:17
Kirjoittaja Grokker
Loistavaa. Kirjoitin tuon viestin eilen, eli ollaan menossa tänään. Toki jos sää menee huonoksi, niin siirretään huomiselle.
Lähetetty: Maanantai, 23.07.2012 18:05
Kirjoittaja Grokker
Puhelinkierroksella havaitusta radiohiljaisuudesta päätellen boffaus ei onnistu tänään. Huomenna uusi yritys, sama paikka ja aika. Lähden sitten vaikka yksin liikenteeseen. Kele.
Lähetetty: Tiistai, 24.07.2012 18:44
Kirjoittaja Hyppyrotta
Enpä päässytkään vielä tulemaan. Jalka vielä hieman herkkänä SoHu:n jäljiltä. Jatkossa kyllä vois, ehkä jopa tällä viikolla.
Lähetetty: Tiistai, 24.07.2012 23:59
Kirjoittaja Grokker
Huomenna, elikä keskiviikkona, on myös porukkaa menossa samaan aikaan samaan paikkaan. Mie tulen kans, koitan saada kaverin tai pari mukaan.
Nyt kun on pari puhelinnumeroa vaihdettu, niin saa paremmin kiinni, ettei tule turhia reissuja

Lähetetty: Torstai, 26.07.2012 15:13
Kirjoittaja Hyppyrotta
Olipa eilen hyvät mätkinnät. Oisko ens viikolla uudestaan?
Lähetetty: Torstai, 26.07.2012 15:23
Kirjoittaja Grokker
Oli kyllä, kiitosta vaan!
Mulle passaa ens viikolla, melkein milloin vain näillä näkymin. Lomaa on vielä just ens viikko.
Lähetetty: Sunnuntai, 29.07.2012 21:29
Kirjoittaja Grokker
Minä päivänä ja mihin aikaan ihmiset olisi lähdössä treenaaman tulevalla viikolla? Kyselen jo nyt, että voin kertoa kiinnostuneille kavereille hyvissä ajoin. Pari olisi ainakin mahdollista saada lisää.
Tutustumiskerta veti muuten melkoiseen jumiin, paikat on tänään vasta alkaneet tuntua suht normaalilta.. Noh, tietääpähän että tästä kunnosta ei pääse kuin ylöspäin, taidoista puhumattakaan

Lähetetty: Sunnuntai, 29.07.2012 23:43
Kirjoittaja jouzze
Mulle ainakin käy kaikki päivät, mutta sanottakoon näin alustavasti vaikka keskiviikko, niin tulee edes joku päivä päätettyä. Kuudelta siellä susivoudin kentällä?
Lähetetty: Maanantai, 30.07.2012 19:51
Kirjoittaja Hyppyrotta
Käy oikein hyvin. Kuudelta keskiviikkona siis.
Lähetetty: Tiistai, 31.07.2012 21:19
Kirjoittaja Grokker
Sopii mulle. Paria uutta naamaa odottelen myös mukaan.
Lähetetty: Perjantai, 03.08.2012 23:05
Kirjoittaja Grokker
Näin ohimennen käyn kysäsemässä, onko mahollisesti viikonloppuna joku menossa käymään kentällä tai muualla huiskimassa?
Lähetetty: Tiistai, 07.08.2012 15:09
Kirjoittaja jouzze
Niinkuin jo viime treeneissä puhuttiin, niin huomenna (keskiviikko) treenit susivoudilla. Saattaa olla, että itse en pääse.
Lähetetty: Torstai, 09.08.2012 16:03
Kirjoittaja Grokker
Hyvät mätöt taas! Ensi keskiviikkona uusiksi.
Voisi sunnuntaillekin järjestellä jotain pientä, jos on kiinnostusta, kattoo ny.
Lähetetty: Lauantai, 11.08.2012 20:13
Kirjoittaja Gahet
Hei, oliks meillä puhetta et koitettais saaha jonkulasta säännöllisyyttä nuihin treeneihin, tyyliin just se kerran viikosta (keskiviikko) susivoudilla kuuen maissa?
Joku tollanen sovittu aika meinaan sopis itelle aika loistavasti ku oon kauheen laiska aina tään foorumikäyttäytymisen suhteen, ei koko aika tarviis olla haukkana täällä kattelemassa : D
Lähetetty: Lauantai, 11.08.2012 20:49
Kirjoittaja Grokker
Oishan se yks kerta viikossa hyvä olla aina sama, ja tuo keskiviikkona kuudelta Susivoudilla lienee useimmille ok, kun iso osa porukasta asuu siinä lähellä. Eller hur?
Olen huudellut tänne noita viikonloppuehdottelujani lähinnä ajatuksella, että jos joku sattuisi pääsemään seuraksi vielä keskiviikon vakiosession lisäksi.. Intoa kun riittäisi pariin kertaan viikossa. Tiedä sitten muista?
Lähetetty: Lauantai, 11.08.2012 21:58
Kirjoittaja Gahet
sanoisin et itelle huominen sopis ainaski, tosin oma kalpa on edelleen paikassa X, tarvii taas turvauta laina-aseisiin.... Vois ehkä harkita uusien tekemistä : )
Lähetetty: Lauantai, 11.08.2012 22:09
Kirjoittaja Grokker
Mulle sopisi myös. Olisko se sama 18:00 ku keskiviikkona hyvä? Yksi kaveri voisi olla tulossa mukaan, ellei Simerock ole vetänyt ihan köysiin..
Tuon kepakoita sen verran, että on lainaksi asti!
Lähetetty: Lauantai, 11.08.2012 22:12
Kirjoittaja Gahet
Tää kuulostaa jo suunnitelmalta : ) Kyselen omaltaki osalta et jos sais vaikka lisää porukkaa mukaan, nytten ku Jooseki on lähteny takasin Helsinkiin
Lähetetty: Sunnuntai, 12.08.2012 21:52
Kirjoittaja Hyppyrotta
Keskiviikko 18:00 kuulostaa tosi hyvältä. Ens keskiviikkona ainakin tuun!
Lähetetty: Tiistai, 14.08.2012 17:48
Kirjoittaja Grokker
Mie tuun huomenna kans. Sunnuntaina venähti mukavasti varvas, mutta kyllä tuo tuntuu kestävän jo..
Soittelin kaupungille ja kyselin vapaista salivuoroista. Perjantai-illat on melkein joka salissa ainoat vapaat, ja viikonloppuajoista osa niissä saleissa, mistä niitä voi varata, mutta muuten on kyllä kaikki vuorot menneet. Peruutusvuoroja on kuitenkin mahdollisuus saada, koska jonossa ei nyt ole yhtään hakijoita. Eli heitetäänkö kuitenkin porukalla hakemusta menemään?
Voin lähetellä nuo saamani vuorotaulukot spostilla jos kiinnostaa tutkailla. Ei tullut kysyttyä saako niitä jakaa julkisesti, joten jääköön se nyt tekemättä.
Onkohan yliopiston kautta tullut tietoon mitään tiloja/vuoroja?
Lähetetty: Keskiviikko, 15.08.2012 22:07
Kirjoittaja OjM
Moi, oli kivat treenit. Olin se jolla oli kraka kaulassa ja lähdin aiemmin pois. Hyvä niin, kun törmäsin välillä nuorallakävelyporukkaan jota pääsin kokeilemaan itsekin, vähän boffattiinkin siinä ja tiedä vaikka tulisi näitäkin ensi keskiviikkona. Sehän nyt siis on keskiviikkoisin kuudelta, right?
Jos näin monta on useinkin niin kai voisi kannattaa salivuoroa hommata. Paljonko tuommoiset maksavat?
Onko ollut mietteillä kannattaisiko perustaa jopa yhdistys, tai liittyä johonkin olemassaolevaan, kuten rolliin, jossa voi muutenkin olla boffauksesta kiinnostuneita. Tai ehkä johonkin urheiluseuraan? Vakuutukset ja tämmöiset olisi siistit.