Kevät 2012, pohjoisen Keski-Suomen kaunein treenileiri
Lähetetty: Perjantai, 16.09.2011 21:58
Pelottaako ensi vuoden sohukunto? Kaipaatko muutakin kuin muutaman hengen treenejä? Miltä kuulostaisi kulttuurimatka Äänekoskelle?
Äänekoski, tuo Keski-Suomen Korso tulee todennäköisesti tarjoamaan suomen eristetaistelukansalle treenileirin ensi vuoden keväälle, tule sinne tai kuule jälkeenpäin miten siistiä siellä oli.
Eli lyhyesti, minua ja Villeä harmittaa kun joudutaan duelaamaan ellei pystytä ajelemaan vähintään kolmeakymmentä kilometriä, joten päätettiin kutsua Teidät, rakkaat boffokansan edustajat tänne lyömään meitä. Suunnitelmamme ovat vasta suunnitelmien asteella, mitään konkreettista ei vielä ole tehty, turhan jauhamisen ja parin hakemuksen kirjoittelun lisäksi.
Olemme kaavailleet tapahtumaa huhtikuulle, sopivasti ennen Hauhon treenileiriä, mutta kuitenkin maan ollessa puhtaana lumesta.
Mitä me aiomme tarjota teille:
- Tapahtuman aika keskellä Suomea, pohjoisen edustuksillekaan ei niin ylitsepääsemätön matka kuin tuonne eteläisempään Suomeen!
- Mättöä, mättöä, mättöä.
- Laajaniemen leirikeskuksen, mukana:
- Sisämajoitus, jopa 40 sänkypaikkaa+lukuisia lattiapaikkoja!
- Pienehkö hiekkakenttä, riittävä kuitenkin mätöille
- 11 hehtaaria metsää
- 2 saunaa + suihkut
- Hiekkapohjaisen uimarannan niille jotka veteen alkukeväästä uskaltautuvat.
- Nuotiopaikan ja ruokailutilat
- Ulkokirkko hartaille kristityille.
Mitä me aiomme vaatia teiltä:
- Pidättäytymistä alkoholijuomista, huumeista ja suomen lain vastaisista teoista yhden viikonlopun ajaksi.
- Jokusen euron kattamaan kustannuksia
- Halukkaita pitämään treenisettiä, iltaohjelmaa ynnä muuta.
- Siivousapua, jätetään paikka hyvään kuntoon niin tästä voi muodostua pidempikin perinne
Me ollaan ite aika perusboffaajia, mut voidaan tarjota raamit hyvälle mättötapahtumalle, tulkaa mukaan luomaan sisältöä! Jokainen jolla on ideoita/mietteitä siitä mitä hyvä mättötapahtuma pitää sisällään on tervetullut mukaan ideoimaan. Leirikeskus on tilava, kaikkien kiinnostuneiden kannattaa rekrytä kavereitaan mukaan, hinta tippuu pääluvun mukaan! Todennäköisesti ensi viikolla saadaan jotain alustavaa tietoa hintatasosta.
Ruokailuista sen verran että tapahtumapaikka on melko kaukana Äänekosken keskustasta, lähin kauppa noin 16 kilometrin päässä, lähin ympärikellon palveleva ABC-asema puolestaan noin 30 kilometrin matkan takana. Todennäköisesti saamme mukaan tarjoukseen Laajaniemen tilustenhoitajan, iki-ihanan keittäjän, joka tekee oikeasti hyvää ja täyttävää ruokaa (sille pitää olla kiltti!). Otamme pikimmiten selvää tästä vaihtoehdosta ja sen aiheuttamista lisäkustannuksista. Myös pizzatilaukset ynnä muut lienevät mahdollisia.
Tää homma voi pygiä vielä monessakin kohdassa, mut haluttais toisen järjestäjätahon kanssa saada jotain hajua kiinnostuneiden määrästä. Ei ois kiva järjestää tapahtumaa jossa me jouduttais Villen kanssa duelaamaan. Niitä sanotaan meilläpäin normitreeneiks.