Pehmomiekkailu Suomessa e-julkaisu: Osio V - Pedagogiikka
Lähetetty: Maanantai, 01.08.2022 23:58
Ohessa Pehmomiekkailu Suomessa -julkaisun pedagogiikkaosion e-julkaisu pdf-muodossa, joka myös päättää tämän julkaisun. Tämän osion sisällyttämisen perimmäisenä tavoitteena oli luoda jonkinlainen pohja lajipedagogiikan kehittymiselle jatkossa, ennen kaikkea tarjoamalla monipuolisesti erilaisia näkemyksiä meidän lajipolun varrelta aina alakouluikäisistä aikuisiin harrastajiin.
Jokainen toimitettu osuus ja artikkeli ovat alla omina linkkeinään, joten ne on helppo ladata, tulostaa ja jakaa yksittäisinä otteinaan. Julkaisu on tehty alun alkaenkin A4-kokoon, mm. jotta printtaaminen kotiprintterilläkin juuri hyvään kokoon on helppoa. Artikkeleita voi vapaasti levittää ja niissä olevia materiaaleja hyödyntää ei-kaupallisiin tarkoituksiin ja tekijöiden nimet tarvittaessa mainittuna.
Tekijäryhmä on äärimmäisen kiinnostunut kaikenlaisesta palautteesta, kommentoinnista ja jatkokeskusteluista ja meidän suurin toiveemme onkin, että julkaisu on omiaan herättämään dialogia. Kommentoikaa vapaasti esimerkiksi suoraan tähän ketjuun tai lähettäkää vapaamuotoisesti palautetta tekijöille minkä tahansa muun kanavan kautta.
Linkit:
Pedagogiikkaosion esipuhe – Pedagogiikkaa vai sattumanvaraisuutta
https://drive.google.com/file/d/16gNH2D ... sp=sharing
25. luku: Hyviä syitä lopettaa pehmomiekkailu – Harjoittelu kokemuksellisen pedagogiikan näkökulmasta (Kinnunen)
https://drive.google.com/file/d/1UC5mmo ... sp=sharing
26. luku: Pehmomiekkailu ja elämyksellinen oppiminen oppiaineet yhdistävänä monialaisena oppimiskokonaisuutena (Hautsalo)
https://drive.google.com/file/d/17j44GQ ... sp=sharing
27. luku: Pehmomiekkailu peruskoulun liikunnanopetuksessa (Hyväjoki)
https://drive.google.com/file/d/1r_dV-b ... sp=sharing
28. luku: Pehmomiekkailuharjoitusten ohjaamisesta (Kekkonen)
https://drive.google.com/file/d/1J4TSz9 ... sp=sharing
29. luku: Treenien käynnistämisestä – Tapausesimerkkinä Salon treenit (Kantola & Kantola)
https://drive.google.com/file/d/1yR2Nzq ... sp=sharing
30. luku: Sammalisto - Ohjaajan käsikirja lasten ja nuorten harjoituksiin (Sammalisto)
https://drive.google.com/file/d/1ozmHDw ... sp=sharing
Pedagogiikkaosion jälkipuhe – Hyvällä ohjauksella iloa ja menestystä
https://drive.google.com/file/d/14GEa1X ... sp=sharing