Skypeilyä boffaustoiminnasta
Lähetetty: Perjantai, 13.12.2013 02:52
Oriveden treenileirillä nousi esille idea perustaa keskustelukanava, joka yhdistää aktiiveja ja toimintaa eri paikkakunnilta.
Ajatuksena on pitää keskustelutilaisuuksia Skypen välityksellä ja puhua sen hetkisestä toiminnasta, tulevista projekteista, nuorten kerhojen vetämisestä, treenikulttuurista ym. eri puolilta Suomea. Tämä on hyvä keino jakaa ideoita ja vaikkapa saada apua treenien tai tapahtumien järjestämiseen.
Formaatti on vielä täysin auki ja alkuun ainakin mennään ihan vapaalla keskustelulla. Jos osallistujien ja asioiden määrä kasvaa hyvälle tasolle, voidaan hommaa pyörittää vaikka kiertävillä PJ-vastuilla. Mistään liian vakavasta ei kuitenkaan ole kyse. Keskusteluita on tarkoitus järjestää noin kerran kuussa.
Asialistan keräämiseen parhaiten toimee google-docs. Tänne(<--linkki) saa vapaasti kirjoitella aiheita, joista teillä on sanottavaa, taikka toivotte keskusteltavan.
Ensimmäistä skypemiittiä voisi suunnitella jo viikolle 52.
Lähettäkää minulle viestiä, jos tällainen yhtään kiinnostaa.