Eräs "kovia" kamppailulajeja harrastava tuttuni kutsui lajia "tyynysodaksi"
sen suhteellisen turvallisuuden ja kontaktin keveyden vuoksi. Toinen tuttu
taas kutsui jujutsu sparrausta tunnelmaltaan keveämmäksi ja
hallitummaksi kuin vierailua treeneissämme jossa kuulemma "tuli turpaan
joka puolelta." Yleisemminkin, en pidä sellaisesta puheesta jossa
korostetaan "kovuutta", "riskiä" tai "armottomuutta." Harva laji, onneksi,
kuitenkin vastaa sotilas tappo koulutusta tai vapaa ottelua. Useammissa
on enemmän tai vähemmän ritualistisia piirteitä ja mimiikkaa, kullakin
tavallaan. Olen miettinyt tätä, kun osa hist. miekkailijoista puhuu urheilu
miekkailusta "teknisinä (kumpi osui ensin huolimatta mistään tahansa
muusta) antenneina", että mikä on tai tulisi olla keskiössä,
harrastettaessa jotakin miekkailun tapaista. Mielestäni sivistynein ja
ymmärrystä maailmasta osoittavin vastaus jonka muistan on Christian
Toblerilla:
"If one pursues the historic martial arts one will find people focused on
different traditions, practicing with different tools, training for different
reasons. Be respectful of them all, for every one of them has something
to teach you and something to learn from you. It s too, too easy to look
for out differences. It is more challenging to seek what we have in
common, but also more rewarding: for in the end, all of us in this
endeavor are brothers and sisters of the sword."
Elo lipuu kuin tomuhiukkanen lampun ohitse, kuka viitsii tehdä näitä
luokitteluita; esim. mikä on miekkailua ja mikä ei... No niin, aiheeseen,
ehkä yleisin poikkeavuus ennakkokäsityksissä ja lajin kokeilun jälkeen
liittyy intensiteettiin ja rakenteeseen. Mielikuvissa hypitään edestakaisin ja
sitten toinen osuu suurinpiirtein tuurilla. (Tästä käsityksestä on myös
teräsmiekkailun puolelta kansainvälisesti esimerkkejä.) Kokeilun jälkeen
laji koetaan keskimäärin a. vaativammaksi (urheilullinenkaan tyyppi ei
välttämättä voita kylmiltään kertaakaan) b. vaarallisemmaksi (uhan tuntu
ei intuitiivisesti välity ulkoisesta kuvasta suhteessa koettuun) c. vaikeaksi
hahmottaa miten kehittyä lajissa (ikäänkuin jumissa alussa vailla kehitys
horisonttia) d. hauskemmaksi suhteessa ennakkokäsitykseen (joka on
"vähänkö epämääräistä")
Niin, se nimi, joskus oli puhetta, olisiko erillinen "Etsupo" tyyppinen
järjestö edustavilla nettisivuilla ja järjestelyillä ideaalisesti ottaen
lajikuvalle parempi kuin Maahinkainen kotoisen nuhjuisena yhdistyksenä,
jonka etusivuilla pyörii google-kalenteri, jossa ilmoitetaan kuudella rivillä
harjoituksista, jotka ovat milloin ovat koska yliopistolta on ikimuistoisesti
saatu vuoro "joskus." Kerran olemme saaneet paikalle vanhemman
osallistujan värväyksen perusteella, kuitenkaan lajirakenne (millainen
tausta) ja rakennettu / rakentunut kuva ei tue varsinaisesti urheiluseura
tyyppistä meininkiä niin toiminta jää lopulta aika erilaiseksi. Mielestäni
nimi on yksi elementti, muttei kuitenkaan niin ratkaiseva kuin nämä muut.
1. lajin historia / tausta / miten historia rakennettu
2. opetusohjelma, vakiintuneet opukset, tutkimus
3. esilläolon muodot ja edustus (kuka vastaa, miten vastaa)
4. vuorojen hallinnointi muulla kuin "mitä on ollut" perusteella
5. vakiintuneet tavat osallistua myös (tai vain) muodollisesti
6. mitä tämä kaikki vaatii(si) seuralta tms. kun suurin osa
kokoontumisista, hyvä ja erinomaista niin!, koostuu kuten
jyväskylässäkin eli paikka ja aika on ilmoitettu, ja sitten
vapaamuotoisesti kokoonnutaan paikalle. (vailla erityisiä
muodollisia rakenteita, vr. karate jne. muut?)
7. Ei varsinaisesti valtakunnallisia konsepteja ohjaamiseen tai
muuhun harjoitteiden vetämiseen, esitystapaan jne.
8. Kestäisikö laji (tässä vaiheessa?) tälläistä, vai onko yksi
elinehto juuri omaehtoisuus ja tapaisuus paikallisesti?