Sivu 1/3

Vahinkokartoitus nuolista

Lähetetty: Keskiviikko, 16.06.2010 09:41
Kirjoittaja Kantti
Hei,

seuraavassa on tarkoitus kerätä kokemuksia erilaisista vammoista, mitä nuolilla on saatu aikaan, sekä olosuhteista, missä ne ovat syntyneet. Tarkoitus ei ole vainota jousien käyttäjiä, vaan saada kunnolla selvyyttä vahingoista, niiden yleisyydestä ja laajuudesta satunnaisen foorumihuutelun sijaan. Muilla aseilla sattuneista vahingoista perustetaan oma ketjunsa.

Toivon, että ihmiset alle raportoivat vammoista, joita ovat saaneet nuolista. Vamman määritelmäksi tässä yhteydessä riittäköön, että se aiheuttaa vähintään seuraavasta taistelusta poisjäännin, joten silkkoja mustelmia ei raportoida, mutta liian tymäkät osumat nenään tai ohimoon kylläkin. Mikäli joku keksii paremman kriteerin, sanokoon siitä ääneen.

Lähetetty: Keskiviikko, 16.06.2010 09:48
Kirjoittaja Kantti
Aloitanpa itse:

Maahinkaisen treenileirillä minua ammuttiin tasakärkisellä IDV:llä kahdesti nenään, joka pilkisti hieman barbutan sisältä. Ensimmäinen osuma toi vedet silmiin ja pisti puhaltamaan kivun takia seuraavan erän ajan. Sitä seuraavassa erässä toinen osuma IDV:stä löi nenän verille ja aiheutti jälleen tauon. Nenä oli tämän jälkeen arka useamman päivän. Ampumaetäisyys max. 10 metriä, paunoja 22, lasikuitujousi. Verrokkina tymäkkä pisto hilparilla tai lasikuitukeihäällä naamaan (näistä nautittiin samalla leirillä runsaasti) ei aiheuta mitään tähän verrattavaa kipua.

Eilen treeneissä sain nuolen barbutan silmikkoon. Nuoli ei tullut sisään, mutta nuolessa kiinni oleva kura jatkoi matkaansa suoraan silmään. Tällaisessa osumassa ei nuolen tyypillä (perinteinen), jousella (lelu) ja etäisyydellä (alle 10m) ei liene väliä suuremmin.Tuloksena hiivatinmoinen kirvely, punertava silmä ja väliinjäänyt matsi. Silmää kirveltää vielä seuraavana päivänä. Ei vakavaa, mutta vähintäänkin ikävää. Korostaa lähinnä tarvetta putsata nuolet kunnolla tai olla ampumatta niitä uudelleen, jos keli on sellainen, että kuraa tarttuu nuolenkärkiin siinä määrin, ettei se pyyhkimällä lähde pois.


Muutoin minua on ammuttu kymmeniä ja kymmeniä kertoja ilman vahinkoa. Kypärää tosin olen käyttänyt käytännössä aina, haarniskointia usein.

Lähetetty: Keskiviikko, 16.06.2010 09:51
Kirjoittaja Sapfon
Silmäosumasta tullut poisjäänti yhdestä skeenariosta treeneissä. Paluu kentälle n. 10 min kuluttua. Osuma oli aivan suoraan edestä sisätreeneissä. Ammuttu lasikuitujousella, paunamäärästä en ole varma. Silmä punotti ehkä 1h-1½h. Ei mitään pysyvää vahinkoa, enkä enää illalla huomannut mitään kipua. Nuoli oli huolellisesti tehty ja turvallinen, paunoista voi kysyä Entalian Jussilta.

Lähetetty: Keskiviikko, 16.06.2010 10:59
Kirjoittaja ipa
Oriveden treenileirillä, silloin joskus (olisko ollut kolmas) kun mätettiin viimosena päivänä ulkona. Nuoli kimposi jonkun kilvestä, ja sen varsiosa osui napakasti toiseen silmääni. Enpä saanut silmää enää sinä päivänä kivuttomasti auki, joten loppumätöt seurasin vierestä pidellen lumipalloa silmän päällä.
Ampuja, jousi ja nuoli olivat ihan asiallisia, mutta näin vain sattui käymään.

Lähetetty: Keskiviikko, 16.06.2010 11:15
Kirjoittaja Beatific
Ei vahinkoja nuolista; käytän tosin aina naaman suojaavaa kypärää.

Lähetetty: Keskiviikko, 16.06.2010 12:16
Kirjoittaja Automaattinen
Ei vakavia vahinkoja nuolista. Kerran on jääny treenit kesken kun komboon kuului osuma molempiin silmiin ja molempiin kiveksiin. Mitään vakavaa ei sattunut mutta se neljäs kerta ehkä vähän jo riitti. :D

Pahin taitaa olla kyllä näissä silmään osuvissa nuolissa.

Lähetetty: Keskiviikko, 16.06.2010 12:53
Kirjoittaja Kolmastoista
Nuolten silmäosumat lienevät yleisin syy. Tuntuvat ilkeästi osumahetkellä ja jäävät vaivaamaan pidemmäksi aikaa ennen kivun hellittämistä. Itse tosin en ole kertaakaan erää joutunut tällaisen takia väliin jättämään, vaikka osumia on tullut useita, FaBankin kenttäriskin taistelin loppuun toinen silmä kiinni puristettuna ja vettä vuotaen.

Nämä osumat saavat kylläkin joka kerta toivomaan silmikollista kypärää, se täytyy myöntää.

Lähetetty: Keskiviikko, 16.06.2010 12:59
Kirjoittaja Cadiac
Nuoli ammuttiin sivultapäin kohti minua kun juoksin eteenpäin, lopputuloksena se, että nuolen varsi kolahti etuhampaaseen varsin kipeästi, ja taisin pitää muutaman taistelun taukoa koska se sattui aivan järkyttävästi. Ei kai muita kovin vakavia osumia, mitä nyt joskus olisin toivonut käyttäneeni alasuojia osuman jälkeen.

Lähetetty: Keskiviikko, 16.06.2010 13:05
Kirjoittaja ipa
Cadiac kirjoitti:Ei kai muita kovin vakavia osumia, mitä nyt joskus olisin toivonut käyttäneeni alasuojia osuman jälkeen.
Ainii, mulla taisi olla tapana viime kesänä saada tehtyä osumia toisten nivuksiin melkein joka treeneissä :) Pahoittelen

Lähetetty: Keskiviikko, 16.06.2010 14:34
Kirjoittaja Misumasu
Päähän tullu, munille tullu, vielä hengissä.

Lähetetty: Keskiviikko, 16.06.2010 15:14
Kirjoittaja C22
Tavallinen bofferinuoli (en muista onko tasapäinen vai wanha malli, Mikkotus tietää?) tuli vastapalloon silmään juostessa, ammuttu noin 25 paunaisella jousella seitsemästä metristä.

Sidekalvoon haava, kallis lääkärilasku, monen viikon treenitauko ja kaukonäön huonontuminen radikaalisti loppuelämäksi.

EDIT: Treenannu vuodesta 2002, nykyään noin 2h viikossa.

Lähetetty: Keskiviikko, 16.06.2010 15:25
Kirjoittaja mikkotus
C22 kirjoitti:Tavallinen bofferinuoli (en muista onko tasapäinen vai wanha malli, Mikkotus tietää?) tuli vastapalloon silmään juostessa, ammuttu noin 25 paunaisella jousella seitsemästä metristä.

Sidekalvoon haava, kallis lääkärilasku, monen viikon treenitauko ja kaukonäön huonontuminen radikaalisti loppuelämäksi.

EDIT: Treenannu vuodesta 2002, nykyään noin 2h viikossa.

Tasapäinen, leveäkärkisempi malli. Vastakaarijousi ja 22# voimakkuudella. Vetopituus 31".

Lähetetty: Keskiviikko, 16.06.2010 17:56
Kirjoittaja Haiden
IDV-paholainen suoraan nenään 8-10 metriä. Jousena lasikuitu lelu 15paunaa? nenä auki ja lievä hiusmurtuma, joka vammailli viikon vuotamalla verta sillon tällöin.

IDV-nuoli suoraan ohimoon 22 paunan lasikuitujousella, joka aiheutti 4 päivän migreeni/päänsäryn.

Lähetetty: Keskiviikko, 16.06.2010 19:28
Kirjoittaja Klasu
Muistakaa tosiaan mainita millainen nuoli oli kyseessä (IDV-nuoliakin on erilaisia), jousen paunat ja vetopituus mutta vain jos ne ovat tiedossa.

Esimerkiksi minulta löytyy lelulta näyttävä, vihreä, lyhyt lasikuitujousi jolla tulee 30 paunaa IDV-nuolen vetopituudella.

Itselleni ei ole tullut vahinkoja nuolista, käytän kypärää, kaulasuojaa, nivusten suojia ja olen melko tukevasti panssaroitukin. Pikemminkin on ollut ongelma huomata nuolista saatuja osumia.

Lähetetty: Keskiviikko, 16.06.2010 21:44
Kirjoittaja JonTzu
Haiden kirjoitti:IDV-paholainen suoraan nenään 8-10 metriä. Jousena lasikuitu lelu 15paunaa? nenä auki ja lievä hiusmurtuma, joka vammailli viikon vuotamalla verta sillon tällöin.

IDV-nuoli suoraan ohimoon 22 paunan lasikuitujousella, joka aiheutti 4 päivän migreeni/päänsäryn.

...

Hiusmurtuma nenään buklerista. Syynä täysin kulunneet reunapehmusteet.
Pojat perkele.

Jos on tuommoiset treenimäärät niin joku kypärä päähän. Ne on ihana elin ne aivot. Joku muovipotta ei paljoa kirmausta häiritse. Aivoja se sen sijaan suojaa oivasti.

Teräs tietysti vielä parempi.

Lähetetty: Keskiviikko, 16.06.2010 22:37
Kirjoittaja DiabolusIgnis
Useampi kerta on varrella osunut vaikka kaulaan, jättäen ikävän tunteen.

Mutta tuo että olen seuraavasta jäänyt paitsi:

Kerran sain nuolesta suoraan silmään, mutta nuoli ei liikkunut sivusuunnassa. Törmäsi silmään, pomppasi takaisin. Silmä kiinni loppumätön (respan jälkeen), ja seuraavan skenun ajan olinkin hoitamassa sitä. Eli huuhdoin vedellä ja pidin kiinni. (en samaan aikaan, yllättävää.)

Ja pari kertaa on osunut oikein ikävästi vyön alle. Te sadistit! :evil:


Tai ehkä voisin ottaa itse vastuun jälkikasvustani ja käyttää suojia, syyttelemättä jousia. (Kun kerta itsekin olen tähän syyllistynyt.)

Lähetetty: Torstai, 17.06.2010 04:54
Kirjoittaja Triks
Minä en tosiaan osaa sanoa juuta enkä jaata siitä, millaiset jouset ovat olleet kyseessä (en edes ehtinyt nähdä mikä minuun iski?!), mutta Espoon sisätreeneissä napsahti a) ilmeisesti puutteellisesti tehty perusnuoli otsaan, sietämätön tuska pari päivää, parin sentin kuhmu kolmisen viikkoa (bluntti osui läpi, olisikohan tämä ollut honkkarijousella) b) perus silmäosuma, muutaman päivän verran kirvelyä.

Näiden jälkeen kypärään silmäsuoja.

Lähetetty: Torstai, 17.06.2010 15:25
Kirjoittaja LehtoA
Viime kesänä Maahinkaisen treeneissä. Lelujousella olisikohan ollut kolmesta, neljästä metristä perinteinen bofferinuoli silmään. Sarveiskalvoon haavauma, lääkärireissu ja viikon verran piti hoidella. Isompaa näön huononemista en ole huomannut, mutta se olikin sama silmä joka sai kertaluokkaa tymäkämmän iskun virossa.

Lähetetty: Torstai, 24.06.2010 10:24
Kirjoittaja mosillan
Nuolen saanti silmäkulmaan, jolloin osa nuolesta osui myös silmämunaan riitti sen verran peläsyttämään ja samaan veden juoksemaan silmästä, että jätin Faban viimeisen skenaarion kesken, että pääsin EA-henkilön puheille. Puolen tunnin odottelun jälkeen silmää pystyi jo ihan hyvin käyttämään ja näyttikin siltä, että mitään vakavampaa ei ollut tapahtunut.

Päivässä tai parissa silmä oli jo ennallaan. Ampujasta/nuolesta ei ole selvyyttä.. ehkä parempi näin :)

Sittemmin harkitsen kovasti silmäsuojien hankkimista.

Lähetetty: Maanantai, 28.06.2010 10:51
Kirjoittaja Sapfon
Askartelimme kaikki viime vuoden nuolet uusiksi (kaikki tehty silloisen wiki-ohjeen mukaan ja läpäisseet nuolitarkastuksen) eikä näillä uusilla ole enää tullut vahinkoja. Kaipa se kärjen koko ja teippaus vaikuttaa. Tuli vaan mieleen, että olisi kiva tietää onko nuolet millä vahingot tulleet olleet vanhoja pienemmillä kärjillä jne.

Lähetetty: Maanantai, 28.06.2010 10:59
Kirjoittaja mikkotus
Uusia leveäkärkisiä. Jos etäisyys on alle 10m ja sattuu täydellä virityksellä ampumaan suoraan silmään (15-25#), niin kyllä se vaan tekee valitettavasti ikävää jälkeä. En edes halua kuvitella mitä viistosta ammuttu (bluntti/sulka/varsi) nuoli tekee silmälle.

Lähetetty: Torstai, 29.07.2010 21:45
Kirjoittaja Frost
itseäni napsahti suoraan silmään, n. kahden/kolmen metrin etäisyydeltä vastapalloon juostessani, eräällä supersalaisella treenileirillä pari viikkoa ennen sohua. jonkinlainen paniikkilaukauksen omainen taisi olla, kun jousimiehellä alkoi olla jo hätä.

seurauksena en nähnyt juuri mitään kyseisellä silmällä silmällä pariin tuntiin (äärimmäisen likinäköisesti), sitten alkoi helpottaa pikkuhiljaa, mutta kovin kauan siihen lopulta meni että alkoi palautumaan normaalimmaksi. mutta pysyvä vamma silti siitäkin jäi, en vieläkään näe kyseisellä silmällä yhtä hyvin kuin toisella. ja paskat me mitään lääkäreitä käytiin kattomassa. vaikka ehkä olisi pitänytkin.
sinne meni 2.0 näkö.. : <

nuoli oli, jotain "normaalia" eli samoja kuin sohussa käytössä, tarkemmin en itse osaa sanoa.
jousi oli mongoli-vastakaarijousi, jossa muistaakseni paunoja maximissaan se 25.

mitään turvallisuus-koodeja ei siis ollut rikottu, vaikka kyllä sitä kohteliaisuutta olisi jousiampujalta tämänkaltaisessa tilanteessa voinut pyytää, ettei hädissään tulisi ammuttua liian kovaa ja tähdättyä sen lisäksi päähän, juuri tälläisten tilanteiden välttämiseksi. vaikka kaikkihan boffaajina sen tietävät, ettei aina ole aikaa jäädä järkeilemään, kun pitää toimia nopeasti.
itselläni oli tilanteessa kypärä päässä, mutta ei se nenäsuoja liikoja pitele. kyseessä siis täysin normaali "paska mäihä"-tilanne. olisihan se toki hienoa jos jotakin keksittäisiin jousien turvallisuuden parantamiseksi, ettei useammille näin pääse käymään. (vaikka ketjusta viisastuneena voikin todeta että on käynyt muillekkin ja pahemmikin.)

Lähetetty: Perjantai, 30.07.2010 02:12
Kirjoittaja olho
Frost kirjoitti:mitään turvallisuus-koodeja ei siis ollut rikottu
Sotahuuto 2010 säännöissä:
Jousella ei saa saa ampua täydellä jännityksellä viittä metriä lähempää. Opetelkaa jo ennen tapahtumaa käyttämään ainoastaan tarvittava määrä voimaa, sillä nuoli lentää kyllä pari metriä suoraan hyvinkin pienellä jännityksellä ja nuoli kimpoaa sitä helpommin mitä kovemmin se osuu kohteeseensa.
Kuulostaa vähän oudolta, jos henkilö jolla on tarpeeksi omistautumista hankkia kalliimpi täysipaunainen jousi, ei ole tarpeeksi omistautumista opetella sitä käyttämään. Itse ammuskelen alipaunaisella jousella, enkä siltikään täysillä paunoilla "lähitaistelussa". Maahinkaisen treeneissä pahin vahinko taisi tulla amatöörin käsissä, kun jousta lainattiin ensikertalaiselle, joka veti sillä refleksilaukauksen toista silmään. Tässäkin tosin alipaunainen jousi.

Itse olen opetellut ampumaan sen viimeisen nuolen jonnekin muualle kuin päin rynnivää tyyppiä naamaan (esimerkiksi käännyn 90 astetta ja ammun vihollisen riviin tai johonkin kauempaan viholliseen). Otsaan ammun aina silloin tällöin, mutta silloinkin väliä on oltava useampi metri. Suosittelen muillekin, saatte sieltä helpommin viimeisen tapon, ettekä vaaranna päällejuoksijan silmiä.

Lähetetty: Keskiviikko, 04.08.2010 21:01
Kirjoittaja Klasu
En täysin ymmärrä mihin tämä 5 metrin sääntö perustuu. Nuolessa on käytännöllisesti katsoen sama energia olipa se lentänyt 5, 10 tai 15 metriä ennen osumaa. Eipä ehdi vielä ilmanvastuksesta pahemmin hidastua.

Tästä syystä nuoli, joka aiheuttaa silmävaurion 5 metrin päästä, tekee sen samalla pauna(sentti)määrällä myös 15 metrin päästä. Jos jousen vetopituutta pitää pudottaa 5 metrin päässä, se pitäisi pudottaa myös 15 metrin, ja pidemmäkin, matkan päästä ammuttaessa.

Tämän takia olisi parasta käyttää vain sellaisia kärkipehmusterakenteita jotka voidaan ampua silmään turvallisesti maksimaalisella paunasenttimäärällä.

Nykyisillä kärkirakenteilla ja pauna(sentti)määrilllä "turvallisesti" tarkoittaa sitä ettei silmä mene puhki, tai tule punaiseksi. Silmä voi naarmuuntua ja vaurioitua muilla tavoin, joissakin tapauksissa vaikutus voi näkyä vasta pidemmän ajan päästä. Tämä on nyt hiljaisesti hyväksytty sallituksi riskitasoksi. Jos se on liikaa, toki konsteja on riskien pienentämiseen: paremmat kärjet, pienemmät pauna(sentti)määrät ja kypärät ainakin.

Lähetetty: Keskiviikko, 04.08.2010 23:36
Kirjoittaja Pahistonttu
Mielikuva siitä, että osumassa on eroa lienee alkuperäinen syy. Toisaalta se vähentää myös päälle ryntäävän skirmaajan huitomista jousella, kun ei yritetä ampua lähitaistelussa ja suojaa ampujaa takaisin pomppaavalta nuolelta. Lisäksi se muistuttaa ampujille jatkuvaa tehon kontrollointia, jota vaaditaan myös lähitaistelijoilta.