Sotahuuto

Olen kiinnostunut tietämään osallistujien kiinnostuksesta boffausharrastukseen. Miten kauan on tullut harrastettua boffausta ja kuinka aktiivisesti? Entäpä mitä asioita treeneissänne painotetaan ja millaisia treenejä pidätte?

Itse aloitin boffauksen kuusi vuotta sitten ja alkuaikoina tuli boffattua usein hienossa kuivapohjaisessa metsämaastossa. Treeneissä olikin yleensä kymmenisen osanottajaa. Talvella otimme koulun liikuntasalin muutamaan otteeseen hyvään käyttöön.
Myöskin on tullut boffattua joka vuosi conissa, mutta pakko tunnustaa, ettei nykyisin enää riitä aika kahmia porukkaa kokoon yhtä usein kuin ennen.

Treenimme ovat sisältäneet paljon erilaisia skenaarioita, joihin varsinkin tuo metsä oli sovelias. Olemme myöskin aina pyrkineet ottamaan huomioon strategian. Ahjo on kuumennettu boffereiden takomista ja korjailua varten melko pienellä, mutta sitäkin innokkaammalla porukalla

Ah, ne vanhat hyvät ajat tuovat kyyneleet vanhan soturin silmiin
Jollain porukalla taisimme aloittaa boffauksen jo yläasteella äärimmäisen laittomilla aseilla, joilla mättäminen nykyään hävettäisi rajattomasti.

Ja se ensimmäinen ropecon meidän possella (2000?), "täällähän lyödään päähän? ei meillä vaan". Pian näimme valon (liioista päälyönneistä?;)) ja pian meilläkin sai lyödä päähän.

Kuutisen vuotta taitaa tulla täyteen tuossa piakkoin...oli mulla kyllä välissä parin, kolmen vuoden tauko, jolloin en boffannut kertaakaan (satunnaisia pikkusiskon pieksentöjä lukuun ottamatta!). Nyt on taas ollu aktiivista kolmisen vuotta.

Jokseenkin tasan puolitoista vuotta suhteellisen säännöllistä kerta viikkoon-tahtia. Vieläkin harmittaa, etten aikaisemmin herännyt siihen, että Hämeenlinnassakin on mahdollista tätä hienoa lajia harrastaa. Kiitokset pitkälti Grislanille siitä että nyt edes olen mukana.

Tuo vaihtoehto "(ei) aktiivisesti" on todella hyvä, kertoo paljon enemmäin kuin vain vuodet.

Olen ei-aktiivinen boffaaja (n. 5v). Taidot ruostuu, sen huomaa kun aloittaa uudestaan keväällä, mutta aseiden teko onnistuu aina. Se on seikka joka on päässä, ei käsissä.


-a

Itselläkin boffaus nimenomaan epäaktiivista, mätöt pannaan pystyyn kun jaksetaan. Kyllähän siinä ruostuu.

Itse tuossa 10-11 vuotiaana boffaamisen aloitin ja sen jälkeen olen sitä välillä aktiivisesti ja välillä vähemmän aktiivisesti harrastanut mutta nyt tuo viisi vuotta taitaa olla jo täynä ja kuudes alkanut.

Valitettavasti minäkin kuulun tähän "ei-aktiivisesti" -ryhmään.. Ja sitäkin on tullut tehtyä vasta parisen vuotta. Ei riitä harjoitteluhetkiä tarpeeksi.. Mutta ei se menoa haittaa, asenne ennen kaikkea!

Kai sitä on turvallista sanoa että kauemmin kuin noiden lukujen mukaan voin ilmoittaa.

Ekan kerran joskus ysikytluvulla hämeenlinnassa itseasiassa vielä. Oli hauska tuttavuus ainaisen mustien sormien välttämiseksi. Ja että sillä sai lyödä päähän, toisin kuin metallilla.

Mutta ei tämä boffaus ole se pääasiallinen tapa kamppailla, että en sitten osaa sanoa mikä osuus aseiden taidon tielle lähdöstäni kuuluu laskea mukaan boffaukseksi..

varmaan puolitoista vuotta tai sitten kaksi vuotta on minun aikani, en ole ollut tarpeeksi aktiivinen, sillä minulla on mahdollisuus harjoitella vain kerran viikossa. Haluaisin harjoitella joka toinen päivä (vahinkoja pitää korjata päivä minun harjoittelutavan jäljiltä).
Ihmiset väittävät että ole kohtalaisen hyvä tässä hommassa, mutta ei ole vertailukohdetta mihinkään niin en osaa sanoa mitään :) Miekkailu tietenkin kiinnostaa ja uskon etten ainakaan huonoin taistelija ole.

Danzara_666 kirjoitti:uskon etten ainakaan huonoin taistelija ole.

Silkka olemassaoloni vahvistaa tämän väitteen. Ei ehkä nyt ihan, mutta kyllä siitä jotain voi päätellä, että joukkueesta on kuulunut "Äääh, niillä on Mikko, me ollaan kuolleita." Täytyy sanoa, että kyllä sinuun suhtautuu hiukkasen toisella asenteella kuin esmes Haroldiin.

Kuinkahan kauan minä olen mätkinyt? Talvella aloitin, eli en kovin kauaa. Paljon on vielä opittavaa, ja harjoittelusta kertomiseen on Harold paras, kun kerhoamme vetääkin.

Ensimmäisen boffarini tein ala-asteen ensimmäisen luokan keväällä ja nyt olen lukion ensimmäisellä, tästä nopeasti laskien yhdeksän vuotta (joskin niistä muutama ensimmäinen vähemmän aktiivisesti, nykyisin aina kun on mahdollista

Totta turiset Azor, kaikist parast oli kun sillo ei ollu yhtää kokemust boffauksest, sopii enemmä miulle ku larppaus.
Niin kuiteskii, sillo juoks karkuu "IIKS! Kive alle piiloo, iip iip" ja eik uskaltanu taistella ku ei viel osannu hirveest miten 11v hemmo sillo taistella, sisulla JaRRr!. Enemmä miulle jäi noi larppausleirit mielee, niit oli sillo kivast tääl lappeerannaskii. Se oli tavalline leiri jonk pääteemana oli larppaus. Ainakin siihe oli kätketty nimi "LEIRIN SPESIAALI". Siel ain tuli käytyy joka kesä, kunnes oli vähäse liia vanha.
Oon bofferoinu kamujen kaa, ja taitooha sitte kerty iha tarpeeks et uskalti männä muihi mättötaisteluihi. Niist en yhtää muista paljoakaa et mink nimisii ne oli, ku et oli niin hulvaton hauskaa! Ain oli se perinteine porukka mukana, joide kaa läks.

Kolme vuotta sitten aloittelin boffaamaan noista aktiivisesti olen boffannu vain 2.. Kyllä ne laittomat aseet lisäsivät kuolemapelokoa kummasti!
Muistelkaamme kaikki noboaikojamme hyvällä!

Automaattinen kirjoitti:Kai sitä on turvallista sanoa että kauemmin kuin noiden lukujen mukaan voin ilmoittaa.

Ekan kerran joskus ysikytluvulla hämeenlinnassa itseasiassa vielä. Oli hauska tuttavuus ainaisen mustien sormien välttämiseksi. Ja että sillä sai lyödä päähän, toisin kuin metallilla.

Näinhän se on että bofferit olivat selvä turvallisuusparannus. Me miekkailimme jo pikkukersoina teroitetuilla puumiekoilla joilla saa pistää. Melko hurjaa katsottavaa kotivideoissa, puukilvet on hakattu aivan lommolle ja pikkujätkät pistävät toisiaan päähän terävällä puulla...

Talvena 1995-96 (jolloin olin jo kyllä mies täysissä mitoissaan) onneksi saimme kokea sen riemun että bofferinrakentamisen jalo taito alkoi Suomessa yleisesti levitä. Siitä lähtien onkin tullut harrastettua tätä muiden kamppailulajien ohella. Ja rikki menneitä paikkoja on kyllä tullut vähemmän kuin oikeastaan missään muussa lajissa. Harjoitusvälineet ovat siis pitkällä aikavälillä osoittaneet toimivuutensa.

Mä itte tutustuin sillon joskus yläasteen seiskalla tähän lajiin ja nytten sitten olen siitä ajasta elänyt jonkun 8 vuotta pidemmälle, en jaksa laskee tarkemmin. Välillä on tullut joku pari vuotta taukoa vietettyä, en vain tiedä oikein miksi ihmeessä... Toisaalta ton parin vuoden tauon jälkeen onkin sitten pyritty aina mahdollisuuksien mukaan taistelemaan, nyt vain armeija on harrastusta haitannut. Yritän kuitenkin saada ylikunnon sotahuutoon mennessä.

En vissiin ole sen erityisempi tapaus tässä asiassa, useimmat taitaa vähän kerrassaan vain ajautua boffaajaksi. Itella halki yläasteen sellaista yritys-erehdys-yritys huitelua jollain säälittävillä haltiannysillä, joten tietty näppituntuma oli jo valmiina olemassa kun sitten kerran jotain reilu 1½ vuotta jotenkin vain päädyin maahinkaisen harjoituksiin ja addiktoiduin lajiin arviolta viidessä minuutissa. "Siis uskomatonta! Tässähän voi oikeasti käyttää järkeään! W00t! I shall be a ninjah." ..ja siitä tähän päivään aktiiviboffaajana, kiitos kotiseuran hyvän ja monipuolisen tarjonnan.

JonTzu kirjoitti:

Automaattinen kirjoitti:Kai sitä on turvallista sanoa että kauemmin kuin noiden lukujen mukaan voin ilmoittaa.

Ekan kerran joskus ysikytluvulla hämeenlinnassa itseasiassa vielä. Oli hauska tuttavuus ainaisen mustien sormien välttämiseksi. Ja että sillä sai lyödä päähän, toisin kuin metallilla.

Näinhän se on että bofferit olivat selvä turvallisuusparannus. Me miekkailimme jo pikkukersoina teroitetuilla puumiekoilla joilla saa pistää. Melko hurjaa katsottavaa kotivideoissa, puukilvet on hakattu aivan lommolle ja pikkujätkät pistävät toisiaan päähän terävällä puulla...

Talvena 1995-96 (jolloin olin jo kyllä mies täysissä mitoissaan) onneksi saimme kokea sen riemun että bofferinrakentamisen jalo taito alkoi Suomessa yleisesti levitä. Siitä lähtien onkin tullut harrastettua tätä muiden kamppailulajien ohella. Ja rikki menneitä paikkoja on kyllä tullut vähemmän kuin oikeastaan missään muussa lajissa.

Ainoa laji josta olen saanut vielä vähemmän sattumia on aikido. Tosin tilastoja vääristää se että tässä bofferoinnissa meni mun hartia rikki. Ja se on aika harvinsta onneksi.

On tämä kyllä kieltämättä verrattaen turvallista mutta on tässä sitten taas uudenlaisia vaaroja, jotka seuraavat lähinnä siitä ettei miekkamies tajua kunnioittaa asetta koska tietää ettei siinä käy kovin pahasti jos osuma tulee.

Mitä tulee tuohon kakarana miekkojen kanssa heiluntaan: Ai että en ole sittenkään ainoa joka on miekkaillut puumiekoilla ja vieläpä niin että sai pistää.. Meillä ei vaan ollut kameraa mukana..

3 vuotta on tätäkin touhua tullu värkättyä.... Eikä kaduta!!!

Ei-aktiivisesti boffailen, kiinnostus heräsi vähän ennen -05 Ropeconia, ja siellä
koin "valaistumisen": Hopeapatonki on urheiluvälineistä paras!

Jotkut voivatkin muistaa minut, olin se kaheli nahkatakissa joka heilui kahden tikarin kanssa ..

FrezzA kirjoitti:3 vuotta on tätäkin touhua tullu värkättyä.... Eikä kaduta!!! :D

jos olet harrastanut tätä kolme vuotta jo niin minun ei kannata huolestua näistä vuosia harrastaneista kovinkaan paljon vai? :D

Danzara_666 kirjoitti:

FrezzA kirjoitti:3 vuotta on tätäkin touhua tullu värkättyä.... Eikä kaduta!!!

jos olet harrastanut tätä kolme vuotta jo niin minun ei kannata huolestua näistä vuosia harrastaneista kovinkaan paljon vai?

Tässä lajissa ei ole niin paljon kyse siitä miten pitkään on treennanut kuin siitä miten paljon on treenannut ja erityisesti miten on treenannut...

JonTzu kirjoitti:

Danzara_666 kirjoitti:

FrezzA kirjoitti:3 vuotta on tätäkin touhua tullu värkättyä.... Eikä kaduta!!!

jos olet harrastanut tätä kolme vuotta jo niin minun ei kannata huolestua näistä vuosia harrastaneista kovinkaan paljon vai?

Tässä lajissa ei ole niin paljon kyse siitä miten pitkään on treennanut kuin siitä miten paljon on treenannut ja erityisesti miten on treenannut...

1-2 vuotta Maahinkaisen treeneissä on tehnyt tehtävänsä

Nyt tulee 5.s vuosi täyteen, mutta vasta toinen oikein aktiivinen. Vasta viime syksyllä aloin kovemmin aseita takoa ja kaveriporukalla mätkiskellä.
Viime loppukeväästä löysin senaikaisen Pohjois-Karjalan Prikaatin ja tottakai heti liityin toimintaan, ja aktiivina nyt siitälähtien olen ollut.

Kymmenisen vuotta, välillä aktiivisemmin välillä vähemmän aktiivisesti.