Sivu 1/1
Kirjoittamattomista säännöistä eroon
Lähetetty: Torstai, 27.11.2014 13:41
Kirjoittaja cuituoptiikka
Sotahuudossa tarkastettaville aseille sovelletaan joitain kirjoittamattomia sääntöjä. Mielestäni näistä käytännöistä pitää joko luopua, tai ne tulee kirjoittaa sääntöihin. Näitä ovat esimerkiksi seuraavat kaksi asiaa:
1.Runkopehmusteissa ja lyömäterissä nähdään käytettävän välillä harmaata 13 mm putkieristettä 15 mm sijaan. Mielestäni tämä on joissain käyttökohteissa oikeutettua, ja tämä tulisi kirjata sääntöihin. Esimerkiksi keihäiden ja heittokeihäiden runkopehmusteissa, sekä lyhyemmissä (esim. alle 90 cm) miekoissa. Olen aika pitkään ollut todistamassa käytäntöä, jossa tarkastajat hyväksyvät tällaiset aseet.
2. Ohuen kukkakeppibambun käyttö heittokeihäissä näyttäisi viime sohun perusteella olla sallittua, vaikka sääntöjen mukaan näin ei pitäisi olla.
Mikäli heittoaseen runko on kova, on sen täytettävä myös oman tyyppinsä lähitaisteluaseita sitovat säännöt.
Oman tulkintani mukaan tämä tarkoittaa vähintään 25 mm muoviputkea.
Ehdotan siis kukkakeppibambua sallituksi, ja tämän kirjoittamista sääntöihin.
Jos opastan uutta boffaajaa aseen rakentamisessa, joudun opastamaan tätä tekemään sohussa sallittuja aseita. Harmittaa vain, sillä voisin opastaa tätä tekemään sekä kevyempiä ja optimoidumpia, että halvempia aseita. Ne tulevat kuitenkin menemään läpi, mutta koskaan ei voi olla 100% varma. Tällaiset käytännöt ovat ylipäätään epäreiluja uusia "runkkuringin" ulkopuolisia boffaajia kohtaan.
Ainut vasta-argumentti, jonka olen kuullut 13 mm putkieristettä vastaan on ns. porttiteoria, jonka mukaan tämä johtaisi yhä ohuempien putkieristeiden ilmestymiseen ja vaatimiseen. En ole törmännyt tällaista porttiteoriaa tukevaan tieteelliseen näyttöön. 13 mm eriste saattaa toki rikkoutua climasnappia nopeammin, mutta ase, jonka pehmuste on rikkoutunut, on joka tapauksessa kielletty.
Tässä ei pitäisi olla mitään epäselvää. Joko se 13 mm on sallittu, jolloin tämän tulee käydä ilmi säännöistä. tai sitten se on kielletty, eikä niitä oikeasti päästetä läpi. Tai sitten tehdään jokin toisenlainen ratkaisu, kuten se, että aseen täytyy tarkastajan mielestä olla turvallinen, ja millimetrimäärät muutetaan pelkiksi suosituksiksi, jollaisia ne tällä hetkellä käytännössä ovat.
Re: Kirjoittamattomista säännöistä eroon
Lähetetty: Lauantai, 29.11.2014 16:59
Kirjoittaja Aarimoto
Juuri näin. Tämä oli sääntöuudistuksen tavoite.
Re: Kirjoittamattomista säännöistä eroon
Lähetetty: Keskiviikko, 03.12.2014 18:13
Kirjoittaja olho
cuituoptiikka kirjoitti:1.Runkopehmusteissa ja lyömäterissä nähdään käytettävän välillä harmaata 13 mm putkieristettä 15 mm sijaan. Mielestäni tämä on joissain käyttökohteissa oikeutettua, ja tämä tulisi kirjata sääntöihin. Esimerkiksi keihäiden ja heittokeihäiden runkopehmusteissa, sekä lyhyemmissä (esim. alle 90 cm) miekoissa. Olen aika pitkään ollut todistamassa käytäntöä, jossa tarkastajat hyväksyvät tällaiset aseet.
Muistelisin että tuosta joskus aiemmin oli ollut valitusta, että se harmaa putkieriste pitäisi sallia siinä missä climasnappikin, koska nykyinen sääntö käytännössä pakottaa hankkimaan (kalliimpaa?) climasnappia. Toistaiseksi tuota ei hyväksytty ymmärtääkseni mm. turvallisuudella ja koska se taas käytännössä pakottaisi koko Suomen optimoijat etsimään käsiinsä hankalammin saatavaa harmaata putkieristettä. Toki tuosta voi sääntöehdotuksen tehdä.
2. Ohuen kukkakeppibambun käyttö heittokeihäissä näyttäisi viime sohun perusteella olla sallittua, vaikka sääntöjen mukaan näin ei pitäisi olla.
Mikäli heittoaseen runko on kova, on sen täytettävä myös oman tyyppinsä lähitaisteluaseita sitovat säännöt.
Oman tulkintani mukaan tämä tarkoittaa vähintään 25 mm muoviputkea.
Ehdotan siis kukkakeppibambua sallituksi, ja tämän kirjoittamista sääntöihin.
Erikoisemmat aseet voidaan hyväksyä pääasetarkastajan suostumuksesta. Aiemmin mm. bambuaseiden kohdalla oli näin. Itse en ole jaksanut bambukeskustelua seurata, eli en tiedä mikä sen nykytila on.
Jos opastan uutta boffaajaa aseen rakentamisessa, joudun opastamaan tätä tekemään sohussa sallittuja aseita. Harmittaa vain, sillä voisin opastaa tätä tekemään sekä kevyempiä ja optimoidumpia, että halvempia aseita. Ne tulevat kuitenkin menemään läpi, mutta koskaan ei voi olla 100% varma. Tällaiset käytännöt ovat ylipäätään epäreiluja uusia "runkkuringin" ulkopuolisia boffaajia kohtaan.
Ainut vasta-argumentti, jonka olen kuullut 13 mm putkieristettä vastaan on ns. porttiteoria, jonka mukaan tämä johtaisi yhä ohuempien putkieristeiden ilmestymiseen ja vaatimiseen. En ole törmännyt tällaista porttiteoriaa tukevaan tieteelliseen näyttöön. 13 mm eriste saattaa toki rikkoutua climasnappia nopeammin, mutta ase, jonka pehmuste on rikkoutunut, on joka tapauksessa kielletty.
Tässä ei pitäisi olla mitään epäselvää. Joko se 13 mm on sallittu, jolloin tämän tulee käydä ilmi säännöistä. tai sitten se on kielletty, eikä niitä oikeasti päästetä läpi. Tai sitten tehdään jokin toisenlainen ratkaisu, kuten se, että aseen täytyy tarkastajan mielestä olla turvallinen, ja millimetrimäärät muutetaan pelkiksi suosituksiksi, jollaisia ne tällä hetkellä käytännössä ovat.
Kuten aiemmin sanoin, climasnapin de-facto statuksen, helpomman (?) saatavuuden, pitkäaikaisen testidatan perusteella se vaan nyt sattuu olemaan nykyään se materiaali, jota säännöt suosivat. Sitä miksi 13mm putkieristeellä tehtyjä aseita päästetään läpi, en osa sanoa. Siitä vaan sääntöehdotus tekemään.
Re: Kirjoittamattomista säännöistä eroon
Lähetetty: Keskiviikko, 03.12.2014 20:51
Kirjoittaja Teme
Tämän vuoden järjestävän ryhmän sisällä on jo jonkin aikaa mietitty miksi climasnap on saanut tämän oikeutuksen olla ainut käypä materiaali aseissa, sääntöjen puitteissa. Climasnap on melko arvokasta ja sitä löytyy vain isommista rautakaupuista. Milloin on sääntöihin laitettu tämä 15mm raja, vai onko ollut aina?
Oma mielipiteeni on, että tuota harmaata löytyy jopa paremmin kuin climasnappia, ainakin useammin siihen törmään. Muunmuassa Biltemasta ja Clas Ohlsonilta löytyy tätä harmaata 2m kankina kohtuu hintaan.
Re: Kirjoittamattomista säännöistä eroon
Lähetetty: Keskiviikko, 03.12.2014 20:54
Kirjoittaja Mahti
Harmaata löytyy ainakin täältä päin paremmin ja olen sitä erinäisissä varusteissa aikoinaan käyttänytkin. Se kuluu selkeästi nopeammin paskaksi ja on kovempaa kuin clima snap. Itse en sitä siis sallisi ihan siitä syystä. Heittokeihäiden ja vastaavien rungoissa se toki menee kuin väärä raha.
Re: Kirjoittamattomista säännöistä eroon
Lähetetty: Tiistai, 09.12.2014 14:30
Kirjoittaja MrBigMr
Heittokeihäistä tuli mieleen, että onko noille pistokärkien tukemiseen tarkoitetuille jutuilla mitään tarkempaa ohjeistusta, sillä sain viime kesänä heittokeihäästä, jonka kärkipehmuste oli sellaisen climasnap-sylinterin sisällä niin, että varsinaista pehmustetta tuli pari-kolme senttiä ulos siitä. Pehmuste ei päässyt painumaan hyvin kasaan, joten yhtä hyvin siinä olisi voinut olla vain se pari-kolme senttiä pehmustetta. Tuntui kuin olisi vedetty nyrkillä naamaan.
Re: Kirjoittamattomista säännöistä eroon
Lähetetty: Torstai, 11.12.2014 13:44
Kirjoittaja Minardil
MrBigMr kirjoitti:Heittokeihäistä tuli mieleen, että onko noille pistokärkien tukemiseen tarkoitetuille jutuilla mitään tarkempaa ohjeistusta, sillä sain viime kesänä heittokeihäästä, jonka kärkipehmuste oli sellaisen climasnap-sylinterin sisällä niin, että varsinaista pehmustetta tuli pari-kolme senttiä ulos siitä. Pehmuste ei päässyt painumaan hyvin kasaan, joten yhtä hyvin siinä olisi voinut olla vain se pari-kolme senttiä pehmustetta. Tuntui kuin olisi vedetty nyrkillä naamaan.
Tämä on siitä kuttumainen asia, että vähänkään sivuun taittuvasta pistokärjestä tulee helposti hylkäys asetarkastajalta, joten tuo climasnap-tötterö on ollut ahkerassa käytössä. Varsinkin heittokeihäissä (keihäissä 15 cm pistokärki, tosin heittokeihäissä ei ole mitään mainintaa mistään materiaalivahvuuksista) ja 2k-miekoissa (12 cm pistokärki) kärjestä on vaikea tehdä kovin leveää, joten sivulle taipuminen pitää estää jollain. Yhtenäistä kappaletta oleva sylinteri on hankalan jäykkä, mutta esim. neljästä palasta muodostettu sylinteri joustaa jo hieman enemmän.
Re: Kirjoittamattomista säännöistä eroon
Lähetetty: Lauantai, 13.12.2014 18:22
Kirjoittaja MrBigMr
Minardil kirjoitti:Yhtenäistä kappaletta oleva sylinteri on hankalan jäykkä, mutta esim. neljästä palasta muodostettu sylinteri joustaa jo hieman enemmän.
Mitenkäs jokin kuvan tyylinen, jossa sylinteri tukee kärjen liitoskohtaa ja ylemmästä osasta on leikattu sivut auki, jolloin pari liuskaa tukee loppua kärkeä:

Re: Kirjoittamattomista säännöistä eroon
Lähetetty: Keskiviikko, 17.12.2014 13:06
Kirjoittaja Minardil
MrBigMr kirjoitti:Minardil kirjoitti:Yhtenäistä kappaletta oleva sylinteri on hankalan jäykkä, mutta esim. neljästä palasta muodostettu sylinteri joustaa jo hieman enemmän.
Mitenkäs jokin kuvan tyylinen, jossa sylinteri tukee kärjen liitoskohtaa ja ylemmästä osasta on leikattu sivut auki, jolloin pari liuskaa tukee loppua kärkeä
Rakensin tuolla tavalla zweikkojeni kärjet pitkään, mutta viimeisinä viitenä vuotena tuo ei ole asetarkastajille riittänyt kärkeä tukemaan. Tämä tosin saattaa olla omaa taitamattomuuttanikin.
Re: Kirjoittamattomista säännöistä eroon
Lähetetty: Torstai, 18.12.2014 19:47
Kirjoittaja Rumaahinen
Aarimoto kirjoitti:Juuri näin. Tämä oli sääntöuudistuksen tavoite.
Juuri näin.
Suurin osa vastaajista ei ole joko lukenut ketjun aloitusta, tai jättävät sen huomiotta tahallaan. Kyse ei ole siitä onko 13mm putkieriste juuri oikean väristä ja makuista, vaan siitä, että sitä käytetään sohussa aktiivisesti huolimatta siitä, että sitä ei sallita säännöissä. Epäkohdat tulee korjata.
Re: Kirjoittamattomista säännöistä eroon
Lähetetty: Keskiviikko, 24.12.2014 00:54
Kirjoittaja Mahti
Mikä se epäkohta tässä muuten lopulta on? Sääntöjen rikkominen, vai se etteivät säännöt ole ajan tasalla?
En sanoisi, että kyseessä on niinkään kirjoittamaton sääntö kuin se, että säännön yksiselitteisyydestä huolimatta ihmiset tekevät omia peliliikkujaan. Se mitä tälle voidaan tai pitäisi tehdä on omanlaisensa pähkinä.
Re: Kirjoittamattomista säännöistä eroon
Lähetetty: Keskiviikko, 24.12.2014 16:18
Kirjoittaja Peltokorppi
Lähtökohtasesti asetarkastajat keskittyy aseiden ehjyyteen ja runko ja pehmustemateriaalien kohdalla luotetaan ihmisiin. Kun mua on epäilyttäny niin oon kysyny ja luottanu vastaukseen. Purkamaan en oo ryhtyny ku parissa tosi omituisesa tapauksessa.
Samaa mieltä että kyse ei todellakaan ole kirjoittamattomasta säännöstää vaan erikseen pohdistusta säännöstä jota ei noudateta kun voi hyväksikäyttää asetarkastajien sinisilmäisyyttä. Pehmuste sinäänsä on helppo tarkistaa tekemällä pieni viilto väistimen päähän iskuterää ja kurkkaamalla mitä sieltä löytyy. Toivottavasti ei kuitenkaan tohon tarvis mennä.
Yks ratkasu vois olla se että ryhmänjohdoille annetaan vastuuta kertoa ihmisille säännöt tässäkin asiassa niinkuin monessa muussakin ja sitten luotetaan siihen että ryhmän sisällä pidetää jo huoli että porukka tietää mitä aseita saa käyttää. Allekirjotan noi syyt että se materiaali ei tosiaan kestä edes yhtä sohua reilummassa käytössä. En lähtis noin pienen hintareontakia ruveta kääntää poffoja huonolaatusimmiksi. Kuitenkin se säästö katoaa siinä kun noita teriä joutuu vaihtamaan useammin. ( siis pitäisi vaihtaa näinhän ei oikeasti tapahdu..) Tiedän kyllä että joidenkin käytössä kestää hyvin ja esim mun käytössä ei kestä mikään mutta klimasnappi on kestävämpää ja ja säilyy pidempään kimmoisana. Noi pehmusteethan menee monesti paskaksi ilman että sitä pystyy pahemmin havainnoimaan.
Re: Kirjoittamattomista säännöistä eroon
Lähetetty: Lauantai, 27.12.2014 19:58
Kirjoittaja Pahistonttu
Tämä vastaus perustuu kirjoittajan havaintoihin ja kokemuksiin ja on luonteeltaan subjektiivinen.
Vastaus kysymykseen, miksi harmaa eriste menee SoHussa satunnaisesti läpi. Neljä viidestä Sotahuudon kävijästä ei ole lukenut uusimpia sääntöjä. Yhdeksän kymmenestä Sotahuudon kävijästä ei ole sisäistänyt/muista sääntöjä. Puolet kävijöistä ei tiedä/muista mitä hänen aseensa sisällä on ja/tai ei tiedä miten se eroaa muista vastaavista tuotteista ominaisuuksiltaan. Sotahuudossa on väjintään (5 X kävijämäärä) asetta, jotka tarkastetaan muutamassa tunnissa, hämärässä, muutamien yksilöiden toimesta. Iso osa useampaan kertaan. Samalla kun aseiden omistajat yrittävät parhaansa mukaan muiluttaa kaikki aseensa läpi, säännöistä viis.
Re: Kirjoittamattomista säännöistä eroon
Lähetetty: Torstai, 08.01.2015 04:58
Kirjoittaja olho
Jos joku nyt oikeasti haluaa sen harmaan putkieristeen sallituksi esim. heittokeihäissä, nyt olisi todella hyvä hetki tehdä asiasta sääntöehdotus (tammikuun loppuun mennessä). Sääntöehdotukseksi riittää tässä tapauksessa muutos kohtaan jossa vaaditaan 15mm pehmustetta kaikille mahdollisesti muihin osuviin varusteiden osiin. Tämän pitäisi kattaa mm. heittokeihäiden varret jms...
Lyömäteriltä vaatisin jatkossakin vähintään uloimman kerroksen climasnappia aiemmin mainittujen syiden takia.