Sivu 1/1

Toukokuun kuukausitiedote

Lähetetty: Sunnuntai, 31.05.2015 21:37
Kirjoittaja Hellowenisti
Arvon Sotahuutajat,

Vuoden kohokohtaan on enää jäljellä vain 75 päivää! Näin ollen tapahtumaan ilmoittautuminenkin alkaa olla jo ovella. Ilmoittautuminen tullaan avaamaan kesäkuun ensimmäisellä puoliskolla.

Tapahtuman osallistumismaksu tulee olemaan 25 euroa ja vapaaehtoinen tapahtumaruokailu 25 euroa. Näiden lisäksi tarjotaan mahdollisuus vapaaehtoiseen 3 euron tapaturmavakuutukseen Sotahuudon ajaksi.

Sotahuutoon halutaan jatkossa enemmän osallistujia myös Suomen rajojen ulkopuolelta. Tämän vuoksi tämän vuoden järjestäjät pyrkivät tekemään tapahtumasta helpommin lähestyttävän kansainvälisesti, tarjoamalla tapahtuman osallistumismaksua alennettuun hintaan. Näin ollen osallistujat joiden kotipaikka ei ole suomi: on tapahtuman osallistumismaksu 15 euroa. Luonnollisesti tämä on vain yksi keino, jolla tapahtumasta voidaan tehdä kansainvälisesti haluttavampi, tärkeimpänä tietenkin on hyvä englanninkielinen ohjeistus ja promotus.

Ainakin seuraavia tietoja tullaan kysymään ilmoittautumisen yhteydessä, niinpä on suositeltavaa ennakoida ja ottaa tietoja jo ylös ennen ilmoittautumista.

Tarvittavia tietoja:
- Nimi
- Ikä
- Ruokailu (normi/kasvis/erikoisruokavalio/ei)
- Tapaturmavakuutus (kyllä/ei)

Järjestäjät toivovat myös, että ryhmänjohtajat ennakkoon ilmoittaisivat seuraavat tiedot allekirjoittaneelle yksityisviestinä:
- Arvioitu vahvuus:
- Taistelutyyli

Vielä tiedoksi:
- EA- ja JV-rekryt alkavat piakkoin, mikäli tunnet näiden osalta piston sydämmessä, niin tuntosarvet valmiuteen ja ilmoittautumista kehiin kun rekryt alkavat. ( lisäksi kannattaa infota tehtäviin liittyvistä haluista ryhmänjohtajaasi. ;) )
- Sivut ovat valmistumaisillaan ja pienenä teaserina sivujen uusi grafiikka. Lähipäivinä on myös tulossa informaatiota uudesta huutosysteemistä. Stay tuned!

Kuva

Re: Toukokuun kuukausitiedote

Lähetetty: Maanantai, 01.06.2015 06:23
Kirjoittaja Colimar
Onko ryhmien ilmoittautumismaksujen eräpäivä jo tiedossa, edes summittaisesti?

Re: Toukokuun kuukausitiedote

Lähetetty: Maanantai, 01.06.2015 08:47
Kirjoittaja Hellowenisti
Alustava suunniteltu eräpäivä on heinäkuun viimeinen päivä (31.7). Lopullinen eräpäivä selviää ilmoittatumisen alkaessa.

Re: Toukokuun kuukausitiedote

Lähetetty: Maanantai, 01.06.2015 11:30
Kirjoittaja Colimar
Hellowenisti kirjoitti:Alustava suunniteltu eräpäivä on heinäkuun viimeinen päivä (30.7). Lopullinen eräpäivä selviää ilmoittatumisen alkaessa.
Okei, tämä tieto riittänee. Heinäkuussa on muuten 31 päivää ;)

Re: Toukokuun kuukausitiedote

Lähetetty: Maanantai, 01.06.2015 13:05
Kirjoittaja Hellowenisti
Tuo on muuten aivan totta. ;)