Sivu 1/1

Boffaajan käsikirja tarvitsee SINUA haastateltavaksi!

Lähetetty: Sunnuntai, 02.06.2013 21:08
Kirjoittaja saloneju
Heipä hei,

Tämä taitaakin olla ihan virallisesti ensimmäinen, mutta ei takuulla viimeiseksi jäävä haku osallistumaan Boffaajan käskirjan tekemiseen. Kirjaa varten tullaan toteuttamaan 10-20 haastattelua eri tämän lajin osa-alueiden osaajista, joista kirjoihin ja kansiin valokuvan kanssa tulee pääsemään noin 6-12 ihmistä. Haastattelut tullaan toteuttamaan näillä näkymin Sotahuudossa (todennäköisesti perjantai-iltana) ja ne tullaan lisäksi videoimaan, mikäli haastateltava niin toivoo.

Eli siis mitä hanke toivoo haastateltavilta:

Jos sinulla on jokin osa-alue liittyen lajiin, jossa olet erityisen ansioitunut tai paneutunut pitkälti, ilmoita itsesi! Tai ilmoita kaverisi ja pakota se ilmoittautumaan! :D Haastatteluja käytetään kirjaan tulevien pienten tieto-iskujen / infoboksien / Best of 5 -tyyppisten listojen pohjaksi, joilla esitellään elävästi ja naamojen kautta meidän lajin osa-alueita. Eli jos esimerkiksi olet valtakunnan paras ufokilven käyttäjä, bofferitapahtuman järjestäjä, naisboffaaja tai kovin alaikäinen miekanheiluttaja, karismaattisin ryhmänjohtaja tai natsein ryhmänjohtaja, kovin hilparillakoukkija tai keihästäjä tai ampunut jousella enemmän silmiä terveyskeskukseen kuin kukaan muu - tai olet muuten vain seisonut linjassa tukevammin kuin yksikään vieruskavereissa, saanut enemmän osumaa nivusiinne tai osallistuneet kaikkiin ikinä Suomessa järjestettyihin taistelutapahtumiin tai olet kasanneet pystyyn Sotahuudon nuorimman, pienimmän, isoimman, parhaan tai huonoimman ryhmän, ILMOITA ITSESI ja halukkuutesi tulla haastateltavaksi. Saatat vielä päätyä kirjoihin ja kansiin naamasi kanssa! :)

Kyselyt ja tiedustelut tähän ketjuun, ilmoittautumiset minulle foorumi-yv:nä tai sähköpostitse osoitteeeseen juhani.salonen@gmail.com. Haluaisin tässä yhteydessä huomauttaa, että älkää oikeasti olko ujoja oman osaamisenne suhteen, teidän ei välttämättä tarvitse kokea olevanne paras yhtään missään, pelkkä mielenkiintoinen stoori voi olla valintaperusteena! Tai se, että olette käyttäneet huikeasti aikaa mihin tahansa suureen tai pieneen asiaan.


J

Re: Boffaajan käsikirja tarvitsee SINUA haastateltavaksi!

Lähetetty: Sunnuntai, 02.06.2013 22:13
Kirjoittaja Misumasu
Pistin YV:tä, varsiaseista voisin höpistä :)

Re: Boffaajan käsikirja tarvitsee SINUA haastateltavaksi!

Lähetetty: Sunnuntai, 02.06.2013 23:24
Kirjoittaja saloneju
Hienoa. Lisää tulemaan vaan jokapoika, jotta saadaan mahdollisimman iso osa skenessä liikkuvasta hiljaisesta tiedosta kirjoihin ja kansiin. :)

Re: Boffaajan käsikirja tarvitsee SINUA haastateltavaksi!

Lähetetty: Keskiviikko, 05.06.2013 09:05
Kirjoittaja Jessukka
Mikäli kirjoittajia kiinnostaa, voi ryhmäämme (Pohjantähden ritarit) käyttää esimerkkinä pienestä, nuoresta ja oudosta boffausjoukkueesta. Viime Sotahuudossa joukkueessa oli yksinomaan 15-vuotiaita tietosanakirjanörttejä. Meitä tuskin kukaan muistaa viime vuodelta, mutta toisaalta kaikille mitäänsanomaton kaveriporukkaboffausjoukkuekin on (ilmeisesti) joukkuetyyppi.

Re: Boffaajan käsikirja tarvitsee SINUA haastateltavaksi!

Lähetetty: Keskiviikko, 05.06.2013 13:06
Kirjoittaja Falcata
Ettekös te olleet se porukka, jolla oli punavihreet tabardit? Tuli hyviä Takavasara-flashbackejä vuosilta 2008-2009 :) (sry, vähän aiheen ohi)

Re: Boffaajan käsikirja tarvitsee SINUA haastateltavaksi!

Lähetetty: Keskiviikko, 05.06.2013 17:38
Kirjoittaja Minardil
Itse voisin purkaa kahdenkädenmiekan teoriaa ja käytäntöä tai eroja metsä- ja kenttätaistelun välillä. Tai vaikka nojatuolikenraalivuosieni aikana kehittynyttä ryhmäboffauksen teoriaa. Tai sitä, mitä skirmaaminen on ja mitä se ei ole, tästä mulla on aika hyvä näkemys.

Re: Boffaajan käsikirja tarvitsee SINUA haastateltavaksi!

Lähetetty: Perjantai, 07.06.2013 00:23
Kirjoittaja Tyrisalthan
Voin haastella uusien boffaajien rekryämisestä. Tai yhdistystoiminnasta. Tai boffaamisesta vuosituhannen vaiheessa. Tai oikeastaan mistä vain. Paitsi itse boffaamisesta tietty, siinä olen ihan p@$k4.

Re: Boffaajan käsikirja tarvitsee SINUA haastateltavaksi!

Lähetetty: Perjantai, 07.06.2013 21:25
Kirjoittaja Kakure
Kenties keihäästä, siihen liittyvästä käytöstä erinäisissä tilanteissa, sotahuutohistoriasta ja yleisestä taistelijatyypistä niiden varressa.

Re: Boffaajan käsikirja tarvitsee SINUA haastateltavaksi!

Lähetetty: Perjantai, 07.06.2013 21:55
Kirjoittaja Gitoll
Jotain annettavaa voisi olla pikeistä. Toki asia on suurimmaksi osaksi samaa kuin keihäissä ja niistä taitaa olla minua pätevämpää miestä jo toimituksessa.

Re: Boffaajan käsikirja tarvitsee SINUA haastateltavaksi!

Lähetetty: Lauantai, 08.06.2013 23:53
Kirjoittaja Minardil
Kakure kirjoitti:yleisestä taistelijatyypistä niiden varressa.
Tästä saisi muuten oivallisen kevyemmän ja humoristisen pätkän eri aseista, vähän kuin horoskooppi mutta syväluotaavampi. Millainen on tyypillinen ufokilvenkäyttäjä? Kuka tarttuu hilpariin? Mitä keihäsmiehet kompensoivat? Jos kutakin asetta käsitellään erikseen rakentamisen tai taktiikan osalta, näistä saisi sellaiset kivat pikkuiset faktalaatikon tyyppiset, tai sit voisi tehdä pari aukeamaa ihan pelkästään tällaista lukemistoa. Oisko tällaiselle paikkaa tai kaipuuta?

Re: Boffaajan käsikirja tarvitsee SINUA haastateltavaksi!

Lähetetty: Torstai, 20.06.2013 11:26
Kirjoittaja Skylark
Pistin privaa salonejulle, vähän kaikeasta aiheesta sekalaista salaattia.

Re: Boffaajan käsikirja tarvitsee SINUA haastateltavaksi!

Lähetetty: Torstai, 20.06.2013 16:56
Kirjoittaja saloneju
Minardil kirjoitti:
Kakure kirjoitti:yleisestä taistelijatyypistä niiden varressa.
Tästä saisi muuten oivallisen kevyemmän ja humoristisen pätkän eri aseista, vähän kuin horoskooppi mutta syväluotaavampi. Millainen on tyypillinen ufokilvenkäyttäjä? Kuka tarttuu hilpariin? Mitä keihäsmiehet kompensoivat? Jos kutakin asetta käsitellään erikseen rakentamisen tai taktiikan osalta, näistä saisi sellaiset kivat pikkuiset faktalaatikon tyyppiset, tai sit voisi tehdä pari aukeamaa ihan pelkästään tällaista lukemistoa. Oisko tällaiselle paikkaa tai kaipuuta?
Hauska idea! Pitääpä pistää korvan taa.



Laittakaahan vielä tulemaan ehdotuksia omilta osaamisalueiltanne, tiedän että sopivia aiheita löytyisi vielä kymmenittäin lisää! :)

Re: Boffaajan käsikirja tarvitsee SINUA haastateltavaksi!

Lähetetty: Perjantai, 21.06.2013 23:20
Kirjoittaja Mr-Headless
Paskalla ufoilijalla voisi ehkä olla pari sanasta arkustaan jaettavaksi.