TELTTAILIJAT HUOMIO!
Lähetetty: Keskiviikko, 15.05.2013 00:52
Tapahtumaa järjestävä taho haluaa varmistaa, että kaikki teltassa yöpyvät osallistujat ovat huomanneet, että tällä kertaa myös teltassa yöpyminen on maksullista. Tämä maksu on 10€ jokaiselta teltassa yöpyvältä henkilöltä. Tämä vaatimus on tehty Poutun, eli alueen omistajan puolelta eikä siis mene tapahtuman järjestämiseen, vaan on suoraan maksu alueen käytöstä. Aiemmin ainoa tuotto, jota Pouttu on boffaustapahtumista saanut, on ollut mökkien vuokrat; käytännössä siis kaikki alueen infrastruktuuria kuormittava toimintamme on mennyt hänen puoleltaan hyväntekeväisyyden piikkiin. Nyt telttailijatkin joutuvat kantamaan oman kortensa yhteiseen kekoon, mikä lienee vähintäänkin reilua.
Maksun voi maksaa osallistumismaksun yhteydessä tai käteisellä tapahtumassa. Pahoittelemme, mikäli tästä on ollut epäselvyyksiä ja toivomme, ettei tämä tuota osallistujille turhaa päänvaivaa. Haluamme myös muistuttaa, että tapahtuma on tästä huolimatta tämän kaliiberin tapahtumaksi äärimmäisen halpa.