Sivu 1/2

Imperiumin palautelaatikko

Lähetetty: Sunnuntai, 15.07.2012 19:29
Kirjoittaja Sapfon
Terve, nyt pääsee antamaan palautetta Imperiumille. Emme saaneet myllyä pyörimään haluamallamme tavalla, joten risuja kaivataan. Jos ruusujakin mahtuu joukkoon niin saa antaa. Oli upeaa taistella Kastilian riveissä. Lisäksi haluamme erityisesti palautetta jos osumia jäi ottamatta tai jos oli epäurheilijamaista käytöstä (myös kiitokset aiheesta tervetulleita).

Lähetetty: Sunnuntai, 15.07.2012 19:36
Kirjoittaja Epe
sen pohjalta mitä osan kanssa talvella reenailin töölössä niin osa suoritti henkilökohtaisella tasolla omien taitojensa alle.

ryhmänä toimitte hyvin, tosin tarkoituksenne ei varmaan ollut edetä avorivissä taistelija pareina, eli kannattaa siis kiinnittää huomiota pikkuisen etäisyyksiin.

sain meinaan helppoja hakupaikkoja korvista, kyljistä ja selistä 2 päivän aikana jousen kanssa enemmän kuin tarpeeksi. kaikkia tosin en ehtinyt käyttämään kun nuolet tahtoivat loppua kesken ^^

nähdään kuitenkin taas talvella reeneissä ja Eric, mä voitin 1-0 glaive duelit ^^ ja tapot :twisted:

Lähetetty: Sunnuntai, 15.07.2012 21:09
Kirjoittaja peruna
teitä ei kyllä liiemmin näkynyt kentällä pienen taistelun jälkeen ja te olitte ottaneet identtisen väriset tabardit FSC:n kanssa (tarkoituksella?), lipun palautuksen kanssa tuntui myös olevan ongelmia kun ei ollut yhtään samaa väriä kuin imperiumilla muuten.

Lähetetty: Sunnuntai, 15.07.2012 22:32
Kirjoittaja Par
En voi nyt varmasti sanoa että oliko hilparitaistelija teidän vai FSC:n, mutta yhdessä lauantain metsässä teimme hyvää yhteistyötä korppien selässä tappaen porukkaa yksitellen. Muoks: FSC:n miehiä olikin.

Mitään muuta kosketusta teihin ei sitten tullutkaan, paitsi ryhmäturnauksessa, hyvää vääntöä oli siinä!

Lähetetty: Sunnuntai, 15.07.2012 22:36
Kirjoittaja JP666
Te näytitte kyllä hassun hauskoilta teidän tabardien takia.

Lähetetty: Sunnuntai, 15.07.2012 22:42
Kirjoittaja Sapfon
peruna kirjoitti:teitä ei kyllä liiemmin näkynyt kentällä pienen taistelun jälkeen ja te olitte ottaneet identtisen väriset tabardit FSC:n kanssa (tarkoituksella?), lipun palautuksen kanssa tuntui myös olevan ongelmia kun ei ollut yhtään samaa väriä kuin imperiumilla muuten.
Väriskaalamme oli itseasiassa lähempänä Seleneä kuin FSCtä sävyn puolesta ;) Mutta jooh, lippu ei ollut samaa väriä ihan tarkoituksella.

Lähetetty: Sunnuntai, 15.07.2012 23:02
Kirjoittaja KatkaChee
Tarkoituksella siis Galeneiden lipun kaltainen?

Lähetetty: Sunnuntai, 15.07.2012 23:08
Kirjoittaja Sapfon
KatkaChee kirjoitti:Tarkoituksella siis Galeneiden lipun kaltainen?
Mietin hetken vastaanko edes näihin... Kun otettiin ristitabardi Coronalle tuli kommenttia siitä että se oli jo jollain ollut, nyt tämäkin on jo jollain ollut. Ainoa väri mikä ei ole käytössä taitaa olla pinkki ja siitäkin varmaan tulisi kommenttia ;)

Mutta mutta, lisäämme lippuun purppuraviirin lipun yläpuolelle sekaannusten välttämiseksi.

Lähetetty: Maanantai, 16.07.2012 09:57
Kirjoittaja Terba
Harmillisesti olitte lähes identtisiä FSC:n kanssa ulkoasussa, jolloin useissa tilanteissa oli vaikeaa arvioida oliko se nyt ponipoika ja vai imperiumin sotilas joka kentällä suoritti. Lisäksi tuntui, että Coronan vihaisuus ja aggressiivisuus jäi nyt jonnekin Imperiumissa, vihaista ryttyytysporukkaa olisi kaivannut Valkoisen Komppanian kaveriksi.

Mukava armeijakaveri olitte, kuten arvata saattaa, ja erityisesti Riskissä oli mukava vetää Imperiumin kanssa yhteistyössä.

Lähetetty: Maanantai, 16.07.2012 11:39
Kirjoittaja ShoMan
Tiivistä yhteistyötä, mahtavaa meininkiä ja asennetta!
Päädyttiin yhdessä paskoihin paikkoihin, tapettiin ja kuoltiin yhdessä monesti, kuoltiin turhankin monesti. Kiitos myös grillinne lainasta :)
Pariin otteeseen saimme myös apuja Ea-laukustanne omamme unohduttua teltoille Kiitos siitä! (ja lopulta huomasin ettei se ollutkaan teltoilla vaan mukana kentän vieressä... )
Kiitän!

treeneissä nährään!

ps. Sori Miro etten saanut sua tapettua ollessasi Possuissa, yritin kyllä :wink:

Lähetetty: Maanantai, 16.07.2012 11:53
Kirjoittaja Amileontti
Teidän tuhoaminen joukkoturnajaisissa oli mieltä ylentävää. Nico ei ole kaiken tämän yhteistreenaamisen jälkeen vieläkään oppinut katsomaan olkansa yli.

Kiitokset Triksille hengen pelastamisesta metsäriskissä. Hyvää pelisilmää! Näin myös miten pieksit tyylipuhtaasti sunnuntain kenttätaistelussa yksittäisiä sotureita takaapäin toinen toisensa jälkeen.

Lähetetty: Maanantai, 16.07.2012 12:06
Kirjoittaja Minardil
Kiitos sille imperiaanille, joka lauantain metsäriskissä auttoi minua klinkkaamaan pois, kun väänsin polveni ja nilkkani turmaa enteilevässä munaravissa jumalattoman kaukana ea-pisteeltä vihollislinjan takana. Erittäin herrasmiesmäistä käytöstä.

Ja hyvin te veditte, harmi, ettei tapeltu rinnakkain. Olitte hyvällä asenteella liikkeellä ja teitä vastaan oli mukava mutta sopivan vaikea tapella.
(Ps. Viikin treenit, täältä tullaan!)

Lähetetty: Maanantai, 16.07.2012 17:17
Kirjoittaja Teme
Itse en niin teitä sekoittanut, teidät tunnisti kyllä. Liekkö noxbosta jäänyt muistiin miehet ja naamat.

Perkeleen kanssa muutaman kerran juostiin aika pahasti yliste. Tässä tahdon pahoitella allejääneitä... Toivon ettei tullut vammoja tai traumoja.

Mutta tosiaan. Ne muutamat kerrant kun rynnimme teidän ylitse oli huomattavissa pelkoa ja panikointia. Ryhmänne pakitti ja kompuroi keskenään. Tämän kyllä ymmärrän jos isompi ryhmä on vastassa. Mutta tästä vain oppia, yritystä peliin ja rohkeutta!

Lähetetty: Maanantai, 16.07.2012 20:46
Kirjoittaja Triks
Amileontti kirjoitti:Kiitokset Triksille hengen pelastamisesta metsäriskissä. Hyvää pelisilmää! Näin myös miten pieksit tyylipuhtaasti sunnuntain kenttätaistelussa yksittäisiä sotureita takaapäin toinen toisensa jälkeen.
Mulla on ollut hyvä esikuva, josta ottaa oppia selkäänjuoksemisessa. :wink: Kiitos noin niin kuin muutenkin mieltä lämmittävästä palautteesta. Just noi sunnuntain kenttäskenut meni omastakin mielestä paremmin kuin hyvin.

Lähetetty: Maanantai, 16.07.2012 22:15
Kirjoittaja Kuljeskelen
Mitä Darth Vader tekee saunassa?
Imperiumin vastaiskun.


Ootte kivoja. Ai joo, viittoja kaipasin. Ja se violetti muistuttaa violettia, eli ei teitä FSC'stä heti erottanut. Onneksi olitte molemmat samassa armeijassa niin ei haitallisen sekaisin mennyt. Tyylikkäitä olitte silti.

Lähetetty: Maanantai, 16.07.2012 23:38
Kirjoittaja pnija
mentiin turhan paljon keskenämme sekasin (FSC - Imperiumi)
jotain vois siihen keksiä :D

Lähetetty: Maanantai, 16.07.2012 23:41
Kirjoittaja Rebas
Vaikka molemmille ryhmien logot kilpiin tai jotain :D Auttais kummasti

Lähetetty: Tiistai, 17.07.2012 13:30
Kirjoittaja Sapfon
Rebas kirjoitti:Vaikka molemmille ryhmien logot kilpiin tai jotain :D Auttais kummasti
Meille piti tulla kilpiin logot, mutta jostain syystä en ehtinyt asiaa hoitaa eikä löytynyt sopivaa nakitettavaa. Aika loppui kesken. Sama homma asetakkien kohdalla. Ompelijoilla on rajatusti aikaa tehdä se 30 takkia...

Ensi vuodeksi tulee:
1. Kilpiin logot
2. Asetakin selkään logot

Loppuu ainakin epäselvyys :P

Lähetetty: Tiistai, 17.07.2012 13:42
Kirjoittaja Par
Teidät ja FSC olisi kyllä hyvä pitää samalla puolella niin kauan kuin käytätte samanvärisiä tabardeja.

Lähetetty: Tiistai, 17.07.2012 13:43
Kirjoittaja Joensuu
Joo, mä katoin tapahtuman jälkeen videolta jotain FSC:n treenausta perjantai-illalta ja olin että HÄH, eiks noi tyypit ollukaan se Imperiumi?

Lähetetty: Tiistai, 17.07.2012 15:23
Kirjoittaja Lorach
Toivottavasti ei mennyt meidän ja fsc skenaariopalautteet ristiin.

Lähetetty: Tiistai, 17.07.2012 17:32
Kirjoittaja fwuredz
sen mitä teitä näki skenuissa niin pakko on todeta että asenteella veditte vaikka vähän jalkoihin jäittekin välillä. Juhanin kanssa oli muutamassa skenussa hauskaa ottaa keihäsmittelöitä :D
-Jussi

Lähetetty: Tiistai, 17.07.2012 22:53
Kirjoittaja Serea
Sille Imperiumille joka mätkäisi minua olkapäähän takaapäin, kun nostin jousta ylös ja huusin niin että pienempiä olisi hirvittänyt. Ei siinä muuten mitään, mutta meni melkein olkapää sijoiltaa. Kannattaa niitä jousia lyödessä oikeasti vähän katsoa.
Ei mitään kaunoja, mutta sattui se niin paljon sillä hetkellä vain.

Ja onhan se violetti nyt nätti väri ^^

Lähetetty: Keskiviikko, 18.07.2012 22:27
Kirjoittaja JonTzu
Jouduitte tänä vuonna outoihin paikkoihin vähän väärällä tavalla taistelemaan. Siitä huolimatta hommassa oli osa siitä hohdosta mukana jota olette aiemmin Sotahuudossa ja kevään Noxbossa esittäneet. Olette hyviä, pitäkää kiinni omista vahvuuksistanne! Toivottavasti päädytään usein samaan riviin.

Lähetetty: Maanantai, 23.07.2012 05:24
Kirjoittaja Haiden
Uutena ryhmänä toimitte todella hyvin kentällä, kuin metsässä. Ryhmä koki paljon haittaa näkemättömyydestään, kun isommat ryhmät nappasivat gloorian vierestä.

PS. Seuraavana vuonna lippu vaihtoon ei sitä vanhana enään jaksa turhaan kävellä vihollisen armeijan luokse ja kuulla "Ei tuo oo meidän ryhmän, vaan imperiumin"