Tulet syttyvät
Lähetetty: Keskiviikko, 25.01.2012 14:43
“Sytyttäkää soihdut. Kuningas on kuollut.”
Vanhan senesalkin ääni oli raskas ja karhea hänen sulkiessaan kuninkaan silmät viimeistä kertaa. Vaitonaisena hän katseli, kuinka rätisevät soihdut syöstiin valtavaan kokkoon. Kaikki oli valmiina, oli ollut jo viikkoja. Liekit nuolivat pien kyllästämiä rankoja ja hetkessä liekit roihusivat valtoimenaan hämärtyvässä illassa. Kallioilla linnan ympärillä merkkitulet syttyivät yksi kerrallaan kantaen viestiään jokaiseen ilmansuuntaan, valtakunnan jokaiseen kolkkaan.
Kuningas on kuollut.
Juoksuaskeleet kaikuivat linnan käytävillä. Viestinviejä syöksyi sisään hämärään saliin suurista tammiovista. “Herrani!” hän huohotti kuin viimeistä päivää. Jokainen silmäpari salissa oli kääntynyt häntä kohti. Turkiksiin ja lumenvalkoisiin kankaisiin verhoutuneet pohjoisen miehet, jotka istuivat suuren pöydän ääressä juomasarvet käsissään vaikenivat. Jopa takkuiset koirat lattialla olivat nostaneet päänsä. “Herrani, merkkitulet!” Katseet kääntyivät pöydän päädyssä suurella luusta ja kivestä veistetyllä istuimella lepäävään hahmoon.
Kuningas on kuollut.
Tähdet tuikkivat öisellä taivaalla. Laukkaavan ratsun kavioiden kopse kaikui kallioista. Linnan portti aukeni ja ratsastaja jatkoi hidastamatta sisään. Vasta sisäpihalla hän loikkasi ratsailta ja vajosi polvelleen mustaan pukeutuneiden henkivartijoiden ympäröimänä ulos marssivan miehen eteen, mutta ponnisti samantien kärsimättömänä pystyyn. Hän avasi suunsa puhuakseen, mutta hänet vaiennettiin nopealla kädenliikkeellä. “Merkkitulet?” Kysymys oli hiljainen, toteava. Viestintuoja nyökkäsi. Häntä puhutellut mies viittasi henkivartijoilleen. Mustapukuiset miehet lähtivät kukin tahoilleen juoksuaskelin. Hän jäi yksin seisomaan, kääntyi sitten kannoillaan ja marssi sanaakaan sanomatta sisään.
Kuningas on kuollut.
Senesalkki tuijotti punaisena kytevään hiillokseen. Oli hiljaista, kaikki olivat menneet. Viestitkin olivat lähteneet, pohjoiseen ja etelään. Kokkojen kantamana, kukkulan huipulta toiselle. Kauas pohjolan säänpieksemille tundrille, kylmiin saleihin. Ja syvälle etelään, tasankojen keskellä kohoaviin linnoituksiin. Senesalkki ei ollut huolissaan nopeasti hiipuvista liekeistä. Viestit olivat lähteneet. Pian heillä olisi tulta riittämiin. Tulta, ja verta, ja rautaa.
Kuningas on kuollut.
Kauan eläköön kuningas.
Vanhan senesalkin ääni oli raskas ja karhea hänen sulkiessaan kuninkaan silmät viimeistä kertaa. Vaitonaisena hän katseli, kuinka rätisevät soihdut syöstiin valtavaan kokkoon. Kaikki oli valmiina, oli ollut jo viikkoja. Liekit nuolivat pien kyllästämiä rankoja ja hetkessä liekit roihusivat valtoimenaan hämärtyvässä illassa. Kallioilla linnan ympärillä merkkitulet syttyivät yksi kerrallaan kantaen viestiään jokaiseen ilmansuuntaan, valtakunnan jokaiseen kolkkaan.
Kuningas on kuollut.
Juoksuaskeleet kaikuivat linnan käytävillä. Viestinviejä syöksyi sisään hämärään saliin suurista tammiovista. “Herrani!” hän huohotti kuin viimeistä päivää. Jokainen silmäpari salissa oli kääntynyt häntä kohti. Turkiksiin ja lumenvalkoisiin kankaisiin verhoutuneet pohjoisen miehet, jotka istuivat suuren pöydän ääressä juomasarvet käsissään vaikenivat. Jopa takkuiset koirat lattialla olivat nostaneet päänsä. “Herrani, merkkitulet!” Katseet kääntyivät pöydän päädyssä suurella luusta ja kivestä veistetyllä istuimella lepäävään hahmoon.
Kuningas on kuollut.
Tähdet tuikkivat öisellä taivaalla. Laukkaavan ratsun kavioiden kopse kaikui kallioista. Linnan portti aukeni ja ratsastaja jatkoi hidastamatta sisään. Vasta sisäpihalla hän loikkasi ratsailta ja vajosi polvelleen mustaan pukeutuneiden henkivartijoiden ympäröimänä ulos marssivan miehen eteen, mutta ponnisti samantien kärsimättömänä pystyyn. Hän avasi suunsa puhuakseen, mutta hänet vaiennettiin nopealla kädenliikkeellä. “Merkkitulet?” Kysymys oli hiljainen, toteava. Viestintuoja nyökkäsi. Häntä puhutellut mies viittasi henkivartijoilleen. Mustapukuiset miehet lähtivät kukin tahoilleen juoksuaskelin. Hän jäi yksin seisomaan, kääntyi sitten kannoillaan ja marssi sanaakaan sanomatta sisään.
Kuningas on kuollut.
Senesalkki tuijotti punaisena kytevään hiillokseen. Oli hiljaista, kaikki olivat menneet. Viestitkin olivat lähteneet, pohjoiseen ja etelään. Kokkojen kantamana, kukkulan huipulta toiselle. Kauas pohjolan säänpieksemille tundrille, kylmiin saleihin. Ja syvälle etelään, tasankojen keskellä kohoaviin linnoituksiin. Senesalkki ei ollut huolissaan nopeasti hiipuvista liekeistä. Viestit olivat lähteneet. Pian heillä olisi tulta riittämiin. Tulta, ja verta, ja rautaa.
Kuningas on kuollut.
Kauan eläköön kuningas.
