Sivu 1/3

Sirkus saapuu kaupunkiin 2012!

Lähetetty: Sunnuntai, 06.11.2011 23:10
Kirjoittaja saloneju
Hyvät naiset ja herrat,

Sirkus saapuu kaupunkiin kesällä 2012. Sotahuudossa perjantai-iltana klo 21 - 23 teidän aikaisempina vuosina vain tylsistä varustetarakastuksista täyttynyt perjantai-iltanne antaa Teille uutta sisältöä elämäänne.

Meillä on Tirehtööri. Meiltä voit poistu rikkaana miehenä vedonlyöntipisteellä käytyäsi. Meillä on Leipää. Meillä on Sirkushuveja. Meillä on Hydeeni. Ja voidaan taata, että meillä on myös yleisöä. Möykkäävä, suu vaahdossa huutava yleisö. Mutta meiltä puuttuu illan unelma-ottelut - kerro meille, mikä olisi kostein pehmomiekoin käytävä unelmaottelunne katsoa; me järjestämme sen. Oli se sitten valtakunnan taitavampien ottelijoiden välinen 10 eräinen dueli tai teletappibofferinorsurisk, me saadaan se toteutumaan.

Koska Te, Hyvä Yleisö, olette olemassaolomme syy, antakaa ehdotuksenne, joista parhaat valitaan - eikä ole paineita siitä, onko ehdotus tarpeeksi laadukas, koska iltaan mahtuu monta ohjelmapaikkaa; pääottelujen lisäksi saadaan kolmetuntiseen mahtumaan niin väliaikaohjelmanumeroja, lämmittelyjä ja muutakin. Kaikki Sirkuksen ottelut videoidaan HD-laatuisena useammalla kuin yhdellä kameralla ja leikataan jälkikäteen.

Haluatko esiintyä Sirkuksessa? Haluatko tulla järjestämään meille äänentoistoa tai DJ:ksi? Haluatko tulla kameramieheksi tai jälkieditoimaan otteluita? Tai vaan muuten vain tekemään Sotahuutohistorian parasta perjantai-iltaa? Pistä yv:tä tulemaan. Sirkus 2012 foorumiosio avataan pian ja vain rajatulle määrälle väkeä.

PS. Järjestäjät: haluatteko osoittaa meille erikseen jonkin paikan, vai menemmekö minne parhaaksi katsotaan? Esim. spotti, jossa mutapainiturnaukset on käyty faboissa, voisi toimia hyvin.

Lähetetty: Sunnuntai, 06.11.2011 23:21
Kirjoittaja Pertsa^
Tazer-hippa


Muistakaa, ettei mutakuoppa tapahdu itsestään, siihen tarvitaan Juri vesiletkuineen sekä 3+ bikiniasusteisen naisen työpanos

Lähetetty: Sunnuntai, 06.11.2011 23:26
Kirjoittaja saloneju
Joo, siis luonnollisestikaan ei ollut tarkoitus järjestää mutapainia, vaan käyttää samaa lokaatiota.

Lähetetty: Maanantai, 07.11.2011 00:11
Kirjoittaja Peltokorppi
valtakunnan taitavampien ottelijoiden välinen 10 eräinen duel

..ja tietenkin viihdyttävimpiin sohukokemuksiin kuulunut ryhmäturnaus.

Lähetetty: Maanantai, 07.11.2011 00:13
Kirjoittaja Haiden
Kuvittele mahdollisuudet saada kunniaa, mainetta ja mammonaa. Tule sinäkin jo perjantaina karjumaan omien suosikkien nimiä!


Tänä vuonna voitte huudella kaksintaisteluita ihmisille foorumeilla ja toteuttaa kaksintaistelut ihmisten edessä.

Lähetetty: Maanantai, 07.11.2011 00:20
Kirjoittaja Falcata
Ryhmäturnaus nyt tulee lauantaille varmaan joka tapauksessa, niin sirkus keskittyy sitten muihin otteluihin. Eli nyt jos kutkuttaa haasteottelut (yksin tai ryhmänä!), öljypainit tai mielessäsi on jotain muuta täysin hillitöntä niin YV:tä salonejulle! Roomalaiset teloituttivat vankeja tauko-ohjelmana, katsotaan mitä me saamme aikaiseksi! ;) Illan pääotteluna tajunnanräjäyttävä spektaakkeli, josta infotaan luonnollisesti vasta lähempänä ajankohtaa. 8)

Lähetetty: Maanantai, 07.11.2011 00:21
Kirjoittaja ZamboNet
Peltokorppi kirjoitti:..ja tietenkin viihdyttävimpiin sohukokemuksiin kuulunut ryhmäturnaus.
Eiköhän tämä homma jää lauantaille ja järjestäjien omalle kontolle :)

Lähetetty: Maanantai, 07.11.2011 02:10
Kirjoittaja tiamanti
Oi, panem et circences.

Öljypaini.
Jousiammuntakisa.
Kauneuskilpailu (varusteilla)!

Lähetetty: Maanantai, 07.11.2011 10:16
Kirjoittaja Susikukko
voidaan skylarkin kanssa järjestää kato näytös matseja väli tai alku ohjelmana?

Oisko myös full contact skenaario viron tyyliin mitään? Tämä tosin voi sopia paremmin noxboon.

Lähetetty: Maanantai, 07.11.2011 10:52
Kirjoittaja Archibald
Full contact!


-a

Re: Sirkus saapuu kaupunkiin 2012!

Lähetetty: Maanantai, 07.11.2011 11:42
Kirjoittaja Conan
saloneju kirjoitti:PS. Järjestäjät: haluatteko osoittaa meille erikseen jonkin paikan, vai menemmekö minne parhaaksi katsotaan? Esim. spotti, jossa mutapainiturnaukset on käyty faboissa, voisi toimia hyvin.
Eiköhän tuolle joku paikka löydy, katsellaan lähempänä tapahtumaa kun suunnitelmat täsmentyvät.

Lähetetty: Maanantai, 07.11.2011 13:13
Kirjoittaja Falcata
Susikukko kirjoitti:voidaan skylarkin kanssa järjestää kato näytös matseja väli tai alku ohjelmana?

Oisko myös full contact skenaario viron tyyliin mitään? Tämä tosin voi sopia paremmin noxboon.
Hyvä idea! Kato-matsit sopivat Circus Sotahuutoon mielestäni erinomaisesti. Ja jos kansa haluaa full contactia niin sitähän järkätään! 8)

Lähetetty: Maanantai, 07.11.2011 13:33
Kirjoittaja Misumasu
Voisi konsultoida Automaattisen kanssa voisiko Sotajaosto järjestää teräsvääntöä näytöksen muodossa.

Lähetetty: Maanantai, 07.11.2011 13:51
Kirjoittaja JinXed
Tälläinen boffereilla ois ihan kiva

http://www.youtube.com/watch?v=3hQC3nkftrk

Lähetetty: Maanantai, 07.11.2011 15:06
Kirjoittaja prkl
Tai kaikki hyvät ideat yhteen: 10-eräinen full contact joukkuemuotoinen kauneuskilpailu öljyllä...

Lähetetty: Maanantai, 07.11.2011 15:14
Kirjoittaja MrBigMr
Ja pistetään vielä päälle märkä rengaspaita -kilpailu.

Lähetetty: Maanantai, 07.11.2011 15:20
Kirjoittaja JP666
Sellanen kladiaatori matsi että yleisö voi heittää sinne kehään aseita mitä haluaa, ja ne pitää keihäitä ja hilpareita tanassa siellä reunoilla. Se ois siistiä 8)

Lähetetty: Maanantai, 07.11.2011 15:34
Kirjoittaja Punkkipyöveli
Joo, toi gladiaattori matsaus kuulostais kiinnostavalta :D

Lähetetty: Maanantai, 07.11.2011 16:08
Kirjoittaja Peltokorppi
Fulkontatkia tolla gladiaattorityylillä.

Lähetetty: Maanantai, 07.11.2011 16:09
Kirjoittaja Minardil
JinXed kirjoitti:Tälläinen boffereilla ois ihan kiva

http://www.youtube.com/watch?v=3hQC3nkftrk
Katsoin ensin, että William Wallacehan se siellä.
tiamanti kirjoitti:Öljypaini.
Öljyboffaus! Kaikki astalot ja yksilöt vauvaöljyn peittoon!

Teräsväännölle myös käsi. Oi voi, jos saisin haarniskani kasaan niin voisin tulla hutkimaan quarterstaffillani.


Vaadin bofferibaaria! Eli tuolit, pöydät, tuopit, pullot ja penkit bofferista, ja sitten halalal. Ropeconissa oli tällainen joku vuosi.

Lähetetty: Maanantai, 07.11.2011 20:04
Kirjoittaja Automaattinen
No perhana. Kyllä me SoHuun voitas tuoda Sotajaoston sirkus. Täyskontaktia ilman mitään koreografioita, joskin pistäminen puuttuu tekniikoista turvallisuussyistä. Kunnes kunnon silmikkoratkaisu yleistyy mättöseteissämme.

Saa sit halukkaat tulla vaikka jopa testaamaan hillitympää kontaktia jos jaksaa näytösten perään. Toki siis jos järjestäjät tämän ottavat ohjelmaksi vastaan.

Lähetetty: Maanantai, 07.11.2011 20:12
Kirjoittaja Triks
Oispa muuten kiva, jos tän vois sijoittaa linnalle. Olisi ainakin kunnollinen katsomo! Amfiteatteri-henkeä ja silleen.

Lähetetty: Maanantai, 07.11.2011 20:37
Kirjoittaja Kommando
Leipää ja sirkushuveja! Amfiteatteriin kaksi miestä millä aseilla haluaa, 10 erää, täyskontakti.

Lähetetty: Maanantai, 07.11.2011 21:10
Kirjoittaja Skylark
Myös asymmetrinen pari ihanaa heerosta raskailla 2-käden nuijilla vs. 10-15 pakastavedettyä raakiletaistelijaa (aragorn&boromir vs. orcs). Blindfighting puukoilla, vasemmat kädet sidottuna yhteiseen naruun.

Lähetetty: Tiistai, 08.11.2011 07:50
Kirjoittaja Par
Sokeina taistelevat boffaajat olisivat kyllä hauskoja. Ehkä jos kummallakin kulkee vieressä kaveri joka ohjeistaa! Kypärät vain päähän ensin. Suosittelen tätä runsain mitoin.

Muutenkin mikä tahansa handicapin kanssa boffaaminen olisi jees. Kuten taistelijaparit jotka on sidottu yhteen. Taistelijapari jonka kummankin täytyy pitää miekasta kiinni, kommunikaatio tärkeää. Pussihyppelyboffaus. Tai miekka on sidottuna jalkaan ja sillä tavoin mätetään. Ja niin edelleen, mietin ehkä myöhemmin vielä lisää!