Sotahuuto

Tulipa mieleeni että mahtavin tunne oli ehkä siinä kun kuolan kanssa vaihdettiin laitaa lennosta. Kun kuulin että kuningas vaihtaa laitaa, karjaisin tiedon niin kovaa kuin minusta lähti. Koko kaarti toisti huudon ja perään karjaistu "Kuola vaihtaa laitaa!" sai massan liikkeelle. Kun lähdettiin ensin hitaanlaisesti liikkeelle verrattuna estettävän kohteen liikkeeseen, karjuin juostessa viimeiset ääneni sanojen " Kuola liikkuu, liikkuu!!"

Eeppistä oli nähdä se kun edellä painava kaarti tuplaa nopeuden ja lähtee hillittömään munaraviin kentän toista laitaa kohti. <3

Joskus on vaan niin pirun kiva huutaa porukalla..

^^ No ei ihme, että SOS lopulta murtui siinä toisessa kuninkaan saatossa. Ensimmäisessä kuninkaan saatossa kuningas oli SOSin keskellä parinkymmenen metrin päässä maalialueesta kun hävittiin. SOShan ei ota mitään juoksuaskelia, vaan käveltiin ihan rauhassa..

Hieno hetki tuli väijyttäessä keisaria metsässä. SOS ryhmittyi panssarisiiliksi keskelle tietä. Itse tien oikealle puolelle mäkeen. Ulfnar tuli ensimmäisenä vastaan ja kuoli hienosti kilpimuuriin. Sen jälkeen tikattiin oikealta keihäillä ja jousilla, kunnes vastustaja tajusi jättää tien melko tyhjäksi. Tura löysi itsensä vastustajan selustasta hienon kilpimuurin kanssa ja johdin siitä SOSin pari kilpeä ja muuta random porukkaa vastahyökkäukseen, jolla Turan kanssa otimme tien takaisin haltuun. Tässä vaiheessa Rämä oli ajanut SOSista yli tien vasemmalla reunalla (puolustajasta katsoen) ja oli nyt laidallaan yksin, ilman selustatukea ja suojasi keisaria edeten hitaasti. Hyökkäsimme Rämän selkään Turalaisten kanssa ja lyhyen mätkyttelyn jälkeen joku pääsi taputtelemaan keisarilta hengen pois.

Nightingale kirjoitti:Toinen kuninkaan saatto.
Kuolan irrottautuminen antoi rämälle tarvittavan edun oikeassa laidassa rämä pääsi murtautumaan läpi ja kourallinen rämäläisiä räsähtää vastustajan kuninkaan kylkeen.

Mun käsittääkseni meidän kuningas kuoli tuossa skenussa harhanuoleen. Ainakin loput Korpeista näin ilmotti, itse kun hyökkäsin tuossa mainitussa Rämän rynnäkössä yksinniitä vastaan, että saatiin kunigas pois.

Eikös se ollu mikon jumalaisen tarkka laukaus eikä harhanuoli?

Oma käsitys tapettavana kuninkaana tuossa skenaariossa oli, että n. 6 rämäläistä hoksasi erittäin tiukalla tilannetajulla, että Kuola rullaa heidän kuninkaansa hetkenä minä hyvänsä ja syöksyi aivan viivasuoraan minua kohti tasapeliä tavoitellakseen. Muistan väistäneeni yhden hilpariniskun rämäläiseltä niin, että huomioliivi päällä vain pölähti. Kun pari tuonen korppia sai välittömän uhan torjuttua ehdin jo kolme sekunttia luulla, että tästä selvittiin, kunnes Mikkotuksen tappavan tarkka nuoli pamahti vähän lapalun alle selkään/kylkeen.

Tässäpä sellainen tekstiseinä turnauskokemuksesta, että kun sen päältä katsoo alas niin voi vähän huimata

Olin innoissani heti kun joukkueturnaus julkistettiin. Olin edellisen sohun jälkeen treenannut yli sata tuntia rakkaalla bambuglaivellani, aioin vetää sillä. Pari muutakin turalaista tahtoi turnaukseen, mutta suurinta osaa ei kiinnostanut lainkaan ja joukossa oli kaaostakin levittäviä ääniä. ”Vedetään pelkillä tikareilla!” Sillä eihän Tura tällaisiin hömpötyksiin lähde. Siitä huolimatta, paras Sotahuuto tulossa. Olin treenannut paljon ja panssariakin oli ostettu.

Perjantaiaamuna, eli sopivan ajoissa, olen tekemässä torsoplateni pehmusteita. Teen keittiöveitsellä reikää paksun kangaskerroksen läpi, se onnistuu oikein fiksusti työntämällä veistä läpi samalla kun pitelen kangaspalasta kiinni. Ei oikein suju. Työnnetään vähän kovempaa. Sitten valuukin veri kättä pitkin ja on paniikkifiilis. Ensimmäinen ajatus, kuten myös pari myöhempääkin, on litania kirosanoja ja suurin osa niistä ajatellaan ääneen. Toinen ajatus on, että meniköhän se sohu nyt tässä. Lipunkantajaksi?

Kun enimmät veret on saatu pois voi tarkistella millainen vahinko on oikeasti kyseessä. Vasemman etusormen päässä on leveä haava, mutta se ei ole liian syvä. Nyt jos koskaan olisi aika tehdä rikoksia, sillä sormenjälkeni on muutostilassa. Päätän että ei, tämä sohu vedetään täysiä vaikka lopulta olisi pelkkä musta sormenpää jäljellä. Eikä se niin paha ole. Leikattu nahanpala roikkuu cliffhanger-tyylisesti sormessa kiinni, asetan sen takaisin haavan päälle ja siihen laastari. Voihan sitä keihästä käyttää pitämällä etusormea ojennettuna, pistäminen ei vaadi niin tukevaa otetta kuin lyöminen. Glaive saa siis jäädä, se pitäisi korjatakin joten en nyt vaivaudu. Sormella koskettaminen sattuu, hoidan valmisteluni peukalo-keskisormi-kombolla. Tämäkin lause on kirjoitettu ilman vasenta etusormea.

Pidin sormesta tarkkaa huolta ennen lauantain ensimmäistä skenaariota, vältin koskemasta sillä mihinkään jo ihan kivunkin vuoksi. Desinfioin haavaa ja vaihtelin laastaria aina kun tarvitsi ja pystyi. Lauantaiaamuna tein vielä solumuovisuojan sormen päälle, kun käden puristi keihään ympärille (mielikuvia, mielikuvia) niin paino ei kohdistunut sormenpäähän vaan suurimmaksi osaksi viimeisen sorminivelen päälle. Toimi tarpeeksi hyvin, ja kun skenaario alkoi mitään kipuja ei edes huomannut.

Sitten on viimeinen skenaario ohi, joukkueturnaus seuraavaksi. Tura on päivän aikana suorittanut todella hyvin, joten nyt on mainekin ylläpidettävänä. Ryhmän ulkopuolisiltakin kuulee suuria puheita varmasti korkeasta sijoituksesta sohu-pisteissä (voihan sitä nähtävästi unelmoida ). Kuitenkin tulee murskaava tappio ja siinä nähdään ettei Tura oikeasti osaakaan mitään. Ensimmäinen vastus on Leviaattani, jonka leiri on heti vieressämme. ”Saadaanko Turalta simat jos voitetaan? Siis KUN voitetaan.” Hitto, kumminkin hävitään ja nöyryyttävästi. Joukkueen kasaamisessa on vaikeuksia, yksi tura-aktiivi on loukkaantunut, toinen on liian väsynyt. Pari ihmistä täytyy miltei raahata mukaan taistelukentälle. Taktiikasta on erimielisyyksiä. ”Vedetään pelkillä tikareilla!”

Meillä on turnauksen ensimmäinen ottelu. Jännittää. Käytössä on kuusi keihästä ja neljä tornikilpeä, siitä jos saavat suojaamattomat keihäät poimittua niin se on siinä. Päätämme luottaa liikkuvuuteen, johtaja sanoo että kierretään oikealta ja pannaan mylly pyörimään. Tuttu entalialainen tahtoo tarjota minulle kakkua. Kieltäydyn, mutta hän vaatii. ”Finaalin jälkeen” vastaan.

Matsi alkaa. Juoksu oikealle, Turaaaaa! Heti jo ensimmäiset pistoni saapuvat perille kilpimiehen torsoon, yhtäkkiä meillä onkin kaikki vielä hengissä kun viimeiset leviaattanit yrittävät puolustautua. Murskavoitto. Entalialainen tarjoaa taas kakkua. ”Finaalin jälkeen!”

Seuraava vastus tulee olemaan Ulfnar. Istun ja nautin taistelunäytöksistä kun johtaja sanoo ”Tuomas, ota sä glaive.” Porukassa ei ole muita kokeneita varsiasemiehiä ja Ulfnarilla ei ole ollut ongelmaa rynnätä keihäitä päin, joten tarvitaan suojaakin. Otan yhden glaiven käteen ja heilutan sitä vähän käsissä. Kyllä sitä pari erää kestää. Tarjolla ei kuitenkaan ole eleganttia bambuglaivea, jolla olen tottunut vetämään, vaan 50mm putkesta tehtyjä. Barbaarisia aseita muinaisilta ajoilta, ajattelen. En ole käyttänyt tällaista kahteen vuoteen, ja nyt ei ole aikaa totutella uuden aseen rajoitteisiin. Pienikin virhearvio voi kostautua.

Vaan sitten löydän jotain ihmeellistä. Joku on keksinyt tuoda asepinoomme kahdenkädenmiekan. En edes tiedä miksi se on siinä, sillä vaikka Turan aseet ovat yhteiset, tämä on maahinkaisvahvistuksemme ase. En näe omistajaa lähettyvillä, joten kukahan sen on siihen tuonut. Sohu-keiju varmaan. Miekan käyttäjä on kuitenkin rehti mies, joten tuskin pahastuu (eikä pahastunutkaan) lainaamisesta yhteisen hyvän vuoksi, vaikka en ehdi pyytää lupaa kuten kohteliaisuus edellyttää. Tällaista olen heilutellut ennen kuin siirryin glaiveen. Pitäisi olla tuttua puuhaa.

Ylitämme sinisen viivan ja juoksemme kohti Ulfnaria. Päätän kiertää oikealta heidän selkäänsä, luottaen että taidot ovat edelleen hanskassa. Kilpimies tulee vastaan ja parilla nopealla heilautuksella hän menettää asekäden, jalan ja sitten tunnistautuukin kuolleeksi. Selvittyäni hänestä näen, että muu Ulfnar on jo tuhottu. Voitonriemu valtaa minut taas.

Katsomossa oman puolen armeijoita kannustetaan Saksa-huudoin, päivän skenaariot ovat vieneet niin paljon voimia etten jaksa enää huutaa mukana. Kolmannessa erässä kohdataan Entalia, minut ja tornikilpimies nakitetaan hoitamaan Anselmi. Edellisessä erässä hän ratkaisi pelin Camulosta vastaan, hänet pitää hoitaa ensimmäisenä päiviltä. Matsin alkaessa lähden Anselmia vastaan. Tornikilpi jää sittenkin taakseni, edessäni duelwieldaaja. Jos en onnistu tarkasti hallitsemaan etäisyyttä niin kuolen vaikka tappaisinkin hänet. Pari uhkausta ja sitten viilto vatsan poikki, Anselmi poistuu kentältä kun kierrämme tornikilven kanssa. Hyökkään kilpimiestä vastaan joka kaatuu mutta vie minulta jalan. Pomppien yhdistyn päälinjaamme, Entalia on voitettu.

Katsomossa minua huimaa ja päätä särkee, olen ollut liikaa auringossa. Mitä jos vain kaadunkin naamalleni kentällä. Ensimmäinen ottelu Kuolaa vastaan otetaan uusiksi, hyvä vain, saatoin itsekin tehdä virhearvion matsin aikana. Kuola on ensimmäinen vastus joka käyttää kunnolla panssaria, zweikalla kilpimiestä vastaan täytyy tehdä todella tarkkaa työtä. Etenkin kun itse käyttää vain yhtä braceria. Matsi alkoi ja se loppui, mutta minun päässäni se on vain keltamustaa sumua. Löin jotakuta ja sitten löin toista, saatoin olla hengissäkin lopuksi. Vedin kuulemma hyvin, täytyy uskoa, en itse muista. Tiesin vain että ollaan menossa finaaliin. Kuolan johtaja sanoo toivovansa meille voittoa.

Ruton heikkous on keihäät, joten vaihdamme takaisin kuuteen tikkuun. Väistelen heittokeihäitä ja tunnen että vain töhöilen itse, saan ehkä yksi tai kaksi osumaa läpi, kuolen. Ehkä päivä on viimeinkin mennyt liian pitkäksi minulle. Voitamme silti ensimmäisen erän, minusta huolimatta. Seuraavan erän häviämme, eikä suoritukseni ollutkaan yhtään parempi. Henkilökohtaisesti häviö tuntui ansaitummalta kuin edeltävä voitto. Ei keihäästä tule nyt mitään. Käännyn siis johtajan puoleen ja sanon ottavani zweihanderin takaisin. Hän ei sano vastaan.

Rajalinja ylitetään viimeisen kerran ja paluu takaisin tulee vain kuoleman tai voiton kautta. Irtaudun joukostamme oikealle samalla kun linjat ottavat yhteen. Ruton linjasta irtautuu kilpimies minua vastaan. Pidän tiukasti kiinni miekankahvasta, solumuovi sormessa puristuen. Astun kontaktiin ja haen ensiksi jalkojen kautta, kilpi liikkuu suojaksi, miekkani on raskaampi kuin mihin olen tottunut mutta se nousee nopeasti takaisin ylös, mustanpuhuvan taistelijan päähän asti. Ruttolainen nostaa merkin päälle ja näen edessäni avoimet selät. Yleisöstä kuuluu kohahdus, ja vaikka turnauksen jälkeen moni ihminen antoi todella mieltä lämmittävää palautetta, ja kiitos siitä heille kaikille, niin se ääni oli kauneinta mitä kuulin koko viikonloppuna. Se oli voiton ääni.

Kakku oli loppunut.

Omat highlightit:

* Ensimmäisessä kukkulanvaltauksessa yritimme ensin kerta toisensa jälkeen vasemmalta laidasta, ja kuolimme Kuolan murskaaviin vastahyökkäuksiin monta kertaa.
Sitten respasin ja meinin muutaman rämäläisen kanssa oikeaan laitaan. Siellä oli menossa hetkellinen läpimurto ja pääsimme lipun lähelle. Maestro^ otti ja
haki vihollisen armeijan lipun muutaman metrin päästä ja toi sen kohdalleni samalla vajoten maahan. Nappasin lipun itselleni, heitin oman keihääni pois ja
juoksin lipun kanssa munaravia mäen alas.

* Edellämainitussa kuninkaansaatossa Rämän puski oikeasta laidasta väkisin Coronan kanssa läpi. Havaitsimme jälkelle jääneen osaston kanssa että vihollisen kuningas on korppien saatto-osaston kanssa
lähistöllä, selkä meihin päin! Nyt tai ei koskaan oli tilaisuus. Meitä lähti ehkä viisi jamppaa juoksemaan ja hyökkäämään kovaa vauhtia alamäestä vauhtia ottaen.
Osa meistä tuhoutui jo matkalla. Itse pääsin melko lähelle kohdetta tehden matkalla useita selkätappoja, tiedostaen että se on do-or-die tilanne eli taakse ei ole enää
menemistä. Lopulta muertelainen (Wille?) saalisti minut takaapäin, mutta vihollisen kuningas tuhoutui Mustasta Nuolesta heti sen jälkeen. Liekö paennut ojasta allikkoon. Joka tapauksessa hienolta tuntuva berserkkausputki.

(voiko Kuola järkätä ensi Sotahuutoon videoinnin helikopterista käsin. Näkisi oikeasti mitä skenaariossa tapahtuu. Jooko?)

Par kirjoitti:Parin novelli.

Hieno ja koskettava teos.

Minua ei olisi haitannut jos olisitte vetäneet niillä paljon puhutuilla tikareilla ja tuskin se enää jatkossa tulee teille mieleen.

Falcata kirjoitti:Sivusilmällä huomaan kun jostain sivusta ryntää muuan tuttu maahinkainen kohti jousiampujia ja veljesten lippua. Lähden taas kerran loikkimaan ja juuri kun maahinkainen on saanut lanattua jousiampujat ja veljesten lipunkantajan, saavutan tämän juuri ja juuri ja venytän wrapit perille surmaten vainolaisen. Murtosekuntia myöhemmin maahinkainen ja lippume olisivat olleet jo ulottumattomissa. Nopea vilkaisu kertoo että taistelu on jo hävitty, nappaan lippumme talteen ja pompin taas helkkarin kyytiä karkuun vihollisilta rajojen tuolle puolen ja hengästyneenä ihailen sykkivää pohjettani.

Se oli niin lähellä! Houkutteena oli myös (juhanin kantama?) Hurttien lippu, joskin ehdin saada hengiltä vain Veljesten lippua kantaneen Tutan.

Demolicious kirjoitti:

Nightingale kirjoitti:Toinen kuninkaan saatto.
Kuolan irrottautuminen antoi rämälle tarvittavan edun oikeassa laidassa rämä pääsi murtautumaan läpi ja kourallinen rämäläisiä räsähtää vastustajan kuninkaan kylkeen.

Mun käsittääkseni meidän kuningas kuoli tuossa skenussa harhanuoleen. Ainakin loput Korpeista näin ilmotti, itse kun hyökkäsin tuossa mainitussa Rämän rynnäkössä yksinniitä vastaan, että saatiin kunigas pois.

Juu, ihan tähdätty laaki oli :p Odottelin hyvän matkan päässä, että arvon kuningas poistuisi kilpimuurinsa takaa

Peltokorppi kirjoitti:Eikös se ollu mikon jumalaisen tarkka laukaus eikä harhanuoli?

Harhanuoli=vihollisen nuoli, joka osuu paikkaan jonne se ei saisi osua.

mikkotus kirjoitti: Juu, ihan tähdätty laaki oli :p Odottelin hyvän matkan päässä, että arvon kuningas poistuisi kilpimuurinsa takaa

Jep, osa meidän kilvistä ei saanut pidettyä niitä ylhäällä jos niille ei koko ajan huutanut.

Riskissä pujahdin kilven ja miekan kanssa vastustajan suunnasta katsottuna vasemmalle heidän selkäänsä ja pamputin ainakin 6-7 ihmisen panssaroimattomaan selkään. Kaikki keskittyivät niin paljon edessään olleisiin puolulaisiini. Muistaakseni sinne pujahti myös yksi Coronalainen (kuka tunnistaa?) ja totesi siinä että tuli oman tapetuksi kun omat tulivat siitä läpi. En muista tarkalleen ketä siinä oli selkäänpuukotettavina mutta vihulaisia kumminki

Eli yllätyksekseni olin melkein koko vklp:n ison paviisi- kilven takana. Meidän ilmeisesti ainutlaatusessa taktiikassa paviisorit kyykistelee kilpensä suojissa aivan kokonaan, ja miekallakin suojellaan pistoilta. Tämän kaltaisella kokoonpanolla ja olemattomilla taidoilla ei elokuvien suuria tekoja tehdä, mutta RISKin ja Kukkulan valtauksen kilpimuurit oli hienoja! Niissä oli sitä Helmin syvänne tunnelmaa, ja RISKissä jopa komensin kilpiriviä kasaan "Kilvet lukkoon!" ja "Kilvet muuriin" huudoilla Joka kerran kun kilpiä huusin kasaan, niin niitä tuli, kaikista oman puolen juokkoeista

Eli saldo: ei juuri ollenkaan tappoja, ei kunnon leffa heilumisia, ei johtamista, mutta tunnelmallisia ja ilmeisen onnistuneita kilpimuureja, joihin vihollisten aallot murskaantuivat

Eipä tämä kovin kunniakasta ole muiden tekoihin verrattuna, mutta: Kun kannoin viittä lippua sylissäni metsäskenussa ilman asetta tai kilpeä ja juoksin henkeni edestä takaa tulevia galeneita sekä edestäpäin yllättäviä muertelaisia, niin tunsin hetken olevani muertelainen (tai juri 06?) ja miltä se tuntuu. Ja olihan se hieno hetki.
Myös vastaantulleiden ja kuolleiden ilmeet olivat näkemisen arvoista.

Amileontti kirjoitti:Kuka näki kun juoksin Veljesten Sampoa karkuun 200 metriä metsärinnettä alas?

Minä näin.

Olin siinä skenaarioalueen rajalla ollut ajamassa entalian lipunkantajaa ja muutamaa muuta entalialaista ulos. Sitten näin Anselmin juoksemassa mäkeä alas Sampo perässä. Ajattelin juosta siihen alueen rajalle vastaan. Mutta Anselmi kaatuikin. Kunnolla en hilparinlyöntiä nähnyt, mutta ajattelin että siinä taisi jäädä osumaa ottamatta... Harva kaatuneena pystyy Sampon tasoista voittamaan. Sen verran kuitenkin jälkeenpäin kuulin vastaista että kyllä se on rehdiksi voitoksi uskottava.

E: taisi olla sotahuudon suurin sankariteko omalla kohdallani tämän näkeminen

Onnistuiko kukaan aseen riistossa, tai yrittikö edes? Vaikeaa puuhaa.

Itse yritin riskissä viedä Leskentekijän keihään, mutta hän ilmoitti jo kuolleensa ja minä kuolin itsekin. Toisessa kukkulassa yksi coronalainen oli hylännyt aseensa ja vain yritti viedä keihäitä, en päässyt näkemään onnistuiko hän tässä.

En kyllä muista aseita riistäneeni, mutta muistan parikin automaattikuolemaa ranneotteella. Se on harmillista kun pääsee painitilanteeseen ja ottaa ranteen kontrolliin vain lopettaakseen tilanteen joko irrottamalla ja saamalla osuman välittömästä palautuksesta tai suoraan julistaen itsensä kuolleeksi sääntörikkomuksesta. Molemmat kävi. Joskin olisin suoraan pistäny itteni jo ulos tästä hyvästä mutta kyllä se silti läpsähti se miekka naamaan heti kun siitä irrotin.

Kohtaaminen metsässä -skenaariossa juoksin etulinjassa kaksi Veljestä kintereilläni ajaen edelläni Kuolan lippua ja muita vastustajan armeijan rippeitä. Jossain vaiheessa pysähdyin tajuttuani, että ollaan tultu kolmestaan noin sata metriä vihollislinjojen taakse, oikea käsi paketissa ja vasemmassa pelkkä Veljesten lippu. Minulla ei aseita mukana, ja silmäpari jos toinenkin kääntyy katsomaan himoiten meitä kohti.

Tulee elokuvamainen yhden sekunnin tauko kun kukaan ei liiku, jonka jälkeen ampaisen elämäni jäätävintä munaravia suoraan 90 astetta oikealle kaksi velipoikaa kintereilläni. Sivusilmällä huomaan, että yksinäinen vaahtosammuttimen kokoinen galenien kilpimies lähtee juoksemaan meidän perässä. Kuulen puuskutusta takana, jatkan juoksua. Puuskutus voimistuu, ja pysähdyn hetkeksi katsomaan taakse: vaahtosammutin-galeni on hoidellut ensimmäisen veljeksen, panssaroidun kilpimiehen joka on yksi meidän parhaista taistelijoista, ja on päässyt nyt panssaroidun hilparimiehen kimppuun kun käännän katseen. Suoraan kuin oppikirjasta, galeni puskee suoraan kilpimiehen syliin, työntää kilven velipojan naamalle ja hoitelee sen vaivattomasti parilla napautuksella.

Vaikka olen ylämäessä monen metrin päässä juuri kuolleesta hilparimiehestä, mulla ei ole aikaa edes kääntyä jatkamaan juoksua, vaan kilpimies puskee suoraan mua päin pahimman luokan kiilto silmissä. Edelleenkin vain lippu vasemmassa kädessä ja oikea käsi kantoliinassa paniikkireaktio valtaa, ja kuten jokainen rehellinen ja sääntöjä kunnioittava Sotahuutaja olisi siinä tilanteessa tehnyt, potkaisen polvella syliin tulevan vastustajan kilpeen ja tartun galenia miekkakäden ranteesta kiinni aikeena vääntää se irti kaverin kädestä ja tappaa mies omalla miekallaan.

Molemmat kaatuvat raajojen sekamelskaksi, ja kauempaa tilannetta katsellut toinen taistelija tulee loppujen lopuksi hölmistuneenä naputtamaan mua pari kertaa. Galeni jää henkiin, juoksee Veljesten lipun kanssa pois ja katkoo sen siinä mennessään*.

Seitsemän Sotahuuto-vuoden jälkeen ei ole kyllä koskaan tullut yhtä nöyryytetty olo tapahtumassa. Ja olen siitä varsin ylpeä, erityisesti, kun uskallan ottaa osan saman kaverin koulimisen kunniasta Tampereen-vuosiltani tunnolleni.

*ei-tarkoituksellisesti

Par kirjoitti:Onnistuiko kukaan aseen riistossa, tai yrittikö edes? Vaikeaa puuhaa.

Itse yritin riskissä viedä Leskentekijän keihään, mutta hän ilmoitti jo kuolleensa ja minä kuolin itsekin. Toisessa kukkulassa yksi coronalainen oli hylännyt aseensa ja vain yritti viedä keihäitä, en päässyt näkemään onnistuiko hän tässä.

itse sain rinteessä 3 keihästä napattua, joista yhdestä ikävä kyllä jäi pehmusteet mulle kaikki käteen ja toiselle pelkkä putki, muuten onnistuikin täysin

Saloneju: Tuo on kaunista!!

Par kirjoitti:Onnistuiko kukaan aseen riistossa, tai yrittikö edes? Vaikeaa puuhaa.

Itse yritin riskissä viedä Leskentekijän keihään, mutta hän ilmoitti jo kuolleensa ja minä kuolin itsekin. Toisessa kukkulassa yksi coronalainen oli hylännyt aseensa ja vain yritti viedä keihäitä, en päässyt näkemään onnistuiko hän tässä.

Itse ainakin tein tuota ja voin sanoa, että en asetta ehtinyt riistää, mutta aina kun sain siitä kiinni niin 2-3s aikana oli keihäsmies pistetty kuoliaaksi oman keihäsmiehen toimesta En tiedä tekikö joku muu Coronasta tuota itseni lisäksi.

Tuli Lesken kanssa painittua jonkin verran, ja aseen riistoa yritettiin puolin jos toisinkin. Leikki loppui siihen että tajusin olevani 4m keihään kärjestä, päästin irti siitä ja väänsin buttspiken Lesken suuntaan, tappaen hänet parilla pistolla.