Sivu 2/2

Lähetetty: Tiistai, 12.07.2011 01:09
Kirjoittaja Zanmefagalion
Onnittelut voitosta! Kesti toisen sijan julkistamiseen asti ennen kun arvasin~

Kahdesta syystä hankalia olitte keihäällä raivata.

Ensiksikin kilpityöskentelynne on hyvin toimivaa. Minimalistisilla liikkeillä suojasitte itseänne juuri tarpeeksi. Näkee että tätä on harjoiteltu. Iso osa tikkauksista kilpistyi läpäisemättömään ja horjumattomaan vihreään muuriin.

Toiseksi päänne ovat niin paksuja ettei jo lasikuidun kestävyyden äärirajoja hipovakaan lyönti saa teitä laskemaan niitä pääosumia ja estä teitä käyttämästä "ylimääräisiä panssaripisteitä". Armeijat hajallaan -skenaarioissa, kun oltiin sisilia vastaan bysantti sillä kummulla, tökin yhtäkin pottapäätä kolmesti kasvoihin saaden hänet välillä jopa horjahtamaan, mikä vaati jo tiettyä hartiatyötä. Ilmeisesti "jos se ei osumia huomaa, lyö lujempaa" -metodi vaatii minua lihaksikkaamman uroon toimiakseen teidän kohdallanne. Harvinaista on nähdä örkin kuolevan yhdestä pääosumasta, vaikka sekin ihme tuli muutaman kerran todistettua tässä 'huudossa. Eihän sitä mieli tee vasta vauhtiin päästyään lähteä katsomon puolelle, tiedän kyllä, mutta tämä kuoleminen on se taitolaji, jossa teillä on mielestäni eniten parannettavaa. Varmasti tämä rajoittuu lähinnä joihinkin yksilöihin, mutta niitä on homogeenisestä joukostanne hankala bongata.

Sitten tästä taipumuksestanne nekrofiliaan. En ole sitä kokenut enkä todistanut, mutta ihan vaan neuvona: Älkää lyökö kuollutta Teemua tai se lyö takaisin. Tällainen tilanne oli tuossa samaisessa skenaariossa kuulemma ollut.

Jokatapauksessa olitte hyvin kestävä, suuri ja leskentekijöiden tulituen ansiosta tappava ryhmä, josta oli tyytyväinen varsinkin kun olitte omalla puolella. Tapellaan taas ensi huudossa!

Lähetetty: Tiistai, 12.07.2011 01:33
Kirjoittaja Tuakko
Ihan en kyllä allekirjoita monien aiempien kommenttien suitsutusta osumien paremmasta ottamisesta. Samanlaista god-mode touhua se oli monessakin tilanteessa eikä siitä varman päälle herrasmiesmäisesti osumien laskemisesta voinut puhua. Parempi osuman ottaminen olisi paitsi maineenne myös taisteluturvallisuuden kannalta parempi, koska en varmaan ole ainoa hilparimies joka ratkaisee "ekstrapanssarien" ongelman pieksämällä niin että kypärä pyörii päässä. Jos ei voi olla varma että järkevät iskut lasketaan niin silloin on pakko hakata ihan elukkana. Epäilemättä ongelma on enemmän tiettyjen yksilöiden "ominaisuus" kuin koko jengin sopima juttu, mutta tähänkin voi puuttua treenaamalla ja huomauttamalla kavereita selvistä ottamattomista osumista.

Lähetetty: Tiistai, 12.07.2011 01:56
Kirjoittaja Peltokorppi
Muutaman kerran Peltsi tuli lannevaatteineen katselemaan kylkipaikkoja, mutta joutui etsimään uuden paikan kun huusin keihään paikalle, että terveisiä vaan sinne!
Heh en kyllä kertaakaan saanut yhtään mitään aikaan.

Lähetetty: Tiistai, 12.07.2011 09:56
Kirjoittaja Suontakanen
Todella vakuuttava panssarinyrkki koko tapahtuman ajan ja leskien ollessa takana ei edestä viittinyt edes keihäällä paljoa yrittää. Aivan mahtavaa.

Vähän negatiivista pitää antaa. Erään kenttätaistelun lopussa olimme parin muun leviaattanin ja erään Coronan (saattoi olla pari muutakin kevyttä) ahdistettu ihan alueen reunaan josta jälkeen tuli oja ja SOS tuli oikein vakuuttavan kokoisella kilpimuurilla päin vielä. Itse hyppäsin ojan yli pois alueelta, kun 4,5m keihäällä ei enää lähietäisyydellä tee mitään. Kääntyessäni katsomaan miten kävi niin huomasin että kaksi Leviaattani oli tönitty ojan pohjalle rähmälleen ja tämä Corona neitokainen oli satuttanut nilkkansa, jonka takia hänet piti taluttaa EA-pisteelle. Eli toivoisin peli silmää sillä tavalla että liian voimakkaita kilpirynnäkköjä ei kannata tehdä kun vastassa on kevyt osasto jolla ei ollu edes ufokilven kokoista kilpeä mukana. Muuten ei ole teistä muuta kun hyvää sanottavaa.

Lähetetty: Tiistai, 12.07.2011 12:20
Kirjoittaja O. Saarelainen
Vakuuttavaa toimintaa. Kyllä kelpasi kukkula skeneissä tikkailla vihreän kilpimuurin takaa päitä menemään.

Lähetetty: Tiistai, 12.07.2011 13:32
Kirjoittaja Rikkiviisas
Lilli kirjoitti:Hienoa toimintaa ja ansaittu voitto.

Ainoana disglooriana minäkin voisin mainita tuon kuolleisiin sekaantumisen. Taisi olla usemmankin kentän aikana, kun kuolin keskelle taistelun tuoksintaa ja merkki päällä polvella ollessani sain vielä useamman iskun miekasta joltain sossilaiselta.

Mutta, onnea vielä voitosta!
Olen melko varma, että kyseinen SOSsilainen olin minä.
Säännöt kirjoitti:Kuolleen taistelijan tulee poistua valvojien kuolleita varten osoittamalle alueelle välttäen aiheuttamasta häiriötä yhä käynnissä olevalle taistelutoiminnalle. Poistuminen tulee tehdä taistelun niin salliessa viivyttelemättä, mutta kuitenkin välttäen muita taisteluun osallistuvia, yhä oletettavasti elossa olevia taistelijoita.

Mikäli poistuminen taistelutoiminnan välittömästä läheisyydestä ei kuolemisen jälkeen edellä mainitulla tavalla onnistu, on taistelijan hakeuduttava esteeksi soveltuvan maastonkohdan kuten muurin, kiven tai puun viereen, sekä istuttava alas tai mentävä polvelle osoittaen samalla edellä määritetyllä tavalla olevansa kuollut, kunnes tilanne sallii poistumisen sääntöjä noudattaen.
Polvelle meneminen on tarkoitettu metsäskenuja varten, jos ei pääse pois kyllin nopeasti. Kentällä se ei ole sääntöjenmukainen tapa kuolla, joten otaksuin, että kilpensä takana kyykkivät ovat yksinkertaisesti raajarikkoja, jotka eivät jaksa hyppiä, mutta voivat kyllä tapella. Olen pahoillani jos sattui.

Lähetetty: Tiistai, 12.07.2011 14:10
Kirjoittaja sotalammas
LeCreation kirjoitti:Kyllä te ihan ansaitun voiton otitte (varsinkin kun itse mainitsitte leskien osuuden asiaan) vihreä kilpirivi oli ilkeä tapaus ja nimenomaan tuo sen kestävyys. Tämän takia Saksalaiset päätyivätkin enemmän tyyliin "tapetaan kaikki sossin ympäriltä ja sitten vedetään mongolialaista paskarinkiä ympärillä kunnes ne kuolee". Tiedä sitten toteutuiko tuo missään kohtaa sohua.
Osumien ottamisesta: erittäin hyvä huomio tuo kilpien leveys ja se että ne tavanomaiset wrapit voi torjua helposti pitämällä miekkaansa oikein päin pään päällä niinkuin olen nähnyt usean sossilaisen tekevän. Täytyy myös muistaa se järkyttävä panssarimäärä jota kannatte päällänne, kaikki ei siitä vain läpi tunnu. Hyökkäyksiä jotka tulevat takaapäin voisitte kyllä alkaa huomata vähitellen paremmin, välillä sai viisikin kertaa lyödä täydellä voimalla selkään ennenkuin laskettiin kuolemaksi.
Pakko sanoa että nämä selkälyönnit ovat todella vaikeita linjassa havaita. Itselläkin päällä kuitenkin gambesoni ja rengaspaita yritä siitä sitten huomata onko se lyönti vai se takana seisovan leskentekijän tai vastaavan keihäsmiehen jatkuva tökkiminen takaraivoon/selkään kun hän pistää ylitsen vai tullut vastustajan isku. Voisi jopa toivoa että jos joku tulee lyömään niin huutaa samalla esim olet kuollut tai jotain. Näin tulisi selväksi että on lyönti ei normaalia kolinaa takaa.

Tarkoituksella en tunnusta tällaisiä osumia jättäneeni ottamatta. Pitäähän taakse kiertäneelle antaa onnistumisen tunne "taposta". Kiitos ja anteeksi tästä.

Lähetetty: Tiistai, 12.07.2011 14:55
Kirjoittaja LeCreation
sotalammas kirjoitti:
LeCreation kirjoitti:...
Pakko sanoa että nämä selkälyönnit ovat todella vaikeita linjassa havaita. Itselläkin päällä kuitenkin gambesoni ja rengaspaita yritä siitä sitten huomata onko se lyönti vai se takana seisovan leskentekijän tai vastaavan keihäsmiehen jatkuva tökkiminen takaraivoon/selkään kun hän pistää ylitsen vai tullut vastustajan isku. Voisi jopa toivoa että jos joku tulee lyömään niin huutaa samalla esim olet kuollut tai jotain. Näin tulisi selväksi että on lyönti ei normaalia kolinaa takaa.

Tarkoituksella en tunnusta tällaisiä osumia jättäneeni ottamatta. Pitäähän taakse kiertäneelle antaa onnistumisen tunne "taposta". Kiitos ja anteeksi tästä.
Erittäin hyvä idea tuo kuolleeksi julistaminen samalla kun on sen kaksi osumaa lyönyt, harmi etten itse tullut sitä sohussa ajatelleeksi.
Viestistäni tuli eilen muutenkin hieman liian syyttävä ja nyt kun jaksan ajatella pidemmälle kuin lauantaiaamun kenttämatseihin, siellä käytössäni oli ainoastaan spartalainen pikkumiekka jonka töpötys ei nyt tarkemmin ajateltuna varmasti tunnukkaan helpolla örkkipanssareiden läpi.
Raskaammalla ja pidemmällä miekallani örkit sitten ottivatkin osumaa mallikkaasti riskissä kun pari kertaa selkään pääsin (eli tämän olin eilen unohtanutkin totaalisesti ja turhaan alan tuomitsemaan ketään, täytyisi nukkua hieman enemmän ennen palautteen, varsinkaan negatiivisen sellaisen antamista). Toivottavasti ei aiheuttanut mielipahaa örkkien suunnalla, en vain ajatellut tarpeeksi pitkälle :)

Lähetetty: Tiistai, 12.07.2011 15:22
Kirjoittaja olho
LeCreation kirjoitti:Erittäin hyvä idea tuo kuolleeksi julistaminen samalla kun on sen kaksi osumaa lyönyt, harmi etten itse tullut sitä sohussa ajatelleeksi.
Itsellä oli vain mielessä "jokainen ottaa itse osumansa, huuteluita ei harrasteta", joten en sitten edes herrasmiesmäisesti tajunnut asiasta lyödessä huomauttaa. Muutenkin itse koitan poistua tilanteesta sekunnin-parin sisään kuolemasta ja niihin keihäisiin kuoli nopeasti.

Lähetetty: Tiistai, 12.07.2011 15:26
Kirjoittaja Der Dexter
juuh, etenkin leskien ollessa takanani, käy selässäni jatkuva kähmellys, sillä tikatessa usein heidän kätensä yms pysähtyvät selkääni, ja edetessä on takanani myös varakilpi, jonka tehtävänä on olla hyvin lähellä, ja tuo myös tuntemuksia hipiään.
myösen muutama meidän uusista kavereista on varmaan ollut jotain kylki/selkä-syöksyjä laskematta, kun on huomattu jokin pieni kosketus, eikä kääntyessä enään mitään muuta kuin omia ole nähty, joten kosketuksen alkuperää on erittäin vaikea ymmärtää, etenkin uudelle.
ja itsekään en kyllä osaisi tuota enää jäljittää, jos yhtään vihollista ei näy, ja on oma keihäsmies tai varakilpi takana. tietenkään tämä ninja selustassa ei halua omaa paikkaansa paljastaa ilmaiseksi, mutta...

mutta ainahan nuo selkään tiedottomalta puolelta tulevat osumat ovat niitä vaikeimpia, ja vielä pahempia jos lyöjä jatkaa matkaa, kuten kuolleena olleena seurasin, että hirmuista vauhtia juostaan ohi ja isketään kuin eläin että ehtii. kun kääntyessä ei näe kuin oman takana, niin ei sitä oikein tajua, ja me ollaan kuitenkin vain pieniä viattomia örkkejä...

eikä me mitään mielipahaa oteta, tuskin kukaan, yritetään vaan, ja hauskaahan on tarkoitus pitää, ja kerätä (dis)klooriaa. enempihän se turhautumista aiheuttaa lyöjässä, jos ja kun ei kaveri kaadu vaikka takoo. hänhän on kuitenkin tehnyt jotain oikein, ja siitä pitäisi palkita.

Lähetetty: Tiistai, 12.07.2011 16:59
Kirjoittaja Lilli
Rikkiviisas kirjoitti:
Lilli kirjoitti:Hienoa toimintaa ja ansaittu voitto.

Ainoana disglooriana minäkin voisin mainita tuon kuolleisiin sekaantumisen. Taisi olla usemmankin kentän aikana, kun kuolin keskelle taistelun tuoksintaa ja merkki päällä polvella ollessani sain vielä useamman iskun miekasta joltain sossilaiselta.

Mutta, onnea vielä voitosta!
Olen melko varma, että kyseinen SOSsilainen olin minä.
Säännöt kirjoitti:Kuolleen taistelijan tulee poistua valvojien kuolleita varten osoittamalle alueelle välttäen aiheuttamasta häiriötä yhä käynnissä olevalle taistelutoiminnalle. Poistuminen tulee tehdä taistelun niin salliessa viivyttelemättä, mutta kuitenkin välttäen muita taisteluun osallistuvia, yhä oletettavasti elossa olevia taistelijoita.
Totta tämä. Kuitenkin kyseessä oli muutama tilanne, ja vaikka aivan keskelle kuolleena koitti hivuttautua pois tilanteesta, ei taistelevien ihmisten välistä pois pääseminen ilman iskujen saamista ole kovin helppo suoritus. mutta eivätpä ne lyönnit turhan kovia olleet, joten no hard feelings.

Lähetetty: Tiistai, 12.07.2011 21:45
Kirjoittaja Otus
Onneksi olkoon Örkit, hienosti vedetty!

Kyllä oli myös mukavaa, kun jaksoitte meitä Leskiä koko viikonlopun selustassanne. Jotenkin odotin teiltä tietynlaista itsemurharynnäkkötyyliä, joita oli vielä viime vuonna, mutta tämävuotinenhan ylitti täysin keihäsmiehen kaikki kosteimmatkin toiveet! Kyllä tältä vuodelta Örkeistä sain paljon tehokkaamman mielikuvan. Osumien ottamisesta en henkilökohtaisesti voi sanoa mitään, johtuen tietystä syystä.

Erittäin täsmällinen porukka, joka menee sinne ja tekee sitä mitä käsketään. Uskomattoman hyvin toimi vieläpä tuo varakilpimiessysteemi. Ja niitä juoksuaskelia on aivan turha ottaa, ei ne skenaarioita ratkaise :wink:

Varmasti saitte monta kertaa osumaa meidän spauldereista, nyrkeistä ja ties mistä. Pahoittelut näistä.

Mukavaa seuraa, eiköhän vastaisuudessakin tulla keskenään toimeen 8)

Ai ai, ei sitä raudan määrää voi muuta kuin rakastaa...

Lähetetty: Tiistai, 12.07.2011 23:17
Kirjoittaja Ridge
Paras ryhmä ja ansaitsi voiton. Vastapuolella ainoa ryhmä jota vastaan ei omaa halunnut missään nimessä johtaa suoraan edestä. Ja loistavasti suojatut kyljet. Níinkuin muutamille teidän kavereille sanoinkin, ekaa kertaa sotahuudossa ja melkeestä parhaiten jäi mieleen tuo teidän aivan järkyn hirveä kilpirivistö. Kiitos!

Lähetetty: Tiistai, 12.07.2011 23:43
Kirjoittaja sotalammas
Otus kirjoitti:Kyllä oli myös mukavaa, kun jaksoitte meitä Leskiä koko viikonlopun selustassanne. Jotenkin odotin teiltä tietynlaista itsemurharynnäkkötyyliä, joita oli vielä viime vuonna, mutta tämävuotinenhan ylitti täysin keihäsmiehen kaikki kosteimmatkin toiveet! Kyllä tältä vuodelta Örkeistä sain paljon tehokkaamman mielikuvan. Osumien ottamisesta en henkilökohtaisesti voi sanoa mitään, johtuen tietystä syystä.
Suurin syy itsemurha rynnäköinnin vähenemiseen olivat juuri teidän keihäät. Ei ollut enään tarvetta juosta vihollisen linjaapäin jolla on keihäät. Nyt omat keihäät tekivät sen turhaksi. Tärkeimmäksi jäi pysyä tiiviinä ja pitää teidät hengissä tekemässä "tapot". Varmasti nämä itsemurha rynnäköt pysyvät poissa juuri niin kauan kuin keihäät itsekät löytyy.

Lähetetty: Keskiviikko, 13.07.2011 00:15
Kirjoittaja Joensuu
Peltokorppi kirjoitti:
Muutaman kerran Peltsi tuli lannevaatteineen katselemaan kylkipaikkoja, mutta joutui etsimään uuden paikan kun huusin keihään paikalle, että terveisiä vaan sinne!
Heh en kyllä kertaakaan saanut yhtään mitään aikaan.
Mä taas pääsin parikin kertaa Sosin kylkeen/selustaan ja sain teiltä molemmilla kerroilla tosi monta kaveria vietyä ja pysyin vielä elossa reissuillani, eli kyllä niitä kylkiä kannattaa katsoa vielä tarkemmin. Molemmilla kerroilla sanoisin että syy oli se, ettette pakittanut yhtään vaikka kavereiden rivit ympärillänne peruuttivat.

Toinen oli lauantaina kuninkaan saatossa jossa tulitte teistä katsottuna kentän vasenta laitaa Maahinkaisen ja jonkun muun poppoon kanssa, ja Rämä ja Corona tulivat teitä vastaan. Siinä kävi niin että teidän vasemmallanne olleet Maahinkainen ja muut tikattiin hengiltä nopeasti ja sillä puolella kavereidenne linja vetäytyi. Te taas jäitte paikallenne, ja siitä aukesi mulle kilpimiehenä erinomainen paikka. Laskeskelin että sillä reissulla ois menny 5 kaveria.

Toinen oli melkein samanlainen, kenttäriskissä kun olitte pitämässä keskustaa ette liikuttanut linjaanne taaksepäin siinäkään kohtaa kun teidän sivustojanne suojanneet skirmarit lanattiin tai ajettiin pakosalle. Itse olin alun perin keihäsmiehenä mutta menettänyt toisen käteni, ja joku Leviaattani tai Goblini oli iskenyt mun käteen miekan ja lähtenyt keihääni kanssa riehumaan. Kärkyin paikkaa, ja siitä se sitten aukesikin. Teillä oli yksirivinen linja ja sitä pääsi aivan vapaasti rummuttamaan ilman rankaisua. Joku huomautti mulle sitten että voisin rauhoittua, eikä selkään tarvii lyödä niin kovaa. Siitä kävin sit myöhemmin esittämässä pahoittelutkin jos jollekulle jäi paha mieli.

Eli suosittelen vielä paremmin sivustojen tarkkailua, ja ennen kaikkea joskus kannattaa myös siirtyä taaksepäin hallitusti niin että sivustat säilyy lähempänä kavereiden tasaa.



MUTTA, sitten muuta. Minusta ansaitsitte tämän vuoden voiton ihan oikeasti. SOS oli ryhmä joka oli kentällä todella luotettava blokki joka teki todellakin kovaa työtä, pahoissa paikoissa ja hyvin.

Kaiken lisäksi ootte minusta hyvää sakkia. Aina on kiva tulla vaihtamaan pari sanaa SOSilaisten kanssa. Iltanuotiollakin viihtyi ekana iltana oikein hyvin teidän seurassanne.

Lisäksi, sen minkä joku muukin jo sanoi, tahdon kiittää siitä että apinarynnäköt olivat tosiaan jääneet tänä vuonna vähemmälle. SOSilla on aiemmin (esim. ihan 2010-sohussa) ollut taipumus ryskyttää painovoiman kanssa vastustajien kilpiä päin. Joskus ne on vaikuttaneet jopa puolivaarallisilta tilanteilta. Samoin näitä rynnäköitä tehdessä iskujen laskeminen on tuntunut vaikealta. Ja onhan se kun yksin ryysii vihollislinjan läpi. Silti, tämän vuoden meininki oli minusta paljon parempaa.

Leskien keihäiden lisäksi teillä kannattaisi ehkä olla muutama keskimittainenkin keihäs. Pari kertaa riskissä huomasin että Leskien keihäät oli suhteellisen helppo pyyhkäistä sivuun kun miehet väsyivät heiluttamaan valtavan pitkiä, joustavia keihäitä. Niiden liike muuttui hitaaksi ja sitten oli ihan mahdollista iskeä niin että hyppäs vaan lähemmäs, löi Lesken keihään sivuun ja rokotti kilpien välistä kilpimiehiä.

Lähetetty: Keskiviikko, 13.07.2011 09:01
Kirjoittaja Otus
Joensuu kirjoitti:kertaa riskissä huomasin että Leskien keihäät oli suhteellisen helppo pyyhkäistä sivuun kun miehet väsyivät heiluttamaan valtavan pitkiä, joustavia keihäitä. Niiden liike muuttui hitaaksi ja sitten oli ihan mahdollista iskeä niin että hyppäs vaan lähemmäs, löi Lesken keihään sivuun ja rokotti kilpien välistä kilpimiehiä.
Niin yllättävältä kuin se kuullostaakin, tuo 45 minuutin riski vei aika lailla mehut heilutellessa noita keppejä :lol:

Lähetetty: Keskiviikko, 13.07.2011 12:19
Kirjoittaja Joensuu
Juu näin voi olla että käy :) Mut siks just vois olla SOSilla (tai vaik Leskilläkin) vara-asetta joka ois vähän kevyempää käyttää.

Lähetetty: Keskiviikko, 13.07.2011 12:57
Kirjoittaja Hellowenisti
Onnittelut SOS! Ansaitsitte todella voittonne ja en muista milloinka olisi tullut hurrattua yhtä paljoa, kun joku ryhmä voittaa.

Suorititte koko Sotahuudon valtavan hyvin. Meikäläisen näkökulmasta teidän ehkäpä kaikista uskomattomin suoritus oli siinä toisessa pienellä kentällä käydyllä taistelussa, jossa onnistuitte kääntämään rintamasuuntanne ratkaisevasti taaksepäin, kun Kuola oli rytinällä tulossa selkäänne. Nopeasta käännöksestä taisi Kuolakin yllättyä, kun täydellinen selustahyökkäys lässähti muuriinne.

Teidänkin kanssa olisi joskus kiva olla samassa armeijassa pysyvästi. :)

Lähetetty: Keskiviikko, 13.07.2011 13:00
Kirjoittaja ZamboNet
Hellowenisti kirjoitti:Suorititte koko Sotahuudon valtavan hyvin. Meikäläisen näkökulmasta teidän ehkäpä kaikista uskomattomin suoritus oli siinä toisessa pienellä kentällä käydyllä taistelussa, jossa onnistuitte kääntämään rintamasuuntanne ratkaisevasti taaksepäin, kun Kuola oli rytinällä tulossa selkäänne. Nopeasta käännöksestä taisi Kuolakin yllättyä, kun täydellinen selustahyökkäys lässähti muuriinne.
Tuo oli kyllä komeaa katseltavaa! Ensin kentän laidalta katsottuna näytti todella pahalta, kun SOS:n ympärillä oli jokapuolella kauhea määrä vihollista ja jossain päin iso lössi keltamustaakin. Jollain ihmeen kaupalla saivat vihreät käännettyä pelin vielä meidän armeijan eduksi! Todella eeppistä seurattavaa! :D

Lähetetty: Keskiviikko, 13.07.2011 21:40
Kirjoittaja Ince
Täytyy vain ihailla sitä ottelumoraalia jolla noustiin kukkulan valtaus skenussakin yhä uudelleen niissä panssareissa mäen laelle.

Muutenkin kaikki epäilyni Sossin rivin hajoamisesta (rynnäkön
jälkeen) tai sivusta rullautumisesta osoittautuivat vääriksi, vaan
säilytitte kyvyn ja aloitteen toimia ryhmänä pitkin skenaarioita.

Kiitos myös tuhdista lukupaketista!

Viime harkoissa nostimme myös Kuohuviini maljan voitollenne,
jota toivottavasti Veljekset jotenkin olivat edesauttamassa.

Lähetetty: Keskiviikko, 13.07.2011 21:53
Kirjoittaja Sopuli
Nyt on pakko vähän OT:na kysyä: Löytyikö sieltä Gloria-lehdestä oikeasti se örkki-artikkeli, jota ihana Paavimme lopussa lainasi? Vaikka Gloriaa jakelimme, en itse ehtinyt missään vaiheessa julkaisua selaamaan läpi.

Vaikka Gloria-lehteä jakelimme myös muutamalle muulle ryhmälle, olitte TE se ensimmäinen ryhmä, joka kyseisen kunnian sai ;)

Lähetetty: Torstai, 14.07.2011 21:35
Kirjoittaja orbitti
Sopuli kirjoitti:Nyt on pakko vähän OT:na kysyä: Löytyikö sieltä Gloria-lehdestä oikeasti se örkki-artikkeli, jota ihana Paavimme lopussa lainasi? Vaikka Gloriaa jakelimme, en itse ehtinyt missään vaiheessa julkaisua selaamaan läpi.
Oli.

Juttu oli jostain mukajulkkiksesta, joka kertoi assosiaatioita eri kirjaimille. Ö:n kohdalla oli sitten örkit. Kiitokset lehdistä ja jutun löytymisestä kuuluu kisaturisteillemme.