Sivu 1/1

Vornan Klaani avaa rekryn Turun seudulla!

Lähetetty: Torstai, 01.11.2012 21:09
Kirjoittaja Archaos
Näin kuvailtiin Vornan klaania Sotahuuto 2012 jälkeen:

Vornan Klaani osoitti, että uudellakin ryhmällä voi olla valmiiksi mietitty ja hiottu tapa taistella. Mieleen jäivät myös Vornan kilvet ja komea ulkoasu ylipäätänsä. Vorna sovitti oman taistelutapansa kiinteäksi osaksi armeijaansa ja ryhmä nähtiinkin monesti suojaamassa Berberien sivustaa.

Joukkue perustettiin aika tarkalleen vuosi sitten. Sotahuuto 2012 osallistuimme valitettavan vähäisen, vain yhdeksän taistelijan voimin.
Ensi vuonna tavoitteet ovat huomattavasti korkeammalla!

Tavoitteemme ei missään tapauksessa ole kasvattaa väkimääräämme samoihin mittasuhteisiin kuin skenen suurimmilla ryhmillä, vaan alustava tavoite Vornan vahvuudeksi ensi vuodelle on siinä 15-20 taistelijan hujakoilla.
Ryhmä on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki! Muutamia kriteereitä on, jotka toivoisimme (lue:Vaadimme) potentiaalisen taistelijan täyttävän:
-Täysi-ikäisyys
-Mahdollisuus osallistua viikoittain treeneihin Turussa. Eli toivomus olisi että asustelet Turussa/lähialueilla.
- Omistat, tai olet valmis hankkimaan panssaria! Yksikään taistelija ei mene kentälle ilman asiaan kuuluvaa suojausta.
- Olet hyvä tyyppi! Klaani on myös kaveriporukka!

Mikäli kiinnostusta ryhtyä vainolaiseksi löytyy, niin laitapa infoa!

SLAVA! VORNA!

Lähetetty: Maanantai, 05.11.2012 22:12
Kirjoittaja KiBi
Perehdyin klaaniinne ja kiinnostaisi värväytyminen kyllä kovasti.

Ainoa ongelmani on taito, olen täysi noviisi. Onko se este?

Lähetetty: Tiistai, 06.11.2012 15:55
Kirjoittaja Archaos
Jokainen meistä joutuu aloittamaan noviisitasolta, ja koko laji kuolee alkutekijöihinsä, jos ''noviiseille'' ei anneta mahdollisuutta...
Eli ei, mikäli täytät nuo muut kriteerit, niin kokemattomuus ei ole este.

Re: Vornan Klaani avaa rekryn Turun seudulla!

Lähetetty: Keskiviikko, 09.04.2014 00:49
Kirjoittaja Archaos
Hävyttömästi nostan rekrypostausta ylöspäin, koska tältä haavaa olen hieman liian laiska (ja kipeä) väsäämään uutta rekryilmoitusta.
Vornan Klaani siis on yhä voimissaan ja rekrytoi Wainolaisiksi halukkaitta taistelijoita Turun seudulta.