Sivu 1/1

Maahinkainen hakee uusia taistelijoita [KOKO SUOMI]

Lähetetty: Tiistai, 16.08.2011 23:06
Kirjoittaja saloneju
Maahinkainen hakee uusia jäseniä nyt erityisesti kaudelle 2011-2012. (Ja toivottavasti siitä eteenpäinkin!) Porukka on Suomen perinteikkäimpiä ryhmiä, joka tunnetaan erityisesti reilusta meiningistään ja positiivisesta yhdessä tekemisen hengestä. Ryhmänä Maahinkainen on tehokas jokapaikanhöylä, joka pärjää hyvin staattisessa linjatoiminnassa ja pystyy reagoimaan nopeasti taistelukentällä kevyen komentorakenteensa ja liikkuvuutensa johdosta, mutta menestyy parhaiten aggressiivisesti ylimenevänä joukkona, joka ei turhia epäröi.

Vuodelle 2012 ryhmäkoko aiotaan nostaa aiempia vuosia selvästi isommaksi ja varustukseen ja ulkonäköön ollaan tekemässä lähitulevaisuudessa suuria panostuksia. Toiminta on energisempää kuin vuosikausiin, joten jatkossa taistelukentille sopii odottaa entistä rehdimpää tekemisen meininkiä. Mukaan on helppo hypätä mukaan tässä vaiheessa vuotta, kun ensi vuoden suunnittelu on vasta aluillaan. Kauden ensimmäinen varustetalkooviikonloppu pidetään syyskuun loppupuolella ja luvassa on perinteiseen tapaan varustelun lisäksi saunomista, pelailua, boffaamista ja hyvää seuraa. Varusteiden rakentamiseen liittyen seura on tekemässä varsin suurta tilausta ennen ensimmäistä talkooviikonloppua, johon uusien jäsentenkin on mahdollista päästä vielä mukaan, jos on ripeä. Viikottaisten treenien lisäksi ennen ensi vuoden Sotahuutoa pidetään ainakin useammat talkoot ja perinteinen treeniviikonloppu hienoissa puitteissa, Maahinkaisen säännöllisesti käyttämässä leirikeskuksessa lähellä Jyväskylää. Unohtamatta Maahinkaisen hovikokin, Sami "Sadonkerjuu" Törmäsen taikomia jokapäiväisiä juhla-aterioita seuran tapahtumissa! 8)
Ince syyskuun talkooviikonlopusta kirjoitti:Jo Chef Törmäsen loihtimien fasaanien, marsipaanilla täytettyjen norsujen
ja toffeella kuorrutettujen kirahvien vuoksi paikalle kannattaa tulla, eli
mukana
Maahinkaisen taistelijoita löytyy erityisesti Jyväskylän ja pääkaupungin seuduilta, mutta myös pitkin isompia paikkakuntia. Seuraan liittyminen on ilmaista, eikä ryhmällä ole eikä kausi- tai muitakaan maksuja. Porukkaan otetaan mielellään mukaan millä tahansa aseyhdistelmällä taistelevia (jousi - hilpari - keihäs pituuteen katsomatta - kilpi+miekka) ja löydetään jokaiselle paras paikka rivistä. Ryhmällä ei ole erillistä kilpistandardia, vaan jokainen kilvellä taisteleva on saanut perinteisesti ottaa käteensä sen muotoisen möllykän, jollaisen avulla osaa parhaiten hoidella vastustajansa. Taito-, kokemus-, paikkakunta- tai ikävaatimuksia meillä ei ole, vaan joukkoon mahtuu kuka tahansa joka on valmis huutamaan "Yli vaan!" ja tekemään sen muiden mukana. Lisäksi taistelijan siivous, kirkasotsaisuus sekä taipuvaisuus urotekoihin niin kentällä kuin muuallakin luetaan suorastaan raskauttavan positiivisiksi perusteiksi itse kunkin Maahinkaisuudelle!

http://wiki.sotahuuto.fi/index.php/Maahinkainen


Kuva
(Kuva: Jari Kuskelin)

Tiedustelut:

Tähän ketjuun, yksityisviestillä nimimerkille JonTzu tai saloneju tai sähköpostitse juhani.salonen@gmail.com

Lähetetty: Perjantai, 14.10.2011 15:31
Kirjoittaja hege
Löytyykö järvenpään läheisyydestä? kiinnostusta on

Lähetetty: Lauantai, 22.10.2011 19:24
Kirjoittaja saloneju
Moi!

Järvenpään tienoilla ei ainakaan minun tiedon mukaan asusta Maahinkaisia, mutta se ei ole toki kynnyskysymys liittymisasiassa - meillä on porukassa väkeä joka tapauksessa ympäri Suomea. Meillä on tulossa vielä ennen seuraavaa Sotahuutoa ainakin pari talkooviikonloppua ja oma treeniviikonloppu salaisessa retriittileirikeskuksessa (+Chef Törmäsen fasaanipaistit!!, jonka lisäksi osallistumme ryhmänä Hauholla pidettävään valtakunnalliseen treeniviikonloppuun toukokuussa - tietynlaisena liittymisen kriteerinä voitaisiin pitää esimerkiksi jolle kulle näistä (mielellään treeni-)viikonlopuista osallistumista. Seuran puolesta tarjotaan ainakin tabardit, kilvenpäälliset ja aseet tilanteesta riippuen (oletuksena omat aseet).

Laitahan vaikka yksityisviestillä tarkempia tietoja itsestäsi (ja kerro samalla vähän millä tasolla uskot pystyväsi osallistumaan toimintaan tässä vuoden mittaan) ja hae ryhmän "Maahinkainen" jäsenyyttä tuolta yläreunan "käyttäjäryhmät"-osiosta niin pääset käsiksi meidän salattuun ja varjeltuun tietoon. :P

Lähetetty: Maanantai, 26.03.2012 13:08
Kirjoittaja Lintunen
Hei!

Olen käynyt muutamina viime viikkona Ryhtilässä Maahinkaisen sisäharjoituksissa. Boffauskokemusta löytyy sen verran, että olen joskus kauan sitten (n. 7-8 vuotta sitten)ystävieni kanssa boffannut lähinnä pihassa. Olen käynyt myös Maahinkaisen harjoituksissa kaverini kanssa (joskus 2005-2006) muutamia kertoja. Tekniikkaa en ole opetellut oikeastaan koskaan, en ainakaan sisätiloissa.

Täytän lokakuussa 20, eli iän pitäisi ainakin riittää. Olen asunut Jyväskylässä koko ikäni ja opiskelen tällä hetkellä historiaa Jyväskylän yliopistossa ensimmäistä vuotta.

Ja sitten ne "pakolliset" kysymykset loppuun. (Olen yrittänyt selvitellä tässä hetken miten saisin hinta-/laatusuhteiltaan hyviä, pelikelpoisia varusteita. En halua siis sellaisia varusteita, joiden ostaminen tyhjentäisi köyhän opiskelijan koko pankkitilin!)

Mistä saisin edullisen rengaspanssaripaidan? Minulla ei ole nimittäin aikaa/osaamista valmistaa sellaista, sillä opiskelu vie nyt keväällä kaiken aikani.

Mistä saan edullisen kypärän, joka suojaa päätä? Mielellään sellainen, jonka alle mahtuu silmälasit (piilarit kuulemma ovat karseita, varsinkin niiden laittaminen silmään sekä niiden poistaminen silmästä.)

Yritän nyt hakea Maahinkaisen jäsenyyttä tuolta jostain ylhäältä, jos löydän oikean nappulan. Voin pistää yhteystietoja myöhemmin. Sähköpostiosoitteeni varmaan löytyy tuolta profiilista.

Kiitos jo etukäteen ja toivottavasti tuli tarpeeksi asiallinen viesti.

Terv. L.L.

ps. Olen tulossa tänään treeneihin Ryhtilään.

Sitten lukemaan tenttikirjaa -->

Lähetetty: Maanantai, 26.03.2012 15:16
Kirjoittaja Zaibe
Tervetuloa remmiin mukaan!

Puhutaan noista varusteista ynnä muista enemmän tuolla treeneissä sitten. Kyllä meiltä viimeistään lainaan/vuokralle aina löytyy jotain panssarinpalasta.

Lähetetty: Maanantai, 26.03.2012 21:42
Kirjoittaja Haiden
Pääsikö 14 yksittäistä taistelijaa ryhmään mukaan ? :wink:

Lähetetty: Torstai, 29.03.2012 10:38
Kirjoittaja Susikukko
pääsisikö 22 Yhtenäistä taistelijaa ryhmään mukaan?

Lähetetty: Torstai, 29.03.2012 14:17
Kirjoittaja Misumasu
Nyt toverit vekee röllimästä meidän rekry-ketjua. :)

ps. missä on Rämän propaganda? Viimeisin merkintä teidän ketjussa joulukuulta. Säästelette loppukiriä varten? :wink:

Lähetetty: Torstai, 29.03.2012 15:01
Kirjoittaja Susikukko
Kuva

Lähetetty: Torstai, 29.03.2012 15:15
Kirjoittaja mikkotus
:shock:
Osui ja upposi :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol:

Lähetetty: Torstai, 29.03.2012 16:17
Kirjoittaja Misumasu
Ahahahah :lol:

Kiitti Sk, päivän piristys.

Lähetetty: Torstai, 29.03.2012 18:29
Kirjoittaja Lintunen
Joku on selvästi katsonut South Parkkia. :)

Lähetetty: Keskiviikko, 11.04.2012 11:47
Kirjoittaja JonTzu
:shock: Mitä tähän nyt voi sanoa. Ei kai mitään. Tosin järjestäjät jo estivät tämän yhteistyön. Rutto olisi ollut kärjessä huudettavien listalla.

Mutta pk-seudun Maahinkaisia ryhdytään nyt viimein keräämään taas kasaan. Katsotaan jotain yhteistä treenausta, varustetalkoota ja muuta. Jos soturi sisälläsi alkaa vaatia niin nyt on hyvä hetki lähteä mukaan soturilaumaan.

Keski-Suomessa menoa myös riittää koko kevään ajan.

Lähetetty: Keskiviikko, 11.04.2012 13:04
Kirjoittaja Misumasu
---

Lähetetty: Tiistai, 05.02.2013 18:04
Kirjoittaja JonTzu
Sotahuuto on aikaisemmin kuin tavallista joten treenikausi täytyy saada käyntiin nopeasti, varusteet kasaan ja meininki päälle. Jos nyt haluaa PK-seudulla liittyä Maahinkaiseen niin se on tehtävä perustellusti ja pian. Rekrytarvetta seuralla ei varsinaisesti ole mutta mukaan otetaan asiansa hyvin perustelevia ja siivoja yksilöitä jotka jaksavat treenata yhteistyötä, osallistua satunnaisiin talkoisiin ja lähteä Sotahuutoon ilo sydämessään ja t.

Sydämeltään oikeamieliset ja ovelat taistelijat voivat ottaa yhteyttä tai tulla Helsingissä Vuosaaren treeneihin tiistaina. Viime viikolla oli puhetta että voisin opettaa siellä. Ajatuksena olisi tarjoilla tekniikkaa, tiimityötä ja muita bofferoinnin olennaisuuksia.