Sivu 1/1

Oulusta, mutta Porvoossa ehtisin harjoitella.

Lähetetty: Maanantai, 30.04.2007 03:35
Kirjoittaja Rackham
Juu, törmäsin tähän sotahuutojuttuun viime kesänä kun etsiskelin juttuja bofferiketjukuulista. Itselläni ei ole kokemusta bofferoinnista kuin ehkä noin kymmenen bofferointikerran verran, mutta olen ymmärtänyt että sotahuuto on myöskin aika aloittelijaystävällinen tapahtuma. Nyt sitten olisi kiinnostusta kesällä lähteä sotaan, mutten tiedä missä remmissä, täällä jengi on joko laiskaa taikka kiireistä, niin en saa millään porukkaa kasaan. Oulusta myöskään en kemiin oikein pääse lähtemään kun on koulu ja muuta skeidaa, olen siis viidentoista noin kymmenen päivän kuluttua. Kuitenkin kesäkuun alussa olen menossa kesäkuuksi isän luokse Etelä-Suomeen Porvoon läheisyyteen. Ajattelin siis että olisiko tuolla mitään porukkaa jossa hyväksyttäisiin tälläinen aloitteleva sählääjä ja reenattaisiin kenties tuolloin kesäkuussa. Sopivaa asetta ei vielä ole, se hoituu, kypärän saan syntymäpäivälahjaksi ja kilven voin valmistaa. Että mitään kovin raskasta varustelua en aio lähteä haalimaan ensimmäiseksi kerraksi.

Että ilmotelkaahan. Taitoa ei ole, mutta intoa sitäkin enemmän.

Lähetetty: Maanantai, 30.04.2007 07:46
Kirjoittaja Kouluttaja
Jos et löydä mitään porukkaa sieltä läheltä olet tervetullut meidän porukkaamme :D

Lähetetty: Tiistai, 01.05.2007 14:43
Kirjoittaja saloneju
El Muerte treenaa Porvoossa, tosin en mene heidän puolestaan sen enempää puhumaan. Nimimerkit Pahistonttu ja Raakku ovat ainakin siitä porukasta aktiivisiä täällä foorumeilla.

Lähetetty: Torstai, 03.05.2007 01:07
Kirjoittaja Pahistonttu
El Muerte treenaa tosiaan Porvoossa, ja olet lämpimästi tervetullut harjoituksiimme. Treenaamme Linnakosken Lukion liikuntasalissa tiistaisin klo. 15.10-16.30 (toistaiseksi). Mutta sähköpostistani (ivar_kullberg@hotmail.com) saat tuoreimmat tiedot.

Lähetetty: Torstai, 03.05.2007 11:47
Kirjoittaja Rackham
Kesäkuussa siis siellä.

Lähetetty: Torstai, 03.05.2007 11:58
Kirjoittaja Raakku
Itseasiassa kesäkuussa homma on aika varmasti siirtynyt jo ulos, (sali lähtee varmaankin alta koulun loppuessa.)

Pyrimme ilmoittamaan ulkotreeni paikan, kun ajankohta on lähempänä.

Lähetetty: Torstai, 03.05.2007 14:40
Kirjoittaja Rackham
Kyllä. Entäpä sitten se, että pääsenkö ihan ryhmänne mukana sotahuutoon asti? Sillä en ole täsin varma tuosta ilmoittautumishässäkästä, että pääseekö ryhmään vielä jos ns. "yksilöilmoittautuu". Kun mielellään jonkin ryhmän mukana olisin edes.

Lähetetty: Torstai, 03.05.2007 16:54
Kirjoittaja Pahistonttu
Katsotaan asiaa sitten kunhan ollaan harjoiteltu yhdessä ja tutustuttu :D

Lähetetty: Torstai, 03.05.2007 20:38
Kirjoittaja Rackham
Toki.