Säännöt: suunnittelupöydältä keskusteltavaksi.
Lähetetty: Torstai, 19.11.2009 02:30
Tässä on esitelty Verierän järjestäjien kehittelemän sääntöjärjestelmän, tai tarkemmin sen varusteita ja varsinaista taistelua koskevan osuuden pääpointit. Säännöt on kirjoitettu tässä ranskalaisin viivoin asia kerrallaan, koska tarkoitus on esittää ne nimenomaan yleisölle helposti kommentoitavaksi. Keskustelun pohjalta ne kirjoitetaan luonnollisesti puhtaaksi todennäköisten muutosten ja parannusten mukaisesti.
Yleisesti aseiden ja kilpien pehmustamisessa noudatetaan hyväksi havaittuja SH-mittoja.
Vermeistä ja vehkeistä:
-Luu kurkkuun näin alkuun. Verierässä on pukupakko. Minimaalinen 'periodiasu' vaaditaan; tunika+housut. Tämä ei ole vaikea hankkia, 25-40e jos osaa työntää kangasta ompelukoneeseen tai googlata (mm. puolasta saa todella halpoja viikinkikuteita lautanauhakoristein). Kengät voivat olla modernit (koska ovat kalliita/vaikeita tehdä), mutta eivät räikeät. Maiharit voi myös peittää sitomalla kangasta nyörillä päälle. Kledjujen kanssa saa luonnollisesti myös hifistellä, oman maun mukaan.
Tapahtuman aikaan voi olla viileät säät, joten suositeltavaa on katsoa vaatetusta sillä silmällä.
-Panssarit (vain teemaan sopivat kypärät ja torsopanssarit sallittu!) antavat täyssuojan kaikkia niihin osuneita iskuja -paitsi nuolia ja heitettyjä keihäitä- vastaan. Lisäksi panssaroitu taistelija lasketaan pisteytyksessä 10 ei-panssaroidun arvoiseksi. Pitää siis olla vähän pokkaa tuoda se chainitoppinsa mukanaan, joukkue kärsii jokaisesta hölmösti kuolevasta sankarista, vielä enemmän vangituista. Toisaalta panssaroitu taistelija on voimakas lähitaistelussa, kunhan älyää suojata raajojaan.
-Kilvet voivat olla vain pyöreitä, maks. halkaisija 100cm. Kilven täytyy olla keskikahvainen tai muuten välittömästi pudotettavissa (kts. keihässäännöt). Kilvet pitää pehmustaa, mutta peittää hyvännäköisiksi tai ainakin ei-silmiin pistäviksi, esim. ruskea kangas.
-Keihäät voivat olla maks 220cm, minimi 160. Keihään saa heittää, aina yläkautta, jos varsi on kevyesti pehmustettu. Heitettynä keihäs läpäisee panssarin ja jos heitetty keihäs torjutaan kilvellä, kilpi pitää pudottaa pois. Tämä on luonnollisesti epärealistinen abstraktio, mutta selkeää pelissä, mikä on pääasia.
-Nuolet lävistävät panssarin. Tämä on myös epärealistinen veto, mutta näin kannustetaan tuomaan jousia peliin ja annetaan panssarimiehelle jotain varottavaa.
-Miekalla (aseessa yli 50cm lyömäterää) varustettu taistelija lasketaan 5 arvoiseksi pisteytyksessä (panssaroitu miekkamies on siis liikkeellä kertoimella 15). Tämän tarkoitus on kannustaa kirveiden ja keihäiden käyttöä. Väkipuukko, siis alle 50cm pitkä yksiteräinen miekka, ei tuo tätä haittaa.
Taistelusäännöt:
-Kontaktin ja kalibraation kohdalla lähtökohtaisesti peräänkuulutetaan osallistujilta tervettä järkeä. Taistelut käydään usein vaikeassa maastossa jossa kaatuminen voi sattua oikeasti, eli kilvellä tai keihään varrella kaatamista ei sallita. Osumien taas tulee olla selviä pistoja, iskuja tai viiltoja, hipsuja olemattomalla voimalla ja ei-vahingoittavalla osalla tehtyjä kosketuksia ei katsota osumiksi.
-''Faba-tyylinen'' minimaalinen hitpoint-pooli. Pelaajalla on 'kolme' osumapistettä: ensimmäinen osuma raajaan ei vielä tee mitään, toinen raajaosuma tai yksi osuma torsoon/päähän pudottaa pelaajan; hänestä tulee haavoittunut. Haavoittunut pelaaja ei voi aktiivisesti tehdä mitään muuta kuin parantaa itsensä ja huutaa kontallaan apua/tuskaa, kts alla. Mikäli pelaaja ottaa kolme osumaa tai kaksi pää/torso-osumaa, hän kuolee. Kuollut pelaaja on pois pelistä eikä osallistu enää taisteluun. Maahan saa jäädä lojumaan ja seuraamaan taistelua.
-Haavoittuneita pelaajia voidaan parantaa; he voivat joka tehdä tämän itse tai saada apua. Parantaminen tapahtuu kangasnauhalla joka sidotaan osuman ottaneen kohdan ympäri. Samaa kohtaa ei voi parantaa useasti. Parannettu pelaaja voi toimia normaalisti kun nauha pysyy kiinni. Jos nauha putoaa, osuma tulee takaisin, hehe.
Nauhoja jaetaan kullekin joukolle ennen taistelun alkua tietty määrä, määrä vaihtelee skenaarioittain.
-Haavoittunut voidaan 'kantaa' pois skenaarioalueelta tietyn paikan kautta, jos parantaminen ei ole mahdollista (näin minimoidaan tappiot skenaarioissa joissa esim. vangiksi jääminen ei ole hyvä juttu). Haavoittunut voi kävellä itse tavalliseen tahtiin, mutta hänellä täytyy olla vähintään yksi saattaja.
-Haavoittunut voidaan ottaa vangiksi. Jos vastapuolen taistelija tulee haavoittuneen viereen ja ilmoittaa tämän olevan vanki, haavoittuneen täytyy nousta ja kävellä normaaliin, ei-vitkastelevaan tahtiin minne vangitsija tätä komentaa. Yleensä tämä on joku rajattu alue taistelualueella minne vangit kerätään. Vangitseminen voidaan tehdä vain jos välitöntä taistelukontaktia ei ole. Mikäli tällainen syntyy vankien kuljetuksen aikana, ts. vangitsijat osallistuvat taisteluun, vangit palaavat ei-aktiivisiksi ja menevät matalaksi. Jos heillä on nauhoja, he voivat tällöin parantaa itseään/toisia.
-Vangit ovat monissa skenaarioissa arvokkaita.
-Vankien kanssa pelaaminen vaatii sitä kuuluisaa herrasmies-asennetta, tässä jos missä on tilaisuus aiheuttaa turhaa vitutusta kaikille.
Skenaarioista:
Skenaarioita ei ole vielä kirjoitettu täysin puhtaaksi, joten esitän tässä vain pari suunnittelunäkökohtaa joita niissä sovelletaan. Jos sinulla on joku villi ja/tai totetuskelpoinen idea, sen ehtii hyvin heittää ilmoille.
-Skenaarioissa on useita lateraalisia tavoitteita, ne voivat vaikuttaa toteutuessaan toisiinsa, näin riippumatta siitä minkä puolen ne ovat (esim. toisen puolen onnistuminen yhdessä tavoitteessa on muuttuja toisen puolen toisen tavoitteen arvioinnissa). Pyrkimys on siis tuoda vähän kevyttä emergenssiä taktiikkaan, sen sijaan että joukko pyrkii pariin kolmeen tavoitteeseen, myös vastustajan mahdollisesti hyvinkin erilaiset tavoitteet täytyy ottaa huomioon parhaan strategian löytämisessä.
-Skenaariot seuraavat toisiaan puun/verkon mukaan; tietty tulos tietyssä pisteessä (=taistelussa) johtaa tilanteen toiseen pisteeseen jossa voidaan vielä säätää jotain muuttujia tarkan tuloksen mukaan. Skenaarioissa myös jaot voivat vaihdella (tapahtumassa on neljä liiketeltavaa yksikköä, ''armeijaa''), niiden ohella haavanauhojen määrä on pääasiallinen keino varmistaa jakojen tasaisuus.*
Kuten jo pariin kertaan sanottua, näitä ajatuksia saa ja pitää kritisoida, niin saadaan mahdolliset ongelmat esiin ja pois jaloista alkuunsa. Keskutelu on vapaa!
*Perusharrastajan ollessa nimenomaan harrastaja ei ole tällä hetkellä mielestäni erityisen mielekästä lähteä täysin vapaan kilpailun ajatuksesta, tästä siis vipuvarsi/tasoitus; sen pitäisi luoda tilanne jossa tavoite on pelkän voiton ohella kaikkien osapuolten kehittyminen. Toisaalta tämän ollessa etukäteen sovittu konsepti, peli on yhä peli ja kilpailu kilpailua( vrt. vaikkapa jääkiekon ja Power Gridin suunnittelufilosofiat?). Asia olisi eri jos tasapainotus tapahtuisi 'keinotekoisesti' antamalla pisteytysbonareita turpaan saaneille; silloin vivussa ei olisi kyse suorituksen erinomaisuudesta tai paskuudesta kokonaisuutena..kyse olisi tasapäistämisestä tasapäistämisen itsensä takia.