Sotahuuto

Yli vaan! tosiaan toimii rynnäkkö/painostushuutona, mutta Haideni puhui ilmeisesti vastustajan moraalin musertamisesta.

Sillä vaan, ettei tuota nyt ruveta hokemaan, ettei tulisi tyhmiä rynnäköitä.

Automaattinen kirjoitti:LANCASTA! YLI VAAN!

YLI VAAN! Kuningas Henrikin nimeen! YLI VAAN!

Tuota parempaa moraalin muserajaa saa hakea.

Qoshovius kirjoitti:Sillä vaan, ettei tuota nyt ruveta hokemaan, ettei tulisi tyhmiä rynnäköitä.

Totta, tuota ei ehkä kannata turhaan huudella jos skenaario on jo alkanut, ettei se menetä tehoaan, vaan säästää tilanteisiin jolloin oikeasti tehdään tuhoisa rynnäkkö.

Hyvä pointti, nyt kun tosissaan huomioidaan.

Mutta siis eiköhän se sotahuuto siinä ole. Kung Henriik ja sit tilanteessa yli vaan ja kaikki huutaa.

Luulen että tulee melko tutinaa siitä ainakin ekalla kerralla kun täräytetään linjan mitalta.

Yksi oleellinen motto lisää.

Herrasmiesmäisyys (tai herrasnaismaisuus). Koetetaan välttää liiallista voimankäyttöä, ja jos jotain onistutaan lyömään niin että sattuu, niin pyydetään anteeksi ja varmistetaan sattuikko oikeasti mitään. Jos tunteet käy kuumina, niin sitten joku muu saa hoitaa kysymisen ja tarvittaessa pyytää anteeksi. Sama pätee, jos joku runtataan maan rakoon. Varmistetaan ettei sattunut oikeasti, autetaan (tappamisen jälkeen) ylös ja pyydetään anteeksi jos vain tilanne sallii. Kuolleet voivat tarvittaesa jäädä tekemään tätä sielullista työtä vasta, jos elävien on pakko painaa jo eteen päin. Myöskään oma pinna ei saisi palaa vaikka syytä olisikin.

Myöskään suunsoittoa ei kannata harrastaa rajattomasti. Kaikki henkilökohtaiset loukkaukset pois niin yksilöitä (paitsi jos siellä vastapuolella on se oma kaveri jolle uskaltaa aukoa) kuin ryhmiäkin kohtaan. Sitten ingame uhoa ja huutelua saa harrastaa niin paljon kuin huvittaa, ja oikein odotan savolaisten sanaisten arkkujen aukeamista. Mutta pidetään se värikäs ja monisanainen solvaus yleisellä tasolla taistelutilanteeseen ja puolijakoihin liittyvänä, ilman että kukaan loukkaantuu oikeasti.

Aiempaan liittyen: Jos joku Maahinkainen saa kohtauksen ja päättää ottaa 1 vs 1 -matsia virallisemman kaavan mukaan siellä sitten tosiaan on yksin. Muut eivät tule pelastamaan, meni homma miten menikään.

Epävirallisissa tilanteissa Maahinkainen tietysti aina hakee reilua ylivoimaa yksilöitäkin vastaan.

Päättäväinen aggressiivisuus

Kun ollaan aikeissa taistella (eikä siis viivyttää, häröillä, perseillä tms.) lyödään jatkuvasti. Aloitetaan lyöminen ennen vastustajaa ja mennään välittömästi silmille. Ei jäädä katselemaan miekan etäisyyden päähän ja lyödä satunnaisia kokeiluja. Paikallinen ylivoima ei riipu miesmäärästä, vaan annettujen laadukkaiden lyöntien määrästä.

Erittäin hyvä motto varsinkin uusimpien soturien tiedostettavaksi. Siinä on turha alkaa itse miettiä ja arpoa että osuinkohan minä tuohon ja onkohan sillä panssaria jäljellä ja vieläköhän sitä pitää lyödä. Hakataan niin pitkään että edessä ei ole vastustusta.

Kantti kirjoitti:Päättäväinen aggressiivisuus
Paikallinen ylivoima ei riipu miesmäärästä, vaan annettujen laadukkaiden lyöntien määrästä.

Tähän viellä korjausta. Vaikka et osuisi tyyppiin mutta hakkaat sitä koko ajan miekalla painostaen häntä. Näin annat toisille aukkoja ja voit tappaa jopa tuurilla toisen. Summarum älä jäädy tai tähtäille tappo osumia, vaan lyö koko ajan.

Rivikilpimiesten pitää muistaa myös ottaa huomioon suojaamansa varsiase. Se, että suojamies menee rivien kohdatessa heti silmille ja ihokontaktiin vastustajan kilpimiesten kanssa ei ole kai toivottavaa? Aggressiivisuus tarkoittaa suojamiehenä sitä, että haetaan aktiivisesti paikkaa lähempää vastustajia siten, että varsiaseen tarvitsee miettiä vain pistämistä/hakkaamista kurkottelun sijaan. Jos suojamiehen tavoite on antaa keihäälle tai hilparille työrauha, niin miekanetäisyydelle meneminen olisi silloin jo liian lähellä.

Huomasin treeneissä, että haen varsiasetta suojaavana kilpimiehenä turhankin agressiivisesti paikkaa ja menen silmille sen sijaan, että jäisin odottelemaan, että hilpari tappaa vastustajat. Monta kertaa tapoin kaksi taistelijaa edestäni ja huomasin varsiaseen jääneen taakseni ja kuolleen.

Ihan totta, mutta siinä on kyllä myös varsiasemiehellä oman toiminnan parantamisen paikka. Tietenkin jos kilpimies juoksee niin vaikea siinä on pysyä perässä, mutta kyllä varsiaseen on helpompi seurata kilpimiestä taistelussa kuin toisinpäin.

Kilpimiehen pitää ainakin ohittaa vastustajan keihäät ja jos vastustajallakin on varsiaseita, niin kaikkien kilpimiesten pitäisi hyökätä yhtäaikaa, niin ettei jäädä vastustajan hilpareiden ym. armoille.

Kommunikointi niin varsiasemiehen ja kilpimiehen kesken, kuin vierekkäisten kilpimiesten kesken on tärkeää. Esim lähdetään käskystä vihollisen kimppuun. Ja käskyä ei taistelun keskellä tarvitse odottaa välttämättä johtajalta vaan sen voi antaa itsekin jos huomaa tilanteen.

Luulen kyllä että meidän armeijassa tätä taitoa on ihan mukavasti.

Olen samaa mieltä, että kyllä vikaa on silloin enemmän varsiasemiehessä. Maahinkaisen aggressiivisimmat keihäsmiehet, Sami ja Miksu nimittäin painavat sellaista tahtia eteenpäin lyömässä, että siinä saa juosta ihmeissään perässä. Tuo vain tarkoittaa, että hilparimiehesi on juuri tuolloin ollut liian hidas.

Köh Köh veikkaan että minä olin Karelin mainitsema hilparimies, mutta minulla on toki selitys hitaudelleni. Vyörytettiin laidassa ruttoa vastaan ja kuten voi olettaakin, ei siellä äijät jää turhia tappelemaan vastaan vaan antaa mennä läpi ja kiertää välittömästi selkään. Karel jatkoi eteenpäin ja minun piti kääntää hilparia takaviistoon, että sai kahta koukkaajaa edes hidastettua ennenkuin selkämyksestä tulee muusia. Olisinhan minä toki voinut jatkaa karelin mukana täysiä painamista, mutta silloin loppu ryhmä olisi ollut pelkkää lihaa kiertelijöille. Kyl miekin väitän pysyväni mukana, jos tilanne on vain sellainen, että siinä voi puskea vaarantamatta koko muuta joukkoa.

En mä sua tosiaan koittanut dissata, ei siellä muutkaan varsiaseet mun perässä pysyneet . Se tilanne oli sellainen, että meidät kierrettiin vaikka olisimme pysyneet paikallakin. Siten vaihtoehdoiksi jäi nopea murto ja rivin rullaaminen ja oman rivin hylkääminen kiertäjille, tai paikallaan ylivoimaa vastaan viivyttäminen. Kokeiltiin kumpiakin, joskin eteenpäin liikkuminen tuntui ymmärrettävästi luontevammalta.

Kiitokset kaikille mottoja laatineille. Oltiinpahan muuten oikeassa liki joka ainoassa, joten oli ihan ajateltu tuo voittomme. Ennen kaikkea mielestäni nousivat esiin:

1. Päättäväisyys ja aggressiivisuus. Näillä mentiin ja niillä voitettiin. Ainoat kerrat, kun oltiin pulassa, niin nämä eivät olleet sitten lähimaillakaan niin isossa kuin pienessä mittakaavassa.

2. Keep it simple, stupid. Ylivertaisin voimannäyttömme oli lauantain tokavika skenu. Suunnitelmamme oli monimutkaisuudessaan jopa häikäisevä: mennään kaikki yhtenäiseen riviin ja pyritään kaikki lyömään vihollista.

3. Yhteen hiileen puhaltaminen. Enough said.

4. Liittolaisten kunnioittaminen. Moraali puolellamme oli liittolaisarmeijoiden reaktioista päätellen selvästi korkeampi, eikä se ole voinut olla vaikuttamatta kohtaan 1.

5. Oma lippu löytyi aina ja sen luo löytyi hajoamisen jälkeen väkeä ja tahtoa mennä sen kanssa eteenpäin.