Aarteenetsintä
Lähetetty: Perjantai, 28.08.2009 14:51
niin, olisin hyvin kiinnostunut kuulemaan muiden seikkailijoiden kokemuksista. ja varmaan nekin, jotka eivät ottaneet osaa aarteenetsintään, voisivat olla kiinnostuneita kuulemaan, millaisesta seikkailusta oli kyse. aloitan itse omalla selonteolla.
*************************************************************
ryhmään kuuluivat:
yksi camorralainen merirosvo
neljä norretialaista barbaaria
käytiin jututtamassa takan edessä istuvaa vanhaa herraa, joka pyysi meitä etsimään poikansa Alpertin, joka oli lähtenyt sotaan. saatiin vihjeeksi suunnata Hirven polulle, joka alkoi paikasta linnalta etelään, jossa paloi tuli. mies varoitti vielä, että paikka oli Dracunovin mailla, ja että siellä voisi olla vaarallista. mukaan saatiin lyhty.
polun alku löytyi helposti. sitä seuraamalla löytyi pieni, valaistu paikka keskeltä pöheikköä. siellä oli irtirepäisty käsi, jossa oli paperirulla. paperissa kerrottiin, että aarteen luo johtava kartta oli kirjeen kirjoittajalla, Benedictillä. vähän matkan päässä metsässä näkyi valoa, joten jatkettiin siihen suuntaan.
löytyi lyhty, ja sen valosta kartta. siinä kerrottiin aarteen sijainti. koettiin todellisia kauhunhetkiä kun karttaa tarkastellessamme alkoi sysipimeästä metsästä kuulua oksien katkeilua. rynnättiin sitten ihan paniikissa suorinta tietä pöheikön läpi takaisin tielle, ja kun käännyin katsomaan, että seurattiinko meitä, niin lensi vielä nuoli ihan siihen, missä oltiin seisty. yksi ryhmäläinen jäi yksin pimeään, ja kun huudeltiin, ei kuulunut mitään vastausta. kaveri sanoi, ettei ollut kuullut huutoja. yksi urheista barbaaritovereista sitten meni lyhdyn kanssa etsimään jälkeenjäänyttä.
kun ryhmä oli koossa, lähdettiin etsimään itse aarretta. kartta oli jäänyt metsään, mutta reitti oli sen verta helppo, että ehdittiin painaa se mieleen. lähdettiin etenemään tietä pitkin, ja erotettiin kaukana pimeässä soihdun kanssa hortoileva Oraakkeli. tai oikeastaan näkyi vaan joku valkoinen hahmo häälymässä tulen kajossa. meitä oli varoitettu epäkuolleista, ja oli siinä vaiheessa jo aika säikähtänyt olo, niin päätettiin varmemmaksi vakuudeksi pistäytyä leiriin hakemaan aseet. takaisin tullessa Oraakkeli oli jo meitä vastassa, ja osoitti pimeyteen, aarteen suuntaan.
kun lähdettiin kävelemään sinne päin, Oraakkeli laahusti perässä. se oli melkoisen hermostuttavaa, kun hiljainen, tyhjyyteen tuijottava tyyppi seurailee soihdun kanssa perässä täydessä pimeydessä. löydettiin taas valaistuna paikka, josta lähti oja johon aarre oli kartan mukaan kätketty. seurattiin ojaa vähän matkaa, ja löydettiin maasta jotain mystisesti hohtavia juttuja ja kirstu. meillä oli sellainen olo, ettei huvittanut jäädä seisoskelemaan sinne ojaan odottamaan, että joku hyökkää taas kimppuun, joten palattiin ensin tielle, ja katsottiin sitten, että mitä oltiin löydetty. kirstussa oli lisää niitä loistavia juttuja.
vähän aikaa mietittiin, että reagoisiko Oraakkeli jotenkin meidän löytöön, mutta kun heiluteltiin yhtä loistavaa kapistusta sen kasvojen edessä, niin mitään ei tapahtunut. lähdettiin sitten takaisin linnalle päin kysymään vanhalta mieheltä, mitä se osaisi kertoa aarteesta. kun käveltiin Oraakkelin ohi, niin mokoma puhalsi soihdun sammuksiin, ja kaverini, joka pelkää kuollakseen zombeja, lähti viivana juoksemaan karkuun valittaen, että näkee tästä painajaisia seuraavan viikon.
linnan portilla meitä tuli vastaan nainen, joka kysyi, oltiinko me niitä sankareita, jotka oli etsimässä aarretta. myönnettiin olevamme, ja nainen pyysi saada nähdä aarteen. esiteltiin sitten löytömme, ja nainen otti kirstun meiltä sanoen, että kerrottaisiin vanhalle miehelle, että vihreäviittainen nainen sai mitä halusi. meillä heräsi epäilys, ja aseella uhaten alettiin udella vähän tarkemmin, että kuka tämä nainen oikein oli. nainen vastasi olevansa miehen tytär, mutta ei osannut sanoa Alpertista muuta kuin että tämä oli lähtenyt sotaan. nainen antoi meille vielä yhden mystisesti hohtavan puikon kirstusta, ja meni sitten tiehensä.
jatkettiin matkaa linnalle, ja tavattiin vanha mies nuoremman naisen seurassa ovella meitä odottelemassa. todettiin sitten, että Alperttia ei ollut löytynyt, mutta joku epämääräinen hohtava juttu kylläkin. kävi ilmi, ettei vihreäviittainen nainen ollut vanhan miehen tytär, vaan sisarentytär. eikä vanha mies osannut yhtään sanoa, mitä sukulaistyttö puuhaili. hohtava juttu paljastui joksikin magiasotien aikaiseksi kapistukseksi. siinä oli energiaa, jota käytettiin ilmeisesti henkiolentojen aktivointiin. rupateltiin siinä sitten vielä jotain hengistä, ja joistain kaivoksista, ja ihmeteltiin tilannetta yleisesti. yritettiin vielä löytää vihreäviittaista naista, muttei saatu tilaisuutta puristaa mitään lisätietoja.
surullista kyllä hukattiin seuraavana päivänä aarre jonnekin linnan pihalle, Suuren Hengen pöntön läheisyyteen.
*************************************************************
jos unohdin tästä jotain olennaista, niin lievästi haisevat toverini täydentäkööt kertomusta.
moni seikka jäi vaivaamaan ja valvottamaan. toivoisin, että seuraava aarteenetsintä joko antaa lisävalaistusta, tai sitten sekoittaa pakkaa vielä entisestään. mutta siis liittyisi kuitenkin tähän ensimmäiseen. sillä tavalla ei tule houkutusta jättää väliin joku kerta, koska silloin jää jotain selviämättä, ja se vainoaa sankaria KOKO LOPPU ELÄMÄN!
ja nyt annan areenan toisille aarteenetsijäsankareille. kertokaa omat versionne ja miten teillä meni.
EDIT. kappalejako lisätty. meinasin käyttää sitä jo alunperinkin, mutta laiskotti. toivottavasti se on nyt selvempi.
*************************************************************
ryhmään kuuluivat:
yksi camorralainen merirosvo
neljä norretialaista barbaaria
käytiin jututtamassa takan edessä istuvaa vanhaa herraa, joka pyysi meitä etsimään poikansa Alpertin, joka oli lähtenyt sotaan. saatiin vihjeeksi suunnata Hirven polulle, joka alkoi paikasta linnalta etelään, jossa paloi tuli. mies varoitti vielä, että paikka oli Dracunovin mailla, ja että siellä voisi olla vaarallista. mukaan saatiin lyhty.
polun alku löytyi helposti. sitä seuraamalla löytyi pieni, valaistu paikka keskeltä pöheikköä. siellä oli irtirepäisty käsi, jossa oli paperirulla. paperissa kerrottiin, että aarteen luo johtava kartta oli kirjeen kirjoittajalla, Benedictillä. vähän matkan päässä metsässä näkyi valoa, joten jatkettiin siihen suuntaan.
löytyi lyhty, ja sen valosta kartta. siinä kerrottiin aarteen sijainti. koettiin todellisia kauhunhetkiä kun karttaa tarkastellessamme alkoi sysipimeästä metsästä kuulua oksien katkeilua. rynnättiin sitten ihan paniikissa suorinta tietä pöheikön läpi takaisin tielle, ja kun käännyin katsomaan, että seurattiinko meitä, niin lensi vielä nuoli ihan siihen, missä oltiin seisty. yksi ryhmäläinen jäi yksin pimeään, ja kun huudeltiin, ei kuulunut mitään vastausta. kaveri sanoi, ettei ollut kuullut huutoja. yksi urheista barbaaritovereista sitten meni lyhdyn kanssa etsimään jälkeenjäänyttä.
kun ryhmä oli koossa, lähdettiin etsimään itse aarretta. kartta oli jäänyt metsään, mutta reitti oli sen verta helppo, että ehdittiin painaa se mieleen. lähdettiin etenemään tietä pitkin, ja erotettiin kaukana pimeässä soihdun kanssa hortoileva Oraakkeli. tai oikeastaan näkyi vaan joku valkoinen hahmo häälymässä tulen kajossa. meitä oli varoitettu epäkuolleista, ja oli siinä vaiheessa jo aika säikähtänyt olo, niin päätettiin varmemmaksi vakuudeksi pistäytyä leiriin hakemaan aseet. takaisin tullessa Oraakkeli oli jo meitä vastassa, ja osoitti pimeyteen, aarteen suuntaan.
kun lähdettiin kävelemään sinne päin, Oraakkeli laahusti perässä. se oli melkoisen hermostuttavaa, kun hiljainen, tyhjyyteen tuijottava tyyppi seurailee soihdun kanssa perässä täydessä pimeydessä. löydettiin taas valaistuna paikka, josta lähti oja johon aarre oli kartan mukaan kätketty. seurattiin ojaa vähän matkaa, ja löydettiin maasta jotain mystisesti hohtavia juttuja ja kirstu. meillä oli sellainen olo, ettei huvittanut jäädä seisoskelemaan sinne ojaan odottamaan, että joku hyökkää taas kimppuun, joten palattiin ensin tielle, ja katsottiin sitten, että mitä oltiin löydetty. kirstussa oli lisää niitä loistavia juttuja.
vähän aikaa mietittiin, että reagoisiko Oraakkeli jotenkin meidän löytöön, mutta kun heiluteltiin yhtä loistavaa kapistusta sen kasvojen edessä, niin mitään ei tapahtunut. lähdettiin sitten takaisin linnalle päin kysymään vanhalta mieheltä, mitä se osaisi kertoa aarteesta. kun käveltiin Oraakkelin ohi, niin mokoma puhalsi soihdun sammuksiin, ja kaverini, joka pelkää kuollakseen zombeja, lähti viivana juoksemaan karkuun valittaen, että näkee tästä painajaisia seuraavan viikon.
linnan portilla meitä tuli vastaan nainen, joka kysyi, oltiinko me niitä sankareita, jotka oli etsimässä aarretta. myönnettiin olevamme, ja nainen pyysi saada nähdä aarteen. esiteltiin sitten löytömme, ja nainen otti kirstun meiltä sanoen, että kerrottaisiin vanhalle miehelle, että vihreäviittainen nainen sai mitä halusi. meillä heräsi epäilys, ja aseella uhaten alettiin udella vähän tarkemmin, että kuka tämä nainen oikein oli. nainen vastasi olevansa miehen tytär, mutta ei osannut sanoa Alpertista muuta kuin että tämä oli lähtenyt sotaan. nainen antoi meille vielä yhden mystisesti hohtavan puikon kirstusta, ja meni sitten tiehensä.
jatkettiin matkaa linnalle, ja tavattiin vanha mies nuoremman naisen seurassa ovella meitä odottelemassa. todettiin sitten, että Alperttia ei ollut löytynyt, mutta joku epämääräinen hohtava juttu kylläkin. kävi ilmi, ettei vihreäviittainen nainen ollut vanhan miehen tytär, vaan sisarentytär. eikä vanha mies osannut yhtään sanoa, mitä sukulaistyttö puuhaili. hohtava juttu paljastui joksikin magiasotien aikaiseksi kapistukseksi. siinä oli energiaa, jota käytettiin ilmeisesti henkiolentojen aktivointiin. rupateltiin siinä sitten vielä jotain hengistä, ja joistain kaivoksista, ja ihmeteltiin tilannetta yleisesti. yritettiin vielä löytää vihreäviittaista naista, muttei saatu tilaisuutta puristaa mitään lisätietoja.
surullista kyllä hukattiin seuraavana päivänä aarre jonnekin linnan pihalle, Suuren Hengen pöntön läheisyyteen.
*************************************************************
jos unohdin tästä jotain olennaista, niin lievästi haisevat toverini täydentäkööt kertomusta.
moni seikka jäi vaivaamaan ja valvottamaan. toivoisin, että seuraava aarteenetsintä joko antaa lisävalaistusta, tai sitten sekoittaa pakkaa vielä entisestään. mutta siis liittyisi kuitenkin tähän ensimmäiseen. sillä tavalla ei tule houkutusta jättää väliin joku kerta, koska silloin jää jotain selviämättä, ja se vainoaa sankaria KOKO LOPPU ELÄMÄN!
ja nyt annan areenan toisille aarteenetsijäsankareille. kertokaa omat versionne ja miten teillä meni.
EDIT. kappalejako lisätty. meinasin käyttää sitä jo alunperinkin, mutta laiskotti. toivottavasti se on nyt selvempi.