Unessani palasin taas Härkälinnan hurmeiselle pihalle. Haaskalinnut nokkivat kaatuneiden sotureiden kalmoja. Olin suunniltani pelosta. Taistelun huudot kaikuivat yhä korvissani, kuukausienkin jälkeen. Katselin ympärilleni ja erotin liikettä pihan toisessa päässä, ruumiiden seassa. Aluksi ajattelin mennä lähemmäs, tai huutaa muukalaiselle. Sitten entistä voimakkaampi pelko täytti minut. Näkemäni olento ei ollut ihminen. Se oli joskus ollut, tiesin sen niin kuin unessa tietää asioita. Nyt siitä oli tullut jotakin muuta, jotakin, mikä kauhisti minua.
Äkkiä unessani olin paljon lähempänä hirviötä. Saatoin nähdä sen selvästi. Sen selässä oli katkenneiden siipien tyngät. Näin myös katkenneita nuolia sojottamassa sen lihasta. Sen vaatteet olivat ryvettyneet veressä ja mudassa. Se liikkui kumarassa kuin etsien jotakin, tai jotakuta kuolleiden joukosta. Sitten se suoristautui ja kääntyi ympäri. Se oli pidempi kuin mikään, mikä oli kuollut Härkälinnan taistelussa. Ja nähdessäni sen tyhjät silmäkuopat, tiesin, että se näki minut.
Juoksin pakoon kauhusta hulluna. En nähnyt mihin olin menossa, kuulin vain hirviön askeleet perässäni. Tiesin sen koko ajan saavuttavan minua, sillä vaikka juoksin niin kovaa kuin pystyin, en päässyt eteenpäin. Ilma edessäni tuntui paksulta, oli kuin olisin yrittänyt juosta vedessä. Ymmärsin, että näin unta, ja pelkoni hellitti hieman. Yritin käskeä itseäni heräämään. "Avaa silmäsi!" komensin, mutta en saanut niitä auki, sillä ne olivat jo auki, unessa. Ja yhä hirviö saavutti minua, pystyin aistimaan sen. Selkäni takana se ojensi pitkät kätensä kahmaistakseen minut kiinni.
Ympärilläni oli pimeys ja hiljaisuus. Olin herännyt. Sydämeni hakkasi rajusti, tärisin ja voin pahoin. Olin kylmän hien peitossa ja hengitin raskaasti. Pyyhin otsaani ja yritin olla kuulematta kaikuja, huutoja, jotka eivät olleen mistään inhimillisestä olennosta lähtöisin, ja näkemättä kuvia, jotka vainosivat ajatuksiani. Joka yö olivat tuskalliset muistot Härkälinnan taistelusta vaivanneet uniani. Huokaisin ja ajattelin, että voisin yrittää vielä nukkua, vielä ei ollut likikään aamu. Mutta mieltäni alkoi vaivata tunne, että huoneessani oli joku. Nousin istumaan, ja jokin liikahti sängyn päässä.
Ääni aivan kasvojeni edessä kuiskasi minulle: "Pakenet turhaan. Me saamme sinut kiinni." Ääni sai kylmät väreet kulkemaan pitkin selkääni. Pelko kuristi taas hirmuisella otteellaan. Juuri silloin aloin hahmottaa minua ympäröivää pimeyttä, ja erotin edessäni kasvot, jotka olivat suoraan painajaisestani. Yritin paeta, mutten voinut liikkua. Hirviö puhui minulle jälleen. "Sinun ei tarvitse paeta. Minä voin lainata sinulle voimani", ja se ojensi minulle kätensä. Tuijotin sitä sen tyhjiin silmiin. En enää nähnyt kuolevien kasvoja, en kuullut heidän huutojaan pääni sisällä. Äkkiä kaikki selkeni. Katsoin tyhjiin silmiin, ja tartuin ojennettuun käteen.
huh! eka ja vika kirjoittamani fanfic ikinä!
Painajaisia (fanfic)
- Styxe
- Paroni
- Viestit: 183
- Liittynyt: Sunnuntai, 09.09.2007 22:17
- Paikkakunta: Kerava
Painajaisia (fanfic)
2007 Auerbach-Galenit
2008-2013 Tuonen Korpit
2014 PeikonRiski
2015 Imperiumilla lainassa
2016-2017 RiskiRetkeläiset
2018 Valdyrilla lainassa
2008-2013 Tuonen Korpit
2014 PeikonRiski
2015 Imperiumilla lainassa
2016-2017 RiskiRetkeläiset
2018 Valdyrilla lainassa
- Joni
- Kreivi
- Viestit: 252
- Liittynyt: Keskiviikko, 10.12.2008 01:12
- Lijacote
- Kersantti
- Viestit: 59
- Liittynyt: Lauantai, 03.06.2006 08:58
- Styxe
- Paroni
- Viestit: 183
- Liittynyt: Sunnuntai, 09.09.2007 22:17
- Paikkakunta: Kerava