Landsknecht-projekti Juhlasotahuutoon 2014!

Kaikki rekrytointi tänne. Esim ryhmään haku, uuden ryhmän muodostaminen, ryhmien lisäjäsenten haku, jne.

Valvoja: Ylläpito

Landsknecht
Nostoväki
Viestit: 9
Liittynyt: Torstai, 08.08.2013 21:51

Landsknecht-projekti Juhlasotahuutoon 2014!

Viesti Kirjoittaja Landsknecht » Torstai, 15.08.2013 19:53

Oletko koskaan haaveillut Sotahuudon röyhkeimmistä vaatteista?

Oletko ikinä unelmoinut massiivisesta keihäsryhmästä?

Milloin viimeksi olet halunnut huutaa SAKSAKSI NIIN ETTÄ SYLKI ROISKUU?

Ovatko sulkeiset ja järjestyksessä marssiminen usein märkien päiväuniesi aiheena?

Janottaako liian usein kesken skenaarion?


EI HÄTÄÄ, SILLÄ LANDSKNECHT-PROJEKTI ON SAAPUNUT APUUN!

Kuva

Ainakin jo kolmen vuoden ajan unelma eeppisimmästä projektista sotahuutoskenessä on pyörinyt useammasta aiemmasta sotahuutoryhmästä löytyvien jäsenten mielissä. Innokkaimmat ovat jo väsäilleet vaatteita, pohtineet teemoja ja juoneet olutta aktiivisesti tämän ryhmän luomiseksi. Ensi Sotahuudossa myös viitekehys on AIVAN SATTUMALTA osunut juurikin kohdalleen tätä projektia varten, joten tilaisuus on liian täydellinen ohitettavaksi. Tarkoituksenamme on tuoda Sotahuutoon ennennäkemättömän hyvännäköinen, historiallinen ja saumattoman kauniisti yhteentoimiva ryhmä unohtamatta äärimmäisen veikeää ja rentoa meininkiä.

Projektin lähtökohtana on niin ulkonäöllisesti, taktisesti kuin yleisfiiliksenkin osalta saksalaiset palkkasotilaat 1400-luvun lopulta läpi 1500-luvun. Kun sveitsiläiset aluksi olivat näyttäneet hyvää mallia keihäskolonnien ylivertaisesta taktisesta käytöstä, piti saksalaisten tietysti kopioida hyväksi havaittua kaavaa, vetää täysin överiksi pukeutumisessa ja näyttää niille vuoriston juustonpurijoille miten oikeasti vedetään porukkaa turpaan. Wikipedia-artikkeli (oi kyllä) aiheesta. Porukan laitamilla tulee pyörimään muutama arkebusieeri, jousimies ja isoa miekkaa tai hilparia kanniskeleva tuplapalkallinen. Doppelsöldner wikipediassa

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että meillä on jo alustavasti Valkoisesta Komppaniasta, Maahinkaisesta, Turasta, Entaliasta, Pohjan Väestä ja Harmaasusista innostunutta väkeä puuhailemassa projektin kanssa. Huhupuheet kertovat, että muistakin ryhmistä tulisi mukaan väkeä, mutta en voi vielä paljastaa enempää. Tavoitteena on saada rajusti perinteisiä ryhmärajoja rikkova projekti aikaan. Treenejä järjestettäneen ympäri vuoden, että näinkin massiivisesta porukasta saadaan kaikki jäsenet ainakin muutaman kerran paikalle (vaikkei samanaikaisesti tässä onnistuttaisikaan). Treenien päätarkoituksena lienee saada ryhmä toimimaan muodostelmassa. Älkää silti peljätkö, mitään liian totista HC-treenaamista ei tulla pakottamaan.

Minkään, etenkään vaatteiden suhteen ei tarvitse hermoilla. Vaikka standardimme ovat tiukasti aikalaisten puupiirroksien (lisää piirroksia) varassa, vertaistukea erityisesti vaatteiden tekemiseen löytyy. Jo nyt on vireillä idea yhteistalkoista, kiitos Harmaasusien. Myös massatilauksia olisi tarkoitus tehdä, niin kankaiden kuin panssareidenkin osalta.

Osallistujilta vaaditaan siis hyvää mieltä, olutta, ajan ja teeman mukaisia vaatteita, olutta, viiksiä (vaikka tekoviikset jos ei muuta, tosin jos löydät puupiirroksista viiksettömän henkilön, voimme tehdä kohdallasi poikkeuksen), olutta, helvetin isoa hattua, olutta, keihästä, olutta. Olutta ei ehkä vaadita, mutta suositellaan.

Liittyäksesi mukaan ota yhteyttä yksityisviestillä ja liity ryhmään Landsknecht, niin hyväksyn halukkaat osallistujat sinne keskustelemaan.
Pyydän yksityisviestiä ihan vain, että havahtuisin liittymispyyntöön. Liittyminen tapahtuu klikkaamalla aivan foorumin yläreunasta Omat asetukset -> Käyttäjäryhmät -> etsi ryhmä Landsknecht, klikkaa pientä valintapallukkaa ja sivun alareunasta käy painamassa liittymispainiketta.

Kuva
Viimeksi muokannut Landsknecht, Torstai, 15.08.2013 22:54. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Landsknecht-projekti Juhlasotahuutoon! Lämmin tervetulotoivotus kaikelle kansalle!
Avatar
Susikukko
Hauhocanus
Viestit: 3064
Liittynyt: Lauantai, 04.02.2006 15:17
Paikkakunta: Helsinki

Re: Landsknecht-projekti Juhlasotahuutoon 2014!

Viesti Kirjoittaja Susikukko » Torstai, 15.08.2013 21:17

voi veljet
Koskahan sitä ehtis taas sohuun?
Avatar
Pajatso
Kreivi
Viestit: 278
Liittynyt: Keskiviikko, 28.04.2010 19:45
Paikkakunta: Joensuu

Re: Landsknecht-projekti Juhlasotahuutoon 2014!

Viesti Kirjoittaja Pajatso » Torstai, 15.08.2013 22:38

Jos vain en olisi possu 8)
"(Say 'thank you'.) NIPPLE SALADS!! (...Close enough.)"

"Let's see how those degenerate sophisticates handle a healthy dose of pure unreasoning violence."

- Avatar kuvan ottanu rakastettu kanssapossu Satu Lahdti, thänks<3
Landsknecht
Nostoväki
Viestit: 9
Liittynyt: Torstai, 08.08.2013 21:51

Re: Landsknecht-projekti Juhlasotahuutoon 2014!

Viesti Kirjoittaja Landsknecht » Torstai, 15.08.2013 22:47

Ei se ole mikään este. Tähän on jo tulossa muutenkin niin monesta eri ryhmästä porukkaa, ettei tällaisilla syillä pitäisi oikeastaan enää olla mitään väliä. Ryhmien yhteensulauma olkoon yhtä värikäs kuin vaatteemmekin ;­)
Landsknecht-projekti Juhlasotahuutoon! Lämmin tervetulotoivotus kaikelle kansalle!
Avatar
qMp
Herttua
Viestit: 841
Liittynyt: Maanantai, 20.03.2006 18:03
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Landsknecht-projekti Juhlasotahuutoon 2014!

Viesti Kirjoittaja qMp » Maanantai, 19.08.2013 22:15

Ja sit jos ei ihan pelkästään historialliselta pohjalta innosta vielä tarpeeksi, niin miettikää WHFB:n Empiren greatswordeja, pikemenejä ja muita.
Kuva
Kuva
Kuva

Mulla oli jo ekassa fabassa tyhmissä reublandiakledjuissa semmonen olo, että ollaan lahtaamassa beastmaneja metsässä, voi olla että kaikesta historiafiilistelystä huolimatta warhammerfiiliksetkin nousee seuraavassa sohussa pintaan. Onneksi ne menee näin mukavasti osittain päällekäin ;­)
Kantti kirjoitti:Mielestäni qMp on aika jännän äärellä kommentoidessaan.
Pahistonttu
Kuningas
Viestit: 3422
Liittynyt: Maanantai, 20.03.2006 21:56
Paikkakunta: Porvoo

Re: Landsknecht-projekti Juhlasotahuutoon 2014!

Viesti Kirjoittaja Pahistonttu » Tiistai, 20.08.2013 20:42

Kiinnostaa nähdä, miten tämän ryhmän perustaminen vaikuttaa Valkoisen Komppanian, Turastan, Entalian, Pohjan Väen ja Harmaasusien suorituskykyyn (tai jopa paikalle saapumiseen) ensivuonna. Maahinkaisen en tähän oikein usko kaatuvan. :wink:
Hän, joka sitoutuu kunniaan on hävinnyt jo ennen taistelun alkua.
Avatar
qMp
Herttua
Viestit: 841
Liittynyt: Maanantai, 20.03.2006 18:03
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Landsknecht-projekti Juhlasotahuutoon 2014!

Viesti Kirjoittaja qMp » Tiistai, 20.08.2013 21:09

Tuu säki mukaan, ku sveitsiläisistä tykkäät. Niin läheltä liippaa kumminki ;­)
Kantti kirjoitti:Mielestäni qMp on aika jännän äärellä kommentoidessaan.
Avatar
Terba
Herttua
Viestit: 866
Liittynyt: Perjantai, 20.06.2008 07:25
Paikkakunta: Oulu

Re: Landsknecht-projekti Juhlasotahuutoon 2014!

Viesti Kirjoittaja Terba » Tiistai, 20.08.2013 22:13

Pahistonttu kirjoitti:Kiinnostaa nähdä, miten tämän ryhmän perustaminen vaikuttaa Valkoisen Komppanian, Turastan, Entalian, Pohjan Väen ja Harmaasusien suorituskykyyn (tai jopa paikalle saapumiseen) ensivuonna. Maahinkaisen en tähän oikein usko kaatuvan. :wink:
Valkoisen Komppanian aktiivisesta jäsenistöstä on arviolta yli puolet mukana tässä projektissa, joten ainakin VK joko tulee hyvin typistettynä tai Landsknecht imaisee suurimman osan komppaniasta ensi vuodelle lopun porukan jakaantuessa muihin ryhmiin. Tämä ei siis kuitenkaan tarkoita, että Landsknecht olisi Valkoisen Komppanian oma projekti, vaan porukkaa on tasaisesti useammasta ryhmästä. Tässä nimenomaan halutaan, ettei Landsknecht ole minkään nykyisen ryhmän juttu, vaan täysin uusi ryhmä, johon kerääntyy porukkaa usealta eri suunnalta.
Kuola Tier 1 Operator | Hydenin vihermädättävä mielikuvitusolento

Profiilikuva: © Jari Kuskelin 2014
Pahistonttu
Kuningas
Viestit: 3422
Liittynyt: Maanantai, 20.03.2006 21:56
Paikkakunta: Porvoo

Re: Landsknecht-projekti Juhlasotahuutoon 2014!

Viesti Kirjoittaja Pahistonttu » Keskiviikko, 21.08.2013 09:14

qMp kirjoitti:Tuu säki mukaan, ku sveitsiläisistä tykkäät. Niin läheltä liippaa kumminki ;­)
Mulla on jo oma kiva keihäsryhmä... Kaks voittoo ja sillee... :wink:
Hän, joka sitoutuu kunniaan on hävinnyt jo ennen taistelun alkua.
Avatar
Misumasu
Marsalkka
Viestit: 2292
Liittynyt: Sunnuntai, 30.04.2006 20:55
Paikkakunta: Jyväskylän mlk

Re: Landsknecht-projekti Juhlasotahuutoon 2014!

Viesti Kirjoittaja Misumasu » Keskiviikko, 21.08.2013 10:17

Pahistonttu kirjoitti:
qMp kirjoitti:Tuu säki mukaan, ku sveitsiläisistä tykkäät. Niin läheltä liippaa kumminki ;­)
Mulla on jo oma kiva keihäsryhmä... Kaks voittoo ja sillee... :wink:
Eikös ne voitot tulleet jo ennen keihäitänne, vanhalla pisteidenlaskutavalla? :lol:
Sieluni Jumalalle, miekkani Maahinkaiselle.
Synnit meneekin sitten Ruton piikkiin.
Avatar
Bunkka-pop
Kreivi
Viestit: 349
Liittynyt: Lauantai, 07.02.2009 17:30
Paikkakunta: Oulu/Turku

Re: Landsknecht-projekti Juhlasotahuutoon 2014!

Viesti Kirjoittaja Bunkka-pop » Keskiviikko, 21.08.2013 11:48

Misumasu kirjoitti: Eikös ne voitot tulleet jo ennen keihäitänne, vanhalla pisteidenlaskutavalla? :lol:
Onhan se toki aika imartelevaa että sääntösysteemiä muutetaan radikaalisti sen takia ettei joku ryhmä olisi liian ylivoimainen 8)
Susikukko kirjoitti:
Insane kirjoitti: ...yhteishengestä kertonee jotain sekin että erinäiset Muertelaiset tunnustivat tehneensä armeijan voittoon tähtääviä toimia pisteteknisen optimoinnin yli.
mitä vit¤%
Avatar
Misumasu
Marsalkka
Viestit: 2292
Liittynyt: Sunnuntai, 30.04.2006 20:55
Paikkakunta: Jyväskylän mlk

Re: Landsknecht-projekti Juhlasotahuutoon 2014!

Viesti Kirjoittaja Misumasu » Keskiviikko, 21.08.2013 23:37

Bunkka-pop kirjoitti:
Misumasu kirjoitti: Eikös ne voitot tulleet jo ennen keihäitänne, vanhalla pisteidenlaskutavalla? :lol:
Onhan se toki aika imartelevaa että sääntösysteemiä muutetaan radikaalisti sen takia ettei joku ryhmä olisi liian ylivoimainen 8)
Vai sen takia, että Sohun pystyi voittamaan ilman merkittävää osallistumista taisteluihin? :P
Sieluni Jumalalle, miekkani Maahinkaiselle.
Synnit meneekin sitten Ruton piikkiin.
Mahti
Sotahuuto '12 -järjestäjä
Viestit: 1684
Liittynyt: Perjantai, 24.02.2006 13:40
Paikkakunta: Leppävirta

Re: Landsknecht-projekti Juhlasotahuutoon 2014!

Viesti Kirjoittaja Mahti » Keskiviikko, 21.08.2013 23:45

Muerte on kyllä aina osallistunut taisteluihin, joten se on paskapuhetta. Sotahuudon pistelasku on tainnut muuttua jotakuinkin joka vuosi jollain tavalla, joten lienee hankalaa vetää mitään suurta viivaa, milloin pistelasku on uudistettu. Kaikki voitot lasketaan ja jokainen pelasi samoilla säännöillä.

Mitä itse ketjun aiheeseen tulee, niin vekkuli ryhmäidea ja sopii vielä vuoden teemaankin. Ryhmässä on myös kovaa potentiaali vahvaan suorittamiseen, jos mukana on veteraaneja useista ryhmistä ja saatte homman pyörimään, niin keihässiilissä on pontentiaalia. Itse olen tosin aiheessa tiukasti Ivarin linjoilla, originelli on vaan vielä siistimpi ja kovempi 8)
Sotahuuto 2012 pääjärjestäjä

Hyökkäys on aggressiivista toimintaa.
Avatar
qMp
Herttua
Viestit: 841
Liittynyt: Maanantai, 20.03.2006 18:03
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Landsknecht-projekti Juhlasotahuutoon 2014!

Viesti Kirjoittaja qMp » Torstai, 29.08.2013 19:35

jos ei se visuaalinen ilme vielä ollu tarpeeks päheän näköistä, niin poimin projektin oman osion referenssimateriaaliketjusta hyvän videon tähän:

https://www.youtube.com/watch?v=l3Tg2SU8InM
Kantti kirjoitti:Mielestäni qMp on aika jännän äärellä kommentoidessaan.
Gebu
Herttua
Viestit: 544
Liittynyt: Keskiviikko, 01.11.2006 18:48
Paikkakunta: Espoo

Re: Landsknecht-projekti Juhlasotahuutoon 2014!

Viesti Kirjoittaja Gebu » Perjantai, 30.08.2013 15:27

HNNNNGHG!
Norretian äänitorvi
Avatar
BlueSkie
Herttua
Viestit: 862
Liittynyt: Tiistai, 31.01.2006 19:25
Paikkakunta: Kuopio

Re: Landsknecht-projekti Juhlasotahuutoon 2014!

Viesti Kirjoittaja BlueSkie » Tiistai, 03.09.2013 20:54

Must... resist... desire... to dress like a renaissance BOSS!
"Pointy thing in squishy bits makes splodgy mess."
Pyry Veteli
Sotahuuto '10 -järjestäjä
Viestit: 889
Liittynyt: Perjantai, 09.05.2008 11:39
Paikkakunta: Helsinki/Sonkajärvi, Iisalmen Gallia Cisalpina

Re: Landsknecht-projekti Juhlasotahuutoon 2014!

Viesti Kirjoittaja Pyry Veteli » Tiistai, 03.09.2013 23:52

Kuva
''Irschrikstu gerne/ keyn fechten nymmer lerne''
...missä rahat ja miks minua oikein kutittaa?
Susihopea
Soturi
Viestit: 20
Liittynyt: Perjantai, 28.06.2013 16:07

Re: Landsknecht-projekti Juhlasotahuutoon 2014!

Viesti Kirjoittaja Susihopea » Keskiviikko, 02.10.2013 21:28

qMp kirjoitti:jos ei se visuaalinen ilme vielä ollu tarpeeks päheän näköistä, niin poimin projektin oman osion referenssimateriaaliketjusta hyvän videon tähän:

https://www.youtube.com/watch?v=l3Tg2SU8InM
Se joka tuo nuo rummut sohuun saa miun ja varmasti monen muun ikuisen kunnioituksen.
edit; Toki tämänvuotisia lainkaan väheksymättä.
Kuva
Avatar
Jumsjums
Ritari
Viestit: 74
Liittynyt: Lauantai, 08.11.2008 22:19

Re: Landsknecht-projekti Juhlasotahuutoon 2014!

Viesti Kirjoittaja Jumsjums » Tiistai, 08.10.2013 13:35

Tosta videosta tulikin mieleen että miten naiset laittautuisivat tähän ryhmään? :D Tekoviikset kaikille?
Tai sitten kuten videossa niin osa juhlavasti pukeutuneita naisia seuraisi ja kannustaisi sivussa?
Avatar
qMp
Herttua
Viestit: 841
Liittynyt: Maanantai, 20.03.2006 18:03
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Landsknecht-projekti Juhlasotahuutoon 2014!

Viesti Kirjoittaja qMp » Tiistai, 15.10.2013 08:55

ihan historiallisesti on ollu polttamassa kyliä mukana siinä missä miehetkin
Kantti kirjoitti:Mielestäni qMp on aika jännän äärellä kommentoidessaan.
Avatar
Maria
Kapteeni
Viestit: 121
Liittynyt: Maanantai, 28.06.2010 23:20

Re: Landsknecht-projekti Juhlasotahuutoon 2014!

Viesti Kirjoittaja Maria » Perjantai, 18.10.2013 23:59

Jumsjums kirjoitti:Tosta videosta tulikin mieleen että miten naiset laittautuisivat tähän ryhmään? :D Tekoviikset kaikille?
Tai sitten kuten videossa niin osa juhlavasti pukeutuneita naisia seuraisi ja kannustaisi sivussa?
Ei ne tekoviikset, vaan ne kalukukkarot! :D Mut joo, luotan kyl siihen, ettei tässä projektissa kenenkään tarvitse sivusta katsella, oli päällä sitten hame, röyhkeästi pussittavat tai piukat pöksyt. Naisten osallistumisesta 1500-luvun sotimiseen on lisäksi säilynyt kirjallisia ja kuvallisia dokumentteja.
Landsknecht
Nostoväki
Viestit: 9
Liittynyt: Torstai, 08.08.2013 21:51

Re: Landsknecht-projekti Juhlasotahuutoon 2014!

Viesti Kirjoittaja Landsknecht » Perjantai, 21.02.2014 01:35

NYT on aika aktivoitua! Lähes koko viikon on pyörinyt jo vaatetalkoita raivokkaasti jopa kahdessa eri osoitteessa! Kahtena päivänä toisessa, toisessa aloiteltu jo ja jatkuu vielä kaksi päivää.

Projektin omasta muiden katseilta suojatusta osiosta herkeisi enemmänkin tietoa, kunhan vaan jaksaisit laittaa yv:tä tälle tilille ja liittyä rientoihin. Olut virtaa, laulut raikaa, parrat kasvaa. Monella on jo vaatteet täysin valmiina, useammalla lähes valmiina. Kuvia varmaan luvassa kun riittävän moni on kokonaan valmis.

Ei tarvitse harmitella jos kädentaidoissa on puutetta, vertaistukea ja apua on riittänyt jokaiselle, joka sitä on pyytänyt. Kankaita ja panssaria varten on tehty yhteistilauksia ulkomailta asti. Oluttakin on lahjoitettu janoisille tiukan paikan tullen.

Oluen juonnin lisäksi on harjoiteltu myös marssimista ja huutamista sekä tietysti ylivertaista keihästekniikkaa.

Kysymys kuuluukin: miksi sinä et ole ollut vielä mukana?

Vaikka meitä on jo paljon, vielä mahtuu mukaan vaikka puolet koko sotahuutoskenestä! Syli on avoin ja lämmin (ja kalukukkaro tanakasti pystyssä)!
Landsknecht-projekti Juhlasotahuutoon! Lämmin tervetulotoivotus kaikelle kansalle!
Avatar
qMp
Herttua
Viestit: 841
Liittynyt: Maanantai, 20.03.2006 18:03
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Landsknecht-projekti Juhlasotahuutoon 2014!

Viesti Kirjoittaja qMp » Perjantai, 06.06.2014 10:27

Vaatteita ja aseita tehdään yhä, ensi viikolla porukan omia treenejä, uusimmat rekryytit parin viikon takaisia, eli mukaan mahtuu yhä ilman mitään ongelmia!
Kantti kirjoitti:Mielestäni qMp on aika jännän äärellä kommentoidessaan.
Avatar
Jopotzuki
Paroni
Viestit: 187
Liittynyt: Keskiviikko, 13.06.2012 18:02
Paikkakunta: Imatra/Lahti

Re: Landsknecht-projekti Juhlasotahuutoon 2014!

Viesti Kirjoittaja Jopotzuki » Perjantai, 06.06.2014 18:40

Hei, en ole tulossa tähän ryhmään, mutta periodihattua olisin vailla. Mistä sellaisen saa hankittua?
© Juha Valkeajoki
Avatar
qMp
Herttua
Viestit: 841
Liittynyt: Maanantai, 20.03.2006 18:03
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Landsknecht-projekti Juhlasotahuutoon 2014!

Viesti Kirjoittaja qMp » Lauantai, 07.06.2014 19:01

Ei oo itse asiassa vaikeaa tehdä.

pikaisella googlettamisella saan nyt heti tähän nämä ohjeet
1) starfish hat http://germanrenaissance.net/german-lan ... rfish-hat/
2) tellerbarret https://secure.flickr.com/photos/770866 ... /lightbox/


ja täältä http://www.elizabethancostume.net/ löytyy yleisesti kaikkea
Kantti kirjoitti:Mielestäni qMp on aika jännän äärellä kommentoidessaan.
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Värväys”