Bambumiekat kokeiltuna, mielipiteitä

Taisteluvälineet, niiden rakentaminen.
Vastaa Viestiin
Avatar
JonTzu
Sotahuuto '11 -järjestäjä
Viestit: 2966
Liittynyt: Tiistai, 31.01.2006 20:27
Paikkakunta: Helsinki

Bambumiekat kokeiltuna, mielipiteitä

Viesti Kirjoittaja JonTzu » Torstai, 01.03.2012 22:54

Vein Orivedelle treenileirille mukanani kaksi tuuman paksusta bambusta tehtyä kahdenkädenmiekkaa ja annoin ihmisten testata niitä. Toistakymmentä ihmistä ehti käyttää niitä viikonlopun aikana. Bambusta tehdyt varsiaseet ovat jo sallittuja joten halusin kokeilla josko kahdenkädenmiekkojakin saisi bambusta toimivina. Pehmusteet lyömäpuolella olivat 2*15mm, pistokärjistä tein liiankin pitkät ja niitä sai korjata kerta toisensa jälkeen viikonlopun aikana.

En tehnyt aseita sillä ajatuksella että ne on pakko saada läpi, halusinpahan vain että tämäkin kokeillaan. Nyt tapahtuman jälkeen voidaan summata tuntoja miekkojen suhteen.

Omat tunnelmani olivat seuraavat:

+Rungot olivat halpoja.
+Miekoista tuli kevyitä -> massa ruhjoo kohdetta vähemmän.
+Miekkojen rungot kestivät viikonlopun verran mätkettä hienosti.

-Miekoilla saatiin aikaan useampi osuma jotka aiheuttivat selvästi kipua kohteelleen kun lyönnin pääsi tekemään vapaasti kohteen huomaamatta.
-Erityisesti pistoissa bamburunko ei jousta turhia.

Yhteenveto tunnelmistani oli että bambukahdenkädenmiekat ovat kovempia aseita kuin monet muut. Lähin vertailukohta niille ovat bambuvarsiaseet. Kahdenkädenmiekkaa käytetään lyhyellä otteella niin että miekat pääsevät joustamaan melko paljon verrattuna bambusta tehtyihin varsiaseisiin.

Omat tuntemukseni olivat kokonaisuudessaan ristiriitaiset. Toisaalta miekat pysyivät hyvin kasassa toisin kuin juuri mitkään kahdenkädenmiekat jotka eivät ole mistään mörköputkesta tehtyjä. Toisaalta taas tuntui että miekoilla sai joskus kipua aikaan ja siitä en pitänyt. Mietin kuitenkin myös oliko kyse lyöntikulmistani, pääsin lyömään kahdenkädenmiekoilla osumia yllättävistä paikoista mikä voi aina satuttaa.

En todellakaan osaa verrata tuon miekan impaktia kunnolla. Paikalla olleista kahdenkädenmiekoista kevyet sattuivat selvästi vähemmän kun annoin lyödä niillä itseäni. Pari paikalla ollutta mörkökahdenkädenmiekkaa taas olivat pahemman tuntoisia. Yksi näistä mörkömiekoista ei saanut käyttölupaa joten ne heiluivat selvästi sallittavuuden rajoilla.

En oikein osaa tämän kokeilun pohjalta puoltaa enkä vastustaa bambua kahdenkädenmiekoissa. Jos ei muuta keksitä voin tuoda miekat taas Noxboon paikalle testattavaksi.

Mitkä tuntumat muille jäivät aseista? Niin käyttäjinä kuin iskun saajinakin?
"Harjoittelemalla hyvä tulee."
Avatar
PattiJalka
Marsalkka
Viestit: 2390
Liittynyt: Lauantai, 05.04.2008 19:22
Paikkakunta: Ylöjärvi

Viesti Kirjoittaja PattiJalka » Torstai, 01.03.2012 23:04

Sanotaan niin etten huomannut eroa. Ehkä ratkaisevampana tekijänä joihinkin kovempiin iskuihin on Teikäläisen vähän miehisempi lyöntitapa moniin muihin verrattuna.

Toisaalta olen kyllä periaatteessa bambua vastaan, kunnes saan tehdä omat yhdenkädenmiekkani lasikuidusta että pysyisi perässä tässä kehitys-sodassa... Jo PVCstäkin saa ihan naurettavan kevyita 2h miekkoja, bambusta saa jo sellaisia keppejä jotka kuuluvat mun silmissä siihen facerollwtf-luokkaan jota ei vielä muutama vuosi sitten tarvinnut miettiä.
Mutta se on ehkä eri keskustelu ja tää on vain mun nillitystä kun en osaa.

Edit. Nyt tulikin mieleen että sainpas yhdestä päänsäryn, osuma ei kuitenkaan tuntunut sillä hetkellä erityisen kovalta, ilmeisesti jotain jännää siinä silti tapahtui.
Viimeksi muokannut PattiJalka, Torstai, 01.03.2012 23:34. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Kuvaajana Juha-Matti Marjamaa
Avatar
Peltokorppi
Marsalkka
Viestit: 2442
Liittynyt: Torstai, 14.06.2007 21:10
Paikkakunta: Jykylä

Viesti Kirjoittaja Peltokorppi » Torstai, 01.03.2012 23:28

No pauski testas muhun tosita niin sain elämäni emsimmäisen puujalan pofferista. Ei ollu kova lyönti edes. Sitten testasin pauskiin ja kärki hajos. Iteasiassa tais hajota aika monta kertaa leirin aikana?
"Can you quack
Can you quack like a duck when you suck"
Avatar
Triks
Herttua
Viestit: 956
Liittynyt: Torstai, 03.01.2008 02:42
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja Triks » Torstai, 01.03.2012 23:41

Sain pari ikävän tuntuista osumaa lauantaina tuollaisesta bambumiekasta. Molemmilla kerroilla isku tosiaan tuli hyvinkin yllättäen, ensimmäisen jälkeen selkää vihloi hyvän tovin, mutta osuma ei kuitenkaan estänyt matsaamista. En ole kuitenkaan varmaankaan koskaan saanut selkääni niin kivuliasta osumaa bofferista. Toinen osuma oli (pisto?) kasvoihin, ei miellyttävältä tuntunut sekään. Nyt kun asiaa mietin, kirpeimmän tuntuiset pistot ovat kyllä poikkeuksetta tulleet bamburunkoisesta aseesta.

Kokeilin myös tuollaista miekkaa yhden skenaarion ajan, ase oli kevyt käyttää enkä saanut lyödyiltä minkäänlaista palautetta. Kiinnitin huomiota lyöntivoimaan enkä tehnyt lainkaan pistoja, tosin.
Avatar
JonTzu
Sotahuuto '11 -järjestäjä
Viestit: 2966
Liittynyt: Tiistai, 31.01.2006 20:27
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja JonTzu » Torstai, 01.03.2012 23:42

Peltokorppi kirjoitti:No pauski testas muhun tosita niin sain elämäni emsimmäisen puujalan pofferista. Ei ollu kova lyönti edes. Sitten testasin pauskiin ja kärki hajos. Iteasiassa tais hajota aika monta kertaa leirin aikana?
Ne kärjet olivat aivan huonot. En osaa rakentaa siroja ja paikallaan pysyviä pistokärkiä. Varmaankin olisi pitänyt laittaa lasikuituteipit muiden teippausten alle niin teipit olisivat repeilleet vähemmän.
"Harjoittelemalla hyvä tulee."
Haiden
Sotalordi
Viestit: 1393
Liittynyt: Maanantai, 02.04.2007 08:33

Viesti Kirjoittaja Haiden » Torstai, 01.03.2012 23:58

Vaikka miekkat olivat ihmilliset bambuksi niin ei. Kun käytin miekkaa varoin koko ajan lyömästä kovia lyöntejä, mutta jos edes pikkusen innostui lyömään kovempaa, niin olisi tullut aikaseksi kipua.

Tähän viellä lasketaan bambun vaiheteleva paksuus, joka tarkoittaa että että paksuus+paino bambukepeissä vaihtelee. En olisi halannut saada yhtään osumaa pikkusenkaan paksummasta ja jäykkemästä zwaikasta.
Wanhan ajan kyytiketju
Archibald
Musiikki on elektroninen. Tästä ei keskustella.
Avatar
Par
Kreivi
Viestit: 466
Liittynyt: Maanantai, 05.07.2010 23:13
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Par » Perjantai, 02.03.2012 00:10

Ne jotka ovat kokeneet valkoisen zweikkani voisivat varmaan kirjoittaa siitäkin kokemuksensa. Sen pituus oli sitten vain 158cm.

Henkilökohtaisesti kukaan ei ole tullut siitä sanomaan.
Toistaiseksi poissa kentiltä. Paluuta odottaessa.
JP666
Sotalordi
Viestit: 1116
Liittynyt: Tiistai, 27.03.2007 17:48

Viesti Kirjoittaja JP666 » Perjantai, 02.03.2012 17:43

Kaikki kovimmat lyönnit mulla on tullut bambu vartisista aseista mun mielestä ne voitais ottaa varsiaseistakin pois. Ne hajottaa boffereita sisältäpäinkin ihan eritavalla kuin PVC. Eli vahva ei.
Eglardion
Kreivi
Viestit: 411
Liittynyt: Keskiviikko, 29.10.2008 11:12
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Eglardion » Perjantai, 02.03.2012 20:37

Itselläni on vain positiivisia kokemuksia bambuaseista, niin lyöjänä kuin lyöntien vastaanottajana. Bambuase ei fjongaa surrealistelle kaarelle kun on sidonnassa vastustajan kanssa. Tämän takia asetta on helpompi kontroloida.

Bambuaseet eivät mun mielestäni ole liian keveitä. Itse laitan 3 x 15 mm pehmusteet zweikkoihini. Riippumatta siitä onko runkona PVC vai bambuputki. Painoa PVC miekalle tulee huomattavasti, etenkin jos tekee tuplaputki virityksen, mikä on lähes pakollinen jos haluaa että se kestää edes muutaman skenun verran. Puhumattakaan aseen fjongauksesta. Vaikka bambuase ei taivu läheskään yhtä paljon kuin PVC ase niin esim. kovat pistot on helppo ehkäistä paremmalla kärkipehmustuksella.

Yksi hyvä vaihtoehto on laittaa nippuohuita bambukeppejä pvc putken sisään. Ne jäykistävät rakennetta sopivasti, eli hieman vähemmän kuin 30mm bambutanko. Onglemana on että paino lisääntyy. Minun mielestä se että ase on kevyt on ainakin turvallisuusnäkökulmasta vain hyvä asia. Kaikkein pahimmat tällit olen saanut hilpareista joissa on älyttömän paksu putki. Se että ase on hitusen nopeampi ei minun mielestäni ole paha asia. Loppujen lopuksi se on käyttäjästä kiinni kuinka nopeasti se ase liikkuu.
There is no good, no evil - Only decisons and consequenses.
Pyry Veteli
Sotahuuto '10 -järjestäjä
Viestit: 889
Liittynyt: Perjantai, 09.05.2008 11:39
Paikkakunta: Helsinki/Sonkajärvi, Iisalmen Gallia Cisalpina

Viesti Kirjoittaja Pyry Veteli » Maanantai, 05.03.2012 00:58

Tikkunippu muoviputken sisällä on imo paras kompromissi jouston ja hallinnan välillä. Ase pysyy vielä kevyenäkin. Jos älyää jättää erikseen tulpatun (ja fiksatun) nipun vähän matkaa kärjestä niin ei ole pelkoa siitä että se söisi itseään kärjen läpi.

En ole kokeillut paksua runkobambua yksinään, paperilla vähän epäilyttää mutta toistaiseksi se nyt on vaan mutuilua.
''Irschrikstu gerne/ keyn fechten nymmer lerne''
...missä rahat ja miks minua oikein kutittaa?
Pahistonttu
Kuningas
Viestit: 3422
Liittynyt: Maanantai, 20.03.2006 21:56
Paikkakunta: Porvoo

Viesti Kirjoittaja Pahistonttu » Maanantai, 05.03.2012 12:22

Bambun, kuten kaikkien muidenkin materiaalien ominaisuudet riippuvat paljon tavaran määrästä ja muodosta. Jos tuuma on liikaa, kokeillaan 20 milliä... Lähtökohtaisesti en kieltäisi bambua 2k-miekoista, mutta tutkimusta vaatii, se, millainen bambu siinä tehtävässä toimii. Omassa bambumiekassani on 32mm pp putki, jonka sisään on valettu lyhyempi pätkä bambua ja polyuretaania. Joustaa, on kevyt ja toimii. Rakenne on tosin äärimmäisen työläs valmistaa.

Olisiko kenelläkään intressiä kokeilla nippua ohuita bambukeppejä kutistesukan sisälle kapseloituna?
Hän, joka sitoutuu kunniaan on hävinnyt jo ennen taistelun alkua.
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Aseet ja panssarit”