Golemit ja muut möröt

Hauhon Härkälinnalla 12.-14.8.2011 (http://nivaro.fi/fantasybattle)
Gebu
Herttua
Viestit: 544
Liittynyt: Keskiviikko, 01.11.2006 18:48
Paikkakunta: Espoo

Golemit ja muut möröt

Viesti Kirjoittaja Gebu » Maanantai, 15.08.2011 23:22

Mitä mieltä muut ovat olleet golemeista? Entäpä golemit muitten osallistujien suhtautumisesta teihin? Laittakaa mielipiteitä aikaisemmiltakin vuosilta, niin saadaan enemmän mielipiteitä ja näkemyksiä.

Hirvihän oli golemi säännöiltään. Koostui nahkatakista, johon oli kiinnitetty vaahtomuovia ja tekoturkista. Pää oli kanaverkkoa ja paperimassaa, sekä yllättäen tekoturkista. Jalat tehtiin torstaiaamuna kakkosnelosesta, plus ylijäämäpaloista levennys, että olisivat olleet mahdollisimman tukevat. Tästä huolimatta meno oli kuin Bambilla jäällä. Tässä syy, miksi Hirveä ei nähty juuri kentällä enempää kuin lauantain skenuissa. Saatika metsässä.

Linnan pihalla oli kuitenkin sen verran tasaista, että siellä jalkojen kanssa kykeni kulkemaan helpommin. Paitsi siinä heti portin kohdalla olevassa mäessä. Asiaahan ei helpottanut se, että kaikki keihäät koittavat kilpaa torpata meikäläisen taakse päin. Alamäkeen.

Lisäksi, jalat pois otettuani tein Moo-rushin sisään, eli viimeisen skenaarion toinen yritys Hirvellä. Vastaan tuli juuri ennen skenaarion loppua keihäsmies, joka väen väkisin tuli syliin ja tikarilla torppasi varsin ikävästi naamaani. Eli sen turvan alle. Jälkikäteen sanoi, että "Joo, eihän siitä mitään hyötyä ole yrittää tappaa, mutta pitipähän yrittää".

Mikä siinä on, ettei ymmärretä, että kun kaveri on 25cm korkeammalla kuin normaalisti, hankalassa maastossa, etkä voi peliteknisesti tehdä sille vahinkoa, niin pitää silti hakata olan takaa? Oletusarvoisesti ihmiset on nähnyt vaivaa niiden pukujen eteen, eivätkä toivo niiden menevän paskaksi, itsestään puhumattakaan?
Norretian äänitorvi
Avatar
MrBigMr
Sotalordi
Viestit: 1085
Liittynyt: Torstai, 01.06.2006 11:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Golemit ja muut möröt

Viesti Kirjoittaja MrBigMr » Tiistai, 16.08.2011 00:07

Gebu kirjoitti:Mikä siinä on, ettei ymmärretä, että kun kaveri on 25cm korkeammalla kuin normaalisti, hankalassa maastossa, etkä voi peliteknisesti tehdä sille vahinkoa, niin pitää silti hakata olan takaa? Oletusarvoisesti ihmiset on nähnyt vaivaa niiden pukujen eteen, eivätkä toivo niiden menevän paskaksi, itsestään puhumattakaan?
Ehkä se on jotain rotumuistin pohjalta kumpuavaa, alkukantaista ja vasemmistolaista herrasvihaa, kun pitää yrittää väkisin, vaikkakin ihan turhaan, tuoda alas kaikki, jotka seisovat yläpuolella.

Juu, kyllähän noita mörköjen hakkausta oli tänä vuonna ihan perhanasti. Itse en siihen ryhtynyt, kun ei siitä ollut mitään hyötyä, enkä tietysti halunnut pistää toisten kamoja paskaksi. Kyllä se nahka ja teräs kestävät enemmän niittiä kuin styroksi ja liima.

En muista että ekana vuonna Bubbaa olisi hakattu kuin vierasta sikapossua. Yleensä väki vain lakosi sen tieltä.
Beatings will stop once morale improves.
Avatar
Par
Kreivi
Viestit: 466
Liittynyt: Maanantai, 05.07.2010 23:13
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Par » Tiistai, 16.08.2011 00:27

Golemit ovat jees, niitä ja muita jänniä erikoisyksikköjä on kiva nähdä. Kuten ihmissusia edellisenä vuonna. Minusta oli vähän harmikin, ettei tänä vuonna ollut kuin kaksi varsinaista erikoisyksikköä. Jos vastaavanlainen tapahtuma vielä järjestetään niin voi olla että tämä urheiluboffaaja jopa proppautuisi joksikin hauskaksi olennoksi!

En osallistunut golemien hakkaamiseen, mutta sehän kuuluu osaltaan tunnelmaan että hakataan vaikkei vaikutusta olisi. Pelkän fiilistelyn vuoksihan sitä tehdään ja olisi outoakin, jos jonkun annettaisiin vapaana kävellä, jos yritetään pitää illuusiota eeppisestä taistosta. Vahingoittamiseen pyrkiminen on toki väärin.
Avatar
Joensuu
Herttua
Viestit: 665
Liittynyt: Torstai, 11.09.2008 17:13
Paikkakunta: Tuusula
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Joensuu » Tiistai, 16.08.2011 00:39

Tästähän kuulutinkin lauantaina, kun sitä Lumenorin golemia hakattiin kaksin käsin niin että pellit meni ryttyyn...

Ois voinu tajuta kuuluttaa uudelleenkin ja vielä erikseen huomauttaa et tajuuttehan te että siellä on ihminen sisällä, ei mikään oikea paholaisen hirvi..
Ragriam
Nostoväki
Viestit: 8
Liittynyt: Tiistai, 25.01.2011 00:19

Re: Golemit ja muut möröt

Viesti Kirjoittaja Ragriam » Tiistai, 16.08.2011 01:18

Gebu kirjoitti:Mitä mieltä muut ovat olleet golemeista? Entäpä golemit muitten osallistujien suhtautumisesta teihin? Laittakaa mielipiteitä aikaisemmiltakin vuosilta, niin saadaan enemmän mielipiteitä ja näkemyksiä.
Lumenorin golem oli mahtava! Muistelen vieläkin lämmöllä metsän risk-skenaariota jossa gobbot sattuivat saamaan kontrollerin, voi sitä riemun ja hyppelyn määrää.
Gebu kirjoitti:Linnan pihalla oli kuitenkin sen verran tasaista, että siellä jalkojen kanssa kykeni kulkemaan helpommin. Paitsi siinä heti portin kohdalla olevassa mäessä. Asiaahan ei helpottanut se, että kaikki keihäät koittavat kilpaa torpata meikäläisen taakse päin. Alamäkeen.
Puhut nyt skenaariosta, jossa koko idea oli pitää vastustaja portin ULKOPUOLELLA, miten itse suosittelisit pullonkaulaa pideltävän jos sieltä tulee vastaan mörkö jota ei kykene tappamaan?? Mielestäni puolustajat tekivät juuri sen ainoan strategisesti oikean ratkaisun mitä voivat, eli pitivät sinut mahdollisimman kaukana tönimällä taaksepäin. Sama olisi tehty vaikka ei niitä ylimääräisiä "puukenkiä" sinulla olisi ollutkaan. En ymmärrä miksi piti ottaa golem esiin, kun puolustajilla ei kuitenkaan ollut edes sotakonetta, millä mörköjä saisi tapettua. Jos olisit päässyt sisään, olisit tappanut meistä kaikki.
Gebu kirjoitti:Mikä siinä on, ettei ymmärretä, että kun kaveri on 25cm korkeammalla kuin normaalisti, hankalassa maastossa, etkä voi peliteknisesti tehdä sille vahinkoa, niin pitää silti hakata olan takaa? Oletusarvoisesti ihmiset on nähnyt vaivaa niiden pukujen eteen, eivätkä toivo niiden menevän paskaksi, itsestään puhumattakaan?
Mitä tähänkin sanoisi, viimeinen skenu, kukaan ei halua kuolla, jos tulee golem jota ei voi tappaa, ei voi mennä pakoon, niin jokainen taistelee ja pitää sen kauempana, perusjärkeä mielestäni. Jos hirvi olisi ollut avoimessa maastossa, olisit säästynyt varmasti turhalta päänvaivalta. Ymmärrän kyllä että golem vaatii paljon vaivaa, mutta kuka haluaa kuolla eppisimmässä taistelussa ettei vaan riko toisen paperimassatyötä?
Gebu kirjoitti:Lisäksi, jalat pois otettuani tein Moo-rushin sisään, eli viimeisen skenaarion toinen yritys Hirvellä.
Jos hirvestä sai jalat pois ja turvallisen heti alkuun, miksi ehdottomasti halusit puukengät jalkaan, kun tiesit kuitenkin että kapistus on hutera?
Avatar
Azor
Ylläpito
Viestit: 1442
Liittynyt: Keskiviikko, 25.01.2006 03:44
Paikkakunta: Vantaa
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Azor » Tiistai, 16.08.2011 10:11

Ymmärrän kyllä että golem vaatii paljon vaivaa, mutta kuka haluaa kuolla eppisimmässä taistelussa ettei vaan riko toisen paperimassatyötä?
Aina tulee uusia taisteluita. Mielummin pelataan herrasmiespeliä, eikä hajoteta toisten kamoja.
En ymmärrä miksi piti ottaa golem esiin, kun puolustajilla ei kuitenkaan ollut edes sotakonetta, millä mörköjä saisi tapettua
Myös NPC sai tapettua tarvittaessa Golemin.
Der Dexter
Soturi
Viestit: 32
Liittynyt: Maanantai, 29.06.2009 22:31
Paikkakunta: Espoo

Re: Golemit ja muut möröt

Viesti Kirjoittaja Der Dexter » Tiistai, 16.08.2011 13:12

Ragriam kirjoitti:kirjoitti kaikenlaista
niin, onhan se aina välillä "tapella" jotain kuolematonta vastaan, kun omat iskut ei tepsi. on olemassa myös tekniikka, jota kutsutaan torjumiseksi, jolla todistetusti saa tulosta aikaan. itsehän siis olin varmaan tapahtuman ikävin vastus gomeleille, kun eivät hekään minulle mitään osumaa voineet tehdä, joten se oli aika pattitilanne. Itse kuitenkin pyrin torjyumaan eeppisesti miekalla, ja täytyy myöntää, että kyllä siinä sai ihan töitä tehdä, että sai sen sahanterän kääntymään sivuun jottei osumaa tulisi.
Mutta kyllä niitä vastaan pystyi pärjäämään, kunhan sen vierellä ei ollut paria kaveria, jotak oikeasti sinua sitten tappaisivat, ei se komeli kuitenkaan mikään pikamatkan juoksija ole.

mutta kyseessähän on enempi fiilistelytapahtuma, ja kyllä se sieltä linnalta käsin varmasti näytti eeppiseltä kun hirvivaara sinkoaa kohti vihua, ja itse epäilen pihvilihan aiheuttaneen tappion tai kaksi, tuskin sitä enempää, joten kovinkaan broken kamasta lienee kyse (tasapainollisesti nuo oli pahempi viime vuonna, ja muutenkin kovin huonoja pelitasapainon kannalta, etenkään linnassa). Ja toisaalta, eipä varmaan paljoa Minas Tirithinkään puolustajat arvostaneet kymmenien röllien rynnäkköä porteista sisään, kun ovat aika broken tech =)

Itse tykkäsin tämän vuoden Golemista, ja etenkin se että sillä oli yksi lyövä ase, teki siitä sopivan hallittavan, ettei se tappanut triviaalisti kaikkea ympäriltään, mutta oli kuitenkin tekijä tapahtumassa, lisäksi se oli kovin hyvin tehty, ja näytti pirun hyvältä. olisin nähnyt että jokin steam-cannon toisessa kädessä olisi ollut aika veto...

ja jos se gomeli pitää pysäyttää, niin voihan siihen laittaa keihäät nojaamaan, ja vain pitää vastustava voima jottei se etene, eikä tähdätä sen kaatamiseen. adrenaliinia ja huumaa, tiedetään, mutta ajatuksena mahdolliselle ensi kerralle, onhan noiden isojen ötöjen toteutus ja säännöt kovin vaikeita
Aliquando insanire iucundum est
Avatar
MrBigMr
Sotalordi
Viestit: 1085
Liittynyt: Torstai, 01.06.2006 11:17
Paikkakunta: Kuopio

Viesti Kirjoittaja MrBigMr » Tiistai, 16.08.2011 14:11

Jostain hankkisi sumo-puvun ja jotkin Hulkin vaahtomuovinyrkit käsiin, ja tekisi flesh golemin.

Tai ideani jo ekalta vuodelta: Entti. Maastopuku päälle, jokin iso tötsähattu oksilla, naamioverkkoa päälle ja vaahtomuovista isot oksamaiset kädet. Vähän teippaa paikan päällä risuja lisukkeiksi. Sitten jotan villaa naamaan ja nimeää sen Naavarappaksi. Pistäisi vielä, että se aloittaisi jostain pusikosta ja se pitäisi herättää, ennen kuin se voi alkaa riehua.
Beatings will stop once morale improves.
Avatar
Luna Guardian
Ritari
Viestit: 66
Liittynyt: Sunnuntai, 02.09.2007 00:35
Paikkakunta: Espoo

Re: Golemit ja muut möröt

Viesti Kirjoittaja Luna Guardian » Tiistai, 16.08.2011 18:00

Ragriam kirjoitti:
Gebu kirjoitti:Mitä mieltä muut ovat olleet golemeista? Entäpä golemit muitten osallistujien suhtautumisesta teihin? Laittakaa mielipiteitä aikaisemmiltakin vuosilta, niin saadaan enemmän mielipiteitä ja näkemyksiä.
Lumenorin golem oli mahtava! Muistelen vieläkin lämmöllä metsän risk-skenaariota jossa gobbot sattuivat saamaan kontrollerin, voi sitä riemun ja hyppelyn määrää.
Ensin: Kiitoksia kehuista, golemina oli erittäin mukavaa, etenkin kun näki ihmisten reaktion kun saivat Nemesiksen kontrolliin.

Toiseksi: Toisaalta golemina olosta meni maku melkein heti ensimmäisessä skenaariossa. Molemmat savupiiput lyötiin irti selästä, toinen hartiapanssari lyötiin irti varsinaiskiinnikkeistään (onneksi oli kaukaa viisas ja asensi varajärjestelmiä) ja kahden käden heijareita tuli joka suunnasta jatkuvasti. Tilanne parani jonkin verran yleisen ilmoituksen jälkeen, ainakin hetkeksi.

Kolmanneksi: Golemien säännöt tuntuivat olevan hukassa vähän kaikilla, myös golemilla itsellään. Onko golemi sotakone? Osa järjestäjistä sanoi juu ja osa sanoi ei. Golemin taistelutehoa rajoitettiin ehkä hieman liikaakin kun siltä otettiin lopullisesti sotakonesäännöt pois (golemihan oli tähän asti ollut vain Lumenorilla, kaikkein pienimmällä joukolla jossa puolet porukasta lähinnä veti kesäteatteria pitkin taistelukenttää, minimoiden oman tehopanoksensa). Mutta nämä ovat vain omia näkemyksiä. Vielä yksi palaute pelintoimitsijoille, golemille voi toki sanoa monta kertaa että kontrollerin tulee olla lähempänä, mutta hyödyllisempää olisi ollut ilmoittaa se koko kansalle. Kaasunaamarin takaa on hyvin haastavaa nähdä ympärilleen jo ilman linssien huurtumista ja näkökentän peittäviä hartialevyjä.
Si vis pacem para bellum
Gebu
Herttua
Viestit: 544
Liittynyt: Keskiviikko, 01.11.2006 18:48
Paikkakunta: Espoo

Re: Golemit ja muut möröt

Viesti Kirjoittaja Gebu » Tiistai, 16.08.2011 23:04

Ketjun perimmäinen tarkoitus olis itse asiassa koota ajatuksia golemeista yms tuleviin tapahtumiin, että niiden rakentelijat ja, toivon mukaan, järjestäjät voisivat lukea ihmisten näkemyksiä. Kuin myös ideana oli tuoda esille golemien saamaa turhaa väkivaltaa, juurikin Luna Guardianin mainitsemia heijareita.

Jalat olivat Hirvellä sen takia, että se tosiaan oli niiden ansiosta pidempi kuin muut, vaikkakin hidasti sitä. Itseäni ei haitannut Hirven tehottomuus, koska fiilis oli mahtava, ja mitä sain palautetta, oli muidenkin mielestä. Mutta jos olisin tiennyt että niiden(jalkojen) käyttäminen vapauttaa muut oikeudesta käyttää järkeään olla vahingoittamatta muita osallistujia, olisin polttanut mokomat iltanuotiolla.

Epäilen ettei kukaan, joka on tehnyt hienon puvun tai vastaavan Fabaan, ole ajatellut saavansa sillä huomattavaa pelillistä etua. Juu, kuolematon paitsi sotakoneet yms, mutta jos itse olisin halunnut saada aikaiseksi tappoja, olisin laittanut päälle Sohusettini. Golemeilla ja muilla vastaavilla tuodaan tapahtumiin fiilistä, ja hienoja elämyksiä. Kuten varmasti goblinit olivat innoissaan tapettuaan Hirven eräässä kentässä. Itsekin nautin kyseisestä tapauksesta.

Lisäksi, mitä tulee sotakoneisiin viimeisessä skenaariossa, olisin jatkanut menoa ekan sisääntulon jälkeen, ellei joku olisi tullut sanomaan että minuun osui sotakone. Kysyin vielä sisäpuolella hetken odoteltuani ulospääsyä, että oliko teillä sotakonetta, kuulemma oli, vaikken sitä nähnyt. Ja tosiaan, NPCt.
Norretian äänitorvi
Avatar
Par
Kreivi
Viestit: 466
Liittynyt: Maanantai, 05.07.2010 23:13
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Par » Tiistai, 16.08.2011 23:15

Haluaisin nähdä useita ihmisiä käyttäviä hökötyksiä, kuten vaikkapa jättitoukan. Sellainen karnevaalityylinen, vähintään kolme ihmistä sisään ja leuat joita liikutella kaksin käsin. Ja sotakonesäännöt puraisuille niin olisi käyttöäkin!
Avatar
MrBigMr
Sotalordi
Viestit: 1085
Liittynyt: Torstai, 01.06.2006 11:17
Paikkakunta: Kuopio

Viesti Kirjoittaja MrBigMr » Keskiviikko, 17.08.2011 00:56

Par kirjoitti:Haluaisin nähdä useita ihmisiä käyttäviä hökötyksiä, kuten vaikkapa jättitoukan. Sellainen karnevaalityylinen, vähintään kolme ihmistä sisään ja leuat joita liikutella kaksin käsin. Ja sotakonesäännöt puraisuille niin olisi käyttöäkin!
Kuva
Beatings will stop once morale improves.
Avatar
Par
Kreivi
Viestit: 466
Liittynyt: Maanantai, 05.07.2010 23:13
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Par » Keskiviikko, 17.08.2011 01:20

Voittajan valinta
Lorach
Kreivi
Viestit: 338
Liittynyt: Perjantai, 25.04.2008 08:16
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Lorach » Keskiviikko, 17.08.2011 14:38

Sellaisen mummopyörähökötyksen päälle rakennettu lohikäärmekehikko, ja leukoja väännellään kaksin käsin auki ja kiinni.
Kidassa myös paineilmaputki, mikä ampuu oranssia kangasta epäonnisten päälle simuloiden tulta.
Sitte äänentoistolla semmosia hienoja lohikäärmeen mölinöitä ;3

Pitäs vaan olla kunnon maastovekotin, että se sulavasti jossain niityllä kulkisi.

Tai vastaavasti kiinalainen karnevaalilohikäärme missä sama pointti. Etummainen ohjaa leukoja, toinen liekkitykkiä ja loput hihhuloivat kropan sisällä. Tällä vois melkein mennä metsässä, ellei joku kompastu ;D



edit: vielä mummopyörä millaista tarkoitin http://kauppa.apu-lahde.fi/WebRoot/Kaup ... _00E4_.jpg
Viimeksi muokannut Lorach, Torstai, 18.08.2011 09:30. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Avatar
Joensuu
Herttua
Viestit: 665
Liittynyt: Torstai, 11.09.2008 17:13
Paikkakunta: Tuusula
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Joensuu » Torstai, 18.08.2011 00:16

Lorach kirjoitti: Tällä vois melkein mennä metsässä, ellei joku kompastu ;D
Älä ny, mähän fillaroin järkkärinä sujuvasti metsään viemään radiopuhelimia ja energiajuomia. :P

Muutamat katto kyllä aika hämmästyneinä ku punatabardinen mies tulee Adelen kodan suunnalta aina syvemmälle metsään punaisella Tunturin mummopyörällä :P
Der Dexter
Soturi
Viestit: 32
Liittynyt: Maanantai, 29.06.2009 22:31
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Der Dexter » Torstai, 18.08.2011 10:16

noh, gomelejahan on ollut mukana joka vuosi, ja säännöt ovat olleet kovin villejä:

Bubbahan räjäytti potin ekana vuonna, mutta en muista oliko se nyt iskusta tappava vai ei, hidas se oli kuin synti, ja oli tosiaan riippuvainen goboista sen ympärillä. Mokomat tupasivat juoksemaan karkuun jos lähellä ei ollut örkkejä, tai lähellä oli vihollisia.
oli puku vissiin kovin pehmyttä materiaalia, kun se vieläkin oli pojilla mukana 3. vuotta, mutta kyllä ainaskin ekana vuonna sitäkin taottiin mitä sivusta kattelin.

Tokana vuonna noita gomeleita olikin sitten 2-3, joista lähinna jonkun "kivikasan" kanssa ottelin. tämä olikin jo paljon nopeampi, otti sprinttejä sekä liikkui muutenkin sulavammin, eli puku oli oikeasti hyvin ja ergonomisesti tehty. lisäksi molemmat kädet olivat aseita, joten lyöntiteho oli oikeast varsin hyvä, kun heilutteli käsiään kuin innokas kana.
joku toinen gomeli oli kovin samankaltainen muistaakseni, ei ehkä yhtä nopea. Tänä vuonna gomelit olivat etenkin linnalla erittäin suuri ongelma, sillä gomeli yksin kykeni pitämään koko porttia, kunnes vasta vikoissa skenuissaniitä telottiin sotakoneiden ja moottorisahojen toimesta =)

tämän vuoden steam-gomel oli oikein mukava näky, ja useaan otteeseen sitä vastaan torjuinkin, eikä tuntunut mitenkään liian optimuidulta, kuten sprinttaava kivigolem edelliseltä vuodelta. Suuri ero myöskin, että tämä laitos löi vain yhdellä kadellään, joka teki blokkaamisen mahdolliseksi. Hirven nyt näin vikassa linnassa, joten siitä osaa sanoa muuta kuin että hirvisoppaa taisi olla skenun jälkeen tarjolla, joku rynnäkkö keskelle vihollista ja miljoona asetta vastaan.

Jatkossa ehdottomasti tykkäisin tuollaisia nähdä, hyvin tehtyjä sekä fiiliksellä väsättyjä. Säännöiksi ehdottaisin edelleen kuolemattomuutta, sillä muuten niitä lyödään ja innolla, ja se luo tosi isoa pelillistä vaikutusta jo itsessään. Tietty hitaus mielestäni kuuluu asiaan, ei sellainen lyhyt sprinttikään kauhean fluffikasta ole, ja muutenkin menee nopeasti maku.
Se, että on vain yksi lyövä ase, oli erittäin hyvä. Moottorisaha gomelilla oli sen verta painava, että sitä sai torjua ihan tosissaan, ja silti saattoi tulla läpi (tosin itsehän seisoin kilven takana suojassa). Yksi eeppisempi meisseli tai mela tai keppi, jonka lisäksi vaikka kilpi (vaikkei tarvitsekaan), tai tekee siitä kahden käden eeppisyysmelan. Missään nimessä se, että osuma golemista tappaa, ei toimi, mutta kunhan sitä pystyy aseilla ja kilvillä torjumaan, niin se on hyvä, tehköön vaikka panssareista ja kestopisteistä pilkkaa, mutta kyllä se pelkkä kuolemattomuus on jo iso etu.

ja lopuksi pitää kyllä todeta, että kun gomeli RYNNÄKÖI päin, niin kyllä ihmismieli tällaisessa tapahtumassa siihen reagoi voimalla, aggressiooon agressiolla, se on vain kovin luontaista. hitaasti portista sisään kävelevä otus ei ihan samoja tuntemuksia herätä, onko se sitten turvallisempaa, en tiedä, mutta en ihmettele että miksi hirvestä haluttiin kebabia heti vastapalloon, kun se sieltä hirrrveällä tahdilla tuli. Muutenkin, on se uskomatonta että jengi haluaa kuolemattomia otuksia takoa, ilmeisesti ihan voimalla.

ja myönnetään, kyllähän minäkin sitä gomelia löin kerran tai pari, yritin päähän kopauttaa kiusaksi, mutta en missään nimessä voimalla tai paikkoihin joista propit olivat jo valmiiksi runnotut, käsivarteen ja torsoon, jossa oli tasaista ja kestävä näköista. mutta kyllä se reaktio lyödä takaisin on aika selkäytimessä, ei sillai ihme, mutta kai se jengi sitten on niin laumaeläimiä, että kun viereinen kaveri lyö, niin kai sitten minäkin pari kertaa, josta seuraa nämä gomelin rutatut metalliset varusteet.
Aliquando insanire iucundum est
Avatar
saloneju
Keisari
Viestit: 5706
Liittynyt: Keskiviikko, 19.04.2006 23:26
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja saloneju » Torstai, 18.08.2011 10:27

MrBigMr kirjoitti:
Par kirjoitti:Haluaisin nähdä useita ihmisiä käyttäviä hökötyksiä, kuten vaikkapa jättitoukan. Sellainen karnevaalityylinen, vähintään kolme ihmistä sisään ja leuat joita liikutella kaksin käsin. Ja sotakonesäännöt puraisuille niin olisi käyttöäkin!
Kuva
Me puhuttiin paikan päällä 8-kätisenä Shivana osallistumisesta jos vastaava tapahtuma joskus tulisi. :D
"Kerron Veljesten legendaarisista uroteoista, kuinka vaari nuoruuden päivinään teki motin puita vartissa ja muori keitti niin maukasta puuroa, että puutkin heräsivät henkiin sitä maistelemaan.."
Parturi
Nostoväki
Viestit: 2
Liittynyt: Sunnuntai, 21.08.2011 16:09

Viesti Kirjoittaja Parturi » Sunnuntai, 21.08.2011 16:15

Golemit olivat mielestäni hienoja kapistuksia, niin Hirvi kuin Nemesiskin (taisin ampua teitä molempia Milleniumilla ;)). otti itseäkin teidän puolesta päähän katsoa kun jengi hakkaa kaksin käsin - ihan turhaan. Golemeista jäi vain mietityttämään kuoleminen ja sen selvyys; goblinit kävivät eräässä kenttäskenaariossa Nemesiksen luona pyörähtämässä millenium latingissa, osoitimme jopa vehjettä, kun joku sanoi sen olevan kuollut, kun se seisoi vaan paikallaan. käännyimme pois, ja kahta sekuntia myöhemmin golem uuden kontrollerinsa kanssa iski koko gobbolaumaa selkään. vähän meinasi harmittaa. olisiko golemeille mahdollista saada jokin hieman selkeämpi kuolemistapa, jos raatoliinoja on puvussa vaikea kaivella? :/
Avatar
Luna Guardian
Ritari
Viestit: 66
Liittynyt: Sunnuntai, 02.09.2007 00:35
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Luna Guardian » Maanantai, 22.08.2011 10:29

Varmasti on ja se on tuotekehittelyssä tälläkin hetkellä, mutta itse käytin sellaista järjestelmää että jos ei ollut kypärää ja kaasunaamaria päässä ja/tai istuin alas, olin kuollut. Kaikissa muissa tapauksissa ainoastaan kontrolleri oli poissa pelistä. Tuntui toimivan, mutta ilmeisesti ei kuitenkaan täysin
Si vis pacem para bellum
Viestiketju Lukittu

Palaa sivulle “Fantasy Battle III - Viimeinen Sinetti”