SH:n hengestä ja tapakulttuurista

Palautetta ryhmille ja järjestäjille. Jälkipelit, tulokset ja valokuvat.

Valvoja: Ylläpito

Avatar
Minardil
Herttua
Viestit: 664
Liittynyt: Tiistai, 21.03.2006 13:22
Paikkakunta: Helsinki

SH:n hengestä ja tapakulttuurista

Viesti Kirjoittaja Minardil » Tiistai, 06.07.2010 18:21

Kirjoittelin possufoorumille vähän ajatuksiani mutta koin että tämän postaaminen myös muiden nähtäville olisi hyvä idea.

On yksi juttu, mikä mun olisi pitänyt tajuta selventää paljon paremmin ja selkeämmin koko possuposselle, nimittäin konsepti herrasmiessika.

Possuilla on aina ollut maine hauskana ja riehakkaana ryhmänä, joka kuitenkin pelaa reilua peliä ja on hyvällä asenteella liikkeellä. Tänä vuonna musta kuitenkin tuntui, että joissain kohdissa läpän heittäminen muista ryhmistä meni jo huonohenkisen dissaamisen puolelle, esimerkiksi Rämän suhteen. Mulle yksi possuasenteen ydin on ollut sellainen "antaa kaikkien kukkien kukkia missä mudassa haluavat", ja kaikkinainen naureskelu muille ryhmille on ollut hyväntahtoista ja useimmiten vieläpä yhdessä näiden kanssa. "Teidän kilpimiehet on ihan liian kurinalaisia, mahtavaa!" ja silleen.

Mä olen koittanut kohdistaa oman läpänheittoni muiden ryhmien sellaisille tyypeille joita tunnen ja jotka tietävät, etten tarkoita pahaa. Välillä kuitenkin on tullut esitettyä oman porukan kesken turhan kovasanaisia arvioita muista. Mua huolestuttaa, onko mun tällainen käytökseni antanut huonoa esimerkkiä muille, etenkin vähemmän bofferiskenessä pyörineille. Kokonaisuudessaan Sotahuudon yhteisen hauskan henki porukoiden välillä ei tuntunut olevan yhtä voimissaan kuin aiempina vuosina, kovia sanoja kuului sieltä täältä.

Ensi vuodelle mä haluaisin näyttää omassa porukassani ja omalla porukallani hyvää esimerkkiä herrasmiesmäisyydestä, joka mulle tarkoittaa jotakuinkin näitä juttuja:

- Kunnioitusta kaikille ryhmille, vaikka ne olisivatkin pieniä, kokemattomia tai ampuisivat huonommin kuin me. Huomioiden tekeminen ja niiden soveltaminen taktiikassa on tietty hyväksi, mutta harrastajat eivät ole vihollisia, vaikka jossain skenussa vastakkain oltaisiinkin. Ilman hyviä vastustajia ei tappelusta tule mitään.

- Ollaan hyviä häviäjiä ja hyviä voittajia. Vaikka hävittäisiin omien liittolaisten hölmöilyjen, järjestäjien mokien tai ärsyttävien vastustajien takia, vedetään sitä zeniä sieluun ja pidetään oma päänalus puhtaana. Ja etenkin hyvä voittajuus olisi tosi olennaista, eli kun voitetaan joku ryhmä, ei ryhdytä ilkkumaan ja dissaamaan vaan hymyillään vienosti omalle taidolle ja tuurille ja kiitetään hyvästä matsista. Ei häpäistä tai ilkuta lippujen kaappaamisella, niin sitä tuskin tehdään takaisinkaan päin.

- Otetaan osumaa, annetaan osumaa. Ei berseköidä, huijata eikä aiheuteta tarpeettoman paljon kipua lyönneillä. Jos halutaan huomauttaa että hei, toi osui, niin tehdään se rauhallisesti ja ystävällisesti, ei naama punaisena mesoten (äänenvoimakkuuden nostaminen melun yli kuuluakseen ei ole sama asia kuin mesoaminen). Tai sitten vain lyödään uudestaan hyvässä hengessä.

- Pyydetään anteeksi ja puhutaan asia halki, jos jossain käy jotain ikävää mihin suuntaan tahansa. Muiden virheistä huomautetaan mielellään ryhmänjohtajalle jos tyyppi itse ei ole tiedossa ja silloinkin rakentavasti, vaikka olisikin sattunut. Jos itseä korpeaa liikaa niin pyydetään kaveria välittämään viesti.

- Läpänheitto, vitsit ja pilat eivät saa aiheuttaa pahaa mieltä tai vahinkoa muille tai heidän kamoilleen, siinä vaiheessa ne eivät enää ole hauskoja. Jos epäilyttää, mieluummin jättää tekemättä tai sanomatta kuin tulee merkityksi mulqvistiksi.

- Boffaaminen on yhteistyötä niin liittolaisten kuin vastapuolenkin kanssa, jotta saadaan mahdollisimman paljon hyvää ja hauskaa mättöä. Tämä on mulle yksittäisin tärkeä asia Sotahuudossa, minkä keksin. Suorastaan peruskivi. Kaikki muu, kilpailemisesta läppäilyyn lähtee tästä eteenpäin.

Vaikka se onkin jo aika wanha klassikko, ihmiset keskimäärin antavat samanlaista kohtelua kuin ovat kokeneet. Tänä vuonna meidän käytöksessä ja asenteessa oli joitakin tummia kohtia, mutta aion tehdä parhaani että ensi vuonna kaikki olisi paremmin. Jos kaikki saavat itselleen ja kavereilleen korostettua hyvää ja reilua käytöstä, kaikilla koko tapahtumassa on kivempaa.

Itsessäni huomaan, että jos tappelen puolisieluisesti enkä oikeasti anna kaikkeani oman ryhmän ja armeijan puolesta, mulla ei ole läheskään yhtä kivaa. Parhaimmat Sotahuutomuistoni ovat niitä, kun olen juossut kuin heikkopäinen, tapellut kuin piru ja kaiken kukkuraksi saanut jotain aikaan, koska ympärilläni on ollut hyviä tyyppejä, jotka pistivät itsensä likoon kanssani ja vastapuolella. Niissä tilanteissa ei ole yhtään harmittanut vaikka joku lopulta saisikin sen keihäänsä mun naamaani, koska olin ollut täysillä mukana ja nyt kävi näin. Puolivillaisuus omassa suorituksessa ja siksi kuoleminen tuntuu paljon, paljon pahemmalta.

Idealisti on puhunut, pahoittelen postauksen pituutta. Kyky lyhyyteen ei ole koskaan ollut minulle kovin luonnollinen, millään areenalla.
Harhamainparvi since 2019.
Your Tapio "Tapio" Tapio is free. See him running in the distance.
Mahti
Sotahuuto '12 -järjestäjä
Viestit: 1684
Liittynyt: Perjantai, 24.02.2006 13:40
Paikkakunta: Leppävirta

Viesti Kirjoittaja Mahti » Tiistai, 06.07.2010 18:27

Minusta taas tuntui, että yhteishenki tapahtumassa niin liittolaisten, kuin vihollistenkin kesken oli todella mahtava. Omasta puolesta ei mitään valittamista. Omankin ryhmän veijarit oli mukana semmoisella asenteella ettei mitään rajaa. Aina joskus tunteet tietenkin adrenaliinihöyryissä kuumenee ja kaikenlaista tulee sanottua, mutta pääosin sain itse nauttia kyllä todella hyvähenkisestä sohusta. Ei harmittanut pahasti vaikka turpiinkin tuli.
Sotahuuto 2012 pääjärjestäjä

Hyökkäys on aggressiivista toimintaa.
Avatar
Joni
Kreivi
Viestit: 252
Liittynyt: Keskiviikko, 10.12.2008 01:12

Viesti Kirjoittaja Joni » Tiistai, 06.07.2010 18:35

Ainakin la-su yönä oli todella hyvä henki kaikissa kolmessa juhlissa joissa pyörin järjestysvalvojan liivissäni. (Kiittäisin niitä kallioilla juhlineita kaikesta makkarasta, vaikka niistä shoteista siitä-mistä-ei-puhuta ei tullutkaan mitään). Myöskin uimassa olleilla tuntui olevan tosi hyvä fiilis koko ajan.

Skenuissa joskus kyllä huomasi että jotkut eivät olleet ihan täysillä mukana. Mutta yritin itse parhaani mukaan hakeutua yhteyteen jouseni kanssa, ja nämä jäivätkin siis pois huomion keskipisteestä.
Joni kirjoitti:Spitaaliset ovat älyttömiä, kovia Sotureita.
Par kirjoitti:Ihan naaman perusteella sanoisin sinuksi!
Avatar
Minardil
Herttua
Viestit: 664
Liittynyt: Tiistai, 21.03.2006 13:22
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Minardil » Tiistai, 06.07.2010 18:36

Mahti: kyl, henkilökohtaisesti en kokenut muiden ryhmien taholta oikeastaan minkäänlaista muuta kuin hyvää fiilistä. Oman possen sisältä kuuluneet mielipiteet ja -kuvat tämän inspiroivat, kaikilla ei ilmeisesti ollut yhtä nautittava meno.

Mulle on tullut vähän sellainen kuva, että mitä kauemmin joku on heilunut Sotahuudossa, sitä paremmalta yhteishenki tuntuu. Etenkin useita vuosia mukana olleilla veteraaniryhmillä tuntuu olevan sellainen yya-fiilis päällä ettei voi kuin nauttia. Kahnauksia, vähäisiäkin, tuntui eniten tulevan uusien harrastajien ja uusien ryhmien kanssa toimittaessa. Ylläolevan postauksen funktiona on vain lyödä sanoiksi sellaisia juttuja, jotka mulle ja varmaan lähes kaikille pitempään mukana olleille ovat vakiintuneita käytäntöjä, joita en kuitenkaan itse kokenut tänä vuonna selventäneeni riittävän hyvin.
Harhamainparvi since 2019.
Your Tapio "Tapio" Tapio is free. See him running in the distance.
Sapfon
Kreivi
Viestit: 470
Liittynyt: Lauantai, 24.05.2008 19:27
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Sapfon » Tiistai, 06.07.2010 18:45

Sotahuudoissa olen ollut mukana vasta 3 kertaa (08->) ja ryhmämme on ollut mukana nyt 2 vuotta ja täytyy myöntää että emme ole huomanneet mitään ongelmia, pilkkahuutoja tai huonoa henkeä. Niin taistelussa kuin sen ulkopuolella on tullut juteltua eri ryhmien henkilöiden kanssa ja mielestäni aina on ollut hyvä asenne, vaikka huumorintajut olleetkin joskus erilaiset. En muista viime vuodelta tilannetta jossa meitä olisi ensikertalais-ryhmänä jotenkin jätetty ulkopuolelle tai vähätelty, saimme sen sijaan paljon hyviä neuvoja ja myös huomioitiin.

Tänä vuonna kuulin ensimmäistä kertaa ongelmista (Jurin painittua ja saatua nyrkistä skenaarion yhteydessä), mutta omalle kohdalle näitä ei ole osunut.

Kuitenkin täytyy kiittää erinomaisesta postauksesta ja komppaan herrasmiesmäisyyttä.
Etelän Imperiumin organisaattori, jos on asiaa voi laittaa viestiä

Alas! How many noble and valiant knights we've lost.

Kuva
Avatar
Misumasu
Marsalkka
Viestit: 2292
Liittynyt: Sunnuntai, 30.04.2006 20:55
Paikkakunta: Jyväskylän mlk

Viesti Kirjoittaja Misumasu » Tiistai, 06.07.2010 18:46

Täys komppi Minardilille! Vaikka omien liittolaisten ja ylipäätänsä suurimman osan porukasta kanssa meininki oli tosi rentoa, eikä mielestäni kukaan kulkenut pahasti kyrpäotsassa, niin aina voi parantaa ja siihen pitääkin pyrkiä! Kohtele kanssapeluria kuin ystävääsi, niin ei sitäkään niin paljon ketuta, kun lyöt sitä naamaan miekalla. Tänä vuonna latinalaisten yhteistyö oli kyllä niin priimaa tavaraa, ettei samanlaiseen suoritukseen olisi voinut yltää ilman sitä hyvää henkeä, joka ryhmien välillä oli.
Sieluni Jumalalle, miekkani Maahinkaiselle.
Synnit meneekin sitten Ruton piikkiin.
Avatar
Joni
Kreivi
Viestit: 252
Liittynyt: Keskiviikko, 10.12.2008 01:12

Viesti Kirjoittaja Joni » Tiistai, 06.07.2010 18:49

Jaa siihen suuntaan enemmänkin.

Siis, kyllä minä itsekin tulen SoHuun sillä mielin että kaikki ollaan siellä tekemessä sitä samaa hyvässä porukassa, eli mättämässä niin paljon kuin kehosta lähtee. Se, että ei aina olla ns. "samalla puolella" on vain se tapa millä päästään mättämään. Sekä omalla puolella oleva kaveri että toisella puolella oleva vastustaja ovat yhtä hyviä tunnelman nostattajia.

Huutelu kun pääsee kylkeen eeppiseen vääntöön kuuluu asiaa. Samoin se että kurkkii sisään linnan portista ja virnistää kun kukaan ei olekkaan tarpeeks lähellä lyömään nassuun.


...toivon todellakin että minulla on aina joku muu jonka kanssa boffata, yksin se kyllä menis sellaseks käden heilutteluks ettei mitään rajaa :P
Joni kirjoitti:Spitaaliset ovat älyttömiä, kovia Sotureita.
Par kirjoitti:Ihan naaman perusteella sanoisin sinuksi!
Haiden
Sotalordi
Viestit: 1393
Liittynyt: Maanantai, 02.04.2007 08:33

Viesti Kirjoittaja Haiden » Tiistai, 06.07.2010 20:06

Miten voi poistaa sen että ei huudella "kuolit kuolit" on yksin kertaisesti lyödä viellä kovempaa.

Tässä on viisiasteina taulukko mitä käytän.

1. Rannelyönti
2. Toinen rannelyönti varmistuakseen, että kyse ei ollut tyyppi ei vain huomannut
3. Normi jämäkkä lyönti, jos tämän jälkeen kehtaa olla ottamatta pari osumaa, niin neloseen.
4. Rottinkilyöneillä kaveria päähän täysiä, jos ei vielläkään kuolle niin viitosen.
5. Kaveri kaadetaan maahan ja istutaan päälle "Rauhoitu sinä olet kuollut jo minuutti sitten" (Kaksi kertaa joutunut tekemään ja yleensä tyypit ovat olleet täysin adrenaalihuuruissa että eivät ole tajunneet edes puheesta mitään)


Itse heittelen läppää vain tuntemien kavereitten kanssa ja tämäkin on vain yleensä ystävällistä piikettelyä.
Wanhan ajan kyytiketju
Archibald
Musiikki on elektroninen. Tästä ei keskustella.
Avatar
Kreivi Sinisulka
Kreivi
Viestit: 458
Liittynyt: Perjantai, 18.05.2007 21:28
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja Kreivi Sinisulka » Tiistai, 06.07.2010 20:13

Minadril, ei mitään valittamista Possuista. Karjut on jaloa karjaa ja herrasmiessika/emakkolady -konsepti on ymmärretty hyvin. Aiheesta on kyllä sikäli hyvä käydä keskustelua. Ittestä ainakin välillä tuntuu että kun on nukkunu liian vähän ja adrenaliinia on hiukka paljon veressä niin huonot jutut menee jo överin mauttomuuden puolelle.

Itse kannatan liberaalia linjaa, puolin ja toisin. Mitä vähemmän sohussa vedetään otsasuoni pullottaen kiertopalkinnonkiilto silmissä ja sydän pyhää vihaa sykkien, voidaan nostaa yleistä sotahuutohenkeä keksimällä omia vendettoja ja laulamalla pilkkalauluja, joista kukaan ei suutu. Ja mitä enempi skenessä hyväksytään hevostelu ja leikkimielinen perseily (skenaarioiden ulkopuolella), sitä paremmassa turvassa on allekirjoittaneen perskarvat.
La vérité suivra l'épée du vainqueur
Avatar
Joensuu
Herttua
Viestit: 665
Liittynyt: Torstai, 11.09.2008 17:13
Paikkakunta: Tuusula
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Joensuu » Tiistai, 06.07.2010 20:27

Tapsa, itse asiassa aika tällaista keskustelua Rämänkin keskuudessa ollaan käyty. Ollaan tajuttu että täällä ollaan kilpailemassa vain leikkimielellä eikä keulia tarvitse kenellekään, olla leuhka, muuten ikävä tai mitään muuta. Kiusoittelu ja piikittely on jo sosiaalisella arvoasteikolla kiusoittelua, eikä meidän ole enää tarve siihen lähteä. Itse välttelisin mielellään kaiken maailman "possujahti"-termejä ja muitakin.

Puhuimme tästä ihan erikseen kokouksessa, forumeilla ja vielä kertaalleen Sotahuudossa ennen kuin viikonloppu aloitettiin. Ja mielestäni onnistuttiin hyviin ja omakin peli-ilo koheni kun sai olla tyytyväinen oman panoksen lisäksi omaan käytökseen.

Suosittelen sitä kaikille. Olisi kamala tahra Sotahuutoviikonloppuun ja kokemukseen jos ois tehny jotain sellaista kuin tosiaan nuo Jurin tai Susikukon kimppuun hyökänneet tms. Olen itse aiheuttanut monta kertaa elämässäni närää huolimattomalla huumorilla tai "leikkimielisellä" kettuilulla ja se pilaa vaikkapa hyvän illan nopeasti.
Avatar
saloneju
Keisari
Viestit: 5706
Liittynyt: Keskiviikko, 19.04.2006 23:26
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja saloneju » Tiistai, 06.07.2010 20:38

Täytyy kyllä sanoa, että itse olen ihan henkilökohtaisesti järkyttynyt noista Jurin kenttätaisteluissa käyneistä tapauksista, jääköön nyt osalliset ryhmät nimeämättä. Mutta ihan oikeasti, nuo ovat ensimmäisiä kertoja kun kuulen mitään edes noihin verrattavaa tapahtuvan. Toivottavasti kaverit edes nyt jälkikäteen tuntevat pistoa tapahtuneesta ja mikä vielä parempaa, oikeasti ottavat yhteyttä vielä jälkikäteen aiheen tiimoilta ja pahoittelevat tapahtunutta mikäli eivät jo tapahtuman aikana sitä tehneet.

Jos olisin itse ollut Zaiben asemassa noissa tilanteissa, olisin kyllä ihan vakavasti harkinnut asian viemistä eteenpäin, sillä itse en ainakaan suvaitse pätkääkään vastaavaa toimintaa näissä piireissä. Ihan rehellisesti sanottuna ensimmäistä kertaa ikinä vilahti mielessä ilmaisu "ikuinen porttikielto Sotahuutoon" kun kuulin noista, mutta koska en ihan henkilökohtaisesti nähnyt tapahtunutta, en lähde sen pidemmälle tuomitsemaan.

Muutoin yhteishenki on kyllä vuosi vuodelta vanhojen ryhmien kesken aina vain parantunut, joitain poikkeuksia lukuunottamatta. Suurin osa vanhoista ryhmistä on sellaisia, joita vastaan suorastaan haluaa tapella ja nautinto on molemmin puolinen niin turpaan ottaessa kuin antaessa. Esimerkiksi Kuolan ja Maahinkaisen välille on selvästi kehittynyt parin viime vuoden välillä aika syvä kunnioituksen, mutta myös keskinäinen hauskuuden ilmapiiri (mikä näkyy suoraan esimerkiksi kyseisten ryhmien tämän vuoden palautelaatikoista), samoin vaikkapa Maahinkaisen ja Ruton. Ja ne ovat todella niitä asioita, jotka pistävät jatkamaan vuodesta toiseen tämän harrastuksen parissa.
"Kerron Veljesten legendaarisista uroteoista, kuinka vaari nuoruuden päivinään teki motin puita vartissa ja muori keitti niin maukasta puuroa, että puutkin heräsivät henkiin sitä maistelemaan.."
Avatar
Seirye
Soturi
Viestit: 30
Liittynyt: Maanantai, 02.03.2009 21:10
Paikkakunta: Kerava

Viesti Kirjoittaja Seirye » Tiistai, 06.07.2010 21:19

Tämä oli toinen SoHu kertani ja toinen vuoteni bofferoinnin parissa, joten olen vielä omasta mielestäni aika aloittelija. Kuitenkin, olen joka kerta yhtä hämmästynyt ja iloinen siitä kuinka ystävällisiä suurin osa boffaajista on!

Itselläni ei ole muuta kuin hyvää sanottavaa kaikista ryhmistä ja niiden jäsenistä! Olette kaikki aivan mahtavaa porukkaa, ja toivon että meno jatkuu yhtä leppoisana ja suvaitsevaisena, sillä se on yksi suuri syy miksi viihdyn tämän lajin parissa.

Onhan niitäkin henkilöitä nähty ja kuultu jotka kulkee ympäriinsä suu mutrussa, pinna kireällä, agressiivinen mielentila päällä ja kiroillen joka ikistä pientä 'vastoinkäymistä'. Itselleni tulee ainakin jotenkin ikävä olo sellaisesta, mutta pyrin joko karttamaan heidät kaukaa tai jakamaan omaa iloisuuttani heille. En itse osaa ottaa lajia vielä niin vakavasti että suuttuisin mätön aikana, saatikka sen ulkopuolella, olen mukana pitämässä hauskaa. Siksi olenkin huomannut pariin otteeseen löytäväni itseni välien selvittelijänä, koska pyrin ensin miettimään tapahtunutta myös toisen kannalta.

Itse en myöskään pidä siitä että ruvetaan ottamaan asiat turhan henkilökohtaisesti taistelutantereella tai muutenkaan jos joku heittää läppää. Onhan se hyvä että panostaa täysillä, mutta joskus liika on liikaa ja ihmisistä muuttuu pieniä äriseviä mörrimöykkyjä jotka huitovat ympäriinsä ukkospilven lailla. Joo, ei sitä aina voi olla hyvällä tuulella (tai siis, voihan sitä. Heh, itse olen melko elävä esimerkki) mutta täytyy yrittää muistaa että paha tuuli tarttuu, ja kohta kellään ei ole enää kivaa jos liian totiseksi menee meininki.
Norretia stole my heart
Avatar
Jehuletti
Paroni
Viestit: 231
Liittynyt: Tiistai, 22.07.2008 14:15
Paikkakunta: kuusankoski
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Jehuletti » Keskiviikko, 07.07.2010 07:37

Mielestäni tämän vuoden sohussa oli loistava fiilis. Erityisen hyvälle mielelle pisti Maahinkaisen ja Ulfnarin välinen hyvä henki. Tosin, kyllä minua alkoi vähän harmittamaan, kun kuuli Jurin tapauksen. Itsehän en sitä nähnyt, mutta se kuulosti aika harmilliselle. Tiedän kyllä miltä Minardilista tuntuu, sillä ensimmäisessä sohussani olin Morriganeissa, jossa ilmeni aivan samanlaista toisten ryhmien "dissaamista".
Avatar
Haltia
Kuningas
Viestit: 2733
Liittynyt: Maanantai, 28.05.2007 12:45
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja Haltia » Keskiviikko, 07.07.2010 09:52

Dissaamista on aina ollut. Pidetään verensokeri korkealla niin semmoista epämielyttävää toimintaa ilmaantuu vähemmän. ;)

Tänävuonna en havainnut tämmöistä toimintaa onneksi kauhean usein ja olen siitä hyvin iloinen.

Rakkaus on hyvä kantava voima. ;) <3
Selene! Nainen, liity meihin!
http://selenejousineidot.multiply.com/
Avatar
tiarAnon
Sotalordi
Viestit: 1379
Liittynyt: Torstai, 23.02.2006 14:47
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja tiarAnon » Keskiviikko, 07.07.2010 12:47

Jesh, komppia vaan Tapsalle, hyvin laitettu sanoiks fiksuja periaatteita. Se mitä haluaisin korostaa ja painottaa vielä, että jos tulee sellasia tilanteita, jossa joku ryhmä käyttäytyy epäurheilijamaisesti tai muuten vaan hölmösti, niin kannattaa heti skenaarion päätyttyä mennä puhumaan ja antamaan palautetta hyvässä hengessä. Se, että kirjoitellaan niiihin skenaariolappuihin että entalialaiset ei ota osumaa tai että rämäläiset lyö poikittaisella ei oikeasti auta mitään tilanteen muuttamiseen, kun taas fiksu keskustelu heti tapahtuneen jälkeen usein ratkaisee ongelman kerralla, tai ainakin helpottaa huomattavasti sen käsittelyä. Eli tulkaa ihan rohkeasti puhumaan, itse kävin tämänkin SoHun aikana antamassa palautetta useammalle ryhmälle tähän tyyliin, eikä kertaakaan tullut asiatonta vastausta, vaan palaute otettiin nöyränä ja hyvällä hengellä vastaan.
It'll be awesome.
JP666
Sotalordi
Viestit: 1116
Liittynyt: Tiistai, 27.03.2007 17:48

Viesti Kirjoittaja JP666 » Keskiviikko, 07.07.2010 13:04

TAP TAP ei voi kuin antaa propseja Minardille :!:

Otan kyseisen asian puheeksi oman ryhman kanssa.
Avatar
Gregorius
Herttua
Viestit: 708
Liittynyt: Torstai, 23.03.2006 18:23

Viesti Kirjoittaja Gregorius » Keskiviikko, 07.07.2010 22:31

Yleensä en juuri osallistu keskusteluun oman ryhmän foorumien ulkopuolella, mutta nyt täytyy kyllä sanainen arkku avata - jos ei muuten, niin ihan vain taputtaakseni Tapsaa olalle. Nyt puhuttiin kyllä vilpittömästi ja hyvin aikein !

Itse olen loppujen lopuksi aika kilpailuhenkinen ihminen - myös SH :ssa - ja sen takia tällaiset mielipiteet ja positiivishenkisen ilmapiirin tarkoitushakuinen ylläpitäminen onkin todella tärkeätä - veikkaisin, että aika moni muukin 'Huutaja tykkää voittamisesta ja välillä meinaa kierrokset takkiin ottaessa pompata, kuten meikäläiselläkin joskus ! Hienoa, että asiasta on tehty keskustelunavaus.
Haltia kirjoitti:Rakkaus on hyvä kantava voima. Wink <3
Hei, meikäläisellekin vähän !
Avatar
JonTzu
Sotahuuto '11 -järjestäjä
Viestit: 2966
Liittynyt: Tiistai, 31.01.2006 20:27
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja JonTzu » Torstai, 08.07.2010 00:41

Väkivaltaa ja ylilyöntejä tapahtuu tällaisissa tapahtumissa maailmalla koko ajan. Ennen Sohua niitä tapahtui myös larpeissa ja vielä mm. Warhammer Live -tapahtumassa. Keskimääräisessä rymylarpissa viidellekymmenelle tuli enemmän onnettomuuksia ja väkivaltaa kuin kahdessa Sohussa. Jostain minulle epäselvästä syystä Sohu on kaikelta tältä välttynyt. Kai väki on vaan niin mahtavaa ja oikealla hengellä mukana.

Juhani:
Ja kun mahtavista nyt puhutaan niin Kuolan remmi on kyllä ollut ainakin omassa sydämessäni jo vuosien 2004-2005 rautaisten yhteistyökokemusten jäljiltä aivan erityispaikalla. Ihanaa savosta! <3
"Harjoittelemalla hyvä tulee."
Avatar
Qoshovius
Herttua
Viestit: 840
Liittynyt: Keskiviikko, 20.06.2007 11:22
Paikkakunta: Helsinki/Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja Qoshovius » Torstai, 08.07.2010 02:05

Täytyy kyllä tähän väliin todeta, että tänä vuonna Sohusta palatessa tajusin oikeasti, että boffaajat ovat kyllä äärettömän sosiaalisia "normaaleihin" suomalaisiin verrattuna. Tuntui pahalta palata siihen harmaaseen massaan, missä tuntemattomat eivät puhu toisilleen ja kaikki vain jurottavat. :/

Se on jännä, miten henki säilyy vaikka tässä kuitenkin kamppaillaan vastakkain.

Edit: Täytyy vielä lisätä tähän, että vaikka itse edustankin tätä nuorempaa päätä harrastajista (-94) ja olin ainakin tänä vuonna Maahinkaisen nuorin osallistuja, en ole kokenut minkäänlaista syrjintää tai vastaavaa boffauspiireissä. En ainakaan muista kokeneeni.
Minusta melkeinpä missä tahansa muussa lajissa tätä ilmenisi ajan myötä ellei välittömästi.
Kuva

Avatar: Jari Kuskelin
Avatar
Misumasu
Marsalkka
Viestit: 2292
Liittynyt: Sunnuntai, 30.04.2006 20:55
Paikkakunta: Jyväskylän mlk

Viesti Kirjoittaja Misumasu » Torstai, 08.07.2010 15:44

Qoshovius kirjoitti:
Edit: Täytyy vielä lisätä tähän, että vaikka itse edustankin tätä nuorempaa päätä harrastajista (-94) ja olin ainakin tänä vuonna Maahinkaisen nuorin osallistuja, en ole kokenut minkäänlaista syrjintää tai vastaavaa boffauspiireissä. En ainakaan muista kokeneeni.
Minusta melkeinpä missä tahansa muussa lajissa tätä ilmenisi ajan myötä ellei välittömästi.
Pienestä pitäen on Maahinkaiset kouluttanut. Tällä hetkellä kovimmat sankarit on alottaneet seittemän vee, itte olin 13.

Boffaaja mitataan on teoissa, ei koossa tai iässä. :wink:
Sieluni Jumalalle, miekkani Maahinkaiselle.
Synnit meneekin sitten Ruton piikkiin.
Avatar
Sudenkaataja
Paroni
Viestit: 166
Liittynyt: Perjantai, 27.02.2009 11:18
Paikkakunta: Tuusula

Viesti Kirjoittaja Sudenkaataja » Torstai, 08.07.2010 21:14

Qoshovius kirjoitti:Täytyy kyllä tähän väliin todeta, että tänä vuonna Sohusta palatessa tajusin oikeasti, että boffaajat ovat kyllä äärettömän sosiaalisia "normaaleihin" suomalaisiin verrattuna. Tuntui pahalta palata siihen harmaaseen massaan, missä tuntemattomat eivät puhu toisilleen ja kaikki vain jurottavat. :/
Naulan kantaan ystäväiseni.
Camulosin äänekäs ja vikkeläjalkainen jousiampuja.

Kuva
Vibelius
Herttua
Viestit: 692
Liittynyt: Keskiviikko, 14.05.2008 18:01
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Vibelius » Torstai, 08.07.2010 21:52

Helle ja pullonkaulat varmasti kiristivät yhden jos toisenkin pinnaa.

Ainankin minulla petti pinna juurikin kannastyönnössä ja linnan portilla, tosin vähän eri syistä. Kuolleiden väkivaltainen poistuminen kannaksella, ja elävien kuolleiden pysyminen linnan portilla saivat tunteet kuohumaan yli.

Kävin molempien tilanteiden jälkeen juttelemassa asioista asianomaisten kanssa. Kyllähän se oli ihan hyvä saada vastapuolenkin mielipide tapahtuneesta, vähensi huomattavasti omaa "Minä-olen-kokenut vääryyttä-ja-minua-on-petetty-ja-loukattu" -fiilistä. :P
Jätä se herkkukori siihen.
Avatar
Kuvatus
Kreivi
Viestit: 393
Liittynyt: Maanantai, 09.04.2007 15:48
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Kuvatus » Tiistai, 20.07.2010 18:01

ähän viestiin on pyritty tiivistämään Spitaalisten vaeltajien foorumi-alueella käyty keskustelu Sohun hengestä, jonka Minardil välillisesti aloitti kirjoittamalla loistavan aloitusviestin. Iso käsi hänelle!

Spitaalisten ensiesiintyminen tapahtui Oriveden kolmannella treenileirillä. Vastaanotto oli suurimmaksi osaksi hyvä. Porukka tuli avoimesti tutustumaan, juttelemaan ja heittämään läppää. Reenien aikana pari kertaa tultiin sanomaan, ettei me otettu osumia ja lyötin liian lujaa. Tämä on kummaa, sillä omissa treeneissä ollaan aina painotettu herrasmiesmäistä käytöstä ja rehtiä peliä. Muiden lyönnit tuntuivat yhtä kovilta kuin omissa treeneissä. Tietysti suuremmissa tapahtumissa sattuu väärinkäsityksiä ja välillä lyödään vahingossa liian lujaa, mutta tapahtuman jälkeen kuitenkin tuntui, että tarkoitus oli näyttää pienelle, uudelle joukkueelle kaapin paikka.

Kun 09 Sohussa perjantai-illan armeijakokoontumisessa Spitaalisten ryhmänjohtajat kertoivat, että me halutaan skirmata, oli armeijan johdon vastaus siihen tyly "osaatteko te muka?" ja suhtautuminen viileämpi kuin olisi odottanut. Edellä mainitut kommentit ovat vieneet peli-iloa Sotahuudosta -ja muista tapahtumista. Taitojen karttuessa ja uusien tuttavuuksien myötä suhtautuminen joukkueeseen on muuttunut. Yllämainitut esimerkit tuntuvat olevan enemmän menneisyyttä kuin nykyhetkeä.

Tämän viestin tarkoituksena ei ole sanoa meidän olleen oikeassa, muiden väärässä. Ei myöskään kritisoida sitä kuinka teknisesti paremmille joukkueille annetaan (oikeutetusti) suurempi vastuu skenaarioiden aikana. Yhteisössä on hyvä ilmapiiri joukkueiden ja etenkin yksilöiden välillä. Aina kuitenkin tuntuu olevan joukkueita, jotka saavat skenaarioiden ulkopuolella paskaa niskaan. Jokainen ryhmä on arvokas ja hieno juttu huonosta varustuksesta, taktikoinnista ja/tai tekniikasta huolimatta.
Rovio kirjoitti:Tai siis jos haluatte harrastaa ihmeellisiä mussunmussun taktiikoita ja turhaa teoriaa :) . Menkää mieluummin Spitaalisiin kun nillä on niin tajuttoman mageet tapardit.
Pyry Veteli kirjoitti:Hankkisitte edes viikset.
Avatar
saloneju
Keisari
Viestit: 5706
Liittynyt: Keskiviikko, 19.04.2006 23:26
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja saloneju » Tiistai, 20.07.2010 18:24

Kuvatus kirjoitti:Spitaalisten ensiesiintyminen tapahtui Oriveden kolmannella treenileirillä. Vastaanotto oli suurimmaksi osaksi hyvä. Porukka tuli avoimesti tutustumaan, juttelemaan ja heittämään läppää. Reenien aikana pari kertaa tultiin sanomaan, ettei me otettu osumia ja lyötin liian lujaa. Tämä on kummaa
Sivumennen sanoen, muistan hyvin asian ja muistan myös syyn. Kai olette tietoisia kuitenkin nyt siitä, että kyseessä oli vain yhdestä ainoasta kaverista annettu palaute läpi tapahtuman?

Spitaalisilla on muuten oikeasti hyvä meininki ja kova yksilötaito! Ihmettelen, jos joku ei ole vielä sitä ryhmännyt, ja en kyllä usko että teillä oli ongelmaa tänä vuonna sen asian kanssa, etteikö teitä suhteessa ryhmäkokoon otettaisi tosissanne? Pieni ryhmäkoko nyt aina tosin takaa sen, ettei ihan kovimpiin paikkoihin pääse...
"Kerron Veljesten legendaarisista uroteoista, kuinka vaari nuoruuden päivinään teki motin puita vartissa ja muori keitti niin maukasta puuroa, että puutkin heräsivät henkiin sitä maistelemaan.."
Avatar
Haltia
Kuningas
Viestit: 2733
Liittynyt: Maanantai, 28.05.2007 12:45
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja Haltia » Keskiviikko, 21.07.2010 07:13

saloneju kirjoitti:Pieni ryhmäkoko nyt aina tosin takaa sen, ettei ihan kovimpiin paikkoihin pääse...
Ai takaa vai? No, tämä ei varmaan ollut se pointti vaan se, että aliarvioidaan pienempää ryhmää. Jos yksi ryhmä tahtoo päästä skrimaamaan ja näyttämään taitonsa niin sit päästäkää. Ei tätä nyt verenmaku suussa pitäisi tehdä. Ja skrimaajat ei ole niissä "kovisa" paikoissa...
Selene! Nainen, liity meihin!
http://selenejousineidot.multiply.com/
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Palaute”