Osumasäännöistä

[SLS]

Osuma, jota ei tunne, on mahdoton ottaa osumaksi -ellei sitä näe.
-itse en tälläistä pidä osumana, koska en ole siitä tietoinen. jos näen sen osuman, lasken toki, vaikken tuntisikaan.

Kun taas epäselvä osuma (kuten vaikkapa kylkeen sivusuunnassa pamahtava keihäs), jonka tunnet, on _aina_ osuma.
-En tiedä mikä minuun osui, mutta jokin. Puolustukseni on siis läpäisty ja minuun on osuttu. Lasketaan osumaksi.

Kunnon liikkeestä tuleva osuma on osuma, jos se tulee perille.
-Jos torjun ylhäältä tulevan osuman kilpeeni, mutta lyöjä painaa kilpeni niin alas, että terä osuu päähäni, niin kyllä se on ihan kiitettävän "kunnollinen" liike ollut silloin. Tai vaikka se olisi vatsaan suunnattu pisto, jonka torjun osumaan naamaani. kyllä se silloin on osuma, vaikka torjuttukin.

Hipaisu "kunnon liikkeestä" ei ole vahingoittava osuma, jos se ei vaikuta minuun.
-Eli jos ihomaalini saa raidan teipistä joka hipaisee sitä, se ei ole osuma. Jos taasen hartiani heilahtaa siitä samasta teipinkärjen hipaususta, se on ihan "kunnollinen" osuma.

Tämmöisiä nyrkkisääntöjä olen itse pitänyt. Jos joku sanoo, että osui minuun, enkä voi asiaa mitenkään kiistää, niin otan osuman suosiolla.

Off-topikit:

Kilpimies joka kuolee ja pelkää osumia, "ruumiina", nosta ase/paljas käsi ylös ja käytä sitä kilpeä poistuaksesi. Toimi itselläni aina kun piti poistua muuten kuin takakautta.

Kuolleiden lyöminen:
Haltia, taisi olla meikäläinen joka sinua ainakin kerran pamautti metsässä, vaikka olit kuolleena kiltisti puun vieressä, pahoittelut uudestaan =D

Kuolleilla pitäisi mielestäni olla aina erikseen määrätty kokoontumisalue, joka on SELKEÄSTI taistelualueen ulkopuolella. Olin metsäkohtaamisessa mm. omieni kanssa linjassa, jonka jatkeena seisoskeli kaksi tuntemattomaksi jäänyttä miestä keskustelemassa, aseet maassa. Se hiukan häiritsi.
Puhumattakaan siitä, että eräässä linnaskenussa selkääni löi mies, joka yllätti rivimme hyökkäämällä vieressä seisoskelevien kuolleiden seasta.
Oma mies sanoi ettei osumaa tarvinnut laskea, mutta koska en tiennyt osuman saadessani mistä se tuli, laskin sen osumaksi ja poistuin taistelusta. Vitutti.
Metsässä tämä oli kaiken huippu, kun joka toisen puun juurella seisoskeli ihmisiä ihmettelemässä tilannetta, osalla aseet, osalla ei.

Yksinkertaisesti: Jos kuolet, painu vittuun siitä, äläkä valita että sinua lyötiin, kun seisoit keskellä nujakointia ihan rauhassa. (tarkoitus ei ole provosoida tai syytellä, vaan korostaa, että niille kuolleille pitää erikseen määrätä alue, jottei niitä sekoiteta eläviin vahingossakaan).

Säännöt eivät koskaan ole täysin yksiselitteisiä, ja niitä tuleekin kehitellä. Ja etenkin "kunnon liike" on mielestäni turhan vapaasti tulkittava sääntö.

[Nightingale]

Zaibe:

Olet oikeassa siinä, että suhtaudun bofferointiin kamppailulajina. Mutta minulle kamppailulaji tarkoittaa lajia jossa otellaan paremmuudesta äärimmäisen kunnioituksen ja toisen huomioon ottamisen vallitessa. Laji jossa lyödään toista vaatii luottamusta ja tämä luottamus syntyy ainoastaan molemminpuolisesta kunnioituksesta ja siitä, että aina mennään toisen ehdoilla. En voi koskaan kuvitella lyöväni salilla tai dojolla uuden aloittelijan tajuttomaksi, eikä tällaisia henkilöitä näissä paikoissa kauaa katseltaisikaan. Minusta ei pitäisi katsella boffauksessakaan. Jokaisen lyönnin tulisi olla harkittu.

Kun puhutaan kammpailulajin ja joukkueurheilulajin eroista, ne löytyvät juurikin siitä luottamuksesta. Jalkapallossa minulla ei ole juurikaan tarvetta tai syytä pelätä vastustajaani koska olemme tekemisissä vain välillisesti pallon kautta. Mutta bofferoinnissa lyödään toisia ihmisiä ja aina tällöin sen joka ottaa iskua vastaan täytyy luottaa siihen että se toinen huolehtii myös hänen hyvinvoinnistaan. Ettei hän lyö liian kovaa, että hänellä on ehjä ja turvallinen ase ja että häntä kiinnostaa sattuuko sinuun vai ei.

Puolustan tässä hieman omia miehiäni sanomalla että tällainen kunnioitus ja nöyryys on Spartan keskeisimpiä arvoja. En aio sallia yhtään liioiteltua lyöntiä, välinpitämätöntä kommenttia tai muutakaan idioottimaisuutta meidän ryhmässämme. Toistaiseksi pojat ovat olleet tässä suhteessa pääosin esimerkillisiä.

Tämä seuraava ei missään nimessä ole tarkoitetu vähättelemään Zaiben tai muiden hänen ajatuksiaan jakavien mielipiteitä joten älkää missään nimessä loukkaantuko.

Minusta tuntuu että te toivoisitte bofferointia joissa ei lyödä toisia ollenkaan. Jos puhumme taistelun sijasta pelistä jossa pyritään koskettamaan toista pehmeällä astalolla, pitäisi minusta tehdä säännöissä hyvin selväksi että kyse ei ole kamppailusta vaan jostain aivan muusta.

-Vesa

[Accu]

Minusta tuntuu että te toivoisitte bofferointia joissa ei lyödä toisia ollenkaan. Jos puhumme taistelun sijasta pelistä jossa pyritään koskettamaan toista pehmeällä astalolla, pitäisi minusta tehdä säännöissä hyvin selväksi että kyse ei ole kamppailusta vaan jostain aivan muusta.

Komppaan. Monesti on tullut sellainen tunne (mm. kun on kauhisteltu jousia) että pyritään tarpeettomaan holhoukseen kun kyse on kuitenkin lajista jossa lyödään toisia (turvallisesti) pehmustetuilla patukoilla. Tämä ei kuitenkaan varsinaisesti liity alkuperäiseen aiheeseen.

Sääntöjen puitteissa olisi varsin asianmukaista tarkastaa sanamuotoja (mm. tuo edellämainittu "kunnon liikkeestä...") ja päättää onko nykyinen systeemi hyvä vai onko siinä jotain korjattavaa (jos on, hyvää korjausaikaa on vuoden verran). Aarimoton viestin (sääntölainausten) perusteella tuo paljon kritisoitu kilven alle kuolleena jääminen näyttää tosiaan olevan sääntöjen puitteissa sallittua, kuten myös osuman ottamatta jättäminen "jos lyönti ei ole tullut kunnon liikkeestä". Useimpia sääntöpaketteja voi kuitenkin lukea kuin piru Raamattua, joten jos yleinen mediaani on että lyönti X on vahingoittava, mutta sääntöjen sanamuodon puitteissa mahdollisesti tulkinnanvarainen, ei ole hengen mukaista tulkita sitä itselleen edulliseksi jos 95% lajin harrastajista näin ei tekisi. Tähän pätee vähän se klassinen "käyttäkää perkele järkeä", min-maxaaminen sääntöjen sanamuotojen avulla ei sovi tähän harrastuskulttuuriin ja se pitää saada pois, vaikka sitten viimeistään korjaamalla niitä sääntöjä.

[JonTzu]

Loppujen lopuksi osumien ottaminen on kuitenkin aina ottajan vastuulla, siksi juuri ne "Sä kuolit, mä tapoin sut!" -Huudot ainakin repii oman mieleni ja fiilikseni riekaleiksi ja luo vaan pahaa henkeä. Jos löit niin tulkinnanvaraisen lyönnin, ettei siitä otettu osumaa (Tai jos sitä ei edes tunnettu) niin jätetään se ihan ottajan päätettäväksi, että kuoliko siitä.

Jos haluat tappaa varmasti - Lyö kovempaa. Simple.

Whoa! Huomiona bofferoinnissa ei ole käytössä kalibraatiota. Kaikkiin pitäisi riittää lempeän 15v-neidon tosissaan yrittämä vasemman käden pikkumiekkatöpsäyskin. Tämä on aloittelijaystävällinen laji, osumat lasketaan riippumatta kuinka lujaa ne lyödään.

Sääntö jota on kommentoitu (että lyönti ei saa olla aivan luokaton) on kehitelty 1990-luvulla. Silloin larpeissa oli miljuuna hiparia ja kannatti syöksyä boffopuukko kourassa vastustajan lähelle ja läpsyttää sitä tämän reisien välissä iskumäärää kiljuen. Niistä ajoista sääntöjen pohtijoille jäi traumoja joiden vuoksi tällaisia seikkoja korostettiin monissa säännöstöissä vuosituhannen alkupuolella.

Kevyiden iskujen laskeminen oli bofferoinnissa aikanaan tietoinen valinta. Sillä haluttiin tuoda laji helposti lähestyttäväksi ja aloittelijaystävälliseksi. Tässä tapahtui myös selvä pesäero rottinkirytkeeseen jossa täytyy mujauttaa goodia jotta saa osumat lasketuiksi. (Sivuhuomiona siellä on myös opetuskeinona hakata siniseksi niitä jotka eivät ota osumaa, boffopuolella tällaiseen ei ole ryhdytty, väki on boffopiireissä aika kilttiä.) Työjako lajien välillä toimi aikanaan hyvin, rehdin rytyytyksen ystävät ottivat ruokoa kouraansa ja rautaa niskaansa, massataistelua himoitsevat larpparit boffasivat. Nyt Sotahuuto on tuonut haarniskat ja myös kovempaa menoa bofferointiin. Toisaalta kevyen kontaktin riittävyys on mahdollistanut varusteiden pitämisen kevyinä ja uusien harrastajien mukaan saamisen - aivotärähdyksen tai murtumien pelkopa ei ole eikä tähän mennessä ole tarvinnut treenata kymmeniä tunteja että osumista puolet tulisi lasketuiksi. Tätä kautta Sotahuuto on voinut kasvaa nykyisiin hillittömiin mittoihinsa.

Henkilökohtaisesti näen jaon boffon ja rottinkipuolen välillä toimivaksi vieläkin. Suosittelen kovemman kontaktin ystäville sekä SCA heavy -puolta rymyilyyn. Sotahuutoon voi sitten tulla massataistelua kokemaan mutta siellä sen säälittävän rimppakintun selkäänpuukotuskin tulisi laskea ilman ihmettelyjä. Ja ottakaa ihan oikeasti harkintaan se rottinki, se ei ole vain rumien kaljujen partaveikkojen laji. Eikä muuten pitäisi olla rottinkitaistelukaan, kaikki kiinnostuneet mukaan ja asiasta kyselemään vaikka Ropeconissa! Parhaimmillaan vähänkään moisesta kiinnostuneet boffoharrastajat alkaisivat kiinnostua myös siitä puolesta, laittakaa ajatus sydämiinne väräjämään ja korvan taakse itämään!

Fvoorumia pukkaa silläkin puolella:
http://www.phpbbserver.com/scafighting/

EDIT: Luin ketjua eteenpäin ja liki kaikki sanomani oli sanottu. Sen lisäksi meni kyllä nyt jätkät aika henkilökohtaisuuksiin. En ollut paikalla kuin yhden päivän ja kuolin tyhmyyttäni niin nopeasti etten nähnyt mitään joten en tiedä mistä puhutaan mutta: yritetään ottaa vähän paremmassa hengessä. Konflikti ei auta ketään.

[Pajatso]

Olenko muuten ainut jo tulkitsee "kunnollisen liikkeen" muillakin kuin keihäillä siten että pisto tappaa vain silloin kuin se osuu aseen kärki edellä?
Siis esim. jos pisto tulee käden ja rinnan välisen sekä viiltää joko siinä matkalla tai vasta juuttuessaan rakoon niin tällöin en laske sitä kunnolliseksi osumaksi.

Ihan vain karusti periaatteella ettei epäonnistuneesta iskusta tule palkita ^^

[PattiJalka]

Olenko muuten ainut jo tulkitsee "kunnollisen liikkeen" muillakin kuin keihäillä siten että pisto tappaa vain silloin kuin se osuu aseen kärki edellä?
Siis esim. jos pisto tulee käden ja rinnan välisen sekä viiltää joko siinä matkalla tai vasta juuttuessaan rakoon niin tällöin en laske sitä kunnolliseksi osumaksi.

Ihan vain karusti periaatteella ettei epäonnistuneesta iskusta tule palkita ^^

Mä lasken tuon osumaksi, koska se kärki selvästi osuu/raapaisee sua. Tiedän kyllä että valitettavan moni ei samalla asenteella tätä lajia harrasta vaikka osuma on osuma, ihan sama kuinka kovaa se tulee. Selkeää varrella kylkeen pamautusta ei toki kuulu laskea, mutta mikäli on pienikään mahdollisuus että kärki olisi mua siinä viiltänyt, lasken osumaksi myös.

JonTzulla on asiapuhetta nyt, ja olen itsekin sitä mieltä että sääntöjä pitäisi päivitellä sieltä 1990 luvulta tähän päivään, kun ollaan jo aika selkeästi huomattu että lause: "kunnon liikkeestä" aiheuttaa jostain syystä ongelmia joidenkin virtapiireissä. Myöskään iskun kovuudesta ei mainita sanallakaan, joka mun mielestä tarkoittaa juurikin sitä, että hipaisu korvanlehteen on yhtä hyvä osuma kuin 6000kilonewtonin voimalla pamautette laaki keskelle otsaa.

Edit vielä: Eihän toi mun tyyli laskea osumia realistinen ole, mutta selkeä ja rehellinen ainakin.

[Pajatso]

Ei vaan siis nimenomaan idea oli siinä että isku oli selvästi pisto mutta miekan tai keihään tai kirveen tai hilparin tai nuijan tai seivään tai lapion tai bofferikanan KÄRKIOSA ei osunut piston yhteydessä minuun ollenkaan

[viikinkisoturi]

Koitan aina lyödessä katsoa vastustajan varustautumista ja kokoa. Jos kaveri on kauhea körmy ja raskaasti panssaroitu niin tulee jotenki luonnostaan vähän napakampi isku tai pari(ei kumminkaan kipua tuottava), mutta taas panssaroimattomia koitan napauttaa nätimmin.

Selkään lyömistä en yleensä harrasta ja koitankin takaa päin paukuttaa kylkeen tai jaloille ja päähän lyöntiä käytän vain silloin kun kaveri ei kilven takaa muuta paljasta, silloinkin koitan olla hellä. Valitettavasti välillä keihään kanssa tulee näitä vastapalloon juoksemisia ja olen näistä pahoillani.

Minulla ei ole tapana huomautella kavereille jos häneen on osunut jo, koska itsekkään en pidä huutelusta kentällä. Näissä tilanteissa koitankin lyödä uudestaan kumminkaan kalibraatiota kasvattamatta ja jos kaveri ei vieläkään ota niin vaihdan paikkaa.

Ahtaissa rynnäköissä kuollessa jossa ei pääse pois, nostan aseen ylös ja hoen "kuolin kuolin kuolin" tarpeeksi kovalla äänellä. Yleensä turhia iskuja ei ole tullutkaan. Jos kuolen ennen kuin linjat ovat törmänneet nostan vain käteni ja ujuttaudun taaksepäin pois johonkin rauhalliseen paikkaan. Joskus tulee niin hienoja osumia vastustajilta, että olen hymyillyt tai kiittänytkin takaisin kentällä

Tämä on siis minun käsitys oikeanlaisesta poffauksesta.

[Accu]

Ei vaan siis nimenomaan idea oli siinä että isku oli selvästi pisto mutta miekan tai keihään tai kirveen tai hilparin tai nuijan tai seivään tai lapion tai bofferikanan KÄRKIOSA ei osunut piston yhteydessä minuun ollenkaan

Keihäässä on kaksi osaa - kärki ja varsi. Kärki on se pehmustettu osa siellä varren päässä. Jos se osuu sinuun pistävästä liikkeestä (viilsi se sitten kainaloa tai ei), se vahingoittaa. Jos em. pehmustettu osa ei osunut sinuun lainkaan, pisto ei ole vahingoittava (koska se ei osunut!). Ei tää ole mitään rakettikirurgiaa!

Whoa! Huomiona bofferoinnissa ei ole käytössä kalibraatiota.

Juuri näin. Pitää rohkaista pelaajia siihen että se pikkumiekkatapsutus riittää eikä niin että kovempi lyönti = parempi lyönti (kuten jotkut täällä tuntuvat implikoivan). Mitään definitiivistä mediaania iskun 'kovuudelle' tai voimalle on turha antaa koska aiemmin on luotettu siihen että sotahuutajilla on järkeä päässään (panssarimörköä voi ehkä kopauttaa vähän kovempaa kuin 15-vuotiasta pikkutyttöä), mutta ilmeisesti tämä olisi syytä vääntää rautalangasta sääntöihinkin koska joidenkin viestien perusteella näin ei ole.

[Zaibe]

Äh, nyt tässä kävi niinkuin pelkäsinkin ja ymmärsit viestini sisällön eri tavalla kuin olin sen tarkoittanut. Aivan turhaan laitoin tuon kamppailulaji-jalkapallo kärjistyksen aiempaan viestiini. Ja kun tyhmyyksissäni sen laitoin, niin tietenkin tartuit siihen etkä muihin pointteihini siinä.

En tietenkään halua boffauksen muuttuvan yhtään kontaktikevyempään suuntaan ja harvoinpa olen minua lyöneille ihmisille sanonut turhan kovasta kohtelusta.

Haluaisin vielä vastauksen noihin muihin tekemiini arvioihin ja arvauksiin jos vain mahdollista. Ovatko ne täysin tuulesta temmattuja, vai voisiko niillä olla edes jotain totuuspohjaa?

[Sefraim]

Minusta tuntuu että te toivoisitte bofferointia joissa ei lyödä toisia ollenkaan. Jos puhumme taistelun sijasta pelistä jossa pyritään koskettamaan toista pehmeällä astalolla, pitäisi minusta tehdä säännöissä hyvin selväksi että kyse ei ole kamppailusta vaan jostain aivan muusta.

-Vesa

Aamen. Itse aina korostan kaikille sitä että vaikka on turvallisuussääntöä ja asesääntöä ja säännön sääntöä, niin boffaus on kuitenkin pohjimmiltaan sitä, että henkilö A lyö henkilö B'tä astalolla C.

Siitä ei ikinä saada "100% turvallista" tai "täysin riskitöntä", paitsi varmaan downgradeamalla boffaus miehiksi sumopainijapuvuissa hakkamassa toisiaan lötköpötköillä. Ja sittenkin voi kaatua ja saada lämpöhalvauksen. Eli sekään ei toimi.

Offtopicista anteeksipyyntö, mutta sopii mielestäni kontekstiin kun puhutaan "osumien kovuudesta" ja joidenkin esittämistä pelko / turvallisuusepäilyistä. Camuloksella tuli tänä vuonna ainakin kolme kovaa tälliä (lieviä aivotärähdyksiä) pääasiassa uusille tytöille, ja sanoin että menkää ihmeessä rennosti lepäilemään. Silti oli pakko sanoa että ei sille voi mitään, Sotahuudossa lyödään, ja välillä kovaa. Jos pelkäät, laita kypärä.

T. "Ei jääkiekkoakaan pelata pehmustetuilla mailoilla ja bofferoiduilla luistimenterillä, vaikka joku on joskus saanut mailasta ja joku luistimesta".

[Automaattinen]

Äh, nyt tässä kävi niinkuin pelkäsinkin ja ymmärsit viestini sisällön eri tavalla kuin olin sen tarkoittanut. Aivan turhaan laitoin tuon kamppailulaji-jalkapallo kärjistyksen aiempaan viestiini. Ja kun tyhmyyksissäni sen laitoin, niin tietenkin tartuit siihen etkä muihin pointteihini siinä.

Oli miten oli, hyvä keskustelu tästä virisi.

[Sefraim]

Automaattinen puhuu asiaa. Kehitys on aina kehitystä, ja väittely (väittely siis ihan mielessä VÄITTELY mikä mielestäni tämä oikein onnistuneesti on, ilman varsinaisia kuumia tunteita vaan kunnolla oman kannan puoltamista ja perustelua) on aina hyvä kehitystyökalu.

[MrBigMr]

Itse keihäsmiehenä voisin pyytää myös jalkaosumien huomiointia, vaikka ymmärrän kyllä että eihän sitä aina maiharin läpi huomaa

Monilla voi olla myös jalkapanssaria, joka ei ole aina näkösällä. Olen nähnyt niitä lahkeisen alla ja joskus jopa saappaisiin sullottuina. Eikä esim. musta säärisuojus aina erotu mustaa housua vasten taistelun rähinässä.


Itse täytyy kyllä myöntää, että toisinaan jää päälle "sano ei tussulle" -oppi, enkä aina laske jotain vierestä menevää keihästä, joka vähän nykäisee tabardia, tai nenäkarvoja kutittavaa nuolta. Mutta jos tuntuu selvä tömäys tai nykäisy kyljessä, niin se on sitten eri asia. Kyllä itse tuppaan ottamaan rehellisesti kaikki osumat, jotka rekisteröin, ja joskus nekin, joita en rekisteröinut (esim. joskus en ole huomannut heittokeihästä, ja kun siitä on huomautettu, olen vain heittänyt veivini sen sileän tien). Joskus jos tulee osuma panssaroidun ja panssaroimattoman alueen välille (vaikka otsaan, niin että osa osumasta tulee huppuun, osa naamaan), lasken sen suosiolla panssarin läpi.

Joskus on taas tullut huomautusta osumien ottamattomuudesta, vaikka omien laskujen mukaan olen menettänyt vain kaikki panssarini. Kyllä taistelija voi kestää ihan pirusti kuritusta, jos sillä on paljon panssaria. Panssaroituna kumpikin jalka, käsi, torso ja pää kestää osuman, ennen kuin alkaa läski tummua. Ei siinä ole mitä huijausta. Ja toisinaan se pisto/isku voi osua vähän eri paikkaan, kuin mihin itse tähtää tai luulee osuvansa. Kyllä se uhri osaa paremmin sanoa osuiko se keihäs ulkapäähän vai poskeen. Monesti joku on tilittänyt iskeneensä selkään, vaikka iskun ottaja on satavarma, että se tuli olkavarteen. Mene ja tiedä, tule ja totea.

Pitää varmaan hankkia tst-kamera tallentamaan kaikki tilanteet, niin ei tarvitse seuraavaa kolmeakymmentä vuotta katkerana tilittää laskuhumalassa että "Jos ei se prkle olisi xiitannut ja olisi ottanut osuman, niin oltais voitettu."

Puhumattakaan siitä, että eräässä linnaskenussa selkääni löi mies, joka yllätti rivimme hyökkäämällä vieressä seisoskelevien kuolleiden seasta.
Oma mies sanoi ettei osumaa tarvinnut laskea, mutta koska en tiennyt osuman saadessani mistä se tuli, laskin sen osumaksi ja poistuin taistelusta. Vitutti.

Itsellä kävi eräässä linnaskenussa niin, että työntäessämme maahinkaisia taaksepäin, tielle jäi muutama kuollut, jotka odottivat kilpiensä alla tilaisuutta päästä pois jaloista. Sitten yllättäen yhden kilven alta tuli miekkaa masuun ja siellä olikin kaveri vielä elossa, kyykyssä kilven alla ja villisti miekalla huitoen. Saatiin se aika nopsaan teilattuakin ja otin kyllä osuman panssariini, vaikka vähän ärsyttikin.

En usko että mies sitä tahallaan teki. Oli kuitenkin aika rähinä siinä, ja kun sokkona meni kilven alla, ei varmaan edes huomannut niitä kuolleita tai sitä että oma linja oli jo kaukana takana.

Metsässä tämä oli kaiken huippu, kun joka toisen puun juurella seisoskeli ihmisiä ihmettelemässä tilannetta, osalla aseet, osalla ei.

Tämän takia suosittelen treeneihin pientä "SoHu-simulointia". Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että jos joissan treeneissä kuolet, et aina siirry sinne taistelualueen laidalle tai ulkopuolelle, vaan jäät pööpöilemään kentälle varusteinesi, aiheuttamaan vähän lisähämminkiä muille. Vielä parempi, jos vaikka välillä kävelet uhkaavankin näköisenä ympäriinsä.

Näin pystytään kehittämään tällaista tunnistuskuvastoa SoHua varten, jotta nopealla vilkaisulla pystyy tekemään arvion henkilön elävyydestä tai kuolleudesta.

[Juhana]

Tällä hetkellä Sotahuudossa on hyvä ja rempseä meininki. Siellä lyödään kunnolla ja osumat otetaan hyvin. Vuosi vuodelta se on mennyt parempaan suuntaan.

Jos liikaa aletaan painottamaan, että hipaisu korvanlehteen on mainio osuma niin se voi alkaa näkymään myös valitusten määrässä. Pitää ymmärtää se ero mikä on Ropeconin turnauksessa ja 600 ihmisen ahtaan paikan taistelussa. Taistelukiima ja panssarin määrä vaikuttavat väkisinkin siihen millaisia osumia ihmiset huomaavat. Oli niiden kanssa treenannut sitten miten paljon tahansa.

[PattiJalka]

Jos liikaa aletaan painottamaan, että hipaisu korvanlehteen on mainio osuma niin se voi alkaa näkymään myös valitusten määrässä.

Niinhän se voi, mutta eipä ainakaan olisi tulkinnanvaraa. Virheitä sattuu toki kaikille, mutta nykyisellään tuntuu varsinkin noilla isoilla panssarimöröillä olevan aika pahasti hakusessa niiden kevyempienkin swingien laskemiset. On kyllä olemassa niitä herrasmiesmäisiäkin ottelijoita, jotka treenaavat panssareissaan ja osaavat laskea osumansa, kaikki eivät sitä osaa.

[Ahneman]

Loppujen lopuksi osumien ottaminen on kuitenkin aina ottajan vastuulla, siksi juuri ne "Sä kuolit, mä tapoin sut!" -Huudot ainakin repii oman mieleni ja fiilikseni riekaleiksi ja luo vaan pahaa henkeä. Jos löit niin tulkinnanvaraisen lyönnin, ettei siitä otettu osumaa (Tai jos sitä ei edes tunnettu) niin jätetään se ihan ottajan päätettäväksi, että kuoliko siitä.

Jos haluat tappaa varmasti - Lyö kovempaa. Simple.

Whoa! Huomiona bofferoinnissa ei ole käytössä kalibraatiota. Kaikkiin pitäisi riittää lempeän 15v-neidon tosissaan yrittämä vasemman käden pikkumiekkatöpsäyskin. Tämä on aloittelijaystävällinen laji, osumat lasketaan riippumatta kuinka lujaa ne lyödään.

Viestini ideana siis ei ollut tehdä boffauksesta kovempaa tai laittaa jengiä iskemään kahdella kädellä jengiä. Oon samaa mieltä, että tän pitäis olla turvallisen tuntuinen ja alottelijaystävällinen laji. Lähinnä pointtina oli vaan, että lopulta ja viimekädessähän se osuma on toki ottajansa vastuulla, ja kaikkiin ei aina (vaikka usein pitäisikin) riitä se 15v neidon vasemman käden isku. Iskun antaja ei tähän osumien ottamiseen voi vaikuttaa muuten, kuin vaan harjoittelemalla niin, että saa naputettuja selkeitä, turvallisia ja helposti huomattavia iskuja aina perille saakka. Oma antamani Selkeästi heikko lyönti (Vaikkakin ehkä osunut) on sellainen mistä en silkan itsekunnioituksen nimissä edes toivoisi vastustajan kuolevan. Huutamista en yleensä pidä ratkaisuna.

Olen myös sanonut meidän omissa harkoissa, että vahvasti haarniskoitu kaveri kantaa viestiä "Tähän saa, ja pitää lyödä hieman kovempaa" Osuma kun on usein juuri ottajansa vastuulla, niin jos haluaa esim. haarniskoidun kaverin tappaa varmasti, niin siihen lyöntiin pitää käyttää enemmän voimaa kuin panssaroimattomia vastaan. Hyökkääjä yrittää näin saada viestin perille: "Osuin suhun, toivottavasti huomasit" ja Iskun ottaja toivottavasti huomaa tämän. "Hyvä, kuolin, hyvä osuma" Olen myös neuvonut omia kavereita ottamaan pieniäkin osumia, koska siten niitä oppii myös torjumaan

Toivottavasti ilmaisin itseäni nyt hieman selvemmin.

[Automaattinen]

Panssarin käyttäminen on sinällänsä taito mitä voi opetella. Liikkuminen nopeasti ja sen liikkeen pysäyttäminen on tärkeitä pointteja kun puhutaan bofferisodankäynnistä ja panssareista. Panssarin pitäminen on yleistä ja isot määrät ihmisiä ahtaissa tiloissa takaa varman reseptin törmäilylle.

Osumista olen sitä mieltä, että panssarin kantajaa voi joutua lyömään kovempaa, joskin rajat tuollekin pitää asettaa. Tästä rajapinnasta tässä kai on pohjiltaan kyse. Tarpeeton hakkaaminen päähän ja niskaan on se suurin miinus panssarien pitämisessä. Toinen on se, että panssarien kanssa ei vaan tunne osumaa niin hyvin, ja silmät kypärän silmikon takaa ei aina näe niitä heikkoja osumia jotka muutoin tulkitsisi oitis osumaksi.

En koskaan jätä laskematta osumaa kun sen huomaan ja uskoisin olevani melko hyvä niitä ottamaan. Välillä osumat tajuaa viiveellä kun tilanne on intensiivinen (koska se ei muuta kiivaassa tiimellyksessä olekaan kuin sitä!!) jolloin kuoleman ottaa sen tajutessa ja koittaa korjata ilmoittamalla vastapuolelle että se on hengissä, minä kuollut, tmsp.

Hermojen kiristyessä kentältä pitää poistua ja antaa tilanteen rauhoittua. Tällöin tappelu ei mene sikailuksi vihaistuksissaan, eikä antipatia jatka kasvamistaan.

Yksi hyvä tapa todentaa asioiden laita on nämä kypäräkamerat. Näin useita tänä vuonna ja olettaisin että nämä videomateriaalit sisältävät paljon tietoa joista sitten näkee kuka tekee ja mitä. Kameravartiointi.

Tähän mennessä kaikissa näkemissäni pätkissä näkyy miten osumat otetaan hyvin ja tyypit painuvat pois merkki päällä.

[PattiJalka]

Mun mielestä panssaroidun kaverin tulisi kuolla aivan samoihin iskuihin kuin kuka tahansa muukin, mutta Automaattisen pointti panssarin suomasta tunnottomuudesta tietysti haittaa tätä. Mutta kuitenkin, kunhan iskun voi aistein havaita, on se osuma, ihan sama kuinka paljon on metallia niskassa.
En voi ymmärtää niitä jannuja joilla on vain rengaspanssari torsossa ja silti pitää hakata miekat paskaks jotta osumat saa perille, näin tuli meinaan tehtyä kertaalleen... Miekka oli kyllä kevyintä-haltia optim laatua, mutta ei sekään mikään höyhen sentään ole.

Edit. En missään muotua viitannut rengaspanssarista puhuessani tuohon kuvaan sitten, näin vaan lisäyksenä...

[Nelsson]

Luin tässä uusiksi Sotahuudon osumasääntöjä ja englanninkielisestä painoksesta jäi mietityttämään kohta "Hitting from behind". Ja siinä siis sanotaan, että jos osuma tulee takaa tai odottamaton, se tappaa aina vaikka olisikin armoria. Suomenkielisissä säännöissä tätä ei lukenut. Noh, eipä jäänyt tällä kertaa epäselvyyttä, kun käytännössä yllättävät tuli aina vähintään kaksi kertaa ennen kuin ehti tajuta mitä oli tapahtunut.

Pääasiassa osumat otettiin kuitenkin aika hyvin enkä nähnyt varsinaista kuolleiden seassa piileskelyäkään, vaikka epäselviä tilanteita oli rytinässä parikin. Itse harjoitin rytinöissä semmoista kevyehköä "varmuuden vuoksi" tuplatäppäystä jos joku piiloutui kilven taakse ja ei tehnyt kuolemistaan selväksi. Ja toivon toisaalta, ettei minua luultu kuolleeksi kun suojauduin välillä kilven taakse melko ahkerastikin kun vastaan tuli tuhannesti keihästä.

[Juhana]

Osumista olen sitä mieltä, että panssarin kantajaa voi joutua lyömään kovempaa, joskin rajat tuollekin pitää asettaa. Tästä rajapinnasta tässä kai on pohjiltaan kyse. Tarpeeton hakkaaminen päähän ja niskaan on se suurin miinus panssarien pitämisessä. Toinen on se, että panssarien kanssa ei vaan tunne osumaa niin hyvin, ja silmät kypärän silmikon takaa ei aina näe niitä heikkoja osumia jotka muutoin tulkitsisi oitis osumaksi.

En koskaan jätä laskematta osumaa kun sen huomaan ja uskoisin olevani melko hyvä niitä ottamaan. Välillä osumat tajuaa viiveellä kun tilanne on intensiivinen (koska se ei muuta kiivaassa tiimellyksessä olekaan kuin sitä!!) jolloin kuoleman ottaa sen tajutessa ja koittaa korjata ilmoittamalla vastapuolelle että se on hengissä, minä kuollut, tmsp.

Automaattinen mainitsee tässä hyvin asian molemmista puolista. Nämä pitäisi jollain tavalla huomioida säännöissä.

1. Sotahuudossa kannattaa lyödä kunnon puhtaita lyöntejä. Jos iskun tarkoitus on vain koskettaa niin on hyvinkin mahdollista, että kohde ei huomaa sitä, vaikka kuinka haluaisi. Panssari, kova kilpikohtakti ja yleinen taistelukiima vaikeuttavat rehellisimmänkin taistelijan osumien laskemista.

2. Iskujen ottamisessa taas pitäisi lähteä siitä, että kevyt napautus kypärään tai kosketus kasvoihin riittää.

Jos Sotahuutoa haluaisi viedä kevyempään suuntaan niin ainakin panssaria pitäisi karsia, sekä kilpimiesten kontaktia keventää.

[Aarimoto]

Kannatan Automaattisen ja Juhanan näkemyksiä lyöntien voimakkuuden arvioinnista.

Mitä tulee sotahuudon viemisestä kevyempään suuntaan, en henkilökohtaisesti ole hirveän innostunut, ymmärrettävistä syistä. Olen iso ja pidän haarniskasta (joskin olen optimoimassa sitä ja pelkkä plate ottaa mielestäni paremmin osumaa, kuin chain), pidän myös fyysisyydestä (linjakontaktin jenkkifutisanalogia on ilmeinen).

JonTzun kanssa voidaan jauhaa tätä sitten 'conissa, joskaan ainakaan nyt mua ei muu kuin boffaus kiinnosta.

Tästä huolimatta olen havainnut, että lähes aina on aikaa arvioida lyönnin kovuutta suhteessa vastustajaan. Tänä vuonna ei kukaan tullut kritisoimaan lyöntieni kovuutta, joskin pariin otteeseen heti lyönnin jo annettuani pyysin anteeksi, kun sattui osumaan vähemmän optimaalisesti. En tosin yleensä edes niitä kevyimpiä ja hennoimpia sotureita lyö, sillä he eivät satu samoihin paikkoihin kanssani melkein milloinkaan. Silti ajatus siitä, että testaa omaa lyöntiään myös niihin iho paljaana juokseviin skirmaajiin esim. treeneissä, jotta oppii kalibroimaan omat lyöntinsä, on mielestäni ehdoton.

Lyönnin voima on aina lyöjän vastuulla, sen ottaminen aina saajan.

[ZamboNet]

Luin tässä uusiksi Sotahuudon osumasääntöjä ja englanninkielisestä painoksesta jäi mietityttämään kohta "Hitting from behind". Ja siinä siis sanotaan, että jos osuma tulee takaa tai odottamaton, se tappaa aina vaikka olisikin armoria. Suomenkielisissä säännöissä tätä ei lukenut.

Tämä sääntö oli ennen myös suomenkielisissä versiossa, mutta säännöstä luovuttiin sh08 tai sh09. Näköjään se on kuitenkin jäänyt kummittelemaan lontoon kieliseen versioon. Nykyään siis takaapäin/yllättäen tuleva isku ei suoraan tapa, vaan myös ne menevät ensin panssareihin.

[Hytti]

Toisaalta tämmöinen epäselvyys on osa tätä lajia, joka ainakin tähän mennessä on täytynyt pystyä hyväksymään. Myönnän itsekin vitutuspäissäni kerran sortuneen tässä sohussa sanaharkkaan kuolematapauksesta, mutta jos haluat varmistaa, että vastapuoli ei jatka enää pelaamista niin täytyy vaan lyödä uudestaan ja uudestaan kunnes kaveri lähtee selkeästi pois. Ikävimpiä on ne tilanteet, joissa olet lyönyt kaverin pois päiviltä ja se vielä hakkaa sinulta panssareita pois ja mahdollisesti jopa poistaa sinut pelistä. Silloin joutuu käymään oman itsensä kanssa sisäisen kamppailun että jäätkö kentälle vai lähdetkö kuolleena pois.

Tällaisissa massabofferitapahtumissa osumisen todentamiseen on hyvin vähän keinoja:

1) Oma rehellisyys ja pelin sääntöjen noudattaminen reilussa hengessä.
Tarkoitan tällä sitä, että viime kädessä jokainen itse tunnustaa osumansa kun niitä tulee ja reagoi niihin sääntöjen edellyttämällä tavoilla joko menettäen raajansa tai panssarinsa ilman puijaamista. Tämä on ensisijainen ja kaikkein eniten käytetty osuman todentaminen eikä sitä kovin usein pysty muut pelaajat näyttämään toteen. Tällaiset tilanteet syntyvät usein kun taistelijoita on iso ryväs pienellä alalla. Epärehti pelaaja voi saada vaikka kuinka monta napakkaakin osumaa ja jatkaa silti mättämistä vaikka olisi oikeasti jo seivästetty sata kertaa. Tässä tilanteessa on helppo tulla epäselviä tilanteita, joita tässäkin koko ketjussa on fundeerattu. Lisäksi nämä tilanteet korostavat sitä tosiasiaa, että toiset ottavat osumat herkemmin kun toiset.

2) Sosiaalinen paine osumisen ottamiseen
Nämä ovat niitä tilanteita missä sinun lyöjäsi tai joku muu (yleensä vastapuolen pelaaja) on huomannut että sinuun osui selkeästi ja ilmoittaa asian sinulle. Nämä ovat niitä tilanteita, missä voi syntyä jopa sanaharkkaa ja yleistä pahan mielen aiheuttamista. Monesti kuulee tilanteista, joissa taistelija ei itse huomaa että häntä on lyöty ja muut ovat sen huomanneet ja silloin annetaan palautetta joka voi eskaloitua aika kärkkääksikin. Tällaiset tilanteet jäävät melkein yhtä epäselviksi kuin edellämainittu kohta yksikin, mutta se antaa palautteen mahdollisuuden. Pahinta näissä tilanteissa on jälleen se panssari jota itsekin kannan asepaidan alla. Aina en ehtinyt huutaa sitä panssaria kun joku kolautti esim. selkään ja sitten sieltä takaa kuului että "kuolit!" ja sitten kuitenkin juoksin karkuun villiä vasikankarkua. Tämän selkäänlyöjän silmissä näytän varmasti huijarilta vaikka sääntöteknisesti olin täysin taistelukykyinen. Ainakaan glooriaa on turha odottaa siitä skenaariosta ja näin koko joukkue kärsii yhdestä väärinkäsityksestä. En todellakaan haluaisi hankkia sitä glooriaa turhilla kuolemilla väärinkäsitysten estämiseksi.

Näiden kahden mainitsemani faktan tähden olen sitä mieltä, että selkeimmät osumatilanteet ovat niitä ja vain niitä, joissa molemmat kohdat täyttyvät ja toteutuvat. Lyöty pelaaja pelaa rehdisti sääntöjen puitteissa ottaen katsomansa osumat asiaankuuluvalla tavalla osumiksi ja samaan aikaan sosiaalinen paine, eli lyöjä + lyöjän kaverit + omat kaverit huomaavat osuman ja tietävät että kaveri on haavoittunut/menettänyt panssarinsa/raajansa. Tämänkaltaisia tilanteita on onneksi aika iso osa osumista ja vain ne ovat selkeitä taistelutilanteissa. Kohdat joissa nämä kaksi kohtaa eivät täyty tai vain toinen täyttyy ovat kaikki tulkinnanvaraisia ja usein epäselviä tilanteita, joissa eri osapuolilla voi olla eriävät mielipiteet.

[Nightingale]

Helppo lähestyttävyys on boffauksen parhaita puolia. Tämä on laji joka saa monet nuoret ja vähän vanhemmatkin harrastamaan liikuntaa vaikka he eivät muuten tätä tekisi. Mutta hyvä lyönti ja kova lyönti ei ole sama asia. Minusta on äärimmäisen tärkeää että jokaisen nuoren aloittelijankin lyönnit otetaan, mutta myös nämä voivat lyödä kunnolla perille asti. En pitäisi sitä kovin vaikeana tehtävänä arvioida näissä tilanteissa toisen voimia ja pelata reilusti tämän mukaan.

Nyt taas eksyin alkuperäisestä aiheesta.

-Vesa

EDIT: Zaibe: Kilpeä pitkin liutetut pistot, lyönnit ynnä muuta ovat hankalia tilanteita erityisesti pahimmassa rytinässä. Mutta mielestäni erityisesti näissä tilanteissa joissa lyöjä ei näe omaa osumaansa pitäisi luottaa siihen että se toinen tietää onko se hyvä vai ei. Tässä oli nyt varmasti se meidän tärkein näkemysero, koska me tulkitsimme että kilven reunasta kimmonneet liikkeet eivät enää ole kunnon liikkeitä. Jos hilpari lyö kilven alas ja osuu päähän, se on tietenkin osuma, mutta jos lyönnin voima jää kilpeen ja päässä tuntuu ainoastaan kevyt kosketus, pitäisin lyöntiä blokattuna. Tämä keskustelu nyt tietenkin kyseenalaistaa onko tämä tulkinta sääntöjen hengen mukaista. Mitä Salosen keihääniskuun tulee, voit hyvin olla oikeassa, ja pyysinkin tätä tilannetta Juhanilta erikseen anteeksi. Luulin kuitenkin toimivani sääntöjen hengen mukaisesti.

Mitä kilpailuhenkeen tulee, Spartalaiset ovat ylpeitä siitä että he ovat rohkeita ja pystyvät ja uskaltavat seisoa pahimpien vastustajien edessä (vaikka tämä usein olikin tuhoisaa ) Mutta minun on vaikea kuvitella että tämä aiheuttaisi huijaamista, ainakaan tietoisesti. Meillä ei ole mitään illuusiota sotahuudon voittamisesta niin kauan kuin väkimäärä on alle 30 tai emme keskity pisteteknisiin asioihin (lippuihin). Taistelemme tällä hetkellä pelkästään glooriasta ja haluamme näyttää että yhteistpeli on enemmän kuin osiensa summa. Mutta mene ja tiedä, nämä tilanteet vaikuttavat ihmisiin aina varsin eri tavoin enkä tunne kaikkia miehiäni vielä kovin hyvin.

Toivottavasti vastasin niihin kysymyksiin joihin pitikin.

-Vesa