Etsubon ulkotreenit 2012

Kaikille avoin PK-seudun ryhmien yhteinen keskustelualue

Valvojat: Beatific, Triks, Sir Overpond

Avatar
Triks
Herttua
Viestit: 956
Liittynyt: Torstai, 03.01.2008 02:42
Paikkakunta: Turku

Etsubon ulkotreenit 2012

Viesti Kirjoittaja Triks » Keskiviikko, 25.04.2012 04:23

Lumet alkavat olla suurimmilta osin sulaneet ja ihan pian on taas ulkotreenien aika!

Keskiviikon duelitreenien osalta ulos siirrytään 2.5.2012 klo 18-20 (huomaa muuttunut aika), sunnuntain joukkotaistelutreenit pidetään ensimmäisen kerran ulkona 6.5.2012 klo 16-18. Treenit jatkuvat syksyyn asti, poikkeuksista ilmoitetaan foorumilla, Nimenhuudossa ja FB-ryhmässä. Ryhmänjohtajat ja muut aktiivit, pitäkää ryhmänne ajan tasalla!

Ulkotreeneihin osallistuminen on maksutonta ja varustus on sisätreeneistä poiketen vapaata.

Treenipaikkana toimii edelleen Alberga Golfin takana sijaitseva niitty. Karttalinkki. Junalla saapuvien kannattaa jäädä pois Kilon asemalla, treenipaikan lähellä on myös joitakin maksuttomia parkkipaikkoja.

Olisi myös toivottavaa, jos treeneissä kävijät käyttäisivät ulkokaudella aiempaa aktiivisemmin Nimenhuutoa. Vähänkin epävakaan sään sattuessa voi olla, että mahdollinen treeneihin tulija jääkin kotiin dataamaan, jos Nimenhuudossa ei näy juuri muita ilmoittautuneita.

Jos halukkaita riittää, voidaan treenata viime syksyn tapaan myös torstaisin. Katsellaan sitä lisää sitten, kun saadaan ensin ulkokausi kunnolla pyörimään.

Niityllä nähdään!
Viimeksi muokannut Triks, Perjantai, 28.09.2012 22:06. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
Susikukko
Hauhocanus
Viestit: 3064
Liittynyt: Lauantai, 04.02.2006 15:17
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Susikukko » Sunnuntai, 29.04.2012 20:47

Rämä kutsuu kaikki PK-seudun boffaajat treenaamaan ja seikkailemaan helatorstaina 17.5.2012 Lauttasaaren Myllykalliolle. Treenien aiheena on pisteiden valloitus pulssirespoilla.

Myllykallion mäellä on puinen näköalatorni ja yksi tykki. Rämän tehtävänä on valloittaa molem...mat ja pitää niitä hetki. Jos Rämä saa pidettyä hetkenkin molempia pisteitä Rämä voittaa ja peli alkaa uudelleen, mutta Rämä puolustaa ja muut hyökkää. Jos puolustaja valtaa toisen pisteen takaisin ennen kuin menettää toisenkin, peli päättyy heti tasapeliin ja taas vaihdetaan tehtäviä. Puolustaja respaa 10min välein mäenpäältä, hyökkääjä respaa loputtomasti, mutta mäen alta =(. Odottelijat voivat duelata merkatulla alueella. Puolustajan respapaikalle voi myös jättää reppuja tms. jos uskaltaa siihen näkee suht. hyvin kokoajan.

Jos Rämän touhu näyttää alivoimasta johtuen toivottomalta tasataan jengejä. Samaa skenua pelataan siis 13.00 – 15.00 välillä tehtäviä vaihtaen. Ennen peliä aluetta saa tiedustella ja valmistella, kuhan se ei häiritse ulkoilijoita. Väistetään muutenkin kohteliaasti normaali-ihmisiä, eikä ammuta nuolia jos lähistöllä on sivullisia uhreja. Alueelle saa tulla mättämään ennen ja jälkeen pelin, mutta peli alkaa 13.00 ilman mitään erillisiä merkkejä ja loppuu n.15.00 minun huutoon. Tiedustelu voi tosiaan aloittaa pelin koska vaan, mutta puolustajan kuollut tiedustelija pääsee aloittamaan pelin vasta ekan respan jälkeen. Rämän kuollut tiedustelija voi aloittaa pelin vasta 13.10.

Tulen itse alkuun tuomariksi ja infoksi mäen päälle ja tartun aseisiin kun kaikki näyttää olevan selvää? Treeneissä on suotavaa, muttei pakollista käyttää värikästä raatoliinaa. Kalliolla EI SAA TAKLATA TAI KILPI BASHATA!

Lisää infoa kun kerkeen

Kartta: http://maps.google.fi/maps/ms?msid=2132 ... 2C0.017595

Face: http://www.facebook.com/joni.north#!/ev ... 660916382/
Koskahan sitä ehtis taas sohuun?
Avatar
Susikukko
Hauhocanus
Viestit: 3064
Liittynyt: Lauantai, 04.02.2006 15:17
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Susikukko » Sunnuntai, 13.05.2012 19:41

Eka skenu siis alkaa 13:00, tukekaa ryhmänne johtajaa ja tulkaa viimeistään 12:45, et ootte 13:00 valmiina kun ALKAA. Miltäs näyttää RJ:t paljonko ryhmäänne on tulossa? Ainakin tän Facen perusteella Rämä vastaan maailma näyttää ihan ok:lta? Lisään parkkipaikat tässä jossain vaiheessa.
Koskahan sitä ehtis taas sohuun?
Sapfon
Kreivi
Viestit: 470
Liittynyt: Lauantai, 24.05.2008 19:27
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Sapfon » Sunnuntai, 13.05.2012 19:55

Meitä tulossa about 12 :) Ihmiset taas vähän kyvyttömiä ton facebookin kanssa...
Etelän Imperiumin organisaattori, jos on asiaa voi laittaa viestiä

Alas! How many noble and valiant knights we've lost.

Kuva
Avatar
Suontakanen
Herttua
Viestit: 546
Liittynyt: Tiistai, 03.07.2007 01:44
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Suontakanen » Sunnuntai, 13.05.2012 20:33

Meitä näyttää tulevan 5-7 henkeä. Tarkistelen paria viimeistä
Etelän Imperiumin Patriarkka ja taistelujohtaja.

Sotahuuto 2018 pääjärjestäjä

Sotaa pk-seudulta vuodesta 2007

"Aina ilolla taisteluun!"
Avatar
Susikukko
Hauhocanus
Viestit: 3064
Liittynyt: Lauantai, 04.02.2006 15:17
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Susikukko » Maanantai, 14.05.2012 10:06

Päivittelin just karttaa, mutta se ei oikein toimi?

Joka tapauksessa autoja voi jättää Lauttasaarenmäki nimiselle tielle. Rämän autot Myllykalliontielle.

Laitan aamusta vielä siniset nauhat pisteille ja puolustajan respalle. Respalle vielä pussiin pari kelloa. Piste on valloitettu kun nauha repäistään (ottakaa nauha talteen). Respaa ei voi valloittaa.

Rämää tulee reilu 10.
Koskahan sitä ehtis taas sohuun?
Avatar
Suontakanen
Herttua
Viestit: 546
Liittynyt: Tiistai, 03.07.2007 01:44
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Suontakanen » Maanantai, 14.05.2012 10:32

Susikukko kirjoitti:Päivittelin just karttaa, mutta se ei oikein toimi?
Näkyy minulla ainakin pisteet, respat ja parkkipaikat.
Etelän Imperiumin Patriarkka ja taistelujohtaja.

Sotahuuto 2018 pääjärjestäjä

Sotaa pk-seudulta vuodesta 2007

"Aina ilolla taisteluun!"
Avatar
Susikukko
Hauhocanus
Viestit: 3064
Liittynyt: Lauantai, 04.02.2006 15:17
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Susikukko » Keskiviikko, 16.05.2012 12:21

Luvattu sadetta, mutta jotkut sääpalvelut näyttävät sateen vain aamulle ja illalle.

Jos kallio on märkä tai tihuttaa niin väistetään karttaan merkitylle niitylle Lauttasaarentien varteen.
Koskahan sitä ehtis taas sohuun?
Avatar
Susikukko
Hauhocanus
Viestit: 3064
Liittynyt: Lauantai, 04.02.2006 15:17
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Susikukko » Torstai, 17.05.2012 09:44

Täällä ei ainakaan sada, mutta kalliot taitavat olla liukkaat? Aloitetaan ainakin kentällä Lauttasaarentie 53:ssä ja katotaan sit. Yleensähän jengi haluu vaan kenttää. Siinä tiellä on joitakin parkkipaikkoja ja metrotyömaan kenttä.
Koskahan sitä ehtis taas sohuun?
Avatar
Triks
Herttua
Viestit: 956
Liittynyt: Torstai, 03.01.2008 02:42
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja Triks » Torstai, 24.05.2012 16:20

Noxbon takia ensi sunnuntaina 27.5. niityllä EI OLE järjestettyjä treenejä.
Avatar
Susikukko
Hauhocanus
Viestit: 3064
Liittynyt: Lauantai, 04.02.2006 15:17
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Susikukko » Keskiviikko, 30.05.2012 14:08

16.6. klo 15:00 Treenit Paloheinän mäellä.

Kartta: htthttp://goo.gl/maps/iQKR

Facebook: http://www.facebook.com/#!/events/422038061151799/

29.6. klo 19:00 Treenit Lauttasaaressa.

Kartta: http://goo.gl/maps/SJqZ

Facebook: http://www.facebook.com/#!/events/469211443095217/

Laita nyt kalenteriin ja viidakko rumpuun. Eventit tulee kun ehdin kirjoittaa.
Koskahan sitä ehtis taas sohuun?
Avatar
Susikukko
Hauhocanus
Viestit: 3064
Liittynyt: Lauantai, 04.02.2006 15:17
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Susikukko » Torstai, 28.06.2012 11:16

Saa tulla jo 18:00. Taifa poistuu noin 20.00, mutta saa toki jäädä mättää jos haluaa.

Laittakaa joku tää faceen.
Koskahan sitä ehtis taas sohuun?
Avatar
Beatific
Kuningas
Viestit: 2797
Liittynyt: Keskiviikko, 05.07.2006 09:01
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Beatific » Maanantai, 02.07.2012 22:30

Niitylle ke! Kaikki messiin testaamaan sotahuutovarustustanne, lämmitetään Taifauuni ja käristetään parit menninkäiset iltapalaksi!
Assassiini skeittaa Kartanolinnan mailla ympäri vuoden
Avatar
Triks
Herttua
Viestit: 956
Liittynyt: Torstai, 03.01.2008 02:42
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja Triks » Torstai, 09.08.2012 20:33

Sunnuntain treeneissä voi olla hiljaista Kuninkaantekijöistä johtuen. Tarkkailkaa Nimenhuutoa, niin ei tule turhaa reissua.
"Huhut kuolemastani ovat vahvasti liioiteltuja."
Kuva
Avatar
Triks
Herttua
Viestit: 956
Liittynyt: Torstai, 03.01.2008 02:42
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja Triks » Maanantai, 03.09.2012 10:11

Ulkotreenit jatkuvat niin kauan kuin säät sallivat ja/tai treenaajia riittää.
"Huhut kuolemastani ovat vahvasti liioiteltuja."
Kuva
Avatar
Triks
Herttua
Viestit: 956
Liittynyt: Torstai, 03.01.2008 02:42
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja Triks » Torstai, 20.09.2012 00:20

Viimeiset joukkomättötreenit ulkona tänä sunnuntaina klo 16-18, kaikki paikalle! Ensi viikolla aloitetaan sisätreenikausi Omnialla.
"Huhut kuolemastani ovat vahvasti liioiteltuja."
Kuva
Viestiketju Lukittu

Palaa sivulle “Pääkaupunkiseudun boffaajat”