Nolot

Palaute ja jälkipelit
Mannunvartija
Sotahuuto '09 -järjestäjä
Viestit: 503
Liittynyt: Sunnuntai, 29.10.2006 12:17

Viesti Kirjoittaja Mannunvartija » Maanantai, 14.07.2008 21:53

No jaa, kai tänne voisi hieman turista. No, noloja ja noloja.

Olisiko ollut toinen tai kolmas metsäkohtaaminen, kun palailin sekalaisen joukkomme kanssa kohti Tanska-Ruotisin aloituspaikka. Siellä oli hajallaan vihollisia. Näimme erään rämälaisen ja suoritimme periteisen Reilukerho©, eli isolla porukalla hakemaan yksi jalaton. Tämän jälkeen kuulin rapistelua oikealta puoleltani. Huomaan näreen takana turalaisen jousinaisen ja vähän taaempana on turalainen hilparinainen. No, jousinainen oli hieman liian hidasliikkeinen, ja tämän sain lyötyä helposti hengiltä. Tämän jälkeen käännyn kohti hilparinaista, ja kysäsen, että onko elossa. No olihan se, vastaus tuli melko "pelokkaalla" äänellä ja samantein tämä juoksee päätä pahkaa poispain metsäpolkua. No, minä sitten perään. Saan tämän kiinni melko helposti, mutta suoraan juoksusta on paha saada kunnon manöövereja aikaiseksi. Ja samalla tämä huitaisee hilparilla ja se osuu tietysti siihen panssaroimattomaan jalkaan. Omaa huolimattomuutta, pompin sitten loppuskenun jalattomana, kunnes 13. Komppania lanasi ylitseni.
Can-Do
Lippu-Jippu
Rakkaalla possulla on monta nimeä.
Avatar
Peltokorppi
Marsalkka
Viestit: 2442
Liittynyt: Torstai, 14.06.2007 21:10
Paikkakunta: Jykylä

Viesti Kirjoittaja Peltokorppi » Tiistai, 15.07.2008 20:58

Kumman monet "nolot" täällä ovat melkein lesoamista...

No noloa on varmasti se että kuolin joka skenaariossa vähintään yhden kerran.
"Can you quack
Can you quack like a duck when you suck"
Avatar
Falcata
Kuningas
Viestit: 2839
Liittynyt: Sunnuntai, 31.12.2006 15:39
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja Falcata » Keskiviikko, 16.07.2008 01:16

Kai ne noloimmat jutut sitten tapahtuivat kaikkein lesoimmissa tilanteissa? :)

"Learn to obey before you command."

"Ei se ase vaan se käyttäjä."
Avatar
keredwel
Kapteeni
Viestit: 102
Liittynyt: Keskiviikko, 22.03.2006 20:48

Viesti Kirjoittaja keredwel » Keskiviikko, 16.07.2008 11:43

Mannunvartija kirjoitti:vähän taaempana on turalainen hilparinainen. No, jousinainen oli hieman liian hidasliikkeinen, ja tämän sain lyötyä helposti hengiltä. Tämän jälkeen käännyn kohti hilparinaista, ja kysäsen, että onko elossa. No olihan se, vastaus tuli melko "pelokkaalla" äänellä ja samantein tämä juoksee päätä pahkaa poispain metsäpolkua. No, minä sitten perään. Saan tämän kiinni melko helposti, mutta suoraan juoksusta on paha saada kunnon manöövereja aikaiseksi. Ja samalla tämä huitaisee hilparilla ja se osuu tietysti siihen panssaroimattomaan jalkaan. Omaa huolimattomuutta, pompin sitten loppuskenun jalattomana, kunnes 13. Komppania lanasi ylitseni.
tämä oli kyllä vähän noloa omalta osaltanikin. aikaisemmin lähes koko muu TURA oli kuollut ympäriltäni ja jäin vähän hämmentyneenä palloilemaan ympäriinsä kun en yhtäkkiä muistanut, ketkä ovat liittolaisia ja ketkä vihuja. siitä lappaa koko ajan porukkaa ohitse, seisoessani keskellä isoa virtaa boffaajia tajua, että kaikki ovat vihollisia. yritän kävellä pois huomaamattomasti ja kuulen "onko toi meidän puolella"-supinaa mutta kukaan ei tule perään ennenkuin joku pieni poppoo huutaa perääni. kun vastaan myöntävästi olevani elossa ja lähden pinkomaan niin eikös sieltä tule ne 5-6 heppua perään. sainpahan yhden jalan vietyä mennessäni, mistä voisinkin muodostaa trademark-hyökkäystaktiikkani, kun kerran:
Verimakkara kirjoitti:Joku keihäsnainen siellä turassa tosiaan oli ja kiero olikin. Löi jalkani pois ja poistui vähin äänin paikalta. Siinä sitten hetken tasapainottelin yhdellä jalalla kunnes joku haavoittuneen saalliin haistanut maahinkaisen kilpimies tuli ja hoiti homman loppuun.
noloa tilanteessa oli se, että seisoin keskellä vihollisarmeijaa täydellisessä backstabfrenzy-tilanteessa mutten tajunnut ajoissa.
___

ensi vuonna investoin kypärään. tänä vuonna kuolin kolme kertaa yllättävään päähän osuneeseen nuoleen noin puoli minuuttia ennen kontaktia. ensimmäisessä linnapuolustuksessa skenaario oli vasta hädin tuskin alkanut, kun otsaani tipahti random lörppönuoli. oli sitten kivaa kävellä pois linnasta kun taaempana olevat ei vielä edes tajunneet, että skenu oli alkanut.
___

hameella bofferointi on ihan eeppistä, mutta kun se on pitkä, sen helmalle tuppaa astumaan. tämä oli isompi ongelma 06- ja 07-sohuissa, tänä vuonna kyseinen vaate oli noin 10 senttiä lyhyempi kun viime vuonna sitä kesken jonkun skenun revin. kyseisessä hameessa on vain kuminauha pitämässä sitä yllä, joten kun helmalle astuu, se kanssa sitten valahtaa kivasti alaspäin ja kompuroin. en enää muista kuinka monta kertaa eeppisissä ryntäyksissä olen kompastellut siihen, mutta onneksi on aina ollut tabardi suojaamassa takanatulevia panty shoteilta.
where have all the river pirates gone?
Avatar
Tuomir
Herttua
Viestit: 539
Liittynyt: Keskiviikko, 21.05.2008 11:08
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Tuomir » Maanantai, 21.07.2008 19:25

Oma noloin juttuni oli se etten päässyt koko tapahtumaan. No, ensi vuonna sitten :cry: (siihen on ikuisuus)
Kunnes lääkäri kieltää!
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Palaute”