Sivu 1/3

Nolot

Lähetetty: Maanantai, 07.07.2008 13:32
Kirjoittaja Azor
Nolot-ketju on täällä taas! Avaan pelin kahdella omalla "nololla".

1. Tiedustelin armeijamme etenemistä, kun eteen tupsahti kolme entalialaista, ilmeisesti myös tiedustelijoita. Kolmikko päätti vetäytyä metsään, mutta yksi heistä (Entalian ryhmänjohtaja) jäi hieman jälkeen. Päätin aloittaa juoksukilpailun ja sain kuin sainkin hänet kiinni ja löin backstabin. Hetken oli sankariolo (0.5 sec), kunnes menetin jalansijani liukkaaseen mättääseen ja kaaduin maahan täysin hallitsemattomasti. Lopputulos: ilmat pihalle, joka paikkaan sattui, kypärä lensi jonnekin ja taistelutahto yllättäen katosi. Loput vihollistiedustelijat tulivat paikalle, katsoivat hetken avutonta olemustani ja pökkivät keihäillään hengiltä (kiitos pojat, olitte helliä ;) )

2. Linnarespawn-skenussa minut työnnettiin ilmeisesti Vishanan, toimesta suoraan siihen ainoaseen kunnon mutalammikkoon mikä sieltä löytyi. Kaaduin sinne tunteella ja ryvin siellä kuin sika hetken aikaa. Kaikki varusteet olivat märkiä sekä aivan mudassa. Haisin sikolätille loppupäivän. Olo oli hehkeä.

Lähetetty: Maanantai, 07.07.2008 13:42
Kirjoittaja Hiisi
Hyökkäsin karjuen ulos linnakkeesti ja bongasin 2 helpon näköistä nuorta ruotsalaista, jotka näyttivät jäätävän paikallaan teutoni lauman lähestyessä. Sain hyvän etumatkan muihin teutoneihin ja päästyäni lyömäetäisyydelle astuin ojaan ja tuiskahdin mutaiseen allikkoon. Ruotsalaiset tökkäsivät tylysti hengiltä ja juoksivat sen jälkeen muita teutoneita karkuun. Jes.

Lähetetty: Maanantai, 07.07.2008 13:50
Kirjoittaja tiarAnon
Jos nyt näitä noloja laitetaan, niin RISKissä olin tavalliseen tapaan vittuilemassa jolle kulle ja aiheuttamassa yleistä härdelliä, ja pysähdyin hetkeksi. Hirveän uhon päätteeksi tunsin kevyen taputuksen selkääni ja käännyin taakse katsomaan. Minut tappanut spitaalinen (Vai? Punaisen tabardin muistan.) kirmasi jo karkuun, mutta kameramiehen virne oli vielä siinä vieressä...

Viimeisessä kohtaaminen metsässä -setissä haastoin kuolalaisia kaksintaisteluun, kun juoksukunto alkoi pettää ja skenaario oli jo selvästi hävitty. Sain sitten ensimmäiseltä duelaamaan suostuneelta turpaani... Jäi harmittamaan sikäli, että veto olisi ollut todella helppo, jos en olisi ollut niin piipussa siinä vaiheessa.

Lähetetty: Maanantai, 07.07.2008 13:54
Kirjoittaja Talarus
Metsä kakkosessa juostiin Susien, Murheen ja muutaman Leviaattanin kanssa hienosti rivissä Ruttoa ja paria muuta kiinni. Aivan jo kantapäitä kutitellessa vetäisen rynnäkön, mutta kukaan omista ei tartu täkyyn ja niinpä teilattuani yhden Ruttolaisen saan tylysti kylkeen parilta muulta...

Toista kertaa linnan hyökätessä menin Viikinkisoturin kanssa kilvillä eturiviin, ja Maahinkaisista valittu suurmestari toteaa "Faravid eteen ja näyttää mistä kunnon teutooni on tehty!" Minä tähän "Ja tästähän mennään läpi!" Rynnäkön alkaessa meikäläinen sitten kompastuu ja tipahtaa vallihautaan naamalleen. Jotta jesh... (Tosin kokosin itseni ja ryssin silti muurille ;) )

Hornankattilassa oltiin Murheen, Susien, Liskojen ja taisi siellä olla Druzinaakin, kanssa metsässä kattilan reunalla. Kun holdin jälkeen oltiin rullattu muutama vihu jonossa lähdettiin sitten etenemään. Koko ajan kaverit varoittelee maastosta, ja yhdessä kohtaa tuleekin louhikkoa, jonka päällä on kaatuneita kuusenrankoja. Yksi kevyempi kaveri astahtaa niiden päältä kuin sillalta, minä mene perässä - ja tipun muniani myöten sitten kuusien ja kivien sekaan. Oli siinä Takavasaran parilla kaverilla pokassa pitelemistä :lol:

Lähetetty: Maanantai, 07.07.2008 13:57
Kirjoittaja Von Kaunissydän
Tavallaan noloa oli se, kun jossakin niistä metsäskenuista melkein koko balttian jäljellä oleva armeija etsiessään viimeisiä vihollisen rippeitä, marssi parin harmittomalta näyttävän vihollisen ohi. Eivät olleet kuolleita, eivätkä siltä edes yrittäneet näyttää, mutta silti kaikki ilmeisesti luulivat niin. Mieleeni tuli ohi kulkiessani kysyä, että oletteko hengissä, ja vastaukseksi sain: "Mitäs luulisit?", sekä hilparista päähän. Nämä kaksi tyyppiä niitattiin siinä samassa by Vishna Grim.

En muista mitä ryhmää nämä kaverit olivat. Harmittaa vaan kun kuolin niin loppupuolella skenua.

Lähetetty: Maanantai, 07.07.2008 13:58
Kirjoittaja Qoshovius
Omalle kohdalle ei kai kovin paljoa noloja sattunut, tässä kuitenkin pari:


1. Ensimmäisessä skenaariossa Maahinkaisen rivi oli Vishnaa vastaan, mietimme erilaisia taktiikoita sen rynnäkön tuhoamiseksi. Arvaatte varmaan mitä kävi, kun Vishna puski kiilamuodostelmassa rivimme läpi.


2. Ensimmäisessä kohtaamisessa metsässä lähdin juoksemaan kohti Ruton keihäsmiestä. Greathelmini takaa en nähnyt juurikaan jalkoihini, joten otin ja kompastuin juureen tms. ja keihäsmies tökki minut hengiltä.

Lähetetty: Maanantai, 07.07.2008 14:02
Kirjoittaja Satanisti Pappi
Joo no tuota tuota itse kuulun näihin uhoajiin ja vittuilijoihin varsinkin jousimiehiä/naisia kohdatessa :P tavallisesti karjun vaan, että tässä on vapaa maalitaulu, senkun tulitat ja hyppään vähän avoimemmalle paikalle. No tämä loppui sitten siinä vaiheessa kun jousimies päästää sitten jänteestä irti ja osuma tulee suoraan päähän silmien väliin jossakin niissä metsä skenuista :P

Toinen oli varmaankin kun pidin tavallista paikkaani linnoituksesta ja uhoilen siinä sitten vastassa olevalle perkeleelle kuolan kilven suojissa siinä sitten menen kilven suojiin hetkeksi ja kommunikoin muiden kanssa ja seuraavan kerran kun sitten nostan pääni tulee perkeleen keihäs suoraan päähän sellaisella voimalla, että lennän metrin taaksepäin :lol: oli suhteellisen nöyryytetty olo siinä vaiheessa ja oma tiimiläinen vaan rupeaa nauramaan :D

Lähetetty: Maanantai, 07.07.2008 14:23
Kirjoittaja Pyry Veteli
Viimeisessä linnahyökkäyksessä olin kahden käden miekalla koputtelemassa takaportin miehiä päihin, paikalla oli melkoinen tungos pienessä tilassa. Sain keihään kovalla voimalla rintaan (rengaspanssari koppasi vahingon) ja kompastuin kaatuen taaksepäin. Jäin omien ukkojen jalkoihin täysin haavoittumattomana, ja mikä parasta, joku, ilmeisesti RPG Karhujen (?) mies astui huomaamattaan polvenmittaisen rengaspanssarini helmalle. Yritäpä siitä sitten ylös, ja ei kukaan edes kuule mutaan tukehtuvia huutoja nilkan tasolta :P

Muutenkin kaatuilu oli aika tavallista, hiekkakuopilla alamäkeen ryskävät Kuolan tornikilvet tyrkkäsivät montun rinnettä alas kertaalleen, ja virolaisten vastaava kilpirynnäkkö sai aikaan aukinaisen pään kaaduttuani terävään kiveen. Riskissä tuli sitten puolestaan lievä aivotärähdys Turalaisten kanssa kärhämöidessä. Suurta huumoria olla pitkä ja vähäpainoinen :D

Lähetetty: Maanantai, 07.07.2008 14:25
Kirjoittaja Nightingale
No viikonloppuhan alkoi lupaavasti kun olin menossa saksan johtajapalaveriin perjantaina. Hieman myöhässä siinä lönkyttelin paikalle ja kas! Uppoan polvea myöten ojaan. Noniin kengät märkänä, mitäs sitten. Onneksi kuitenkin olin pätevänä taistelijana varautunut kumisaappailla. Leiriin päästyäni päätinkin vaihtaa näihin voittamattomiin jalkineisiin. Lähdinkin siitä sitten taas katsastamaan kanssapelaajia, mutta hetkinen jotain unohtui.. ei kai.. vaan.. samat märät sukat olivat edelleen jalassa.. ja niin myös kumisaappaat olivat märät koko viikonlopun. Fail..

muutenkin tuli veden kanssa tehtyä tuttavuutta.

Note to self. 3x varasukat ei ole riittävästi.

Lähetetty: Maanantai, 07.07.2008 14:29
Kirjoittaja Triks
Hieman nolottaa se, etten yhtään tarkkaillut ympäristöäni yrittäessäni palata RISKissä TURAn riveihin respattuani, sain ihan jumalattoman tällin takaapäin takaraivoon ja silmissä pimeni. Menin ilmeisesti shokkiin enkä oikein muista mitään sen jälkeen tapahtuneesta.

"Pari" kaatumista ojaan, sammaliin ja kaikkeen mahdolliseen muuhunkin ratkaisevilla hetkillä hieman nakertaa. Ja se, etten tajunnut lähteä metsäskenussa Galeneita pakoon tarpeeksi nopeasti, olisin vaikka saattanut ehtiäkin. Duh, enemmän tarkkaavaisuutta.

Lähetetty: Maanantai, 07.07.2008 14:30
Kirjoittaja Lijacote
Ensimmäinen nolouteni oli se kun linnaskenussa kun Perkeleen kilvet hyökkäsivät vallihautaan ja jäivät siihen niin jonkun miekka jäi siihen kilpien alle ja käyttäjä siinä samalla. En huomannut sitä siinä tökkiessänni kyseistä ihmistä kypärään kolme-neljä kertaa ihmetellen miksi se ei kuollut. Oli aika noloa kun viimein huomasin ettei uhrini mahtanut liikkua pois. Sori :(

Toinen nolouteni oli taisteluavuttomuuteni. Sori KuoLalle, tulin riveihinne pari kertaa keihääni kanssa mutta siinä vaiheessa battle fatigue oli sen verran kova että en ihan tajunnut mitä tapahtuu. Saatoin käyttäytyä kuin idiootti.

Pari kertaa kuolin myös aivan älyttömän typerästi selkään tulleisiin Ruttolaisiin... kerran kun kuolin niin backstabberini alkoi huutamaan minulle että kuolit. Ihmettelen vieläkin syytä, uskoakseni otin osuman tarpeeksi nopeasti nähden kuinka ihmisen reaktio-aika ei ole maailman parhain.

Viimeinen nolouteni on se että en aina tiennyt onko tyyppi vihollinen vai ei, mutta se johtuu ehkä enemmänkin siitä että oli neljä osapuolta ja paikalla oli hirveästi uusia (minulle ainakin) ryhmiä... enkä ollut lukenut mitään mistään.

Lähetetty: Maanantai, 07.07.2008 14:49
Kirjoittaja Jesua Sukaton
Ei kyllä muisti pelaa nyt. Hyvät kengät ja näkökyky (yksityiskohdat oli tosin blur) pelasti kaatumisilta ja vastaavilta. Backstabitkin olivat ihan reiluja. Ojaan upottiin sitten vapaa-ajalla...

Tyhmässä paikassahan minä vähän väliä olin. Usein tuli hypättyä muutama metri oman linjan eteen poimimaan pari muualle katselevaa vastustajaa tai vetämään omaa sotureita liikkeelle. Onneksi keihäässä riitti kantama niin selvittiin.

Riskissä ainakin muistan myyneeni oman nahkani todella halvalla. Keihääni oli katkennut joten olin miekalla ja kilvellä. Samaten ensi kuoleman jälkeen olin heittänyt haarniskan pois. Kohtasin sitten hilparimiehen ja löin tätä haarniskoituun käteen paljastaen oman kylkeni.

Hornankattilassa kun Karelin ja viiden Perkeleen kanssa lähdettiin metsiin jahtaamaan metsiin paenneita vastustajia niin onnistuin kaatumaan toisessa jyrkässä hiekkamäessä. Ukemillahan siitä kuitenkin selvittiin eikä keihäskään hajonnut.

Lähetetty: Maanantai, 07.07.2008 15:12
Kirjoittaja Harmburger
RISKissä kaaduin useampaan otteeseen mutalammikkoon. Kiltti painaa huomattavasti enemmän kun se on imenyt itsensä täyteen vettä. Samassa skenaariossa minulla oli pitkään tuijotuskilpailu virolaisen jousiampujan kanssa, jonka päätteeksi hän ampui minua keskelle otsaan. Pakko antaa tunnustusta osumatarkkuudesta liikkuvaan maaliin. Myöskin RISKissä juoksentelin yhden Entalialaisen kanssa linjojen takana. Vastaan tuli kaksi virolaista, joista yritin juosta ohi mutta liukastuin naamalleni ja minut teurastettiin siihen paikkaan. Oli kyllä hieno skenaario!

Viimeisessä linnanvalloituksessa viimeisessä ryntäyksessä kierin muurin sisäpuolelle kiltti korvissa.

Lähetetty: Maanantai, 07.07.2008 16:53
Kirjoittaja Falcata
Laajennetussa metsätaistelussa päästiin poukkoiltua elossa hiekkakuopilta takaisin metsään yhden vasaran kanssa ja metsässä joukkoon liittyi yksi entalialainen. Tavattiin siinä sitten neljä liskojen miekkakilpimiestä ja juteltiin keskenämme että tapetaanko liskot vai juostaanko vasemmalle katsomaan josko pääsisi kolaamaan Turan riviä. Siinä ennen kuin huomasimmekaan olivat liskot jo loikkineet iholle ja pistäneet meidät palasiksi, vaikka siinä pari sainkin vietyä mukanani.

Eräs epic fail sattui sitten Riskissä. Pääsin Perkeleen kylkeen tappamalla yhden hieman erillään olleen keihäsmiehen, ja katsoin että tuossa onkin hyvä paikka syöksyä rivimiesten kylkeen. Siinä sitten spurtin aikana joku keihäsmiehistä pisti edessä olevia vihuja niin että keihään varsi päätyi poikittain juoksuratani tielle. Splats päin keihään vartta ja perkeleet kääntyvät pilkkomaan mut. :D

Lähetetty: Maanantai, 07.07.2008 17:04
Kirjoittaja Automaattinen
Mä en nyt varsinaisesti nolostele mutta jäi hiukan harmittamaan kun siinä respawn linnan ykkösessä luulin että ollaan edellisten vuosien säännöillä ja keihäästä ei saa vetää loputtomiin.. Ei siinä mitään mutta hyppäsin muurille vihaisena pauhaamaan oikein tekeville puolustajille jotain melko äkäistä siitä miten keihäässä ei saa roikkua loputtomasti.

Tätä tietysti seurasi ruokatauon aikana tieto siitä että viron pojille oli sanottu että saa ja että säännöt olivat tältä osin siis muuttuneet.

Harmitti siis jälkeenpäin että menin avautumaan, mutta toisaalta siitä ei tiedotettu mitään misään vaiheessa joten oletin sen olevan vanhaan malliin..

Jaa.. Tuli mieleen toinen.. Otin liian herkkään kuolemia tilanteissa joissa vasta panssarit olisivat menneet. Hornankattila ykkösessä sain kahdesta nuolesta matkalla rinnettä alas. Toinen osui ensin käteen ja siitä jatkoi rintaan (kimmokkeita kun ei käsittääkseni lasketa) ja perään sain osuman rintaan. Jos en olisi ottanut kuolemana tätä, olisin iskenyt muutaman jousimiehen hengiltä hilparilla mutta eipä tuo silti mitään haittaa. Eiköhän se ole parempi että ottaa herkemmin kuin se ettei ota.. :lol:

Lähetetty: Maanantai, 07.07.2008 17:35
Kirjoittaja Säätäjä
:'D riskissä tappelin ruttolaista vastaan, jolla oli 1 käsi jäljellä. Ajattelin, että nyt sit huitasen ton kuoliaaks, vaik menee luultavammin panssaripiste, sit yhtäkkiä koko oma tiimi alkaa huutaa takaa: "tänne sieltä, tule nyt perkele".. vaik ne oli ite just mätänny ite ruttoa ja mulle oli jääny tää 1, sit käännyn kattoo, ku ne huutaa koko porukal, et mitä vittuu ne siel ärjyy, sit tulee hitti päähä ja se siitä... :S vähä vitutti, ku yhet ei antanu tapella rauhas..apukin olisi kelvannut, kun oli raskas varustus + väsyny, joten karkaaminen oli vaikeaa.

Lähetetty: Maanantai, 07.07.2008 17:49
Kirjoittaja Sapfon
Kävelin tyytyväisenä mettäskenussa (yhdessä niistä) ja kattelin että siinähän se yksi liittolaisryhmä menee ja lähdin kävelemään nopeammin että ehtisin siihen rinnalle. Sitten kävelin vähän matkaa hiukan taempana (sellaset siniset tabardit oli kavereilla) ja katoin että perhana eessä on Entaliaa eli omia. Hetki kesti kunnes tajusin että perhana, mähän oon vihollisen perässä vaellellu ja turpaan tuli :P

Lähetetty: Maanantai, 07.07.2008 17:55
Kirjoittaja Gitoll
Riskissä hukkasin oman ryhmäni ja liityin Turan rivin jatkeeksi. Meitä kohti rynnistävä Sos:in joukko hämäsi ovelasti vihreällä värillään ja yksi hieman oman rivimme edessä seisova Turalainen kääntyi hetkeksi minua kohti. Pamautin sitten omaa miestä keihäällä naamaan ja siitä hätkähdin niin, että örkki tuli ja kumautti minut vielä kaupanpäälisiksi hengiltä. Sori vielä. :oops:

Samassa taistelussa lähdin hakemaan toisella erää keihäälläni jotain hienoa pitkää iskua varomattoman mannun kasvoille. Iskuhan toki meni hutiin ja pikainen pakeneminen raskas panssari päällä ei aivan onnistunut. Taisi olla pojilla naurussa pitelemistä kun kirmasin takaisin omaa riviä kohti pää kolmantena jalkana ja kuolin vielä omien nenän edessä täysin turhan iskun vuoksi. :P

Lähetetty: Maanantai, 07.07.2008 18:15
Kirjoittaja Moonstone
Jossain metsäskenussa (olisikohan ollut se ensimmäinen missä sai tapella siellä hiekkakuopallakin) tottelin ryhmänjohtajan käskyä hyökätä hiekkatien alapäässä odottelevien maahinkaisten kimppuun. En tiedä mitä tapahtui mutta taisin olla ainoa mantulainen joka juoksi alas asti ja ei siellä muitakaan omia turhan paljoa ollut. Tilanne alkoi kun maahinkaisten muurin keskeltä tuli keihäs kohti päätä jääden tosin x cm päähän kasvoistani. (Tarkkaan en tiedä kun refleksinä meni silmät kiinni ja tein jonkun hämärän paniikkipäänheilautusväistöliikkeen.) Noloa sen sijaan on se, että hetki tämän jälkeen tunsin osuman otsassani joten eikun jousimiehiä manaillen syrjään pohtimaan mitä oikein tapahtui. Kauaa ei tarvinnut miettiä jotta tajusin kuolleeni ohueen oksaan, joka oli räpsähtänyt silmän yläpuolelle. Kieltämättä "nuoli" tuli hieman oudosta kulmasta.

Lähetetty: Maanantai, 07.07.2008 18:26
Kirjoittaja Jounari
Noh ehkä se mikä eniten jäi nolottamaan tai silleen oli kun joku tummapukunen oli RISK:ssä mun edessä,ja sit katoin sitä,luulin että se on oma kun se ei käyny kimppuun.Sitten sieltä juos selvä vihollinen ja sen kanssa vähän aikaa mittelin,niin tunsin selässä kevyen tuuppauksen,ja katoin niin tää tummapukunen tappo mut..Meikä kyl noobaili siel muuteki ku en aina tunnistanu todellakaa vihollisia..mut muuten oon RISk tulokseeni melko tyytyväinen ku en sentää kokoajan kuollu :D ja tapoinki joitaki :D

Lähetetty: Maanantai, 07.07.2008 18:29
Kirjoittaja saloneju
Pieni henkilökohtainen sankaritarina ja noloilu samassa tilanteessa. Veljekset-Rutto-(+galeneita ja possuja luullakseni?) -osasto pääsi todella hyvään liikkeeseen jyrätessään Baltia-Saksan armeijaa kyljestä ja takaapäin saattoskenaariossa. Itse taisin tehdä henkilökohtaisen yhden skenaarion/elämän tapporekordini Sotahuudoissa hakkaamalla hilparillani maihin rynnistyksen aikana yhteensä vajaa parikymmentä ukkoa, ja lisää tuli joka pistolla kun pääsin rämä-/kuolalinjan kylkeen niittämään miestä kuin heinää vain. Jokaisella pistolla tuli yksi tappo eikä loppua näkynyt, kun koko armeijan kylki oli auki ja avuttomana teki last standiaan. Sankarillinen fiilis loppui siihen kun tunsin tuuppaisun selässäni ja taakse katsoessani näin minua pistäneen possujen keihäsmiehen, joka samalla hetkellä tajusi tappaneensa oman. :lol:

Lähetetty: Maanantai, 07.07.2008 18:38
Kirjoittaja E.Hirvelä
Oma epic fail tuli toisessa metsä skenaariossa kun suurin osa Ruotsi-Tanska osastosta pääsi leviaattanin ja turan selkään/kylkeen. Olin juuri jättänyt kypäräni leiriin kenttätaisteluiden jälkeen. Siinä ensimmäisten joukossa sitten ryntäsin ja enkös tietenkin saanut hilparista suoraan päähäni. Palasin sitten melkein ainoana aloituspaikalle kuolleena. :D

Lähetetty: Maanantai, 07.07.2008 18:40
Kirjoittaja Pimeyden Ritari
Tämä ei ole varsinaisesti nolo, mutta kerronpahan kuitenkin.

Viimeisessä skenussa vaihdoin jouseni säälittävän lyhyeen miekkaan ja olin haitallinen kuin muurahainen norsun kimpussa. Rynnistimme possujen kanssa päin Vishnaa. Minua vastaan tuleva vishna nosti sopivasti kilpeään ja tuikkasin hammastikkuni sen alle. Miekka sujahti suoraan vishnan haarojen väliin. Tuijotimme siinä hetken hänen jalkovälissään olevaa miekkaa, sitten toisiamme ja totesin:
"Critical hit."
Tähän hän vastasi nauraen: "Okay, I'm dead."

Kerrankin ei tarvinnut valittaa osumien ottamattomuudesta. ;)

Lähetetty: Maanantai, 07.07.2008 18:57
Kirjoittaja Luna Guardian
Metsäskenussa TURA ja joku muu (Rämä?) ahdisti Entalian rippeitä. Olen asettumassa hyökkäysasemiin kun kompastun lahonneeseen kantoon. Hirveän räpiköimisen ja random huitomisen jälkeen pääsen pystyyn hengissä, ja Entalia on vielä edessä. Kun tulee hyökkäyskäsky, ryntään eteenpäin ja kaadun samaan kantoon. Entalia tökkää minut hengiltä. Voittoisa fiilis.

Kukkulanpuolustusskenussa edessä on jokunen Kuolalainen ja Robin Hood-mainen jousineito. Vierellä olevat keihäsmiehet pitävät Kuolalaiset aloillaan ja minä päätän käydä viimeistelemässä homman. Rynnäkköni muuttuu Balttian Ristiretken ensimmäiseksi ilmalennoksi ja melkein rysähdän pisarakilpeni ja raskaan panssarini kanssa jousineitokaisen päälle. Kuola tappaa minut siihen paikkaan. Hieno fiilis taas, tällä kertaa hiekkaa suussa...

Lähetetty: Maanantai, 07.07.2008 19:12
Kirjoittaja SNiLD
Vastassa oli hajanainen pieni uusi ryhmä nuoria taistelijoita. Lähdin kilpi edessä puskemaan heitä kohti olettaen ja muutama pakeni välittömästi. Yllättäen yksi vähän tukevampi kaveri (ikää ehkä 15v) lähtikin yksin puskemaan vastaan ja pysäytti minut kuin seinään. Propsit hänelle, vaikka lyönti pysäytyksen jälkeen häneltä unohtuikin.

Rämä tuki muiden siirtymistä linnaan. Kun Rämän johdosta kuului huuto "linnaan", vilkaisin nopeasti taakse. Kun katsoin takaisin eteenpäin huomasin, että joku ruttolainen oli iskenyt aseen kädestäni ja se makasi nyt vallihaudassa. :oops: