Sääntösysteemin täysuudistus.

Keskustelua tapahtuman, sääntöjen ynnä muun kehittämisestä sekä asioista, jotka vuonna 2009 tulisi huomioida.

Valvojat: Ylläpito, Järjestäjät

Juhana
Kreivi
Viestit: 320
Liittynyt: Perjantai, 27.01.2006 16:56

Viesti Kirjoittaja Juhana » Lauantai, 20.12.2008 23:59

Yksi SCA kulttuurin parhaista puolista on se, että kaikki laskevat itse osumansa. On todella epäkohteliasta alkaa huutelemaan kesken ottelun "se osui jalkaan" tai "sä kuolit". Jos osumaa ei lasketa niin lyödään seuraava tarkemmin ja vähän kovempaa.

Olen samaa mieltä BlueSkien kanssa tuosta osumien huutelemisesta. Se on ehdottomasti rasittavin piirre bofferoinnissa. Varsinkin Sotahuudossa näkee ja kuulee näitä pikku tuomareita. Olisi parempi jos kaikki pitäisivät huolta vain itseensä osuneista iskuista. Jos joku ei tunnu laskevan lyöntejä niin siitä voi käydä huomauttamassa skenaarion päätyttyä. Tässä asiassa voisimme ottaa oppia SCA:sta.

Toiseksi rasittavin piirre bofferoinnissa on tämä "kaikki osumat lasketaan" linja. Se tekee lajista hippaa, eikä keskiaikaista kamppailua pehmoaseilla. Sääntö myöskin luo lajille epähistoriallisia tekniikoita joilla haetaan tarkoituksella sitä kevyttä hipaisua. Keski-Suomessa on pitkään treenattu tällaisella motolla ja Oriveden treenileirien perusteella siellä on syntynyt juuri tähän tähtääviä tekniikoita. En tarkoita tätä loukkauksena vaan huomiona siitä millaiseen suuntaan (minun mielestäni)huono sääntö vie lajia. Tietääkseni sielläkin on aina kehoitettu lyömään kunnolla.

Hipaisuilla on myös se ongelma, että isossa rytinässä niitä ei aina huomaa. Sotahuudossa taistelun kiima on aivan eri tasolla kuin omissa treeneissä ja panssareilla on myös oma vaikutuksensa. Kun osallistujille kerrotaan lasermiekkailusta ja kaikkien osumien laskemisesta niin ei ole suuri yllätys jos siitä seuraa ongelmia kentällä. Joku osuu kevyesti peltipurkkia rintaan ja sitten kirjoittaa äkäisenä palautteeseen, että ryhmä X ei ottanut osumaa. Ajatuksissa ei edes välähdä, että kohde ei tuntenut/huomannut osumaa. Ei, vaan se huijasi varmasti.

Vaikuttaa siltä, että boffokulttuurissa on hyväksyttävämpää lyödä kunnolla kuin tavoitella kevyitä hipaisuja. Kun yhteisö tätä tuntuu haluavan niin eikö voitaisi ottaa sitä yhtä askelta ja lopettaa huonojen osumien laskeminen? Valitettavasti yleinen vastaus tähän on "ei se toimi" tai "kaikki löisivät kovaa ja sattuisi vahinkoja". On kuitenkin monta tapahtumaa missä se on toiminut ilman ongelmia. Esimerkiksi pääkaupunkiseudun treenipäivä syksyllä 08 ja Sotahuuto 06.

Lyöntejä ei tarvitsisi lyödä yhtään kovempaa kuin aikaisemmin. Niiden pitäisi olla vain vähän puhtaampia tai pidemmälle vietyjä kuin nämä nykyiset hipaisut. Hipaisu on lopulta vain huono lyönti. Se joko jäi liian lyhyeksi tai sitten se kadotti voimansa esimerkiksi osumalla ensin kilven reunaan ja vasta siitä käteen.
Avatar
Misumasu
Marsalkka
Viestit: 2292
Liittynyt: Sunnuntai, 30.04.2006 20:55
Paikkakunta: Jyväskylän mlk

Viesti Kirjoittaja Misumasu » Sunnuntai, 21.12.2008 00:09

Ninjatek kirjoitti:Jos vaikka saunan taakse viemällä
Ja sitä rakentavaa keskustelun sytyttämistä? Jhees. Eiköhän me olla näitä sun heittojas kuunneltu ihan riittämiin Ninjatek.

Sääntöjen painottaminen ja pyyntönä, että jokaisesta ryhmästä pyrkisi edes kerran tai pari katsastamaan Suomessa järjestettäviä yhteistapahtumia (Oriveden treenileiri tms.) tapahtuma, josta voisi hakea sellaisen Suomessa yleisesti vallitsevan määritelmän lyöntikovuuksilla/osumien laskemiskalibroinnille. Näin sitä voisi sitten omassa ryhmässä paukuttaa ihmisten päähän ja pyrittäisiin poistamaan suurimmat ryhmienvälisten sääntömallien erot (siis ne erot, joita ei tarkoituksella ole otettu, vaan ne ovat vain syntyneet).

Tuo "kunnon liikkestä tultava lyönti" on mielestäni tarpeeksi osuva ilmaus ja pyrittäisiin huolehtimaan omista osumien otoista, eikä niistä kaverin. Jälkipelit voi pistää palautelappusiin tai hoitaa skenun jälkeen henk. kohtasesti. Nyrkkisääntönä, että kaveria lyödään, kunnes se ei enää lyö takaisin ja ilmoittaa olevansa kuollut. Törkeissä huijaamisissa tottakai selvittäminen jälkeenpäin ja apuja saa järjestäjiltä.
Sieluni Jumalalle, miekkani Maahinkaiselle.
Synnit meneekin sitten Ruton piikkiin.
Avatar
N.Hirvelä
Sotahuuto '09 -järjestäjä
Viestit: 2613
Liittynyt: Torstai, 08.06.2006 18:15
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

Viesti Kirjoittaja N.Hirvelä » Sunnuntai, 21.12.2008 00:16

Ihan näin btw huomiona tuli mieleen, että nykyään esim. miekoissa on niin pehmeä pistokärki, että vaikka kuinka kovaa sillä pistät, niin pehmeä pistokärki ei tunnu kauheasti kun se kimpoo kuitenkin hieman sivuun osuttuaan. Tämän takia jotkut laskevat piston "hipaisuksi" vaikka se olisi kuinka hyvä pisto ollut.
Tosin, meneekö tämä taas ohi aiheen?
http://scafightingfinland.com/ - Tule mukaan lyömään haarniskassa kovaa, mutta turvallisesti!
http://scafightingfinland.com/forums/ Rottinkitaistelun uudet foorumit
Haiden
Sotalordi
Viestit: 1393
Liittynyt: Maanantai, 02.04.2007 08:33

Viesti Kirjoittaja Haiden » Sunnuntai, 21.12.2008 00:46

Toiseksi rasittavin piirre bofferoinnissa on tämä "kaikki osumat lasketaan" linja. Se tekee lajista hippaa, eikä keskiaikaista kamppailua pehmoaseilla. Sääntö myöskin luo lajille epähistoriallisia tekniikoita joilla haetaan tarkoituksella sitä kevyttä hipaisua. Keski-Suomessa on pitkään treenattu tällaisella motolla ja Oriveden treenileirien perusteella siellä on syntynyt juuri tähän tähtääviä tekniikoita. En tarkoita tätä loukkauksena vaan huomiona siitä millaiseen suuntaan (minun mielestäni)huono sääntö vie lajia. Tietääkseni sielläkin on aina kehoitettu lyömään kunnolla.
Tähän tullaan onko bofferointi urheilu laji, jossa on tarkotuksena katsoa kumpi on parempi taidoltaan vai onko keskiaikaista kamppailua ?

Bofferoinissa on tällä hetkellä lasermiekka säänöt, koska nämä toimivat boffereilla parhainten. Ne jotka haluavat eeppisiä tappeluita välittämättä hipsuista voi miettiä SCA:ta tai Teräsmiekkailua. Ylikevyellä muovi+vaahto miekalla ei saada millään säänöllä historiallisia tekniikoita ja taistelua tehtyä Näistä hipsuista on tullut karmea valittaminen, mutta nämä pystytään torjumaan eli kyse ei ole joku sääntö on rikki, vaan ihminen onnistunut torjumaan iskua. Miksi ruveta hyvää sääntöä muuttamaan, kun voidaan treenata torjumaan niitä hipsuja?

Myös hipsujen pois ottaminen vain lisää seuraavan iskun voimaa 90% varmuudella.
Wanhan ajan kyytiketju
Archibald
Musiikki on elektroninen. Tästä ei keskustella.
Juhana
Kreivi
Viestit: 320
Liittynyt: Perjantai, 27.01.2006 16:56

Viesti Kirjoittaja Juhana » Sunnuntai, 21.12.2008 02:47

Haiden kirjoitti:Tähän tullaan onko bofferointi urheilu laji, jossa on tarkotuksena katsoa kumpi on parempi taidoltaan vai onko keskiaikaista kamppailua ?
Lainaus SH07:n ja SH08:n kotisivuilta: "Sotahuuto on historiallista taistelua pehmustetuin asein". Sotahuuto bofferoinnin kattotapahtumana ohjaa voimakkaasti bofferoinnin sääntöjä ja varustusta. SH on enemmän keskiaikaista kamppailua kuin pelkkää urheilua. Säännöt rajaavat aseet ja panssarit historiallisten esikuvien mukaisiksi. Tapahtumakehyksellä määritellään historiallinen teema ja osallistujia ohjataan pukeutumaan edes vähän "keskiaikaisesti". Siksi olisi minusta loogista, että myös taistelu pyrittäisiin mallentamaan turvallisuuden puitteissa mahdollisimman realistiseksi.

Trollball on vertailuksi puhdasta urheilua ja peliä. Hippa pehmustetuilla pampuilla sopii siihen ihan hyvin.
Haiden kirjoitti:Bofferoinissa on tällä hetkellä lasermiekka säänöt, koska nämä toimivat boffereilla parhainten. Ne jotka haluavat eeppisiä tappeluita välittämättä hipsuista voi miettiä SCA:ta tai Teräsmiekkailua. Ylikevyellä muovi+vaahto miekalla ei saada millään säänöllä historiallisia tekniikoita ja taistelua tehtyä Näistä hipsuista on tullut karmea valittaminen, mutta nämä pystytään torjumaan eli kyse ei ole joku sääntö on rikki, vaan ihminen onnistunut torjumaan iskua. Miksi ruveta hyvää sääntöä muuttamaan, kun voidaan treenata torjumaan niitä hipsuja?
Nämä bofferit mallentavat minun mielessäni oikeita aseita. Kun bofferimiekka osuu vastustajaan niin mietin miten se olisi vaikuttanut jos aseena olisi ollut aito teräksinen backsword. Siksi minulla on niin suuri ongelma tämän lasermiekkailun kanssa. Hipaisu ei realistisesti pahemmin vahingoittaisi vastustajaa. Tämän takia en halua treenata sellaisia lyöntejä. Jos joku miettii boffereita pehmustettuina pelivälineinä ja harrastaa tätä lajia vain urheiluna niin ei siinä ole mitään väärää. Se ei vaan vastaa minun ajatuksiani lajista. Eikä varmaan myöskään valtaosalla SH kävijöistä.

Bofferoinnissa on omat puutteensa niin kuin on myös SCA:ssa ja teräksellä treenaamisessa. Boffereilla voi kuitenkin harjoitella ihan kohtuullisesti keskiaikaista kamppailua. Pystyy treenaamaan kovalla kontaktilla ilman massiivisia suojavarusteita. Aseisiin pystyy aika helposti lisäämään sen verran painoa, että se vastaa suurinpiirteen aitoa teräksestä tehtyä esikuvaansa. Jos hipaisuja ja kevyimpiä osumia ei laske niin suurinta osaa historiallisista tekniikoista voi käyttää tässä lajissa. Lasermiekkailu taas rajoittaa niiden käyttöä merkittävästi. Kyseinen sääntö on kaikkea muuta kuin hyvä.
Haiden kirjoitti:Myös hipsujen pois ottaminen vain lisää seuraavan iskun voimaa 90% varmuudella.
Jos esimerkiksi Oriveden treenileirin yleistä lyöntivoimaa vertaa Assasiinien treeneihin tai pääkaupunkiseudun treenipäivään niin siinä ei ole käytönnössä mitään eroa. Huonoja osumia eli hipaisuja ei vain lasketa. Muuten meininki on ihan samanlaista.
Avatar
LehtoA
Herttua
Viestit: 755
Liittynyt: Torstai, 24.05.2007 17:42
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja LehtoA » Sunnuntai, 21.12.2008 12:35

Olen monessa suhteessa samaa mieltä Juhanan kanssa. Olisi hienoa jos boffereilla voisi mallintaa historiallista kamppailua.

Kuitenkaan bofferista ei saa oikean miekan painoista turvallisesti painottamalla. Omat painotetuimmat ovat siinä 700g tietämillä eli vielä lyömämiekkaa selvästi kevyempiä ja niillä tehdyt lyönnit ovat paljon kovempia kuin painottamattomalla bofferilla.

Toinen seikka mikä monesti jää huomioimatta on tuo N. Hirvelän mainitsema pistokärki. Jos tutee vatsassaan kevyen hipaisun, se saattaa tarkoittaa että vain pistokärki osui. Se taas voisi "oikeassa" miekassa tarkoittaa 2cm syvyistä uraa tuonne vatsan seutuville. Sattuisi varmaan jonkun verran.

Muutenkin pistot menevät helposti "hipaisuiksi" kosta pistokärki ohjautuu heti sivuun. Kunnon junttaus pisto on bofferilla vähänkään pidemmällä aseella lähes mahdoton.
Kuva
Avatar
Beatific
Kuningas
Viestit: 2797
Liittynyt: Keskiviikko, 05.07.2006 09:01
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Beatific » Sunnuntai, 21.12.2008 12:47

Komp komp, Juhana.

Ruvetaan vääntämään wikiin erilaisten kalibraatioiden määritelmiä, kuvauksia ja esimerkkejä.
Assassiini skeittaa Kartanolinnan mailla ympäri vuoden
Avatar
Kantti
Sotahuuto '11 -järjestäjä
Viestit: 1647
Liittynyt: Tiistai, 21.02.2006 10:41
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja Kantti » Sunnuntai, 21.12.2008 12:58

Olen ehdottomasti samaa mieltä, että yleinen ininä ja toisista huolehtiminen ärsyttävät taistelukentällä. En ymmärrä henkilökohtaisesti ihmisiä, jotka uskovat itse tietävänsä paremmin kaverin osumat kuin mies itse. Ehkä he lähtökohtaisesti vain luulevat olevansa parempia/pätevämpiä ihmisiä. Totta kai huijarit tai adrenaliinipöllyssä heilujat ovat asia erikseen, heitä ehkä onkin syytä taputtaa olalle ja ilmoittaa homman olevan ohitse. Tätä vartenkin tosin pitäisi olla valvojia, ei jokamiehenoikeutta. Emme tänä vuonna valitettavasti antaneet ajastamme tarpeeksi valvojien valitsemiseen ja perehdyttämiseen. (Mielenkiintoisena yksityiskohtana ininä oli selvästi vähäisintä ja holdit katosivat kokonaan linnaskenussa, jossa neljä järjestää kulki taistelijoiden joukossa huomioliiveissä ratkomassa tilanteita paikallisesti ja nykimässä useamman selvän osuman huomiotta jättäneitä rivistä.)

Tähän ongelmaan Sotahuudon säännöt ovat itse asiassa jo puuttuneet:
Jokainen laskee omat osumansa herrasmiesmäisesti. Jos joku ei laske osumia tästä voi skenaarion jälkeen käydä sanomassa kyseiselle taistelijalle ja valvojille. Epäselvissä tilanteissa on kaikkien kannalta parasta vain ottaa epäselvä isku herrasmiesmäisesti osumana vastaan, näin tulee vähiten sanomista.
Ihmiset kun saadaan vain noudattamaan tätä...

Itse sääntöehdotuksia en kommentoi tällä erää enempää, kun molempien puolien argumenteilla on selvästi pohjaa, vaan seuraan kiinnostuneena, mihin lopputulemaan keskustelu johtaa.
"The Almighty says this must be a fashionable fight. It's drawn the finest people."
Mahti
Sotahuuto '12 -järjestäjä
Viestit: 1684
Liittynyt: Perjantai, 24.02.2006 13:40
Paikkakunta: Leppävirta

Viesti Kirjoittaja Mahti » Sunnuntai, 21.12.2008 14:22

Lasermiekkailusääntö on aika tuore keksintö loppuunsa. Itse olen buffaloinut 90-luvun lopulta ja ikinä ei olla moista sääntöä käytetty. Paljon vähemmän tulee kinastelua, kun on selvää, että jokainen arvioi itse osuman kelvollisuuden. Silloin sitä vain ajattelee kaverin jättäessä osuman laskettua, että taisipa olla kevyt osuma. Lasermeikkasäännöillä ketuttaa kevyt osuma, jonka on saanut ja jota toinen ei ole huomannut. Ja siitä seuraa huutelua. Sotahuuto ei käsittääkseni ole puhdas urheilukilpailu, jonka ainoa tavoite on mitata kuka on taitavin. Pistesysteemi ei ole aukoton, joten miksi sääntöjen pitäisi olla täysin ilman tulkinnanvaraa mihinkään suuntaan missään tilanteessa. Urheilijoille on jo olemassa esimerkiksi ropeconin turnaukset. Olisi kiva että sotahuuto, jossa kuitenkin on keskiaikateema, myös pyrkisi tuomaan sitä jotenkin esiin. Jos säännöistä voidaan saada ilman kohtuutonta hintaa oikeisiin tekniikoihin kannustavat, niin miksi ei. Ja jos teräsmiekkailussa ja SCA:ssa toimii itse osumien arviointi, niin miksi ei bofferoinnissa. En ole kuin aavistuksen kiinnostunut edellä mainituista touhuista, mutta realistisiin tekniikoihin pyrkivä bofferointi kiinnostaa paljonkin. Minun on kait sitten pakko kuitenkin ruveta harrastamaan SCA:ta, koska viisaammat ovat päättäneet, että haluamani kaltainen bofferointi ei ole sallittua? Ja että minun pitää tykätä näistä muista. Muistanpa vielä ajan, jolloin bofferoinnin säännöissä oli herrasmiesperiaate.

Loppuhuomiona voisi sanoa iskujen kovuudesta, että lyön aina lujaa. Oli sääntösysteemi millainen hyvänsä. Lasermiekkailu ei tätä tapaa muuttaisi suuntaan eikä toiseen.
Sotahuuto 2012 pääjärjestäjä

Hyökkäys on aggressiivista toimintaa.
Avatar
N.Hirvelä
Sotahuuto '09 -järjestäjä
Viestit: 2613
Liittynyt: Torstai, 08.06.2006 18:15
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

Viesti Kirjoittaja N.Hirvelä » Sunnuntai, 21.12.2008 14:53

Mahti kirjoitti: Ja jos teräsmiekkailussa ja SCA:ssa toimii itse osumien arviointi, niin miksi ei bofferoinnissa.
Kommenttina: SCA:ssa on hyvät ja huonot puolet, kuin boffauksessa. Lyöntien arviointiin joutuu opettelemaan omasta mielestäni enemmän kuin boffauksessa, sen lisäksi SCA:n sisällä on myös eri mielipiteitä minkälaiset lyönnit pitäisi ottaa, jotkut ottavat vain kovia lyöntejä, jotkut taas huomattavasti kevyempiä, erot ovat normaalisti aluekohtaisia.

Silti ei voida mennä täysin SCA:n mukana lyöntien arvioinnissa, koska siellä saa lyödä ihan voimalla, jos boffereilla aletaan lyömään myös niin että otetaan koko keho mukaan voiman tuottoon, niin alkaa mennä jo vaaralliseksi ilman kypäriä ym.

Eli, lyhyesti oma mielipiteeni on, että vaikka lajit ovat osittain samanlaisia (ja lopulta täysin erilaisia) niin ei bofferointia tarvi viedä rottinkitaistelun suuntaan, molemmat on eri lajeja.

- allekirjoittanut saa SCA:ssa n. joka kymmenennen osuman olemaan tarpeeksi kova...
http://scafightingfinland.com/ - Tule mukaan lyömään haarniskassa kovaa, mutta turvallisesti!
http://scafightingfinland.com/forums/ Rottinkitaistelun uudet foorumit
Avatar
Nightingale
Kreivi
Viestit: 406
Liittynyt: Keskiviikko, 25.06.2008 10:07
Paikkakunta: Vantaa, Tikkurila

Viesti Kirjoittaja Nightingale » Sunnuntai, 21.12.2008 18:25

Komppaan Juhanaa, ja niin pitkälle kuin minä tiedän, jokainen henkilökohtaisesti tuntemani boffaaja on samaa mieltä.

-Vesa
Kuninkaantekijät II Hauholla 16-18.8! Tulkaa sinne!
Facebook: https://www.facebook.com/events/1676545 ... 2/?fref=ts
Foorumi: http://forum.sotahuuto.fi/viewforum.php?f=189
Avatar
Peltokorppi
Marsalkka
Viestit: 2442
Liittynyt: Torstai, 14.06.2007 21:10
Paikkakunta: Jykylä

Viesti Kirjoittaja Peltokorppi » Sunnuntai, 21.12.2008 18:54

Minä taas tunnen ison liudan ihmisiä joihin itekkin kuulun jotka eivät pidä historian elävöittämistä tärkeänä ollenkaan. Parasta tietenkin on jos saataisiin mahdollisimman kaikkia miellyttävä ratkaisu.

Se että osumat jätettäisiin semmoisiksi että kaikki saa päättää mikä oli hipsu ja mikä läpsyttely minusta rajaisi monia tekniikoita kun ei voi luottaa siihen että lyöntisi olisi tappava. (Lähelle tulot ja sellaiset) Lisäksi ihmiset jotka eivät viitsi ottaa kevyimpiä osumia saavat tietenkin etulyöntiaseman niihin jotka niitä ottavat. Väitämpä että kokeneet olisivat röyhkeimpiä hipsujen hylkääjiä ja monesti jättäisivät itseään heikommalta vastustajalta ottamatta osuman vaikka olisi hyväkin lyönti. Haarnirniskaan pukeutuneita saa jo nyt paukuttaa lujaa että he huomaisivat osumat ja jos ne saisivat niistä harvoista jotka huomaavat määritellä suurmimman osan hipsuiksi niin huhhuijaa. Varmasti ihan kaikki sormiosumat olisivat hipsuja ja todennäköisesti suurin osa käteen lyödyistä osumistakin.
"Can you quack
Can you quack like a duck when you suck"
Avatar
E.Hirvelä
Herttua
Viestit: 985
Liittynyt: Maanantai, 02.10.2006 20:26
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja E.Hirvelä » Sunnuntai, 21.12.2008 21:12

Komppaan Peltokorppia. Itse kuulun myös niihin ihmisiin joiden mielestä boffauksessa historian elvöittäminen ei ole niin tärkeää. Sotahuudossa se on minusta ihan hyvä olla mukana. Nämä kaksi asiaa pitäisi eritellä tässä keskustelussa. Monet ihmiset perustelevat asioita sillä syyllä, että eihän oikea miekka tee vahinkoa jos esim. lyöt kevyemmän lyönnin. Mitäpä jos katsotaan tätä urheilun kannalta? Mitäpä jos oletusarvo ei olisi miten autenttisella miekalla voi lyödä vaan se miten bofferilla voi lyödä? Itse en mitään tälläistä kannattaisi sohuun, mutta muhin tapahtumiin kyllä ja boffaukseen yleinsä. Yleinsäkkin kukaan ei kyseenalaista autenttisuutta tukevaa ja siltä kannalta katsovaa bofferointia. Peltokorppi taisi olla ensimmäinen joka tässä ketjussa kommentoi asiaa urheilun kautta.
Minun on kait sitten pakko kuitenkin ruveta harrastamaan SCA:ta, koska viisaammat ovat päättäneet, että haluamani kaltainen bofferointi ei ole sallittua? Ja että minun pitää tykätä näistä muista. Muistanpa vielä ajan, jolloin bofferoinnin säännöissä oli herrasmiesperiaate.
Minunkin on sitten kait ruvettama harrastamaan kalpa miekkailua, koska viisaammat ovat päättäneet, että haluamani kaltainen bofferointi ei ole sallittua?
Urheilijoille on jo olemassa esimerkiksi ropeconin turnaukset.
Tuollako pitäisi saada bofferointi himo tyydytettyä? :roll:
Minusta Sohun pitäisi pysyä sinä kultaisena keskitienä. En minäkään halua Sohua urheiluksi muuttaa.

Tässä keskustelussa voitasiin selkeästi erotella boffaus ja sotahuuto.
Quadruple silver clubin jäsen.
Avatar
saloneju
Keisari
Viestit: 5706
Liittynyt: Keskiviikko, 19.04.2006 23:26
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja saloneju » Sunnuntai, 21.12.2008 21:28

N.Hirvelä kirjoitti:
Mahti kirjoitti: Ja jos teräsmiekkailussa ja SCA:ssa toimii itse osumien arviointi, niin miksi ei bofferoinnissa.
Kommenttina: SCA:ssa on hyvät ja huonot puolet, kuin boffauksessa. Lyöntien arviointiin joutuu opettelemaan omasta mielestäni enemmän kuin boffauksessa, sen lisäksi SCA:n sisällä on myös eri mielipiteitä minkälaiset lyönnit pitäisi ottaa, jotkut ottavat vain kovia lyöntejä, jotkut taas huomattavasti kevyempiä, erot ovat normaalisti aluekohtaisia.
Jep. Ja mitä Juhanan kommenttiin siitä, että SCA:n paras puoli on se että jokainen laskee omat osumansa: itse lisäisin omakohtaisen kokemukseni pohjalta, että se on sekä paras että paskin puoli touhussa. SCA:n kalibraation käsite ei todellakaan ole ongelmaton, päinvastoin, ja mun nähdäkseni olisi sinisilmäistä sanoa että se toimii siellä saumattomasti. Mutta kieltämättä se mahdollistaa monia hyviä asioita taistelussa. SCA:ssa on oma meininkinsä ja boffauksessa omansa. Itse tykkään, että lajit eroavat selvästi toisistaan; kun haluan enemmän historiallista ottelemista (siinä määrin kuin historiallisuus ylipäätään rottinkikepillä on mahdollista) otan rottinkia kouraan, kun haluan urheilullisempaa ja kilpailullisempaa massataistelua niin lähden Sotahuutoon.

En nyt sen enempää lähde puhumaan SCA-kalibraatiosta, mutta siitä voisi kyllä kirjoittaa (ja on varmaan kirjoitettukin :P ) kirjoja tässä yhteydessä jos haluaisi. (Ei sillä, että olisi asiasta parin vuoden harrastamisella kompetenssiakaan.) Täytyy kuitenkin kompata Niklasta sanoakseen sen verran, että SCA-matsaajat on keskimäärin kokeneempia ottelijoita kuin keskiverto-boffaaja, joten on helpompaa luoda ylipäätään sellaista käsitettä kuin kalibraatio + iskut sattuvat välillä oikeasti, joten törkeää huijausta ei moni halua tehdä.

Kalibraatiokeskusteluun boffauksessa en halua tässä yhteydessä lähteä. Jokainen ratkaisu kalibraatioon tuntuu äärimmäisen ongelmalliselta kun alkaa vikoja etsimään, mutta samaan aikaan jokainen kalibraatioratkaisu tyydyttää kunhan vähän jaksaa totutella. Nykyään olen kevyesti kallistunut sen puolelle, että iskulta pitäisi vaatia kuitenkin selkeää iskun tarkoitusta, pelkkä vahingossa osuminen paniikkitorjunnan yhteydessä ei tulisi riittää lyönniksi. Eli voimasta riippumatta osuma kuin osuma, kunhan se on tullut lyönnistä tai pistosta. Näinhän nykyiset säännöt linjaavat, mutta paineita lasermiekkailuun on. Itse asiassa tämän suhteen edellisvuoden järjestäjät antoivat ajoittain ristiriitaista tietoa. Toivottavasti ensi vuoden säännöissä hyvä osuma linjataan selvästi ja ajoissa!

Juhana kirjoitti:Yksi SCA kulttuurin parhaista puolista on se, että kaikki laskevat itse osumansa. On todella epäkohteliasta alkaa huutelemaan kesken ottelun "se osui jalkaan" tai "sä kuolit". Jos osumaa ei lasketa niin lyödään seuraava tarkemmin ja vähän kovempaa.
Oletko oikeasti sitä mieltä että tämänkaltainen kehitys olisi hyvä asia bofferoinnissa, jossa minimisuojia ei vaadita?
Avatar
TMl
Kreivi
Viestit: 343
Liittynyt: Tiistai, 16.05.2006 16:56
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja TMl » Maanantai, 22.12.2008 00:14

saloneju,

Mun ymmärrykseni mukaan tämä on ollut oikea tapa menetellä tähänkin asti.

Vastustajaan lyödään tappamiseen tarvittava määrä iskuja, joita tarvitaan panssaroinnin määrästä riippuen yhdestä yhdeksään. Jos vastustaja on pelaajan omasta mielestä kuollut, mutta jatkaa taistelemista, niin oikea tapa ratkaista tilanne, on lyödä vastustajaa uudelleen, eikä huomauttaa tälle osumasta enemmän tai vähemmän kohteliaasti.

Ihan sääntöjenkin mukaan taistelun aikana kukin laskee omat osumansa, ei toisten.

En huutele vastapelaajille heidän osumistaa taistelun aikana, mutta otan kohteliaisuudesta automaattikuoleman, jos joku huutaa minulle. Uskon - tai toivon, että enemmistö muista pelaajista toimii näin. Taistelun aikana tunteet kuitenkin kuumenevat varsinkin silloin, kun vastapelaajan sääntörikkomus tuntuu erityisen räikeältä.

Häpeäkseni on tunnustettava, että itseltänikin monttu aukeni, kun edelliskesän linnaskenaariossa turalaiset tarttuivat kiinni Automaattisen keihääseen. Ase uhkasi mennä tilanteessa särki ja huusimme yhdessä naama punaisena, että aseisiin saa tarttua, mutta niissä ei saa roikkua kiinni. Myöhemmin kävi ilmi, että itseasiassa turalaiset olivat lukeneet säännöt meitä paremmin, ja kävimme pyytämässä nöyrästi anteeksi.

Tulisi siis pyrkiä pitämään huolta siitä, että itse noudattaa sääntöjä, mutta myös ymmärtää muiden turhautumista.
Karel "porkkana" Suvitie
KuvaKuvaKuva
Avatar
Falcata
Kuningas
Viestit: 2839
Liittynyt: Sunnuntai, 31.12.2006 15:39
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja Falcata » Maanantai, 22.12.2008 02:30

Kantti kirjoitti:En ymmärrä henkilökohtaisesti ihmisiä, jotka uskovat itse tietävänsä paremmin kaverin osumat kuin mies itse.
Poikkeuksena backstabit, jota kohde ei ole huomannut. Jos backstabbaan jonkun kevyellä napautuksella hartiaan ja tämä vielä jatkaa huitomistaan niin siinä vaiheessa kyllä huikkaan että 'Backstabbasin sut jo'. Tällaisissa tilanteissa kaveri on yleensä heti kääntänyt miekkansa ja pahoitellut kun ei tajunnut kuolleensa. Tämän kaltaisessa huutelussa ei mielestäni ole mitään pahaa. Muutoin tietty lasketaan vaan ne omat osumat eikä ruveta huutelemaan toisille.

Bofferointi on sen verran monipuolinen laji että se taipuu moneksi. Sekä tuohon urheilullisempaan, että tuohon historiallisempaan suuntaan. SH pyrkii käsittääkseni olemaan siinä välillä, ja mielestäni nykyinen säännöstö toimii siinä nyt suhteellisen hyvin. Osuma otetaan jos sellainen tunnetaan, sillä etenkin nuo pistot voivat tuntua kevyiltä vaikka ne kunnollisia olisivatkin, kuten on jo sanottu. Tuo Salosen ehdottelema tahottomien osumien ottamatta jättäminen voisi kyllä olla ihan hyvä parannus. Itse näkisin mielelläni tulevaisuudessa sekä historiallispainoitteisemman että urheilupainotteisemman bofferointitapahtuman sotahuudon ohella. Historialliseen hipaisuja-ei-lasketa-säännöt ja urheilutapahtumaan absoluuttisemmat joko-tai-säännöt. Ei tarvitsisi tästäkään enää kättä vääntää.

"Learn to obey before you command."

"Ei se ase vaan se käyttäjä."
Mahti
Sotahuuto '12 -järjestäjä
Viestit: 1684
Liittynyt: Perjantai, 24.02.2006 13:40
Paikkakunta: Leppävirta

Viesti Kirjoittaja Mahti » Maanantai, 22.12.2008 02:55

Mikä on Falcatan käsitys "nykyisistä säännöistä"? Niistäkin kun on nyt tullut esiin eroavia näkökantoja.
Sotahuuto 2012 pääjärjestäjä

Hyökkäys on aggressiivista toimintaa.
Avatar
Kantti
Sotahuuto '11 -järjestäjä
Viestit: 1647
Liittynyt: Tiistai, 21.02.2006 10:41
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja Kantti » Maanantai, 22.12.2008 12:10

Falcata kirjoitti:
Kantti kirjoitti:En ymmärrä henkilökohtaisesti ihmisiä, jotka uskovat itse tietävänsä paremmin kaverin osumat kuin mies itse.
Poikkeuksena backstabit, jota kohde ei ole huomannut. Jos backstabbaan jonkun kevyellä napautuksella hartiaan ja tämä vielä jatkaa huitomistaan niin siinä vaiheessa kyllä huikkaan että 'Backstabbasin sut jo'. Tällaisissa tilanteissa kaveri on yleensä heti kääntänyt miekkansa ja pahoitellut kun ei tajunnut kuolleensa. Tämän kaltaisessa huutelussa ei mielestäni ole mitään pahaa. Muutoin tietty lasketaan vaan ne omat osumat eikä ruveta huutelemaan toisille.
Eiköhän backstabin ajatukseen kuulu, että kohteen pitää tavalla tai toisella tajuta se. Jos ei tajua, ei ollut kunnollinen backstab. Tätä voisi säännöissä toki selkeämmin korostaa, mikä voisi samalla hieman myös hidastaa lanaamista, kun backstabin selväksi tekemisessä vastuu olisi stabbaajalla (eli ratkaisuna tuntuva, ei kova, lyönti, miekka selvästi olalle ja näkökenttään takaapäin, kosketus ja ilmoitus tjsp.).

Vaikka keskustelu täällä tuntuu välillä eri osapuolien välillä tuskastuneeltakin, katson ilahtuneena, kuinka monenlaista väkeä olemme onnistuneet saamaan yhden tapahtuman osallitujiksi.
Viimeksi muokannut Kantti, Maanantai, 22.12.2008 13:10. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
"The Almighty says this must be a fashionable fight. It's drawn the finest people."
Gnomus
Sotahuuto '11 -järjestäjä
Viestit: 1427
Liittynyt: Perjantai, 10.02.2006 14:13
Paikkakunta: Lahti

Viesti Kirjoittaja Gnomus » Maanantai, 22.12.2008 12:15

Kalibraatioon liittyen kannattaa huomioida, että jos iskun kovuus on määräävä tekijä, niin silloin aseistakin tehdään kovempia. Lajissa, jossa pehmustus on aseessa, tämä olisi turvallisuudelle ikävä asia. SCA:ssa turvallisuus haetaan suojista, ja sielläkin on paineita käyttää paksumpaa rottinkia, jotta ase antaisi vähemmän periksi ja osuma tuntuisi kovemmalta.

Boffausta ja SCA:ta vertailtaessa on syytä huomioida myös osallistujein erot. SCA:ssa on vaaditut minimipanssarit ja taistelukentälle lasketaan vain taistelijoiksi kelpuutetut henkilöt, ei siis satunnaisia kavereita varusteissaan. Tästäkin huolimatta kalibraatioissa on eroja ja ongelmia. SCA harrastajat voinevat kertoa tarkemmin. Se mikä toimii SCA:ssa ei välttämättä toimi boffoissa koska lähtökohdat ovat kuitenkin varsin erilaiset. Nuijasota taisi vetää joitain kymmeniä ottelijoita kentälle samaan aikaan ja Sotahuudossa oli 500+. En oikein jaksa uskoa, että bofferipuolelle saataisiin (ainakaan vielä) sellaista taistelukentälle laskettavan soturin peruskoulutusta, että osumien ottaminen voitaisiin jättää lyönnin kohteen oman harkinnan varaan.
Avatar
N.Hirvelä
Sotahuuto '09 -järjestäjä
Viestit: 2613
Liittynyt: Torstai, 08.06.2006 18:15
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

Viesti Kirjoittaja N.Hirvelä » Maanantai, 22.12.2008 14:08

Gnomus kirjoitti: En oikein jaksa uskoa, että bofferipuolelle saataisiin (ainakaan vielä) sellaista taistelukentälle laskettavan soturin peruskoulutusta, että osumien ottaminen voitaisiin jättää lyönnin kohteen oman harkinnan varaan.
Totta tuo, SCA:ssa annetaan jokaiselle taistelijalle virallistus, jolla hän saa osallistua taisteluihin tapahtumissa ja virallistuksessa testataan juuri kykyä taistella turvallisesti ja sääntöjen avulla. Suomessa se toimii helposti kun on vähän harrastajia ja kalibraatio suurinpiirtein sama Suomessa. Eikä Ruotsin 60 hengen sodissakaan vielä mitään ongelmaa ole.
Jenkkilässä taas asia toimii helposti, koska siellä toiminta on ollut organisoitua kymmeniä vuosia.
Boffaukseen siis ei noin vain Suomeen tehdä tuollaista peruskoulutusta, kuten Gnomus jo mainitsi.

Itse tahdon Sotahuudon säilyttää kattotapahtumana, joten en halua sen menevän liikaa historian elävöittämiseen, mutten myöskään täysin urheilemiseen, vaikka itse olenkin boffauksessa lähempänä jälkimmäistä.
http://scafightingfinland.com/ - Tule mukaan lyömään haarniskassa kovaa, mutta turvallisesti!
http://scafightingfinland.com/forums/ Rottinkitaistelun uudet foorumit
Pahistonttu
Kuningas
Viestit: 3422
Liittynyt: Maanantai, 20.03.2006 21:56
Paikkakunta: Porvoo

Viesti Kirjoittaja Pahistonttu » Maanantai, 22.12.2008 18:18

Kantti kirjoitti:
Falcata kirjoitti:
Kantti kirjoitti:En ymmärrä henkilökohtaisesti ihmisiä, jotka uskovat itse tietävänsä paremmin kaverin osumat kuin mies itse.
Poikkeuksena backstabit, jota kohde ei ole huomannut. Jos backstabbaan jonkun kevyellä napautuksella hartiaan ja tämä vielä jatkaa huitomistaan niin siinä vaiheessa kyllä huikkaan että 'Backstabbasin sut jo'. Tällaisissa tilanteissa kaveri on yleensä heti kääntänyt miekkansa ja pahoitellut kun ei tajunnut kuolleensa. Tämän kaltaisessa huutelussa ei mielestäni ole mitään pahaa. Muutoin tietty lasketaan vaan ne omat osumat eikä ruveta huutelemaan toisille.
Eiköhän backstabin ajatukseen kuulu, että kohteen pitää tavalla tai toisella tajuta se. Jos ei tajua, ei ollut kunnollinen backstab. Tätä voisi säännöissä toki selkeämmin korostaa, mikä voisi samalla hieman myös hidastaa lanaamista, kun backstabin selväksi tekemisessä vastuu olisi stabbaajalla (eli ratkaisuna tuntuva, ei kova, lyönti, miekka selvästi olalle ja näkökenttään takaapäin, kosketus ja ilmoitus tjsp.).
Eikös tuollainen "Mä backstabbasin sut jo" ole ilmoitus? :D
Tuo miekka olalle ei mielestäni toimi, joku veljeksistä tuli tänävuonna taistelun jälkeen kertomaan, että hän oli yhdessä vaiheessa backstabannut minut asettamalla miekan olalleni, ja jatkanut sitten matkaansa, minä taas en olkapanssarin ja kypärän läpi ollut edes huomannut että takanani, missään vaiheessa oli ketään. Oma joukkue vahvisti tarinan, sivulta oli kuulemma selvästi näkynyt koko tapaus. Merkittiin sitten minut lappuun kaatuneeksi :D
Hän, joka sitoutuu kunniaan on hävinnyt jo ennen taistelun alkua.
Avatar
Hiisi
Herttua
Viestit: 556
Liittynyt: Keskiviikko, 10.05.2006 13:15
Paikkakunta: Kuopijo

Viesti Kirjoittaja Hiisi » Maanantai, 22.12.2008 18:31

Pidetään boffaus mättölajina. Jos hippaa haluaa leikkiä niin etsii joukon ala-asteelaisia ja hyppää mukaan.

Tekisi mieli sanoa myös jotain pahaa tuosta backstabsäännöstä..
Avatar
Falcata
Kuningas
Viestit: 2839
Liittynyt: Sunnuntai, 31.12.2006 15:39
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja Falcata » Maanantai, 22.12.2008 20:26

Mahti kirjoitti:Mikä on Falcatan käsitys "nykyisistä säännöistä"? Niistäkin kun on nyt tullut esiin eroavia näkökantoja.
Tämä:

"Osumaksi lasketaan mikä tahansa aseen terän tai vaikuttavan osan (kuten sotanuijien kärki) osuma, joka osuu taistelijaan asti ja on tullut kunnon liikkeestä. Selvästi vartalosta erillään oleviin vaatteisiin tulleita osumia ei lasketa. Epäselvissä tilanteissa voi selvyyden vuoksi vaikkapa huutaa "Rikoit viittani, tämän saat maksaa!" tai nyökätä haarniskaan tulleen osuman merkiksi. On kohteliasta yrittää tehdä lyöjällekin selväksi osuiko annettu isku vai ei."

Itse tulkitsen "kunnon liikkeen" niin että jos tunnen osuman, oli liike riittävä.

"Learn to obey before you command."

"Ei se ase vaan se käyttäjä."
Mahti
Sotahuuto '12 -järjestäjä
Viestit: 1684
Liittynyt: Perjantai, 24.02.2006 13:40
Paikkakunta: Leppävirta

Viesti Kirjoittaja Mahti » Maanantai, 22.12.2008 20:31

Eli sahaus on sinun mielestäsi esimerkiksi kelvollista tirpomista? Sehän tuntuu selvästi. Minulle kunnollinen liike tarkoittaa sitä että käsivarsi liikkuu lyödessä, ei pelkkä ranne. Ilmeisesti säännöt eivät olekaan nyt aivan niin yksiselitteisiä.
Sotahuuto 2012 pääjärjestäjä

Hyökkäys on aggressiivista toimintaa.
Pahistonttu
Kuningas
Viestit: 3422
Liittynyt: Maanantai, 20.03.2006 21:56
Paikkakunta: Porvoo

Viesti Kirjoittaja Pahistonttu » Maanantai, 22.12.2008 20:37

Falcatan kanssa samoilla linjoilla, ja lasken sahauksen, koska uskon että jos painaa esimerkiksi miekan toisen mahaa vasten, ja viiltää koko terän matkalta, niin suolet poistuvat kehosta, mikä käsittääkseni on epäterveellistä.
Hän, joka sitoutuu kunniaan on hävinnyt jo ennen taistelun alkua.
Viestiketju Lukittu

Palaa sivulle “Kehitysideat”