skenaarioiden ja sääntöjen briefing

Keskustelua tapahtuman, sääntöjen ynnä muun kehittämisestä sekä asioista, jotka vuonna 2009 tulisi huomioida.

Valvojat: Ylläpito, Järjestäjät

pksanttu
Kreivi
Viestit: 289
Liittynyt: Keskiviikko, 20.06.2007 13:31
Paikkakunta: tampere

skenaarioiden ja sääntöjen briefing

Viesti Kirjoittaja pksanttu » Keskiviikko, 18.07.2007 18:01

Elikkä tänä vuonna tuli paljon puhetta/valitusta sknaarioiden ja sääntöjen valistuksesta.

Esim. arkun kannossa tapahtui melko ratkaiseva virhe kun englanti oli linnoittautunut RISK pisteelle joka oli mahtavat 200m palkkisten palutus pisteeltä. Jos virhettä ei olisi tullut epäilen että palkkikset eivät olisi saanet arkkua palautus pisteellensä englannin joukkojen läpiu. Toinen väärinkäsitys mikä tapahtui oli saatto skenaariossa, englannille oli käsittääkseni kerrottu että "neito" kulkee risteyksestä eikä puolenkilometrin päässä rämeikössä :evil:
Kolmas sääntöjen väärin käsitys oli RISK skenaariosssa jossa pääsin toisen selkään joka väitteli että oliko joku toinen kuollut ketä hän oli lyönyt. Kun olin lyönyt häntä selkään hän ärähti: "älä ny lyö mua perkele ku yritän selvitellä asiaa toisen kanssa".

tällaisia väärin käsityksia ei saisi tulla :evil:
Niiden välttämiseksi sääntöjen brieffaus saisi olla sellainen että väärinkäsityksiä ei saa tulla!
Raakku
Paroni
Viestit: 177
Liittynyt: Maanantai, 26.06.2006 01:59

Viesti Kirjoittaja Raakku » Keskiviikko, 18.07.2007 18:45

Saatossa brieffaus oli oikeanlaista. Brieffaaja sanoi neidon kulkevan mieluiten tietäpitkin, koska ei haluaisi kulkea rämeikössä tms. Kyllä tollasesta ois voinu olettaa ihmisten ymmärtävän, ettei se varmasti kulje pelkästään niillä teillä.

Arkussakin brieffaus oli oikeanlaista. Leirikeskuksen pihalla sanottiin, että palkkisten tehtävä on viedä arkku merkatulle pisteelle, joka sijaitseen metsäkohtaamisen taistelupaikalla. Ainakin minä ja ilmeisesti myös suurinosa muista palkkiksista kuuli sen.

Nähdäkseni kummassakin tapauksessa tapahtui järjestäjistä riippumaton väärinymmärrys.
Hommaa voisi kehittää enintään siten, että kuuluttajilla olisi tehokkaammat megafonit.
pksanttu
Kreivi
Viestit: 289
Liittynyt: Keskiviikko, 20.06.2007 13:31
Paikkakunta: tampere

Viesti Kirjoittaja pksanttu » Keskiviikko, 18.07.2007 20:45

no alue olisi pitänyt rajata, että se ei mene siihen että "kierretään riittävän kaukaa niin voitetaan", silloin tulisi niitä puolenkilometrin pituisia kiertoja ja boffaus tapahtumasta jäisi boffaus pois :/

Kyseinen RISK piste (jotai ei edes loppujen lopuksi käytetty) olisi voinut olla kauempana tai ainakin siellä olisi voinut olla kyltti tai lappu jossa olisi ilmoitettu et piste oli RISK piste vain väärinkäsitysten välttämiseksi
Avatar
Peltokorppi
Marsalkka
Viestit: 2442
Liittynyt: Torstai, 14.06.2007 21:10
Paikkakunta: Jykylä

Viesti Kirjoittaja Peltokorppi » Torstai, 19.07.2007 01:44

Saatossa brieffaus oli oikeanlaista. Brieffaaja sanoi neidon kulkevan mieluiten tietäpitkin, koska ei haluaisi kulkea rämeikössä tms. Kyllä tollasesta ois voinu olettaa ihmisten ymmärtävän, ettei se varmasti kulje pelkästään niillä teillä.
Kyse ei ollut siinä että emme tiennet missä tämä neito kulkee sillä meille kerrottiin että taistelukontaktin jälkeen hän saa pölähtää pöpelikköön. Epäselyyvs oli siinä että meille kerrottiin että neidon tulee kulkea riteyksen läpi eikä jostain aivan muualta.[/quote]
"Can you quack
Can you quack like a duck when you suck"
Avatar
Haltia
Kuningas
Viestit: 2733
Liittynyt: Maanantai, 28.05.2007 12:45
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja Haltia » Torstai, 19.07.2007 09:15

Kuulin itsekkin neidon saatossa, että heidän pitää kulkea tietä pitkin. Siksihän me siihen jäätiinkin ja Vishna teki oikein "barrikaadin" yhdestä tukista. :lol:
Se meni kyllä vähän mönkään.

Eniten mua harmitti arkussa se, et porukka hyväks käytti sitä et ekan taistelun jälkeen saa mennä pöpelikköön, joten lähettivät itsari partoin liikkeelle. Se oli vähän raukkamaista. :evil:
Selene! Nainen, liity meihin!
http://selenejousineidot.multiply.com/
Avatar
Archibald
Marsalkka
Viestit: 2182
Liittynyt: Torstai, 30.03.2006 19:56
Paikkakunta: Stockholm

Viesti Kirjoittaja Archibald » Torstai, 19.07.2007 09:52

Ranskalaisilla väijytys meni ihan pieleen ja siitä syytettiin myös järjestäjiä. Englantilaisten olisi pitänyt luulla että skenario pelataan pari kilsaa kauempana mutta kuulin että niillä oli tiedustelijoita skenarioiden välissä ja kun homma lähti käyntiin niin Englanti tulee muodostelmassa joukkio kerrallaan. Ja sitten se aloitustorvi ja kaikki mitä nyt Entalian palautelaatikossa sanottiin yms... Plus että maasto, varusteet ja valoiset paidat ei oikein auttanut asiaa :)

Saatossa oli ihan taktiikkana että tehdään pieni hämäysjoukko lukuisine lippuineen ja mennään päävahvuudella kiertämään. Mitä järjestäjät sanoivat Englannille en tiedä, mutta metsä ei voinut olla liian vaikeaa maastoa neidolle Kuolan ja Harmaasusien kamppailussa :D . Kun Rämä (Rämän kakka.. kakkonen?) asettui risteykseen missä maaliviiva oli, ilmestyimme jo valmiiksi sen taakse.

Sitten oli Riski. Briiffissä sanottiin (skenarion säännöt?) että tässä skenariossa on kolme osapuolta. Eli silloinhan olisi sääntöjen vastaista tehdä liittoja. No se näytti ainakin liitolta kun palkkikset ja Englanti tulee yhtenä porukkana eikä kukaan lyö vastustajaa.

Jos olisi vain kenttämättöjä ja kohtaamisia metsässä niin väärinkäsityksiä ei tulisi ;)


-a
Satanisti Pappi
Sotilasmestari
Viestit: 92
Liittynyt: Tiistai, 03.07.2007 19:47
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Satanisti Pappi » Torstai, 19.07.2007 10:10

Raakku kirjoitti:Saatossa brieffaus oli oikeanlaista. Brieffaaja sanoi neidon kulkevan mieluiten tietäpitkin, koska ei haluaisi kulkea rämeikössä tms. Kyllä tollasesta ois voinu olettaa ihmisten ymmärtävän, ettei se varmasti kulje pelkästään niillä teillä.

Arkussakin brieffaus oli oikeanlaista. Leirikeskuksen pihalla sanottiin, että palkkisten tehtävä on viedä arkku merkatulle pisteelle, joka sijaitseen metsäkohtaamisen taistelupaikalla. Ainakin minä ja ilmeisesti myös suurinosa muista palkkiksista kuuli sen.

Nähdäkseni kummassakin tapauksessa tapahtui järjestäjistä riippumaton väärinymmärrys.
Hommaa voisi kehittää enintään siten, että kuuluttajilla olisi tehokkaammat megafonit.
no kyllähän se risk pistekkin oli siinä metsätappelun viereisellä kukkulalla ainakin mitä itse kattelin mutta eiköhän tämä ole silti jo käyty läpi tämä arkku asia... Englannin ei olisi täytynyt jäädä odottamaan arkkua pisteelle vaan iskeä sen kimppuun...


Archibald... väijytys oli jotain sen luokkaista että leviaattani ja joitakin muita törmäsi suoraan entalian väijytykseen ja lähti juoksemaan pakoon ylivoiman edessä karjuen samalla pääjoukolle entaliasta... ja mitä muodostelmiin tulee... näinhän me aina marssittiin... joukko kerrallaan ja ainakin rämä ja maahinkainen tiukassa rivistössä, jonka voi tulkita muodostelmaksi...

riskissä kyllä sanottiin tästä 3 osapuolen jutusta mutta eihän liittoja kielletty :twisted: koko ajan oli englannilla pelko että milloin palkkikset ja ranska tömähtää sinne meiän paikalle yhessä... no me sitten siinä tylsistyneinä päätettiin mennä sitä ranskan kukkulaa valtaamaan toitottaen samalla palkkiksille että olimme tulossa auttamaan... kait se vähän raukkamaista oli... mutta olisikos ollut mukavampaa että olisitte sitten siellä tapelleet ja sitten torvi törähtää ja kerrotaan että englanti, joka olisi istunut perseellänsä koko skenun ajan on voittaja?

ja jos olisi vain kenttää ja metsää niin alkaisihan siitä mennä jo mielenkiinto mielestäni nämä muut skenaariot olivat hauskoja ja antoivat syvyyttä asialla :D noh ensikertalaisena ainakin :)
If you want to see me watch on trees
Avatar
JonTzu
Sotahuuto '11 -järjestäjä
Viestit: 2966
Liittynyt: Tiistai, 31.01.2006 20:27
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja JonTzu » Torstai, 19.07.2007 11:12

Archibald kirjoitti:Sitten oli Riski. Briiffissä sanottiin (skenarion säännöt?) että tässä skenariossa on kolme osapuolta. Eli silloinhan olisi sääntöjen vastaista tehdä liittoja. No se näytti ainakin liitolta kun palkkikset ja Englanti tulee yhtenä porukkana eikä kukaan lyö vastustajaa.
Englannille oli selvää ettei meidän pistettämme tulla valtaamaan. Silloin oli skenaarion voittamisen kannalta välttämätöntä varmistaa että Ranskan piste vallataan, muuten tulisi tasapeli. Palkkasoturitkaan eivät tietenkään ryhtyneet protestoimaan kun paikalle alkoi ilmestyä joukkoja jotka eivät taistelleet heitä vaan heidän vihollistaan vastaan.

Nämä ongelmat oli tällä kertaa rakennettu skenaarioon sisään. Kaksi porukkaa saa kukkulat, kolmas porukka voi yrittää vallata niistä vain toisen. Ei tämä oikein tämän kummemmin olisi voinut mennä, korkeintaan palkkikset olisivat voineet saada Ranskan kukkulan aiemmin ja sitten molempien olisi ollut tiputettava Englanti ettei skenaario olisi mennyt ihan täysin yhdelle porukalle.
"Harjoittelemalla hyvä tulee."
Raakku
Paroni
Viestit: 177
Liittynyt: Maanantai, 26.06.2006 01:59

Viesti Kirjoittaja Raakku » Torstai, 19.07.2007 12:12

Haltia kirjoitti: Eniten mua harmitti arkussa se, et porukka hyväks käytti sitä et ekan taistelun jälkeen saa mennä pöpelikköön, joten lähettivät itsari partoin liikkeelle. Se oli vähän raukkamaista. :evil:
Palkkasoturi on aina palkkasoturi. :wink: Joskin itseänikin aina välillä arvelluttaa tällainen porsaanreikien hväksikäyttö.
Satanisti Pappi kirjoitti: no kyllähän se risk pistekkin oli siinä metsätappelun viereisellä kukkulalla ainakin mitä itse kattelin mutta eiköhän tämä ole silti jo käyty läpi tämä arkku asia... Englannin ei olisi täytynyt jäädä odottamaan arkkua pisteelle vaan iskeä sen kimppuun...
No ei se ainakaan näköetäisyydellä ollut, joten brieffauksessa ei ollut vikaa. Ehkä sitä tosin olisi ehkä voinut vielä tarkentaa.
Jatkoa ajatellen olisi hyvä, että ainoastaan saattajat tietäisivät tarkan maalipisteen, jottei sielä ole vastassa koko armeijaa. Alivoimaisilla saattajillahan ei olisi mitään mahdollisuuksia.
pksanttu
Kreivi
Viestit: 289
Liittynyt: Keskiviikko, 20.06.2007 13:31
Paikkakunta: tampere

Viesti Kirjoittaja pksanttu » Torstai, 19.07.2007 13:40

ja eri skenaarioiden pisteen olisi voinut merkata eri värisellä narulla skenaarioo ennen olisi voitu ilmoittaa minkä väriset pisteet ovat kyseisessä skenaariossa... se ei ainakaan olisi ollut suuri vaiva
Avatar
s_kettu
Paroni
Viestit: 180
Liittynyt: Keskiviikko, 01.03.2006 23:07
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja s_kettu » Torstai, 19.07.2007 17:25

Kolmas sääntöjen väärin käsitys oli RISK skenaariosssa jossa pääsin toisen selkään joka väitteli että oliko joku toinen kuollut ketä hän oli lyönyt. Kun olin lyönyt häntä selkään hän ärähti: "älä ny lyö mua perkele ku yritän selvitellä asiaa toisen kanssa".
Taisin olla minä, jos olit se nuorempi poika? Selvitin vaan jonkun muerttelaisen kanssa mihin hän oli mua osunut ettei tulisi huijattua edes vahingossa. Ja tulit lyömään selkään taisin siinä sanoa: Helppoahan se on lyödä selkää ku puhutaan. Hieman kettuuntuneella äänen sävyllä. Näinkö se meni vai muistanko aivan väärin?? Mutta ihan oikein teit kun löit. Ei sais jäädä juttelee, jos on vihuja lähistöllä.
pksanttu
Kreivi
Viestit: 289
Liittynyt: Keskiviikko, 20.06.2007 13:31
Paikkakunta: tampere

Viesti Kirjoittaja pksanttu » Torstai, 19.07.2007 23:50

jep sama tyyppi... jotain tuollaista taisit sanoa. brieffauksessa ei taidettu sanoa että ei jäädä missään nimessä keskustelemaan vihollisten kanssa osumista kentälle vaan selvitetään ne skenaarion jälkeen.
vai olenko nukkunut kaikki brieffinginit?
Avatar
Jesua Sukaton
Herttua
Viestit: 898
Liittynyt: Perjantai, 24.03.2006 12:37
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Jesua Sukaton » Perjantai, 20.07.2007 01:43

pksanttu kirjoitti:ja eri skenaarioiden pisteen olisi voinut merkata eri värisellä narulla skenaarioo ennen olisi voitu ilmoittaa minkä väriset pisteet ovat kyseisessä skenaariossa... se ei ainakaan olisi ollut suuri vaiva
Toinen ratkaisu olisi ollut varmaan järkkäri siellä pisteellä. Kuten riskin ajanottajat.
Jos Steel Panthers kiinnostaa eikä häviäminen pelotan niin laita viestiä.
t: ex Corona Muraliksen keihäsmies
Pahistonttu
Kuningas
Viestit: 3422
Liittynyt: Maanantai, 20.03.2006 21:56
Paikkakunta: Porvoo

Viesti Kirjoittaja Pahistonttu » Perjantai, 20.07.2007 02:27

s_kettu kirjoitti:
Kolmas sääntöjen väärin käsitys oli RISK skenaariosssa jossa pääsin toisen selkään joka väitteli että oliko joku toinen kuollut ketä hän oli lyönyt. Kun olin lyönyt häntä selkään hän ärähti: "älä ny lyö mua perkele ku yritän selvitellä asiaa toisen kanssa".
Taisin olla minä, jos olit se nuorempi poika? Selvitin vaan jonkun muerttelaisen kanssa mihin hän oli mua osunut ettei tulisi huijattua edes vahingossa. Ja tulit lyömään selkään taisin siinä sanoa: Helppoahan se on lyödä selkää ku puhutaan. Hieman kettuuntuneella äänen sävyllä. Näinkö se meni vai muistanko aivan väärin?? Mutta ihan oikein teit kun löit. Ei sais jäädä juttelee, jos on vihuja lähistöllä.
Ja minä olin kyseinen El Muertelainen, kuvauksesi tapahtumista osuu täysin oikeaan (keskustelimme osumasta jonka tapauksessa oli lievää epäselvyyttä siitä, että osuiko se molempiin, vai vain toiseen jalkaan).
Hän, joka sitoutuu kunniaan on hävinnyt jo ennen taistelun alkua.
Avatar
EyesClosed
Paroni
Viestit: 200
Liittynyt: Torstai, 06.07.2006 16:57
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja EyesClosed » Tiistai, 24.07.2007 12:32

Muutamassa skenaariossa oli myös kuulemma eroa sillä mikä on pelitekninen briiffaus ja ns. in-game briiffaus, mutta sitä ei tehty tarpeeksi selväksi. Ottaen huomioon, että kyseessä ei ole larppi, pitää kaiken briiffauksen olla nimenomaan skenaariokeskeistä ja sen pitäisi sellaisenaan olla tarkkaa ja paikkansa pitävää. Voisi myös suoraan sanoa mitä tietoja ei milloinkin anneta.
Viestiketju Lukittu

Palaa sivulle “Kehitysideat”