Saa tarttua, tottakai, mutta sillä varauksella että kun tilanne ei mene miksikään, ei siinä aseessa roikuta enää kauaa. Keihäsmiehen usein ainoa ase mukana voi olla juurikin se keihäs jossa vastus roikkuu. Sen rikkoutuessa tulee ikävä sotahuuto-keikka ainakin sen päivän skenuille.
Kommenttina siitä "osaapa keihäsmies sitten katsoa mihin se keihäänsä tunkee.." pitää sanoa että:
Keihäsmies tunkee keihästään kaikkiin avoimiin paikkoihin. Tästä tää mullekin mieleen tuli, sillä iso osa kilpien raoista pistämistäni osumista ohitettiin ja silti keihääseen tartuttiin ja roikuttiin kun siitä kiinni saatiin.
Surkea puoli nimittäin on se että vaikka keihäsmies itse tuntee aseessaan että pistokärki selvästi osui kohteeseensa, ei sitä voi näöllä todentaa, koska esims edellisen vuoden linnaskenussa kilpien välissä oli usein vain sen keihään kärjen mentävä aukko. Takana olevat ruumiinosat olivat siis varmasti osuman saavia kohtia, usein jopa kolmekin peräkkäistä iskua meni perille samasta aukosta. Silti näin useita tapauksia jossa osumaa ei otettu ja näin ollen kilpiriviin ei saanut aukkoa, vaikka keihästään jatkuvasti riskeerasi.
Aikarajasta vois kyllä vielä puhella. Mikä olis sopiva aika? Itse olisin hitusen kahta sekuntia pidemmän ajan kannalla, joskaan en tiedä tartteeko sitä tarkalleen määrittää. Mitä mieltä muut on?
Useamman kerran kun on noita keihäitä nyppinyt, se lähtee irti parhaiten siitä ekasta nykäisystä ja sen jälkeen aseen käyttäjä ehtii ottamaan siitä kiinni kunnolla. Viime vuonna otin yhden köydenvedonkin jonkun toisen aseesta. Sen voitin kun ei saanut vastapuoli vetoapua ajoissa. Keihään heitin melkein heti takaisin muurin yli, koska se nyt vaan on asiallista.
Omasta aseesta riokuin myös kerran kiinni. Tässä vaiheessa en tiennyt että niissä saa roikkua ja kun kuolin siinä roikkuessa, hyppäsin muurille ärjymään lapsilta kiellettyä kieltä vastapuolelle..

Sain keihään takaisin asiallisesti, kiitos sille kiltille keltille joka sen palautti.
