Ketku kirjoitti:Vastuuvapautuksella tämän periaatteessa pystyy poistamaan, mutta lappua laatimaan tarvitsee asianajaja-armeijan, jotta siitä saa vesitiiviin, joka siirtää vastuun huoltajalle.
Oma lakimiehemme totesi, että 2005 tyylistä vastuuvapautuslomaketta on turha vaatia, sillä sellaisella ei olisi oikeudessa mitään painoa. Tästä syystä Sotahuuto 2006:ssa vaadittiin enää huoltajan allekirjoittama lupalappu kaikilta alle 18-vuotiailta. "Kaikki ovat toki edelleen Suomen lain mukaisessa korvausvastuussa jne.."
Kaikissa aikaisemmissa sotahuudoissa on ollut muutamia alle 15-vuotiaita rajaa hipovia tapauksia erityiluvalla. Sotahuuto 2006 tapahtumassa kriteerinä oli, että alle 15-vuotiaan tulee kuulua vähintään 10-hengen ryhmään josta löytyy täysi-ikäinen henkilö joka huolehtii alaikäisestä. Lisäksi alle 15-vuotiaita sai olla korkeintaan kaksi kymmentä henkeä kohden. (
huom! tuo oli siis vuonna 2006 käytössä ollut linjaus)
Omasta puolestani toivoisin, että alle 15-vuotiaat hankkivat itselleen yli 18-vuotiaan huoltajan. Alle 15-vuotias (ja hänen huoltajansa (vanhemmat)) on kuitenkin korvausvelvollinen, vaikkei rikosoikeudellista vastuuta teoistaan kannakaan.
Olisi tosiaan hyvä saada selkeä linjaus alaikäisten osallistumisesta. Järjestäjillä on luonnollisesti oikeus vaatia nollatoleranssia, sillä he loppupeleissä kantavat vastuun esim. jos jokin järjetelyiden osalta menee pieleen ja aiheutuu vaaratilanne.
Mikä on 2008 linjaus?
