Risk skenario

Mikä toimi? Mikä ei toiminut? Miksi? Miten parantaisit? Mitä olisi pitänyt tehdä toisin, miten? Yms.

Risk skenario

Erittäin huono
9
8%
Huono
27
24%
Keskinkertainen
30
26%
Hyvä
26
23%
Erittäin hyvä
22
19%
 
Ääniä yhteensä: 114
Gnomus
Sotahuuto '11 -järjestäjä
Viestit: 1427
Liittynyt: Perjantai, 10.02.2006 14:13
Paikkakunta: Lahti

Viesti Kirjoittaja Gnomus » Maanantai, 02.07.2007 02:03

Skenaario kärsi muutamasta ongelmasta, mutta ei ollut automaattisesti susi.

Ilmeisesti palkkiksia heikennettiin liikaa kun osa heistä siirrettiin Englannille (menikö osa Ranskalle?). Alunperin Englanti taisi olla ryhmistä miesmäärältään pienin. En ole ihan varma kuinka paljon ranskalaisia oli suhteessa englannin porukkaan, mutta ainakaan en pitäisi automaattisesti SOS, Mannut, Kuola, Entalia ja Camulos comboa mitenkään heikompana kuin Rämän ja Maahinkaisen yhdistelmää. Aiemmissa skenaarioissahan englesmannit olivat kokemassa kovia silloin kun nuo ryhmät toimivat yhteen ja meillä pyyhittiin pariin kertaan tomuja Ranskan kamaralta oikein nätisti.

Toisekseen ilmeisesti englannin johto oli ainoa, joka hoksasi sen että toista vihollista kannatti auttaa toista vastaan. Ainakin Englannin valtaamalla pisteellä odotettiin kauhulla milloin ranskikset hoksaisivat puhua palkkikset valtaamaan kyseisen pisteen ranskan tukemana. Ranskahan olisi voittanut tässä, jos olisi saanut sillä pidettyä palkkikset kiireisenä riitelemässä englesmannien kanssa ja jakamassa pisteet yhdestä pisteestä. Tätä lähdettiin sitten toteuttamaan, jotta ranskalaiset saataisiin pois heidän hallussa olleelta pisteeltä ja palkkasoturit heidän tilalleen (ja tarvittaessa toisin päin).

Pisteiden sijainti ei tainnut myöskään olla optimaallinen. Pisteet olivat sijoittuneet siten, että respapaikan suhteen oli toinen selvästi toista parempi, mikä osaltaan lisäsi väen kanavoitumista siten että ranskikset ja palkkikset päätyivät samaan.
Avatar
Keisari_P
Ylläpito
Viestit: 2524
Liittynyt: Lauantai, 28.01.2006 14:04
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Keisari_P » Maanantai, 02.07.2007 03:57

Skenaario oli tunnelmaltaan erinomainen, vaikka ratkaisu vain kahdesta pistepaikasta oli huono.
Juuri tämän kaltaisten kömmähdysten välttämiseksi skenaarioiden yksityiskohdista olisi hyvä keskustella enemmän etukäteen.

Englanti otti tämän RISK-skenaarion nimestä poiketen melko varman päälle.
Tiesimme, että skenaario voitetetaan jos saamme toisen pisteen pidettyä jatkuvasti, ja toisella kukkulalla Ranska joutuu perääntymään edes hetkeksi, jolloin menettävät palattuaan varmasti kahden minuutin pisteet.

Kun tiedustelu välitti tietoa Ranskan kestäneen palkkisten ensimmäiset hyökkäykset, päätimme koota Engelsmannien joukosta tuhoajapartion jonka tehtävänä oli sitoa siinämäärin ranskalaisia, jotta palkkasoturit saisivat ajettua Ranskan liput pakoon. Partiossa oli Rämästä 11 soturia, maahinkaisilta ehkä muutama vähemmän ja mukana taisi olla lähes kaikki kevyet ryhmät.

Englanti lähetti osastonsa Ranskan kimppuun kahdesti. Itse olin mukana molemmilla kerroilla. Vaikka varsinaisina kohteina olikin ensisijaisesti Ranska, mukaan näytti tarttuneen melkoinen saalis myös palkkasotureiden lippuja.

Englannin armeija RISK-skenaarion päättyessä:
Kuva
Avatar
Sulkasiipi
Soturi
Viestit: 32
Liittynyt: Maanantai, 14.05.2007 17:12
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Sulkasiipi » Maanantai, 02.07.2007 06:56

Gnomus kirjoitti: Toisekseen ilmeisesti englannin johto oli ainoa, joka hoksasi sen että toista vihollista kannatti auttaa toista vastaan. Ainakin Englannin valtaamalla pisteellä odotettiin kauhulla milloin ranskikset hoksaisivat puhua palkkikset valtaamaan kyseisen pisteen ranskan tukemana. Ranskahan olisi voittanut tässä, jos olisi saanut sillä pidettyä palkkikset kiireisenä riitelemässä englesmannien kanssa ja jakamassa pisteet yhdestä pisteestä. Tätä lähdettiin sitten toteuttamaan, jotta ranskalaiset saataisiin pois heidän hallussa olleelta pisteeltä ja palkkasoturit heidän tilalleen (ja tarvittaessa toisin päin).
Teoreettista spekulointia. Tätä yritettiin ehdottaa Ranskan pisteellä, mutta respawn-paikkojen sijainti ja rehellisesti se psykologinen pelote virolaiset-Rämä-Maahinkainen kombosta oli niin selvä, ettei palkkikset lähtisi teitä vastaan. Ranskahan liittoutui arkkuskenaariossa palkkisten kanssa - tavoitteenamme oli vain tuhota teidät niin raskaasti, että palkkasotureilla olisi mahdollisuus taistella loppujen Englannin rippeiden läpi arkun kanssa. Näin kävi. Kuitenkaan tällainen liittoutuminen ei mielestäni oli RISK-skenaarion idea. Palkkiksilta siirrettiin yksi viiden hengen ryhmä (Liskolaiset) RISKissä Ranskalle ja heitä todella tarvittiin se joka ainoa Englannin ja palkkisten yhteishyökkäyksessä. Ilmeisesti siis ne Englannille siirretyt palkkikset olivat viimeistään se ryhmä, joka heikensi palkkikset niin, ettei heillä todella ollut saumaa taistella kumpaakaan armeijaa vastaan ilman toisen tukea. Mutta edelleen: tämä ei mielestäni ole RISK-skenaarion idea. Jos joukkoja on kolme, niiden tulisi kaikkien taistella toisiaan vastaan - jos taas liittoutumisella asia ratkaistaan, olisi sen voinut tehdä jo ennen ottelun alkua jakamalla palkkikset samalla tavalla kuin aiemminkin Ranskan ja Englannin puolelle. Vaikka toki palkkasotureille takin kääntäminen kesken matkaa onkin hyvin sopivaa.
Ennen muinoin ihmiset olivat lähempänä toisiaan. Heidän oli pakko. Ampuma-aseet eivät kantaneet kauas.
- Stanislav Jerzy Lec
Avatar
AnttiT
Kreivi
Viestit: 384
Liittynyt: Maanantai, 17.07.2006 14:14
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja AnttiT » Maanantai, 02.07.2007 10:07

Juttelin skenaarion jälkeen parin Perkeleen soturin kanssa, ja he kertoivat palkkisryhmää johtaneiden virolaisten todenneen suunnilleen itsestäänselvyytenä, että käännytään risteyksestä kohti Ranskaa. Pari kertaa hyökättyään päin ranskalaisten kilpimuuria kyse alkoi olla myös kostonhalusta tms. Jokseenkin ainoat mahdollisuudet ranskalaisille neuvotella sopimuksia olisi ollut huudella hyökkäävää riviä päin tai lähettää tiedustelijoita kohti juoksevaa armeijaa vastaan. Sallikaa minun epäillä että kyse ei ollut mahdollisuuden tajuamisesta.
Avatar
Skylark
Sotalordi
Viestit: 1146
Liittynyt: Perjantai, 10.03.2006 09:42
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Skylark » Maanantai, 02.07.2007 10:48

Pidit Riskiä parhaana skenaariona vuonna 2006, ja nyt jouduin pettymään. Ei skenaariota kuulu voittaa istumalla! Kävin toisella pisteellä kyllä hyökkäämässä ja se oli kivaa, mutta liian riskitöntä :) se meno kuitenkin oli. Toivottavasti tasapainotus onnistuu sitten kolmannella kerralla :) Riskissä tyyppinä on kyllä potentiaalia erittäin mielenkiintoiseksi peliksi.
Neljä pistettä ja 90 minuuttia kiitos!
Avatar
tifa-
Paroni
Viestit: 153
Liittynyt: Maanantai, 30.01.2006 19:54
Paikkakunta: Kuopio

Viesti Kirjoittaja tifa- » Maanantai, 02.07.2007 10:49

Sulkasiipi kirjoitti: Ranskahan liittoutui arkkuskenaariossa palkkisten kanssa - tavoitteenamme oli vain tuhota teidät niin raskaasti, että palkkasotureilla olisi mahdollisuus taistella loppujen Englannin rippeiden läpi arkun kanssa. Näin kävi.
Näinhän ei käynyt, käsittääkseni Englannilla oli vielä muutama kymmentä soturia jäljellä täysissä voimissa ja valmiina odottamassa arkun tuomista loppupisteelle. Olisivat kuulemma saaneet tuhottua palkkisten rippeet melko varmasti. Vahinko vain, että "loppupisteitä" olikin kaksi (luultavasti RISK-skenaarion eräs piste oli merkitty täysin samalla tavalla kun arkun loppupiste) ja arkku vietiin sille toiselle, josta Englannilla ei ollut minkäänlaista tietoa ja näin palkkikset pääsivät loppupisteelle vaivatta. Joku tietävämpi kertokoon kyseisestä vahingosta enemmän jos mielii, itse en tiedä enempää joten lopetan tarinani tähän. Loppu. :)
Shh. Minä kasvan.
Gnomus
Sotahuuto '11 -järjestäjä
Viestit: 1427
Liittynyt: Perjantai, 10.02.2006 14:13
Paikkakunta: Lahti

Viesti Kirjoittaja Gnomus » Maanantai, 02.07.2007 11:07

Skylark kirjoitti:Pidit Riskiä parhaana skenaariona vuonna 2006, ja nyt jouduin pettymään. Ei skenaariota kuulu voittaa istumalla! Kävin toisella pisteellä kyllä hyökkäämässä ja se oli kivaa, mutta liian riskitöntä :) se meno kuitenkin oli. Toivottavasti tasapainotus onnistuu sitten kolmannella kerralla :) Riskissä tyyppinä on kyllä potentiaalia erittäin mielenkiintoiseksi peliksi.
Neljä pistettä ja 90 minuuttia kiitos!
2006 RISK oli ihan yhtä riskitön, koska silloin Puola-Liettuan spawnipiste oli lähempänä kahta voittopistettä ja sinne johti helppo reitti. Lisäksi heillä oli älytön määräylivoima ja enemmän lippuja (ja spawnaus oli sidottu lippuihin). Teutoneilta johti tie yhdelle pisteelle, ja jyrkkä ja vaikeakulkuinen rinne ylös kahdelle muulle pisteelle. Teutoneilla ei ollut mahdollisuutta voittaa skenaariota. Kahta pistettä onnistuttiin pitämään hurjat 5 minuuttia koko skenaarion aikana, ja sekin vain sen takia että Puola-Liettua ei edes yrittänyt uhata alhaalla ollutta pistettä vaan kämppäsi koko skenaarion kahdella ylhäällä olleella.
Avatar
Skylark
Sotalordi
Viestit: 1146
Liittynyt: Perjantai, 10.03.2006 09:42
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Skylark » Maanantai, 02.07.2007 11:12

Gnomus kirjoitti:2006 RISK oli ihan yhtä riskitön, koska silloin Puola-Liettuan spawnipiste oli lähempänä kahta voittopistettä ja sinne johti helppo reitti.
Tähän myös viittasin sanoessani, että toivottavasti tasapainotus onnistuu kolmannella kerralla.
Avatar
Sulkasiipi
Soturi
Viestit: 32
Liittynyt: Maanantai, 14.05.2007 17:12
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Sulkasiipi » Maanantai, 02.07.2007 11:37

tifa- kirjoitti: Näinhän ei käynyt, käsittääkseni Englannilla oli vielä muutama kymmentä soturia jäljellä täysissä voimissa ja valmiina odottamassa arkun tuomista loppupisteelle. Olisivat kuulemma saaneet tuhottua palkkisten rippeet melko varmasti. Vahinko vain, että "loppupisteitä" olikin kaksi (luultavasti RISK-skenaarion eräs piste oli merkitty täysin samalla tavalla kun arkun loppupiste) ja arkku vietiin sille toiselle, josta Englannilla ei ollut minkäänlaista tietoa ja näin palkkikset pääsivät loppupisteelle vaivatta. Joku tietävämpi kertokoon kyseisestä vahingosta enemmän jos mielii, itse en tiedä enempää joten lopetan tarinani tähän. Loppu. :)
Arkunkannon ideanakin oli, että jokaisella joukkueella oli oma piste, minne viedä arkkunsa - ja kaikki oli merkitty niillä punaisilla nauhoilla. Ranskalla ja Englannilla ne olivat kaiketi samat paikat, kuin missä RISK-pisteet olivat, palkkiksilla muistaakseni metsässä näiden kahden tien välillä ryteikössä. Silloin olisi vain tiedustelun pitänyt selvittää kämppääjille todellinen tilanne ja vihujen sijaintipaikka. Voihan sitä omaa linnaansa vartioida, mutta ei se estä palkkasotureita palaamasta viheliäiseen tavernaansa aarteiden kanssa.
Ennen muinoin ihmiset olivat lähempänä toisiaan. Heidän oli pakko. Ampuma-aseet eivät kantaneet kauas.
- Stanislav Jerzy Lec
Avatar
BlueSkie
Herttua
Viestit: 862
Liittynyt: Tiistai, 31.01.2006 19:25
Paikkakunta: Kuopio

Viesti Kirjoittaja BlueSkie » Maanantai, 02.07.2007 12:50

Itse nautin suuresti tästä skenaariosta mahtavan mätön johdosta. Oli upeata seisoa mäen päällä ja katsoa kun jälleen yksi palkkasoturiaalto lipuu kohti pahat mielessään ja verenhimoiset skotit (no okei, ranskalaiset myös ;)) vastassaan. Taistelua Sotahuudosta lähdettiin hakemaan ja tässä skenaariossa sitä myös saatiin oikein urakalla. Tunnelmaltaan ja taisteluiltaan hieno skenaario, vaikka olikin pistelaskun kannalta katsottuna rikki kuin skottien valtaama juottola viskin loppumisen jälkeen.
"Pointy thing in squishy bits makes splodgy mess."
Avatar
McManus
Kapteeni
Viestit: 101
Liittynyt: Tiistai, 13.03.2007 23:57

Viesti Kirjoittaja McManus » Maanantai, 02.07.2007 13:13

Jeps. Kyllähän tuo risk vähän kusi.... Alunperin tosin suunniteltiin se kestämään 90 minuuttia ja sisältämään 4 voittopistettä, mutta aikataulutus ja muut tekijät sai muuttamaan (kokeilemaan) kahta voittopistettä, ja pelin puhalsin poikki etuajassa jotta ehdittäisiin vielä vähän kentällä mättämään, ja koska tulos näytti aika selvältä, eli pisteiden puolesta tulisi joko tasapeli tai englanti voittaa jos onnistuisivat hetkeksikin katkaisemaan ranskan pisteidensaannin...

Tulipahan kokeiltua, ja toivottavasti ensi vuonna Risk saadaan taas hieman paremmaksi... Hieman harmittaa se miten hommat meni, mutta eipä asialle voi mitään... Ajastettu spawni oli silti selkeästi toimiva ratkaisu, pisteitä olisi vain pitänyt olla enemmän, (vaikkakin juuri alkuperäinen suunnitelma, neljä pistettä, olisi johtanut muiden mielestä siihen että ihmiset valtaavat yhdet pisteet ja jäävät käkkimään) ja etäisyyden olivat hieman väärin arvioituja. Palkkiksien spawn oli liian kaukana, varsinkin englannin lipusta, ja heillä oli muutenkin hieman heikompi tilanne... Palkkiksilta pois otetut ryhmät oli tarkoitettu tasapainottamaan tilannetta, sillä suorilla vahvuuksilla voimasuhteet olivat Ranska ~100 taistelijaa, Englanti ~100 taistelijaa, ja Palkkasoturit ~150 taistelijaa.. Joten pari pienempää ryhmää pois ja Englannille ja Ranskalle.

Etäisyyksien kusemisesta sen verran, että tosiaan alun perin oli tarkoitus olla neljä voittopistettä, ja Ranskan ja Englannin spawnit olisivat olleet ehkä vähän kauempana, jolloin asiat olisivat olleet ehkä hieman enemmän tasapainossa. Kahteen typistäminen oli sikäli pahin virhe, että se kannusti koko armeijaa hyökkäämään yhdelle pisteelle koko vahvuudellaan, ja siellä istumista, toki sen näkee nyt selvemmin, ja silloinkin ajateltiin vain että se kannustaa taistelemaan... Tarkoitus ei kuitenkaan ollut että yksi puoli ei näe sotaa lainkaan.. No, virheistä oppii, eiköhän Riskistä saada joskus hieno ja kaikille hauska skenu.

McM
Avatar
saloneju
Keisari
Viestit: 5706
Liittynyt: Keskiviikko, 19.04.2006 23:26
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja saloneju » Maanantai, 02.07.2007 13:28

Sulkasiipi kirjoitti: Ranskahan liittoutui arkkuskenaariossa palkkisten kanssa - tavoitteenamme oli vain tuhota teidät niin raskaasti, että palkkasotureilla olisi mahdollisuus taistella loppujen Englannin rippeiden läpi arkun kanssa. Näin kävi.
Juu, siis on todellakin Tifan tavoin sanottava, että näinhän ei käynyt. Varmaan yli tunnin kestäneen lähes yhtämittaisen metsässäjuoksemisen ja tasavälein sattuneiden kahakoiden jäljiltä englanti oli kurmoottanut ranskaa ja palkkiksia molempia todella pahasti, ja jäljellä oli edelleen lähes viidenkymmenen miehen vahvuus sotureita, jotka olivat aika pitkälti englannin parhaimmistoa. Voitto oli tarkoitus varmistaa yksinkertaisesti odottamalla palkkisten loppupisteellä ja tappaa jäljelläoleva arkkua kantanut joukkio. Tämän skenaarion lopetuksessa oli yksinkertaisesti hölmö kommunikaatiokatkos ja väärinymmärrys järjestäjien ja ainakin englannin johdon kanssa, kun risk-skenaario oli merkattu samanlaisilla nauhoilla. Tämä ei liity mitenkään oleellisesti englannin tiedustelun puutteisiin.

Arkunkantoskenaario ei suinkaan ollut ainoa jossa näin kävi skenaariobriiffauksen osalta (mitenkään toisten osapuolten voittoja kuitenkaan vähättelemättä); saattoskenaariossa englanti yksinkertaisesti oli ymmärtänyt epämääräisen briiffauksen vuoksi saatettavan maalipisteen olevan muualla, kuin missä se todellisuudessa oli. Vaikka tämän korjaaminen ei ehkä englannille olisi voittoa antanutkaan, ranskan voitto olisi ollut parin - kolmenkymmenen raskaan sotilaan tappamista kauempana. Elossa oli ainakin koko virolaisten sakki, muistikuvan perusteella reilu tusina rämäläistä, ja rippeitä muista joukkioista, jotka odottivat arkunkantoskenaarion tapaan väärällä "maalipisteella".

Lisäksi korjaus risk-skeenariosta: virolaisten porukkahan ei ollut siinä englantilaisilla, toisin kuin Sulkasiipi vihjasit. No mutta, se ei taida kuitenkaan olla kovin olennaista keskustelun kannalta :wink:
Avatar
AnttiT
Kreivi
Viestit: 384
Liittynyt: Maanantai, 17.07.2006 14:14
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja AnttiT » Maanantai, 02.07.2007 15:23

Tästä keskustelusta tuli mieleen, että pitäisikö respawnin ideaa yrittää käyttää laajemminkin? Siltatyöntö ja Risk eivät ole kaikkien mieleen, mutta tällainen peruskukkulapuolustus respawnilla höystettynä tuntui olevan juuri sellaista mättämistä mitä monet hakivat. Hiukan sääli ettei suunniteltu Last Stand-skenaario toteutunut, se olisi voinut olla myös samalla tavalla hauska.

Ja kyllä, kiinnostus respawniin johtuu osittain SOS:n tämänvuotisesta "olemme kuolleet, katsotaan paljonko viemme mukanamme"-tekniikasta.

Ja saloneju, eivät virolaiset tietenkään virallisesti olleetkaan englannin puolella, mutta teoria ja käytäntö voivat joskus erota toisistaan. Ranskalaisille näkyi lähinnä kuinka he marssivat kohti kilpi kiinni kilvessä rämäläisten kanssa.
Avatar
saloneju
Keisari
Viestit: 5706
Liittynyt: Keskiviikko, 19.04.2006 23:26
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja saloneju » Maanantai, 02.07.2007 15:31

AnttiT kirjoitti:Ja saloneju, eivät virolaiset tietenkään virallisesti olleetkaan englannin puolella, mutta teoria ja käytäntö voivat joskus erota toisistaan. Ranskalaisille näkyi lähinnä kuinka he marssivat kohti kilpi kiinni kilvessä rämäläisten kanssa.
Nojuu, tätäpä mä en tiennytkään :wink: Mutta siis pointti oli, että Virolaiset eivät seisseet Rämän ja Maahinkaisen rinnalla englannin omalla pisteellä sitä puolustamassa, toisin kuin annettiin aikaisemmin ymmärtää:
-- respawn-paikkojen sijainti ja rehellisesti se psykologinen pelote virolaiset-Rämä-Maahinkainen kombosta oli niin selvä, ettei palkkikset lähtisi teitä vastaan [valtaamaan eglannin hallussapitämää pistettä].
Pahistonttu
Kuningas
Viestit: 3422
Liittynyt: Maanantai, 20.03.2006 21:56
Paikkakunta: Porvoo

Viesti Kirjoittaja Pahistonttu » Maanantai, 02.07.2007 15:32

Kuten me kaikki muutkin päätettyämme että Ranskan on kuoltava :D
Hän, joka sitoutuu kunniaan on hävinnyt jo ennen taistelun alkua.
Avatar
Jesua Sukaton
Herttua
Viestit: 898
Liittynyt: Perjantai, 24.03.2006 12:37
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Jesua Sukaton » Maanantai, 02.07.2007 17:54

Englantihan sai palkkasotureista itselleen Ylä-Savon ja Leskentekijät, jotka olivat hyvin hämmentyneitä kuullessaan, että Englannin riveissä ei ole itsemurhaiskuja.

Täytyy myöntää, että itse olen melko tyytyväinen. Odotin ensin hirveää kävelyä-taistelua-juoksuaspwanista haarniska päällä, mutta toisin kävi.
Jos Steel Panthers kiinnostaa eikä häviäminen pelotan niin laita viestiä.
t: ex Corona Muraliksen keihäsmies
Avatar
Sulkasiipi
Soturi
Viestit: 32
Liittynyt: Maanantai, 14.05.2007 17:12
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Sulkasiipi » Maanantai, 02.07.2007 18:12

Anteeksi, luulin virolaisten olleen osa Rämän rivejä. Olisihan se pitänyt tajuta, etteivät ne olleet :P
Ennen muinoin ihmiset olivat lähempänä toisiaan. Heidän oli pakko. Ampuma-aseet eivät kantaneet kauas.
- Stanislav Jerzy Lec
Avatar
Darchik
Kreivi
Viestit: 255
Liittynyt: Perjantai, 27.04.2007 16:40
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Darchik » Maanantai, 02.07.2007 22:02

Hauskin kohta koko riskissä oli kun rämä ilmestyi ensimmäisen kerran ranskan eteen ja Entalia näki Keisari_P:n heidän joukossa. Kuului vaan huutoa "tappakaa Keisari P" :D
I do not negotiate with my enemies... I eliminate them.

Boku no chikara.... misete ageru yo.
ぼくの力。。。見せてあげるよ。
Farseer
Soturi
Viestit: 32
Liittynyt: Tiistai, 27.06.2006 22:17
Paikkakunta: mikkeli

Viesti Kirjoittaja Farseer » Maanantai, 02.07.2007 22:21

Kuten me kaikki muutkin päätettyämme että Ranskan on kuoltava
No virolaiset käytännössä johtivat palkkiksia. Virolaisten komentaja oli erinomainen päällikkö, ja hän sai palkkikset heti puhaltamaan yhteen hiileen.
Toiseksiviimeisessä rynnäkössä Ranskan kilpimuureja vastaan itse huomasin että ei palkkikset yksin pysty valtaamaan pistettä. Ehdotinkin Virolaisille että liittoutuisimme Ranskan kanssa, mutta kuitenkin Virolaisten mieletä palkkisen piti liittoutua Englaninin kanssa ( päätökseen mahdollisesti vaikutti se että rämä oli englannin puollella) Virolaisten komentaja sitten sai puhuttua kaikki palkkasoturit hyökkäämään Ranskaa vastaan, poikkeuksena Catalonian Comppania joka taisi olla ainoa ryhmä joka kieltäytyi hyökkäämästä Ranskaa vastaaan. Me sitten loppuun asti lojaalisina Ranskalle hyökkäsimme Ruttoa vastaan.

Pahaa verta ryhmässämme aiheutti myös se että Virolaiset sekoittivat ryhmämme Galeneihin ja puhuttelivat meitä Galeneina ja alkoivat komennella meidän porukkaa, joka ehkä hieman sapetti :D Annettakoot se heille anteeksi
Catalonian Compania
Avatar
McManus
Kapteeni
Viestit: 101
Liittynyt: Tiistai, 13.03.2007 23:57

Viesti Kirjoittaja McManus » Maanantai, 02.07.2007 22:26

Farseer kirjoitti: puhuttua kaikki palkkasoturit hyökkäämään Ranskaa vastaan, poikkeuksena Catalonian Comppania joka taisi olla ainoa ryhmä joka kieltäytyi hyökkäämästä Ranskaa vastaaan. Me sitten loppuun asti lojaalisina Ranskalle hyökkäsimme Ruttoa vastaan.
Loistavaa eläytymistä tuo :D Kaikkien ei tarvitsekaan aina mennä täydellisesti taktiikoiden yms yms mukana :)

McM
Avatar
AnttiT
Kreivi
Viestit: 384
Liittynyt: Maanantai, 17.07.2006 14:14
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja AnttiT » Maanantai, 02.07.2007 22:38

Darchik kirjoitti:Hauskin kohta koko riskissä oli kun rämä ilmestyi ensimmäisen kerran ranskan eteen ja Entalia näki Keisari_P:n heidän joukossa. Kuului vaan huutoa "tappakaa Keisari P" :D
:D Tämä jäi minulta kuulematta, taisin olla toisaalla. Kai edes joku o(nni)s(t)ui?
Avatar
Darchik
Kreivi
Viestit: 255
Liittynyt: Perjantai, 27.04.2007 16:40
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Darchik » Maanantai, 02.07.2007 22:48

AnttiT kirjoitti:
Darchik kirjoitti:Hauskin kohta koko riskissä oli kun rämä ilmestyi ensimmäisen kerran ranskan eteen ja Entalia näki Keisari_P:n heidän joukossa. Kuului vaan huutoa "tappakaa Keisari P" :D
:D Tämä jäi minulta kuulematta, taisin olla toisaalla. Kai edes joku o(nni)s(t)ui?
Kyllä varmasti... ainakin näin, että jonkun keihäs teloi käsiä :P Itse jouduin tosin keskeyttämään hyökkäyksen rämää vastaan kun oikealta saapui joitain hajanaisia joukkioita. Taisin saada lopulta perkeleen keihäästä naamaan.
I do not negotiate with my enemies... I eliminate them.

Boku no chikara.... misete ageru yo.
ぼくの力。。。見せてあげるよ。
Avatar
Darchik
Kreivi
Viestit: 255
Liittynyt: Perjantai, 27.04.2007 16:40
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Darchik » Maanantai, 02.07.2007 22:55

Ja vielä lisäyksenä... Vaikka skenu vaikutti sudelta niin ei se huono minusta ollut... hemmetin siistiä oli ottaa palkkiksien aaltoja kolme kertaa vastaan. Neljännessä aallossa taisin olla ainut tornikilpi perkelettä vastaan ja läpihän ne perkeleet sitten tuli... :P Noh... olisi vain saanut vähän kääntyä siihen suuntaan, että jotkin palkkikset olisivat seuranneet cataloniaa ja moukaroineet brittejä. Siitä olisi voinut tulla pidempikin ja mielenkiintoisempi skenu mutta nyt kävi näin. Virolaiset kylvivät hapokasta ilmapiiriä palkkisten sekaan.
I do not negotiate with my enemies... I eliminate them.

Boku no chikara.... misete ageru yo.
ぼくの力。。。見せてあげるよ。
Ascen
SH07 päävastuullinen
Viestit: 99
Liittynyt: Maanantai, 17.07.2006 21:40

Viesti Kirjoittaja Ascen » Maanantai, 02.07.2007 23:14

RISKin toteutuksen kusemisesta otan vastuun henkilökohtaisesti niskoilleni. Alunperin sen toteutus oli suunniteltu kolmelle ryhmälle ja neljälle pisteelle, joka on mielestäni optimaalinen jako Sotahuudon kannalta.

Keskustelin asiasta erinäisten ihmisten kanssa ennen RISKiä, joka oli pituutensa vuoksi jo muutenkin järjestäjäporukalla ollut monen vähäunisen yön keskusteluaihe ennen tapahtumaa, ja päätin liian kiireessä ja liian väsyneenä että se pidettäisiin kahdella voittopisteellä - perusteena se, että neljä voittopistettä voisi johtaa "omalla" pisteellä möllötykseen ja tylsistymiseen samalla kun pari pikkuryhmää käy kalistelemassa miekkojaan keskipisteellä.
Hyvin lyhyt lautapelihenkinen teoretisointi alkupisteistä, voittostrategiasta sekä mielikuvien vaikutuksesta toimintaan osoittaa tuon 3-2 yhdistelmän olevan täysin rikki voittamisen kannalta, kun ainoa todellinen tapa pärjätä vahvimmalta näyttävälle armeijalle on tosiaan puhua se heikoin armeija "liittoon" itsensä kanssa.

Eli henkilökohtaisesti pidän RISKin toteutuksen muuttamistani vikatikkinä, hauska kuulla että siitä huolimatta joillain oli hauskaa skenaariossa. Ensi vuoden järjestäjiä kehotan olemaan kuuntelematta vaistojaan kahden huonosti nukutun yön jälkeen.
Valhalla tai Kuolema!
Avatar
Falcata
Kuningas
Viestit: 2839
Liittynyt: Sunnuntai, 31.12.2006 15:39
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja Falcata » Tiistai, 03.07.2007 00:33

RISK oli ehdottomasti suosikkini, vaikka siinä selkeitä virheitä järjestelyn kannalta olikin. Virolaiset johtivat palkkasotureita koko ajan ja hoitivat sen homman hemmetin hyvin. Oli vain niin perhanan hienoa rynniä lopussa engelsmannien avustamana ranskalaisten linjojen läpi ja muodostaa kilpirivistö voittopisteen ympärille. Satuinpa myös korjaamaan Catalonian lipun parempaan turvaan alkuperäisen lipunkantajan menetettyään toisen jalkansa (myöhemmin Catalonia otti lippunsa takaisin ja ilmeisesti menettivät sen). Itse taistelin Galenien riveissä. Olo oli skenaarion loppuessa kuin voittajalla, vaikka tiedettiinkiin että palkkikset eivät juuri pisteitä saaneetkaan.

Lyhyesti: Ehdottomasti koko SH:n antoisinta mättöä, vaikka skenaario kusikin teknisesti.

"Learn to obey before you command."

"Ei se ase vaan se käyttäjä."
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Palaute”