Sivu 1/2

Vaikuta Maahinkainen ry:n Sotahuutobussin reittiin!

Lähetetty: Maanantai, 21.05.2007 11:29
Kirjoittaja Kantti
Jo perinteeksi muodostuneeseen tapaan Maahinkainen ry järjestää tänäkin vuonna bussikuljetuksen Jyväskylästä Sotahuutoon perjantaina ja takaisin sunnuntaina. Bussiin mahtuu toki muitakin kuin maahinkaisia ja tämän viestin tarkoitus olisikin kartoittaa alustavasti näiden muiden tulokkaiden määrää, jotta saadaan tilattua oikean kokoinen bussi, laskettua kukkarolle sopivan hellä hinta ja selvitettyä tarkka reitti. Hinta tulee olemaan joka tapauksessa julkista huokeampi ja vaikka täyteen pakattu yksityisauto voi bensakuluiltaan olla edullisempi, ei bussin kanssa tarvitse murehtia, mihin kolmimetrisen keihäänsä ja tornikilpensä pakkaa. Lisäksi hintaan kuuluu erinomainen tunnelma ja bussin av-vehkeiden salliessa Conan Barbaaria ja muuta asiaan kuuluvaa menoa.

Eli siis Jyväskylästä kyytiin tulevat ei-maahinkaiset voisivat tässä ilmoitella kyydittävien määrästä. Esim. ruttolaisilta kaivataan tietoa, kuinka monta heitä olisi matkaan lähdössä.

Sitten tärkeämpään:

Koska Tampereen kautta matka ei ole käsittämättömästi pidempi (ainakaan bussissa istuvien ja sen testosteronipitoisen tunnelman nauttijoiden mielestä), olemme harkinneet sitä kautta ajamista, mikäli sikäläisillä on kiinnostusta loikata kyytiin. Tämä tarkoittaisi mahdollisesti (jäljellä olevan tilan ja tulijoiden osuessa yksiin) myös pysähtymistä Hämeenlinnassa. Nyt siis kova äläkkä päälle ja selvittämään tähän alle, millaisia väkimääriä Tampereelta (ja mahdollisesti Hämeenlinnasta) olisi kyytiin innostumassa.

Vastapainona lahtelaiset ja heinolalaiset voivat pitää äläkkää Jyväskylä-Heinola-Lahti -reitin puolesta.

Matkan pitenemisestä huolestuneiden jyväskyläläisten kannattaa pitää mielissä, että matka halpenee oleellisesti, mikäli Tampereelta saadaan kyytiin tarpeeksi väkeä.

Varsinainen ilmoittautuminen avataan tulijoiden alustavan määrän ja sen myötä reitin ja hinnan selvittyä. Siitä luonnollisesti ilmoitetaan maahinkaisen web-sivujen (www.maahinkainen.org) lisäksi tällä foorumilla.

Lähetetty: Maanantai, 21.05.2007 14:14
Kirjoittaja Mannunvartija
Jos tulette Tampereen kautta, niin yksi yksinäinen soturi tulisi mukaan Orivedeltä. Jos ei onnistu, hyppään kyytiin Tampereelta. Voisi olla mahdollista, että tulisin Orituvalle, että minut olisi helpompi napata kyytiin.

Lähetetty: Maanantai, 21.05.2007 15:34
Kirjoittaja Wizzyli
Voi olla mahdollista että änkeydyn kyytiin. Jos näin käy, niin voin luultavasti järjestää teille laatuelokuvia katsottavaksi. Ainakin Braveheart ja Highlander löytyvät.

Lähetetty: Maanantai, 21.05.2007 16:32
Kirjoittaja N.Hirvelä
Tampereelta on tulossa, kysyn huomenna vielä treeneissä porukalta tietoa keitä kiinnostaa, mutta voin ilmoittaa, että Minä, E.Hirvelä, Pullinen ja Santeri halutaan kyytiin tampereelta ja muistaakseen Pyry halus takasinpäin kyytiä.

Muilta kysyn huomenna siis.

Lähetetty: Maanantai, 21.05.2007 16:47
Kirjoittaja JP666
Suurin piirtein 10 henkeä. Katsomme vielä tarkemmin ketkä on tulossa ja ketkä ei, tämä oli nyt vaan arvio.

Lähetetty: Tiistai, 22.05.2007 23:44
Kirjoittaja Creeser
Kaksi kelttiä, wizzylin lisäksi olisi kyytiä vailla Jyväskylästä, eli mie ja Hanna.

Lähetetty: Torstai, 24.05.2007 15:40
Kirjoittaja saloneju
Mannunvartija kirjoitti:Jos tulette Tampereen kautta, niin yksi yksinäinen soturi tulisi mukaan Orivedeltä. Jos ei onnistu, hyppään kyytiin Tampereelta. Voisi olla mahdollista, että tulisin Orituvalle, että minut olisi helpompi napata kyytiin.
...Oritupa varmaan muutenkin olisi aika hyvä pysähdyspaikka jos bussi menee Tampereen kautta. (Tosin Tampereellahan sitä tulisi pysähdys taas heti hetken päästä.)

Lähetetty: Torstai, 24.05.2007 16:52
Kirjoittaja Mannunvartija
Saloneju: No, Orituvalla on paremmat virkirtäytymismahdollisuudet, kuin Tampereella. Ja haluattehan te mut EHDOTTOMASTI mukaan. :P

Lähetetty: Torstai, 24.05.2007 20:36
Kirjoittaja ZamboNet
Kyllähän se olisi mainoa kädenojennus sinun suuntaan kun olet jaksanut sen verran vaivaa nähdä Oriveden treenipäivien järjestämisenkin suhteen.

Lähetetty: Torstai, 24.05.2007 21:45
Kirjoittaja Mannunvartija
Vaikka nyt ei ennen Sotahuuto 07:aa ennen ehdi treenipäivää järjestää, niin samalla nollabubjetilla niitä tulee olemaan SoHun jälkeenkin... Ja sen mahdollinen mättölarppi täällä Orivedellä... Ja bofferoinnin peruskurssi...

Kaikkea suunnitteilla ja kaikkiea tekeillä... JA ainoa "epävarma" on tuo mättölarppi.

Lähetetty: Maanantai, 28.05.2007 09:17
Kirjoittaja N.Hirvelä
N.Hirvelä kirjoitti:Tampereelta on tulossa, kysyn huomenna vielä treeneissä porukalta tietoa keitä kiinnostaa, mutta voin ilmoittaa, että Minä, E.Hirvelä, Pullinen ja Santeri halutaan kyytiin tampereelta ja muistaakseen Pyry halus takasinpäin kyytiä.

Muilta kysyn huomenna siis.
Myös Iiris ja Puranen ainakin haluaa bussikyytiin. Tampereen maahinkaisilta en ole kysynytkään, luotan siihen että Maahinkainen kysyy omiltaan ihan itse.
Ylöjärveläisistä en tiedä ollenkaan.

Lähetetty: Tiistai, 29.05.2007 20:56
Kirjoittaja saloneju
Onkos bussikyydin reitti muuten jo päätetty? Jos bussi tulee/tulisi Tampereen kautta, niin paljonko uskoisit Juuso hinnaksi kertyvän?

Lähetetty: Keskiviikko, 30.05.2007 10:54
Kirjoittaja Kantti
Uskon tällä hetkellä, että bussi ajetaan Tampereen kautta. Sen verran vähän bussifirmat ottavat ylimääräistä tuosta mutkasta, että se tekemällä saadaan kaikkien matkan hintaa edullisemmaksi.

Varmuus hinnalle saadaan toivottavasti tänään. Lupasivat juuri viime vuosilta tutusta firmasta soittaa tarjouksensa tässä päivällä. Toivottavasti pystyvät viime vuosien tapaan ajamaan hintaa alemmas, sillä kilpailijoilta tulleet tarjoukset ovat olleet valitettavan kalliita. Joka tapauksessa uskon, että hinta tulee maksimissaankin olemaan 30 euroa edes-takaisin, vaikka joutuisimme valitsemaan nykyisten tarjousten tasoisen kyydin. Mutta tästä tosiaan tarkemmin, jahka Pohjolan matkat -puljusta tulee puhelu ja toivottavasti tuttuun tapaan hinnan 20-25e per nuppi tasolle pudottava tarjous.

Lähetetty: Keskiviikko, 30.05.2007 11:22
Kirjoittaja Kantti
Pohjolan matkat teki sen taas. Tarjous oli muutaman satasen kilpailijoita halvempi, joten he palvelevat meitä tänäkin vuonna. Samalla varmistui, että ajetaan Tampereen kautta.

Hinnaksi tulee (hyväksytän sen vielä hallituksella, joten pieni varaus ilmassa) 25e, ellei ihmeitä tapahdu. Ihmeeksi lasketaan se, että koko maahinkainen (niin Tampereen kuin Jkylän osastot) on bussissa, minkä lisäksi mukaan tulisi 3 kelttiä, n. 10 ruttolaista sekä 7 tamperelaista.

Tietääkö joku siis jo tässä vaiheessa maahinkaisen ryhmään ilmoittautuneita, jotka eivät SoHu-bussia olisi käyttämässä?

Entä onko Tampereelta tiedossa vielä muita kyydittäviä kuin Mannunvartija ynnä
Niklaksen ilmoittamat kuusi uljasta soturia?

Mikäli bussiin varmistuu n. 50 hengen vahvuus, voidaan hintaa pudottaa hieman lähemmäs kahtakymppiä.

Lähetetty: Keskiviikko, 30.05.2007 12:05
Kirjoittaja Kantti
Mainittakoon vielä, että vaikkei hinta ole järisyttävästi TRE-HKI opiskelijajunalippua halvempi (ellei sitä tosiaan saada hieman vielä pudotettua), säästyy sotahuutobussiin tulemalla rasittavalta sompailulta julkisilla ja saa lisäksi rutkasti tavaratilaa, jossa kolmimetrisetkin keihäät kulkevat suorastaan kateutta herättävän helposti. Lisäksi linja-autossa on tunnelmaa. Linja-autossa on hauska matkustaa.

Lähetetty: Keskiviikko, 30.05.2007 12:55
Kirjoittaja saloneju
Itse olen tulemisen suhteen vielä kahden vaiheilla, ja koska minä ja Jaakko ollaan tässä yhteydessä samaa yksikköä, niin älä pistä meidän nimiä vielä listaan.

Jos paikat täyttyvät ennen kuin ilmoittelen mahdollisesta kyytiin hyppäämisestä, niin sitten tulen autolla. Tällä hetkellä paikalle löytäminen on ollut heilauttamassa bussin suuntaan, mutta ainakin hinta puoltaa autolla tulemista. Eli katson vielä.

Lähetetty: Keskiviikko, 30.05.2007 14:15
Kirjoittaja N.Hirvelä
Kantti kirjoitti:Entä onko Tampereelta tiedossa vielä muita kyydittäviä kuin Mannunvartija ynnä
Niklaksen ilmoittamat kuusi uljasta soturia?
En osaa varmaksi sanoa, mutta epäilen vahvasti Matin ja Sopulin mukaan tuloa, heitä en ole tainnut vielä mainita.
Tampereella on niin paljon väkeä että unohdan aina jonkun kuitenkin laskuista, eli muistaako joku muu tamperelainen oliko muita tulossa? :?

Lähetetty: Keskiviikko, 30.05.2007 16:12
Kirjoittaja Gnomus
saloneju kirjoitti:Itse olen tulemisen suhteen vielä kahden vaiheilla, ja koska minä ja Jaakko ollaan tässä yhteydessä samaa yksikköä, niin älä pistä meidän nimiä vielä listaan.

Jos paikat täyttyvät ennen kuin ilmoittelen mahdollisesta kyytiin hyppäämisestä, niin sitten tulen autolla. Tällä hetkellä paikalle löytäminen on ollut heilauttamassa bussin suuntaan, mutta ainakin hinta puoltaa autolla tulemista. Eli katson vielä.
Hyvin pakattu henkilöauto on bussia halvempi. Bussin etuna on kuitenkin isompien varustusten helpompi kuljettaminen, tunnelmallisempi matkan teko, huolettomuus suunnistamisesta (poislukien matkaemo) ja ainakin minun vaakakupissani suuri helpotus siitä että sunnuntaina ei tarvitse ajaa takaisin rättiväsyneenä ja mustelmilla :)

Lähetetty: Keskiviikko, 30.05.2007 16:27
Kirjoittaja saloneju
Juu, kieltämättä bussi on ihan houkutteleva vaihtoehto. Mikä se aikataulu sen kanssa on?

Lähetetty: Keskiviikko, 30.05.2007 18:09
Kirjoittaja Mannunvartija
Huomautan tässä nyt Kantille, että hyppäisin kyytiin Orituvalta (Ysitien varresta, mikäli vain suinkaan mahdollista.

Lähetetty: Keskiviikko, 30.05.2007 20:42
Kirjoittaja Kantti
Aikataulu vaikuttaa alustavasti siltä, että Jykylästä startataan noin klo 16. Siitä sitten Orituvalla pikaisesti pysähtyen Tampereelle ja sieltä Espooseen.

Tamperelaiset ehdottakoot näppärää pysähdyspaikkaa, itse kun en kaupunkia tunne. Lisäksi lienee mahdollista nousta kyytiin reitin varren bussipysäkeiltä, kunhan näistä on tieto hyvissä ajoin.

Lähetetty: Torstai, 31.05.2007 11:59
Kirjoittaja N.Hirvelä
Kantti kirjoitti:
Tamperelaiset ehdottakoot näppärää pysähdyspaikkaa, itse kun en kaupunkia tunne. Lisäksi lienee mahdollista nousta kyytiin reitin varren bussipysäkeiltä, kunhan näistä on tieto hyvissä ajoin.
Kolme helpointa paikkaa on Juna-asema, keskustori ja bussiasema.
Ehdotan bussiasemaa, siellä ei ole niin ahdasta ja sieltä esim. ropecon bussikin lähtee Tampereelta, että se voisi olla paras paikka. Lisäksi se on aika keskustassa, joten meillä tamperelaisilla ei pitäisi olla vaikea päästä sinne.

Lähetetty: Torstai, 31.05.2007 12:21
Kirjoittaja JonTzu
N.Hirvelä kirjoitti:
Kantti kirjoitti:
Tamperelaiset ehdottakoot näppärää pysähdyspaikkaa, itse kun en kaupunkia tunne. Lisäksi lienee mahdollista nousta kyytiin reitin varren bussipysäkeiltä, kunhan näistä on tieto hyvissä ajoin.
Kolme helpointa paikkaa on Juna-asema, keskustori ja bussiasema.
Ehdotan bussiasemaa, siellä ei ole niin ahdasta ja sieltä esim. ropecon bussikin lähtee Tampereelta, että se voisi olla paras paikka. Lisäksi se on aika keskustassa, joten meillä tamperelaisilla ei pitäisi olla vaikea päästä sinne.
Tosin paikallisliikenne ei mene bussiasemalle. Kaikki paikallisliikenne sen sijaan kulkisi keskustorin kautta, se olisi siinä mielessä parempi vaihtoehto.

Lähetetty: Torstai, 31.05.2007 14:45
Kirjoittaja N.Hirvelä
JonTzu kirjoitti:
Tosin paikallisliikenne ei mene bussiasemalle. Kaikki paikallisliikenne sen sijaan kulkisi keskustorin kautta, se olisi siinä mielessä parempi vaihtoehto.
Jep, keskustorilla siinä kirkon edessä voisi olla parhain paikka, mistä ottaa porukka kyytiin.

Voin jo varmistaa, että Minä, E.Hirvelä, Sopuli, Iiris ja Puranen tullaa bussilla.
Santerilta, Masilta, Pulliselta kysyn vielä varmistuksen.
Lisäksi en tiedä vielä, onko Ylöjärveltä pari ihmistä halukkaita bussin kyytiin.

Lähetetty: Perjantai, 01.06.2007 08:46
Kirjoittaja Moonstone
Olen pomppaamassa Jyväskylässä kyytiin.