Hevoselementti ja kuningas

Keskustelua Sotahuuto 2007 säännöistä.

Valvojat: Ylläpito, Sotahuuto 2007

Avatar
Susikukko
Hauhocanus
Viestit: 3064
Liittynyt: Lauantai, 04.02.2006 15:17
Paikkakunta: Helsinki

Hevoselementti ja kuningas

Viesti Kirjoittaja Susikukko » Maanantai, 04.06.2007 20:02

Ehdotus ratsuväen kuvaamisesta sotahutoon.

Molemmilla armeijoilla olisi esim. kolme tai kaksi hevoselementtiä käytettävänä per päivä. Hevoselementti antaisi kerrallaan yhdelle ryhmälle mahdollisuuden aloittaa skenaario sivustasta tai jopa selustasta. Kuvaten nopeasti koukannutta ratsuväkeä.

Tai niin, että tapahtuman järjestäjien mukaan tietyissä skenaariossa olisi molemmilla tai vain toisella armeijalla hevoselementti.

Kuningas voisi olla tapahtumien järjestäjien "seremoniamestari". Kuningas kulkisi aina armeijansa mukana ja kertoisi seuraavan scenaarion tai taistelun aiheen tai tehtävän. Tämä voisi tuoda enemmän tunnelmaa jos löytyisi kaksi mukaansatempaisevaa tyyppiä' kuninkaaksi tai kuningattareksi. Pelinjohto voisi sitten tarvittaessa ohjata skenaariota haluttuun suuntaan taisteluiden ja tapahtumien kanssa. Taktiset ratkaisut ja päätökset pelaajat tekevät tietysti itse, jotta pisteiden keruu on tasapuolista.
Gnomus
Sotahuuto '11 -järjestäjä
Viestit: 1427
Liittynyt: Perjantai, 10.02.2006 14:13
Paikkakunta: Lahti

Viesti Kirjoittaja Gnomus » Maanantai, 04.06.2007 20:50

En ottaisi tuollaista käyttöön niin yleisellä tasolla että olisi tietty määrä temppuja käytössä ja niitä saisi käyttää vapaasti missä tahansa skenaariossa. Yksittäisessä skenaariossa tuota toki voi käyttää joko määrättynä tai sitten kysyä että haluaako puoli jonkin ryhmän toiseen aloituspaikkaan kuin pääjoukon luokse.

Eikä tuollaiseen taktiseen kuvioon tarvitse mitään "hevostelua". Se voi olla myös ihan jalkaväen koukkaus tai skenaarioon rakennettu tilanne missä toisen puolen joukot ovat erillään toisistaan (hyvään tai pahaan).

Toivottavaa olisi että kummankin puolen skenaariomestari olisi henkilö joka kykenee lisäämään lihaa luiden ympärille skenaariokuvauksiin ja luomaan tunnelmaa. Ainakin teutonipuolella oli mukava kuulla juttua kuinka pitää mennä rankaisemaan niitä kirottuja puolalaisia ja polttaa niiden kylä (eli murtautua sotalipun kanssa läpi). Mahdollisuuksien mukaan valmiita tarinapohjia voi luoda ennakkoon kummankin puolen voiton varalta ja sitten esittää se joka sopii aiemman skenaarion tulokseen.
Avatar
Wizzyli
Herttua
Viestit: 632
Liittynyt: Perjantai, 24.03.2006 23:48
Paikkakunta: Joensuu
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Wizzyli » Maanantai, 04.06.2007 21:43

Vähän aiheesta poiketen, mutta silti sinnepäin, puhe kun nyt kääntyi näihin temppuihin ja syvennyksiin. Olen tosin tainnut vääntääkin tästä aiemminkin, mutta otanpa taas puheeksi.

Mietin sellaista että mitäpä jos palkkasotureille ei annettaisikaan voittopisteitä skenaarioista, vaan palkkasoturijoukot 'ostettaisiin' ennen skenaariota pisteillä, joita kummallakin armeijalla on käytössään tietty määrä ennen skenaarion alkua. Armeijat voisivat käyttää saamiaan palkkasoturien ostoon käytettäviä pisteitä joko saadakseen kalliilla laatua, tai halvalla massaa.

Palkkasoturiryhmän lopullinen hinta määräytyisi siis sen mukaan, että minkä verran sotajoukot suostuvat heistä maksamaan. Taitavasta ja arvostetusta ryhmästä maksettaisiin tietysti enemmän kuin jostain random-joukosta. Kullekin ansion mukaan.

Tämä suuntaisi palkkasotureiden toiminnan siihen, että palkkasoturille ei olisi väliä voittaako vai häviääkö skenaarion, koska pisteet on jaettu jo skenaarion alussa.

Täysin perseilyksi meno ei kuitenkaan saisi mennä, koska jos joukko ei toimi saamansa pistesumman mukaiseksi, seuraavassa skenaariossa perseilijälaumaa ei välttämättä haluakaan kumpikaan puoli jolloin ryhmä jää pistejaossa ilman, tai ainakin vähemmälle kuin paremmin menestyneet kollegansa.

Pisteiden jaolla voisi myös säätää palkkasoturien asemoitumista tiimien kesken, toiselle puolelle voi antaa enemmän rahaa kuin toiselle.

Pisteittä jääneet ryhmät jakaisivat järjestäjät mielivaltaisesti parhaaksi katsomallaan tavalla. Nämä ryhmät olisivat potentiaalisesti vaarallisia, sillä pisteettöminä niille ei ole väliä taistelun lopputuloksella, eikä varmaan ainakaan lipunmenetysmiinuksia tee mieli ottaa.. Toisaalta, skarppaaminen voisi tuoda enemmän pisteitä seuraavasta skenaariosta.

Yksi keino lisätä pisteitä palkkasoturina olisi kerätä yleistä glooriaa sekä vihollisen lippuja. Voittopisteet olisivat siis ainoa pisteluokka joka jaettaisiin "palkkana"...
Kuva ALL HAIL MIGHTY CELESTIAL
C453Y
Kapteeni
Viestit: 103
Liittynyt: Lauantai, 19.05.2007 12:44
Paikkakunta: Karakallio

Viesti Kirjoittaja C453Y » Maanantai, 04.06.2007 22:13

Palkkasoturien palkkaaminen pisteillä on mielestäni hyvä idea, tosin en usko, että se mitenkään "perseilyksi" menisi, koska minusta ainakin on paljon tylsempää olla tällaisessa tilaisuudessa jos ei sitten olekkaan kunnolla mukana.

Kuningas idea on myös ihan hyvä, vaikka eihän sen mikään kuningas tarvitse olla, kuinka usein kuninkaat todellisuudessa rihuivat armeijoidensa mukana?
Beart de réir ár mbriathar
Gnomus
Sotahuuto '11 -järjestäjä
Viestit: 1427
Liittynyt: Perjantai, 10.02.2006 14:13
Paikkakunta: Lahti

Viesti Kirjoittaja Gnomus » Maanantai, 04.06.2007 22:42

Idea saattaisi toimia tasaisissa kenttämätöissä, mutta en tiedä kuinka hyvin palkkaaminen sujuu jos skenaarion alkuasetelma ei olekaan tasainen osapuolten suhteen.

Yksi mielenkiintoinen, mutta tuskin toimiva, vaihtoehto olisi laittaa sitten kaikki osallistujien valittavaksi niin että osapuolet "ostavat" skenaariotyypit ja joukkojaot. En kuitenkaan usko että tuosta saisi tarpeeksi hyvää systeemiä niin että homma olisi tasapuolinen ja skenaarioiden vaihtelu tarpeeksi mielenkiintoinen.
Avatar
Beatific
Kuningas
Viestit: 2797
Liittynyt: Keskiviikko, 05.07.2006 09:01
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Beatific » Maanantai, 04.06.2007 22:42

Palkkisideassa ideaa, skenaariomestareissa myös, hevostelusta en osaa sanoa.
Assassiini skeittaa Kartanolinnan mailla ympäri vuoden
Raakku
Paroni
Viestit: 177
Liittynyt: Maanantai, 26.06.2006 01:59

Viesti Kirjoittaja Raakku » Maanantai, 04.06.2007 22:46

Palkkausajatus kuulostaa sinäänsä hyvältä, mutta sitä täytyisi kehittää.

Tuossa Wizzylin ehdottamassa muodossaan se suosii isoja ryhmiä reilusti, jos kaksi taoto ja varustetasoltaan vastaavaa, mutta erikokoista ryhmää asetetaan vastakkain, tottakai isommasta maksetaan enemmän. Seurauksena pienempi ryhmä saa kokoajan vähemmän pisteitä.

Pitäisi olla jonkinlainen "peliraha", jolla palkkikset ostettaisiin, rahat sitten muutettaisiin pisteiksi eri suhteilla, ryhmän koosta riippuen.
C453Y
Kapteeni
Viestit: 103
Liittynyt: Lauantai, 19.05.2007 12:44
Paikkakunta: Karakallio

Viesti Kirjoittaja C453Y » Maanantai, 04.06.2007 23:07

Palkkausajatus kuulostaa sinäänsä hyvältä, mutta sitä täytyisi kehittää.
Edellisessä skenaariossa hankittuja pistetä käytetään palkkiksien ostoon?
Beart de réir ár mbriathar
Pahistonttu
Kuningas
Viestit: 3422
Liittynyt: Maanantai, 20.03.2006 21:56
Paikkakunta: Porvoo

Viesti Kirjoittaja Pahistonttu » Tiistai, 05.06.2007 00:40

Tuolloinhan voittanut puoli vahvistuisi ja hävinnyt puoli heikkenisi, joka loisi todennäköisesti varsin pian epätasapainoisen tilanteen osapuolten välille.
Hän, joka sitoutuu kunniaan on hävinnyt jo ennen taistelun alkua.
Avatar
Wizzyli
Herttua
Viestit: 632
Liittynyt: Perjantai, 24.03.2006 23:48
Paikkakunta: Joensuu
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Wizzyli » Tiistai, 05.06.2007 15:31

Tämä ostosysteemi kieltämättä suosii isoja hyvin varustettuja ryhmiä.

Tietysti mikäli jolloin tulee joukkuejakoon sellainen systeemi että esim. 10 ja alle hengen ryhmät menevät automaattisesti palkkasotureille, ei palkkisjoukkojen kokoerot ole enää niin suuria jolloin sekin ongelma ratkeaisi.
Kuva ALL HAIL MIGHTY CELESTIAL
Avatar
Amileontti
Herttua
Viestit: 566
Liittynyt: Maanantai, 16.10.2006 01:36
Paikkakunta: Hki.
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Amileontti » Tiistai, 05.06.2007 18:14

Mielestäni palkkisten osto -systeemi on mielenkiintoinen ja tekisi pelistä paljon taktisemman, mikäli se toteutettaisiin tasapuolisesti.

Ja eihän ne palkkasoturit oikeasti ole mitään palkkiksia, jos heille ei makseta. :roll:
Varmalla sydämellä
Avatar
saloneju
Keisari
Viestit: 5706
Liittynyt: Keskiviikko, 19.04.2006 23:26
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja saloneju » Tiistai, 05.06.2007 19:31

Joo, voisi olla ihan piristävää, jos palkkikset toimisivat pelimekaanisesti vähän eri tavalla suhteessa varsinaisiin joukkueisiin. Se vieläpä toisi jotain hohtoa palkkiksina olemiseen.

Onko palkkisryhmien koon ylärajaa muuten mitenkään rajoitettu? Mun mielestä se voisi olla jatkoon ajatellen ihan asiallinen toimenpide. Vai hoituuko ongelma ylisuurista palkkiksiksi haluavista ryhmistä ihan sillä, että järjestäjät osaavat jakaa puolet fiksusti?
Haiden
Sotalordi
Viestit: 1393
Liittynyt: Maanantai, 02.04.2007 08:33

Viesti Kirjoittaja Haiden » Sunnuntai, 10.06.2007 15:08

Tuo maksimi raja palkkasotureille olisi hyvä 10 ihmisen kohdalla, että ei tapahdu tätä isoin ryhmä ekana huudetaan, vaan että ryhmät ovat melkein samankokoisia.

Kuningas/Armeijan päälikkö on hyvä idea, että tulee lihaa luiden ympärille.
Avatar
BlueSkie
Herttua
Viestit: 862
Liittynyt: Tiistai, 31.01.2006 19:25
Paikkakunta: Kuopio

Viesti Kirjoittaja BlueSkie » Sunnuntai, 10.06.2007 15:30

Mielestäni palkkisryhmien kokoa ei tarvitsisi välttämättä rajoittaa kovinkaan tiukasti, tosin armeijoiden pääjoukkojen tulisi kuitenkin olla se, mihin suurin osa isoista ryhmistä sijoitetaan. Tasoitus onnistuisi esim. niin, että isomman/isompia ryhmän/ryhmiä huutanut osapuoli saisi kokonaisuudessaan vähemmän palkkiksia. Kun isoimmat palkkisryhmät/riittävän suuri osa palkkasotureista on huudettu katsotaan tarvitseeko jommankumman osapuolen huuto-oikeuksia rajata, jotta tasaisuus säilytettäisiin.
"Pointy thing in squishy bits makes splodgy mess."
Avatar
Haltia
Kuningas
Viestit: 2733
Liittynyt: Maanantai, 28.05.2007 12:45
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja Haltia » Maanantai, 11.06.2007 16:18

Minulla on hevonen, mutten toisi sitä irveelläkään tälläiseen tapahtumaan. Valokuvat on kivoja, mutta niitähän voi sit jälkikäteen propata et ne olis sotahuudosta.
Siinä on niin paljon riskitekijöitä, etten kyllä alkaisi hevosia raahaamaan paikalle...
Selene! Nainen, liity meihin!
http://selenejousineidot.multiply.com/
Raakku
Paroni
Viestit: 177
Liittynyt: Maanantai, 26.06.2006 01:59

Viesti Kirjoittaja Raakku » Maanantai, 11.06.2007 22:35

Heh, ei kukaan nyt oikeita ratsuja ole tuomassa, kannattaa lukea ketju läpi. :)
Avatar
Haltia
Kuningas
Viestit: 2733
Liittynyt: Maanantai, 28.05.2007 12:45
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja Haltia » Tiistai, 12.06.2007 22:26

Joo, eh... Hevoselementtejä. Joo. :oops:
Selene! Nainen, liity meihin!
http://selenejousineidot.multiply.com/
Avatar
Puranen
Kreivi
Viestit: 498
Liittynyt: Sunnuntai, 01.10.2006 14:03

Viesti Kirjoittaja Puranen » Tiistai, 12.06.2007 23:04

Ei tunnu olevan palkkisten ryhmäkoolla maksimia, me ollaan nääs palkkiksia ja meitä on melkein 30.
Kyllä mulle kelpaisi, että meidät ostaisi se puoli joka meidät oikeasti haluaa, eikä vain pelinjohdon tasapainottamiseksi loikkailtaisi. Noiden palkkispisteiden saanti voisi omalla tavallaan olla kääntäen verrannolinen menestykseen. Eli jos jollain puolella menee huonosti, he turvautuvat mitä todennäköisemmin enemmän ja enemmän palkkiksiin. Tai siis, näin olettaisin irl asioiden menneen. Toisaalta empä minä sitä tiedä. Kunhan heitin tälläisen idean.
Riskipuolena toki olisi se, että toinen puoli pelaisi tarkoituksella huonosti, jotta saisi seuraavaan ("tärkeämpään"?) skenaarioon haluamansa palkkikset. Mutta uskoisin, että tämä nyt on lähinnä teoriassa mahdollinen. Ei kukaan lähde tarkoituksella häviämään.
Onko siellä paholainen, pappi vaiko kukaties…
Herrasmies, piillottaako pöytähopeat?
Vai kestitsetkö pojat kopeat. (Päätä, päätä) Tee päätös nopeaan!
Pahistonttu
Kuningas
Viestit: 3422
Liittynyt: Maanantai, 20.03.2006 21:56
Paikkakunta: Porvoo

Viesti Kirjoittaja Pahistonttu » Keskiviikko, 13.06.2007 03:04

Ei mutta voittoisankin taistelun saa näyttämään tasaiselta ellei peräti tappiolliseltakin katsojalle. Vähän vetäytymistä, pelokkaita huutoja sekä "murtuva" ryhmä aivan tuomareiden silmien edessä. Ja pikkuhiljaa eliminoidaan etenevä ja "voittoisa" vastustaja... Se on sitä taktiikkaa :wink:
Hän, joka sitoutuu kunniaan on hävinnyt jo ennen taistelun alkua.
Mesikämmen
Kapteeni
Viestit: 118
Liittynyt: Keskiviikko, 11.10.2006 20:28
Paikkakunta: Kotka

Viesti Kirjoittaja Mesikämmen » Keskiviikko, 13.06.2007 14:27

Jos vastapuoli kävelee tietä myöten yhtä hitaasti kuin Teutonit viime vuonna, ei siihen mitään valmiiksi aseteltuja koukkausryhmiä tarvitse... Heh.

No jos kuitenkin niin olisi, niin ne ryhmät voisivat olla vaikka vahvistuksia matkalla omaa armeijaa auttamaan. Ehkä jopa jokin aika voisi olla, jonka jälkeen vahvistukset vasta saavat liikkua kentän laidalta.
Do want.
Ascen
SH07 päävastuullinen
Viestit: 99
Liittynyt: Maanantai, 17.07.2006 21:40

Viesti Kirjoittaja Ascen » Keskiviikko, 13.06.2007 14:48

Näkisin noiden palkkisten ostamisen ongelmaksi ensinnäkin sen, että se siirtää pelin painon rehelliseltä pieksemiseltä pisteennypläys-taktiikkapeliksi osittain. Toisekseen näiden palkkisten pisteytyksestä pitäisi sitten päättää jollain tavalla armeijan johtajan - jota ainakaan viime vuonna ei PL:llä ollut kun olimme kiertävällä johdolla toimiva semidemokratia.
Valhalla tai Kuolema!
Viestiketju Lukittu

Palaa sivulle “Säännöt”