Sivulliset taistelukentillä

Keskustelua tapahtuman, sääntöjen ynnä muun kehittämisestä sekä asioista, jotka vuonna 2009 tulisi huomioida.

Valvojat: Ylläpito, Järjestäjät

Avatar
Pertsa^
Herttua
Viestit: 793
Liittynyt: Sunnuntai, 03.06.2007 23:17
Paikkakunta: Helsinki

Sivulliset taistelukentillä

Viesti Kirjoittaja Pertsa^ » Keskiviikko, 04.07.2007 01:08

Seuraavan vuoden sotahuutoa ajatellen Alkubriifingiin voisi lisätä sääntölistaan prioriteetiksi sivullisista huolehtimisen.

Pirttimäki kun oli jokseenkin julkinen paikka jossa sivullisia muutamia eksyi etenkin metsäskenaarioitten taisteluitten keskelle kun taistelut siirtyivät välillä hyvinkin nopeasti, ehdottaisin että kaikki raadot tilanteen mukaan katsovat sivullisten perään ja tarvittaessa menevät opastamaan mätön keskeltä pois.

Lauantaina oli melkosen lähellä ettei ORCin jäsen juossut kilpensä kanssa noin 7 vuotiaan lapsen yli joka saattoi hyvinkin jäädä näkemättä kun ORC juoksi kilven kanssa engelsmannia mättämään).

Samassa skenaariossa saatoin kolme kersaa pois keskeltä taisteluita.

Tuo oli oikeastaan ainoa vaaratilanne jonka itse näin (sivullisia oli havaintoni mukaan melko vähän metsässä kuitenkin) mutta seuraukset siitä että juostaan munaravia kilven kanssa pikkulapsen yli ovat senverta ikävät että yksinkertainen sääntö siitä että sivullisten perään katsotaan(raadot ainakin) ja pikkulasten luo mennään seisomaan ihmismuuriksi ja opastetaan turvallisempaan katselupaikkaan (kun lapsia yleensä kuitenkin kiinnostaa seurata)

Tietenkin jos järjestyspaikka on syrjäisempi ensivuonna missä sivullisista ei tarvitse huolehtia, asia helpottuu. Pitäisin kuitenkin "Raadot kattoo kersojen perään" sääntöä ihan pätevänä ja helppona lisäyksenä Ettei lueta lehdistä myöhemmin
Satanisti Pappi
Sotilasmestari
Viestit: 92
Liittynyt: Tiistai, 03.07.2007 19:47
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Satanisti Pappi » Keskiviikko, 04.07.2007 01:28

Joo kuulostaa minunkin mielestä hyvältä ajatukselta... Ainakin itseäni huvitti huomata lapsi siellä metsässä sanomassa "tapa engelsmannit" no tämä sentään osasi itse ottaa suojaa puusta ja tajusi olla maastossa sen sijaan kun keskellä juoksuväylää... Silti rupesi pohtimaan että onkohan siellä silti hyvä olla lapsia jotka eivät vielä ymmärrä että tyyppi panssarit päällä ja potta päässä ei saata huomata pientä hahmoa edessään ja iskeä suoraan päin esim teräsvahvisteisella jalallaan jolloin varsinkin juoksussa tulee vähintäänkin muikea mustelma.
If you want to see me watch on trees
Avatar
Haltia
Kuningas
Viestit: 2733
Liittynyt: Maanantai, 28.05.2007 12:45
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja Haltia » Keskiviikko, 04.07.2007 01:35

Itsekkin kauhistelin tätä kyseistä asiaa. Hyvä kun joku muisti ottaa asian esille kun itse sen totaalisesti unohdin. Oli niitä vaaratilanteita useamminkin. Myös se, että pitää katsoa sivullisen perään samalla kun itse yrittää pelata oli rasittavaa. Ei siinä mitään jos osaavat pysyä tarpeeksi kaukana, mutta nuo lapsoset ovat niin kovin uteliaita ja välillä pöljiäkin. Tosin vanhempienhan tehtävä se on katsoa ettei niille kävisi huonosti. Onneksi osasit olla fiksu ja auttaa lapset pois pahimmasta paikasta.
Muutenkin ärsytti koiran jätökset keskellä lenkkipolkua ym. jutut. Mutta kuten sanoit, paikka oli hyvin yleinen ja ihanan lämpimänä viikonloppuna selvästikkin ihmisten mieleen.
Selene! Nainen, liity meihin!
http://selenejousineidot.multiply.com/
Avatar
Kantti
Sotahuuto '11 -järjestäjä
Viestit: 1647
Liittynyt: Tiistai, 21.02.2006 10:41
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja Kantti » Torstai, 05.07.2007 10:59

Siirretty viestiketju sille paremmin sopivalle alueelle.
"The Almighty says this must be a fashionable fight. It's drawn the finest people."
Mesikämmen
Kapteeni
Viestit: 118
Liittynyt: Keskiviikko, 11.10.2006 20:28
Paikkakunta: Kotka

Viesti Kirjoittaja Mesikämmen » Torstai, 05.07.2007 12:24

Noh, itse loukkaannuin melkein itse, kun piti väistää sivullisia väijytys-skenussa. Virolainen ajoi takaa, ja puoliksi kaaduin jonnekin ojaan ettei ihan yhteentörmäystä niiden kolmen sivullisen kanssa tulisi. Saisivat kyllä vanhemmat itse huolehtia lapsistaan... Mutta kyllä se meidän velvollisuuskin on viedä ihan joka sivullinen pois tieltä ja vaarallisista tilanteista.

Hehheh, sain kuitenkin sen virolaisen hengiltä.
Do want.
Viestiketju Lukittu

Palaa sivulle “Kehitysideat”